A. SUOMALAISIA VERKKKOSIVUSTOLINKKEJÄ
B. KANSAINVÄLISIÄ VERKKOSIVUSTOLINKKEJÄ
C. SUOMALAISIA KIRJALLISUUSVINKKEJÄ
D. KANSAINVÄLISIÄ KIRJALLISUUSVINKKEJÄ
E. MUITA AIHEVIITTEITÄ
A. SUOMALAISIA VERKKKOSIVUSTOLINKKEJÄ
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoiman ohjelman sivut. Tietoa ja työkaluja -osio on erityisen hyödyllinen kulttuurin hyvinvointivaikutuksista kiinnostuneille. Katso myös raportti Työ, terveys ja taide -seminaarista.
B. KANSAINVÄLISIÄ VERKKOSIVUSTOLINKKEJÄ
Collect & Share – Promoting lifelong learning in museums and galleries across Europe
Tässä postauksessa tarkempi kuvausta linkistä.
EAEA:n tiedotusosasto Suomessa
EAEA European Association for the Education of Adults
Inspiring Learning - An improvement framework for museums, libraries and archives
Inspiring Learning - An improvement framework for museums, libraries and archives
LEM - The Learning Museum Network -project
Eurooppalainen verkostohanke elinikäiseen oppimiseen liittyen.
Museum 2.0
Nina Simonin, The Participatory Museum -kirjan kirjoittajan, museoaiheinen blogi. Mielenkiintoisia pohdintoja erityisesti museokävijöistä ja osallistumisestaan.
NEMO - Museums and Lifelong Learning
Network of European Museum Organisations (NEMO) on kerännyt sivuilleen hyvän paketin museoista ja elinikäisestä oppimisesta. Paljon hyödyllistä tietoa englanniksi, määritelmiä, perustermistöä. Runsaasti linkkejä ulkopuolisiin materiaaleihin ja mm. kirjallisuuslista.
NIACE The National Institute of Adult Continuing Education
Englannin kansallinen aikuiskoulutuksen keskus
Tässä postauksessa tarkempi kuvaus linkeistä.
Nordisk centrum för kulturarvspedagogik
Pohjoismainen yhteistyöorganisaatio kulttuuriperintöön ja oppimiseen liittyvissä asioissa, joka mm. järjestää seminaareja ja tekee tutkimusta.
C. SUOMALAISIA KIRJALLISUUSVINKKEJÄ
Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry:n Missiot yhdistyksen nettisivustolta (vuodelta 2005, jolloin yhdistys perustettiin)
Museopedagogiikan määrittelyä teoksessa Venäläinen Päivi (toim. 2007) Kulttuuriperintö ja oppiminen, saatavilla pdf-muodossa, sivut 104-111.
Museologia tänään (toim. P. Kinanen, 2007) -julkaisusta 4. pääkappale: Museo viestijänä, joka sisältää Marja-Liisa Rönkön artikkelin Museo mediana. Historiallinen katsaus käsitee aihetta mm. museoarkkitehtuurin ja näyttelyn näkökulmasta (fyysinen oppimisympäristö näkökulma) siirtyen museon rooliin viestijänä nykyisessä tietoyhteiskunnassa. Kaija Kaitavuori, pitkä kokemus museopedagogian alalta, kirjoittaa yleisötyöstä, Museo ja yleisö. Mieleen jäävin näkökulma on että, on vaikea erottaa yleisötyötä ja museoiden museopedagogista toisistaan tai toisin ilmaistuna, museopedagoginen työ on olennainen osa museon yleisötyötä. Anne-Maija Malmisalo-Lensu ja Minna Mäkinen pureutuvat aiheeseen Museo oppimisen paikkana käsitellen kirjoittajista eniten aihetta museopedagogiikka ja sen historia. Kirjoittajat esittelevät museopedagogisen työn eri variaatioita nykyaikana monien käytännön esimerkkien kautta. Riikka Haapalaisen artikkeli pohtii aihetta Museo verkossa. Tässä aiheessa huomaa ajan kulun nopeasti se mikä vuonna 2007 oli tietoteknologisesti uutta, on mennyt jo kovasti eteenpäin näiden muutaman vuoden aikana. Mutta mikä hyvä Haapalaisen artikkelista jää käteen, teknologioiden vaihtuessa, verkkomateriaalisuunnittelu pohjautuu paljon myös pedagogiseen ja yleisötyöajatteluun, jotka aiheena eivät vanhene yhtä nopeasti kuin varsinainen teknologia.
D. KANSAINVÄLISIÄ KIRJALLISUUSVINKKEJÄ
Gibbs, K. & Sani, M. & Thompson, J. (2007). Lifelong learning in Museums. A European Handbook. EDISAI srl. Ferrara. Italy. Saatavilla pdf:nä. Yksi suomalainen kirjoittaja mukana: Kaija Kaitavuori ( vuonna 2007, Nykytaidteen museo Kiasma). Hyvä Kaija!
The Participatory Museum
Paljon huomiota herättänyt käytännöläheinen opas museoille ja kulttuuri-instituutioille yleisön kanssa työskentelyyn. Kijoittaja Nina Simon on näyttelysuunnittelja ja museokonsultti. Kirja on tilattavissa paperikopiona ja luettavissa verkossa. Katso myös Nina Simonin Museum 2.0 -blogi.
E. MUITA AIHEVIITTEITÄ
Postausviestissä 11.10.2010 (avara leena) viitattu teksti:
Thinking/Talking Aloud Protoco (TAP) menetelmää testattiin
Suomen Museoliiton järjestämässä kolmannessa Näyttelycafessa Weegee-talolla syyskuun lopulla testattiin KAMUn (Espoon kaupunginmuseon) näyttelyiden ja museopedagogiikan ja yleisötoimintojen vastuualueiden henkilökunnan, ja koko museon kokeilutuella, TAP-menetelmää, mitä aikuiskävijät ajattelivat ja puhuivat (ääneen)vieraillessaan Ötzi-Alppien jäämies -vaihtonäyttelyssä. Jokaista ryhmää seurasi ns. varjostaja (KAMUn henkilökuntaa), joka kirjasi ryhmän sanomisia talteen ennakkooon sovituista näkökulmista: tarkastelussa oli tällä kertaa erityisesti tunneilmaisut (pos-neg adjektiivit tai muut ilmaisut), joita ryhmässä tuli esille.Ilmaisuista tehtiin ns. plus-miinus-tunnekartta, joka näytettiin myös kokeiluun osallistuneille ryhmille. Varjostaja merkitsi myös ryhmän kulkureitin talteen valmiiseen karttapohjaan. Näin saatiin n. 50 aikuisen otos yhdestä näyttelystä, jossa ääneen puhumisella ja ajattelulla saatiin suoraa palautetta sen tekijöille eli näyttelyhenkilökunnalle sekä pedagogiselle ja asiakaspalvelu henkilökunnalle. Menetelmän käyttö oli vain lyhyt esimerkki Näyttelycafen yhteydessä, mutta mielenkiintoa ja ajatuksia se tuntui herättävän vaihtoehtona asiakkaalta pyydettävälle kirjalliselle palautelomakkeelle. Menetelmästä voi hakea lisätietoa esim. Wikipediasta. Mm. Colette Dufresne-Tasseen tutkimusryhmä Kanadan Quebecissä on käyttänyt menetelmää hyvin laajastikin muutamissa 1990 ja 2000- luvun tutkimuksissa. Tiedekeskusten yleisötutkimuksissa menetelmää on käytetty myös.
KAMU ja CICERO Learning purkavat materiaalia ajan kanssa vielä myöhemmin. Lyhyt raportti tullaan kirjoittamaan (marraskuulla 2010) kokeilusta Näyttelycafen osanottajille. Mikäli kiinnostusta blogin lukijoilla, kirjoittajaan voi olla yhteyksissä (ks. yhteystiedot kohta Ketä me olemme?).
************************
viestissä 19.11.2010 (Anna Iso-Ahola) mainittu viittaus / museokävijöiden luokittelua:
Referaatti John Falkin luennosta: Re-thinking the Science Centre Visitor Experience
NSCF:n (Nordic Science Centre Foundation) konferenssi "Visitors Lear at Scince Centres" 16.9.2010
Falk puhui siitä, että museokävijöiden tutkimuksissa on usein keskitytty joko itse museoon ja sen fasiliteetteihin, näytteilleasettelutapoihin ja palveluihin - tai toisaalta kävijöihin ja niiden ominaisuuksiin (kuten ikä, sosio-ekonominen tausta, jne). Vastoin yleistä ajatusmallia, jossa erotellaan kävijä ja hänen kokemuksensa ennen ja jälkeen museokäynnin, hän halusi nähdä tilanteen yhtenäisenä kokonaisuutena, niin että kävijäkokemus on kokonaisuus, jossa kävijän olemassa olevat lähtökohdat ovat tiiviisti vaikuttamassa itse museokäyntiin ja siitä saatavaan muistijälkeen.
Falk puhui paljon identiteeteistä – ja kävi myös analyysiä itse termistä miten jokaisella tietysti on monia erilaisia identiteettejä, ja miten ne vaikuttavat museokäynnin odotuksiin ja kokemuksiin, myös pitkäaikaisiin muistoihin eli miten kävijä lopulta ymmärtää visiitin.
Teoreettinen viitekehys lähti oletuksesta erilaisista identiteetti-pohjaisista tarpeista tai motivaatioista (identity-related motivations), jotka ohjaavat koko museokäynnin kaarta.
Falk jakoi nämä motivaatiot ja sitä kautta erilaiset kävijätyypit viiteen eri luokkaan:
Etsijä/tutkija (Explorer)
Mahdollistaja (Facilitator)
Elämysten etsijä (Experience seeker)
Ammattilainen / alan harrastaja (Professional / hobbyist)
Lataaja (Recharger)
Etsijä tulee museoon halusta ja kiinnostuksesta löytää uusia ja mielenkiintoisia paikkoja. Toteuttaja puolestaan tulee tarjotakseen jollekin toiselle kokemuksen, eli esim. äiti tulee museoon tarjotakseen lapsilleen elämyksen. Elämysten etsijää motivoi halu löytää elämyksiä tai tietää että tämä on ”must” joka pitää tai on hyvä nähdä, ammattilaista kiinnostaa tarjottavissa oleva erityistieto, ja lataaja kaipaa rauhallista ”uusintavaa” ja rentouttavaa paikkaa. Tyypit ovat karrikoituja, ja kävijät voidaan luokitella yhdeksi tai useamman tyypin yhdistelmäksi. Idea on, että syy miksi joku tulee museoon muokkaa myös mitä kävijä pitää mielenkiintoisena ja tärkeänä. Pointti on myös siinä, että jos on samanlainen motivaatio ja siten samanlainen odotusarvo, myös museokokemus ja muistot siitä ovat samantyyppiset. Jos museokäyntejä ja niistä saatuja kokemuksia halutaan optimoida, Falkin ajatuksena on että käyntikokemus pystytään räätälöimään paremmin näiden tyyppien kautta ja myös tarjoamaan sitä mitä kävijä oikeasti kaipaa. Tämä tapahtuu niin näyttelyasettelun, markkinoinnin kuin erilaisten palveluiden alalla.
Kyse ei tietenkään ole, että kaikkia pitäisi tai voida tyydyttää täydellisesti. Lähinnä idea on kategorisoida ja analysoida erilaisia kävijäkokemuksia ja miettiä, mitä kukin museo voi tarjota tai mitä se haluaa tarjota. Itse museon esineet eivät esimerkiksi itsessään välttämättä tyydytä kaikkia eikä ne vastaa kuin tiettyihin tarpeisiin, vaan tyydytys tulee oheistoiminnoista tai materiaaleista. Museo voikin miettiä, mitkä ovat todennäköisimmät tarpeet kyseiseen museoon tulevilla ja miten niitä voi tyydyttää.
Persoona/identiteetti-pohjainen motivaatio Falkin mukaan pysyy suurin piirtein samana läpi museokäynnin. Vaikka kävijällä olisi useampia eri motivaatioita, yksi niistä on ns. dominoiva. Hieman jäi kyllä epäselväksi, voiko kävijä liikkua suvereenisti identiteetistä toiseen: voisiko joku tulla museoon vaikka toteuttajana ilman sen kummoisempia muita intohimoja (äiti tuo poikansa Tekniikan museoon, koska poika haluaa nähdä radiolähettimiä – eli poika on harrastaja), mutta sitten huomaakin, että VAU! täällähän on mahtavia juttuja kemian innovaatioista (ja hän on kemian aineopettajana alan ammattilainen)….
Museon kävijälukujen kasvattamiseksi voi tehdä identiteettikartoitusta sillä mielellä, että museolla ei ole tarpeeksi jotain tyyppiä (esimerkiksi lataajia eli eläkeläisiä, jotka viihtyvät hyvin päiväsaikaan rauhallisina hetkinä kun ei ole isoja koululuokkiakaan), ja markkinoinnillisesti voidaan kohdentaa viestintää sellaisille kohderyhmille. Falk myös korosti, että useimmiten aikuiset tulevat vapaaehtoisesti (informaalinen oppimisympäristö), joten heillä on tietty motivaatio jo olemassa ja museon on aika helppo ainakin tätä ”tarvetta” tyydyttää ainakin jollain tavoin, mutta jos museolla on tarjota sen motivaation tueksi jotain lisäarvoa, se tuo kokemuksen heti positiivisemmaksi ja vahvemmaksi.
Hänen tutkimuksensa myös osoittivat, että ihan oppimisasioissa ammattilaisten ja alan harrastajien muistot ja ”oppimismäärä” olivat suhteessa pidemmällä aikavälillä paljon suuremmat kuin esim. toteuttajalla (joka muistelee käyntiään lähinnä poikansa kokemuksien kautta, mutta ei välttämättä muista itse sisällöistä mitään).
Tämä referaatti liittyi kommenttitekstiin osana keskustelua: Kaupallisia arvoja museomaailmaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti