Tekniikan museon POPUP -museokonseptin kesäinen elämä

Osana Avara museo -hankettamme me Tekniikan museossa päätimme lähteä reippaasti uusin keinoin avartamaan museon tapaa kertoa itsestään ja rakentamaan suhteita sidosryhmiimme. Pop up -konsepti oli kehityshankkeen osana mitä erinomaisin oppimisen paikka meille kaikille.

Tekniikan museo laajeni kesän ajaksi Helsingin Kaapelitehtaalle osana World Design Capital 2012 Helsinki -ohjelmaan kuuluvaa HI DESIGN -näyttelyä, joka esittelee huippumuotoilua suomalaisessa teknologiateollisuudessa. Mukana on suomalaisia kärkifirmoja kuten Kone, Nokia ja Patria. Kun puhutaan suomalaisesta teknologiasta ja huipputuotteista, mikä olisikaan luontevampaa kuin kertoa myös tekniikan ja innovaatioiden historiasta: miten tähän päivään on tultu. Se on Tekniikan museon tehtävä.

Mitä pop up sitten on? Se on väliaikaisesti rakennettu, keveillä elementeillä, huumorintajuisesti, rennosti, mutta huolella luotu tekemisen malli. Tärkeintä ei ole vain lopputulos - sekin oli aivan jotain muuta mitä alunperin ajateltiin - vaan koko prosessi. Tekniikan museo avarsi omaa toimintaansa ja tarinaansa, ja toivottavasti houkuttelee Kaapelitehtaalta myös itse museolle kävijöitä!

Lopputulosta voi mennä katsomaan vielä 2.9. asti: to-su klo 10-18, vapaa pääsy!

Lopputunnelmia seuraa myöhemmin...;)

Hei, me tehtiin näyttely!

Miten Atamon-säilöntäaine liittyy Poriin? Miksi Paulan hiukset piti kihartaa? Entä mitä Kari kuunteli kasettimankastaan? Nämä tarinat selviävät Satakunnan Museossa, jossa Museoiden yönä 19.5. klo 18 avautuu yleisön esineitä esittelevä näyttely Karin kasettimankka ja muita tarinoita.

Satakunnan Museo ja Porin taidemuseo kutsuivat loppuvuodesta 2010 museoiden kehittämisestä kiinnostuneita aikuisia mukaan Avartajat-ryhmään. Tavoitteena oli saada yleisön ääni aikuisille suunnatun museotarjonnan kehittämisessä paremmin kuuluviin. Kevään 2011 aikana avartajat tutustuivat museoiden toimintaan, tiloihin ja ihmisiin, antoivat palautetta ja ideoivat uutta. Syksyllä ryhmä jatkoi toimintaansa Satakunnan Museon kanssa näyttelynteon merkeissä. 

Avartajien näyttelytiimi kuvattavana. 

Karin kasettimankka ja muita tarinoita -näyttelyä varten viisi miestä ja seitsemän naista valitsi esineen, joka on heille jollakin tavalla merkityksellinen. Näyttelyn esinevalinnat ovat henkilökohtaisia ja liittyvät eri elämänvaiheisiin, tärkeisiin ihmisiin, asuinpaikkoihin ja harrastuksiin. Esineet on sijoitettu Satakunnan Museon perusnäyttelyyn museoesineiden rinnalle, mikä mahdollistaa yhteyksien ja erojen pohdinnan eri aikakausien välillä. Näyttely on esillä Satakunnan Museossa 19.5.–14.10.2012. 

Näyttelynteko avartajien kanssa on ollut hieno kokemus. On ollut ilo todeta kuinka innoissaan he ovat siihen osallistuneet. Näistä kokemuksista sitten lisää vielä tuonnempana...

Werstaalla on ensi viikonloppuna AistiMUS-tapahtuma. Tapahtuma on järjestyksessään toinen ja liittyy Ihan epäNormaalia-näyttelyyn, joka on esillä Werstaalla vielä toukokuun loppupuolelle saakka. AistiMUS-tapahtuma tarjoaa monenlaista moniaistista koettavaa, mm. Tampereen seudun näkövammaisten järjestämän pimeän kahvilan sekä Elävän kirjaston. Tapahtuman työpajoissa voi tehdä oman koskettelukuvan tai osallistua yhteisen animaation tekemiseen.

Romusoitinartesaani Kimmo Nissisen monenmoisista raaka-aineista rakentamat soittimiet ovat kävijöiden kokeiltava, mm. basso jonka ääni koetaan tuntoaistimuksena erityisen alustan kautta. Tapahtumassa esiintyy myös palkittu kehitysvammaisteatteri La Strada musiikki-ilottelullaan Käytöskukka.

Gallo-Romeins Museum - museo oppimisympäristönä

Pääsin The Learning Museum -verkostoprojektin yleisötutkimuksia tarkastelevan työryhmän jäsenenä tutustumaan Belgian Tongerenissa sijaitsevaan Gallo-Romeins Museumiin, joka voitti vuonna 2011 Eurooppalaisen Vuoden museo -palkinnon. Pienessä 30 000 asukkaan kaupungissa museo on tärkeä instituutio ja se sijaitseekin aivan kaupungin keskustassa, vieri vieressä basilikan kanssa. Museo houkutteleekin yleisöä huomattavasti kotikaupunkia laajemmalta alueelta; sen vuosittainen kävijämäärä on 100 000–150 000.

Gallo-Romeins Museum uudistettiin täysin vuonna 2009 valmistuneessa remontissa ja laajennuksessa. Museon perusnäyttely esittelee Limburgin alueen historiaa esihistoriasta roomalaisajan loppuun saakka. Perusnäyttelyä uudistettaessa museo lähti liikkeelle tarinoista, ei niinkään kokoelman esineistä, ja tarinan rakentamiseen osallistuivat kaikki museon työntekijät arkeologista pedagogeihin.

Uudistuksen pohjalla oli ajatus museosta oppimisympäristönä. Uudistukseen liittyen museo teki kattavan yleisötutkimuksen, jossa kiinnitettiin erityisesti huomiota kävijöiden oppimistyyleihin. Tavoitteena oli, että museossa kävijä ei ainoastaan opi, vaan hänen ymmärryksensä kasvaa. Tutkimuksen avulla haluttiin tietää miten museossa opitaan, mitä siellä opitaan vai opitaanko, ja mikä museossa stimuloi oppimista. Laajat kävijöiden ja potentiaalisten kävijöiden haastattelut muodostivat materiaalin, josta analyysin jälkeen muodostettiin kolme profiilia museokävijöille.

• Sosio-aktiivinen kokija (socio-active experiencer)
• Auto-aktiivinen kokija (auto-active experiencer)
• Havainnoiva tiedon etsijä (observing information seeker)

Profiilit kuvaavat erilaisten kävijöiden tapoja olla ja oppia museossa. Kyse on ennen kaikkea erilaisista oppimistyyleistä: sosio-aktiivinen kokija haluaa tehdä ja kokeilla asioita ryhmässä. Myös auto-aktiivinen kokija haluaa tehdä ja kokea, mutta mieluummin yksin. Havainnoiva tiedon etsijä sen sijaan haluaa kulkea museossa omassa rauhassaan ja perehtyä kaikkeen näyttelyn tarjoamaan tietoon. Usein hän pitää erityisesti tekstimuotoisesta tiedosta.

Kävijäprofiileita käytettiin hyväksi museon perusnäyttelyä suunniteltaessa. Erityisesti tämän huomaa siinä, että näyttelyssä tietoa on saatavilla useista erilaisista medioista. Käytössä ovat lyhyet tekstit, esineet, videot esimerkiksi vanhoista käsityötekniikoista, multimediaesitykset, pienoismallit, mallinuket ja niiden muodostamat installaatiot. Tietoa on esillä sopiva määrä: silmäilijä saa helposti yleiskuvan, mutta myös syvällisempää tietoa kaipaava kävijä löytää sen vaivattomasti. Näyttelyssä huomioidaan myös se seikka, että historia on tulkintaa ja tänä päivänä aukottomalta tuntuva jatkumo on täynnä epävarmuutta ja katkoksia. ”Kuinka me tiedämme tämän?” -osioissa kävijälle avataan erilaisia historian ja arkeologian päättelyketjuja. Näyttelyssä myös esitetään kysymyksiä ja niihin annettaan vastauksia. Näistä seikoista museota kiiteltiin myös EMYA:n palkintoraadin perusteluissa.

Museolla on laaja pedagoginen ohjelma, joka on suunnattu erityisesti koululaisille. Koululaiset voivat näyttelyopastusten ja työpajojen avulla eläytyä mm. roomalaisen sotilaan rooliin tai kulkea luonnossa roomalaisaikaisen rohtotohtorin jalanjäljillä ja samalla oppia kasvien entisaikaisista käyttötarkoituksista. Museo on ottanut käyttöönsä myös kämmentietokoneet, joita käyttämällä lapset ja nuoret tutustuvat perusnäyttelyyn pienryhmissä sitä varten suunnitellun pelin avulla. Pääsin kokeilemaan peliä, ja täytyy todeta, että myös aikuisella oli hauskaa sen parissa!

Valitettavasti tässä raportissa ei ole valokuvia, koska kaikki ottamani kuvat tuhoutuivat yhden väärän napin painalluksen tuloksena. Museon kotisivuilta niitä kuitenkin löytyy runsaasti.

iPadit museossa oppimisen ja yleisötutkimuksen välineenä

Irene Rubinon (Australian Museum) mielenkiintoinen raportti ”iPads for museums: serving visitors and professional communities” kartoittaa tablettitietokoneiden käyttöä museoissa. Tablettitietokoneiden (kutsun niitä tässä yleisnimityksellä iPad kuten Rubinokin tekee) käyttö lisääntyy myös museomaailmassa; niiden vahvuutena on se, että niissä yhdistyvät älypuhelinten pieni koko ja kannettavien tietokoneiden tehokkaat multimediaominaisuudet. Lisäksi ne toimivat sekä sisältöä tuottavin että jakavina alustoina.

Rubino jakaa iPadien museokäytön erilaisiin kategorioihin, joista kaikista hän antaa konkreettisia esimerkkejä. iPadit ovat toimineet osana näyttelytilaa eräänlaisina digitaalisina näyttelyteksteinä, jotka mahdollistavat perinteisiä tekstejä vuorovaikutteisemman ja monimuotoisemman materiaalin tuotannon. Joissakin museoissa kävijöille on tarjottu lisätietoa tarjoava iPad käyttöönsä museovierailun ajaksi tai vierailija on voinut ladata näyttelyyn liittyvän sovelluksen omaan laitteeseensa.

iPadia on myös käytetty opastuksilla tulkinnan välineinä, jolloin oppaat ovat voineet käyttämänsä iPadin kautta tarjota kävijöille lisätietoa multimedia-muodossa. Joissain museoissa iPadia on käytetty työpaja-tyyppisessä pedagogisessa toiminnassa. Rubino toteaa raportissaan ehkä hieman yllättäen, että iPadien avulla voidaan edistää sosiaalista ja kasvokkaista (ei vain virtuaalista) vuorovaikutusta, ja sitä kautta myös oppimista. iPadien käyttöä havainnoitaessa on nimittäin huomattu, että niitä käytettiin usein ryhmässä. "Given most people come to museums with other people, the iPads turned out to be a social device which engaged people in a way that seemed natural to their visit" (s. 13). iPadien kautta oppimisen arviointi edellyttää kuitenkin kirjoittajan mukaan lisää tutkimusta.

iPadit voivat toimia myös kävijätutkimuksen välineenä. Laitteen avulla on esimerkiksi kerätty asiakaspalautteita haastatteluina ja kyselyinä. iPadia on käytetty myös tallentamaan kävijän reittejä ja käyttämää aikaa museossa. Kaikista näistä annetaan raportissa käytännön esimerkkejä.

Raportti löytyy PDF:nä täältä.

Anna kirjoitti iPadeista Tekniikan museon suunnitelmissa täällä. Onko muissa suomalaisissa museoissa kokemusta iPadien tai vastaavien käytöstä?

Ihmisten museo

Riverside Museum

Pääsin viime viikolla LEM-hankkeen puitteissa opintovierailulle Riverside Museumiin Glasgowssa. Kyseessä on liikenteen alan erikoismuseo, jonka uusi, arkkitehti Zaha Hadidin suunnittelema, museorakennus avautui kesällä 2011. Ensimmäisten 10 viikon aikana museo keräsi huikeat 500 000 kävijää! 

Rekonstruoitu glasgowlainen katu liikkeineen

Riverside Museum on Glasgown kaupungin (city council) omistama ja osa Glasgown museoiden muodostamaa kokonaisuutta. Riverside Museum, kuten myös muut Glasgown museot, perustuu hyvin asiakaslähtöiseen toimintakonseptiin: museot todella toimivat yhteisöään eli Glasgown asukkaita varten ja yhdessä heidän kanssaan.

Riverside Museumin näyttelysuunnittelussa kaiken taustalla on ollut kaksi peruskriteeriä: ensinnäkin näyttelyyn valittavien esineiden tulee olla merkittäviä kokoelman kannalta ja toiseksi niiden tulee kiinnostaa museokävijää.

”It´s about people and their stories”

Yleisnäkymä näyttelytilasta

Ihmiset ja tarinat ovat keskiössä Riverside Museumissa. Tarinoita esitellään esineiden lisäksi tekstien, interaktiivisten multimediataulujen sekä videoiden avulla. Museo on tehnyt suuren työn kerätessään Glasgown asukkaiden tarinoita ja muistoja talteen. Museo myös etsi käsiinsä näyttelyyn esille valittujen esineiden oikeita omistajia, tallensi heidän tarinansa ja liitti ne näyttelyn kokonaisuuteen. Lopputuloksena näyttelyssä on 400 henkilökohtaista kommenttia ja tarinaa glasgowlaisilta ihmisiltä.

”Just talk to them!”

Digitaalinen palautetaulu

Museon tulee tuntea yleisönsä. Glasgown museot ovat tehneet vuosien ajan kävijätutkimuksia ja evaluaatioita eri toiminnoistaan, ja käyttänyt tuloksia hyväksi uuden museon suunnittelussa. Esimerkkejä museon yleisötutkimuksista löytyy täältä.

Riverside Museumia rakennettaessa yleisön näkemyksiä kartoitettiin muun muassa eri teemoihin keskittyvien asiakasraatien (advisory panels) avulla. Raateja oli viisi: saavutettavuusraati (access panel), yhteisöraati (community panel), oppimisraati (education panel), lapsiraati (junior panel) ja teiniraati (teen panel). Näiden lisäksi konsultoitiin myös akateemista raatia. Lue lisää asiakasraatien toimintaperiaatteista täältä. Kyseessä on samankaltainen toimintamalli kuin porilaiset Avartajat Avara museo -hankkeessa tai Lappeenrannan museoiden asiakasraati. Raatien avulla on mahdollista saada ensikäden tietoa yleisön ajatuksista, kiinnostuksen kohteista ja oppimistavoista. Yksinkertaisesti: mikä museossa toimii ja mikä ei? Mihin suuntaan museota kannattaa kehittää?

Clippers -peli

Glasgowssa esimerkiksi lapsiraati osallistui näyttelyyn tulevan interaktiivisen pelin kehittämiseen. Pelin ideana on saada skotlantilaiset teetä kuljettaneet Clipper-laivat Intiasta kotiin mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti. Museon henkilökunta esitteli pelin idean lapsiraadille ”paperiversiona”, pyysi heitä pelaamaan peliä ja kertomaan arvionsa siitä. Peliä muokattiin lasten arviointien mukaisesti. Myös pelin digitaalisen version kehittäjät sitoutettiin ottamaan raadin mielipide huomioon.

Riverside Museum ja Glasgown museot ovat erinomainen vierailukohde museoammattilaiselle. Jos et pääse paikan päälle, kannattaa tutustua ainakin museoiden verkkosivuihin. Museot jakavat mielellään kokemuksiaan ja osaamistaan, ja verkkosivuilla onkin paljon materiaalia mm. kävijätutkimuksiin liittyen.

Viimeinen AVAAMO-tapaaminen hankkeen puitteissa

Eilen oli hankkeen puitteissa merkittävä hetki, kun meillä oli Turun Avaamo-ryhmän 3. kokoontuminen Turun taidemuseolla. Vuoden alusta lähtien on vedetty kuusi Avaamo- opintoryhmää eri puolella Suomen museoita (Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Rovaniemellä, Tampereella, Helsingissä ja Turussa), jossa kaikissa lähdettiin hankkeen aiheista - aikuiset, museo, oppiminen. Ryhmiin on osallistunut noin 60 -70 osanottajaa. Ryhmissä on lähdetty paikallisesta tietovarannosta, mikä kyseisessä kokoontumis/isäntä-emäntä museossa oli pinnalla aiheesta. Tai ryhmässä haettiin ensimmäisellä kerralla eri menetelmillä aihe, johon ryhmä halusi kolmen kokoontumiskerran toiminnassa keskittyä. Aikuisia museosssa on käsitelty laajasti ja ne ovat saaneet aivan uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia, toivottavasti itse kullekin. Ennemmän pohdittuja ajatuksia tulee hankkeen ensi vuoden julkaisuun, jonne tulee CICEROn artikkeli kaikesta kokemasta.

Akuuttina pohdinta-aiheena oli Lounais-Suomen eilisessä ryhmässä Salainen opetussuunnitelma - piilopedagogiikkaa oppimiskammoisille /vastahakoisille aikuisille (museoissa). Meillä oli kaksi erilaista toimintatapausta, johin avaamolaiset osallistuivat ja saivat oman aikuiskokemuksen ohjelmista. Osallistuimme Sagalundin ulkoilmamuseon ohjelmaan lokakuun alussa, jossa valmistimme yhdessä ruokaa perinteisellä kimitolaisella tavalla (oliko John ja Li näin?) sekä käytimme museon aitoja tiloja ja rakennuksia valmistelutöihin. Tavoitteena oli sagalundilaisten omien sanojen mukaan opettaa aikuisia olemaan ja tulemaan museoon ajan kanssa, museokäynti ei tarvitse olla aikuisille suorite, jotta jotakin mielenkiintoista oppii sen aikana: lättyjä voi mm. tehdä edellisen päivän hernekeitosta! Ilman museon antamaa uutta näkökulmaa asiaan, en olisi ehkä kyseistä taitoa koskaan oppinut tai kokeillut. Ja kaiken lisäksi hyvää.

Turun taidemuseossa saimme eilen aikuisryhmälle suunnatun opastuksen suomalaisen kultakauden mestariteoksiin. Mm. sanoista 'kultakausi', 'mestarit' saatiin erittäin mielenkiintoinen aikuisepedagoginen keskustelu ryhmässä, miten siihen voi aikuisillakin olla niin monenlaista näkökulmaa. Itselleni eilinen taidemuseokokemus on oppimisen kannalta melkein wau-tunne uusista näkökulmista.

Testasimme myös itse, miten ehkä teemme tekstejä näyttelyistä, joista oppimiskammoinen aikuinen voi löytää pedagogiikkaa, jota hänelle yritetään syöttää. Niin, emme aikoneet poistaa museoiden aikuisia sivistävää vaikutusta näyttelyteksteistä, saimme näkökulmaa, miten tehdä se piilotetusti, piilopedagogiikkana.

Mikä oli erittäin ilahduttavaa hankkeen näkökulmasta, että lounaissuomalaisen Avaamo-ryhmän jäsenet olivat jo itse pohtineet, milloin ja miten ryhmä jatkaa toimintaa, vaikka hankkeen pakolliset ja ohjatut kokoontumiset päättyvät. Ryhmä tapaa jälleen vuoden 2012 alussa, päivä sovittiin eilisessä tilaisuudessa (ilman CICEROn ohjausta) Näin on tapahtunut tai on toivottavasti tapahtumassa useammalla Avaamo-paikkakunnalla tai alueella, ainakin siitä on ollut viitteitä.

Kiitokset tässä vaiheessa jo kaikille Avaamo-ryhmiin osallistuneille. Itse koen olleeni yhtä oppija kuin ryhmäläisetkin - välillä ehkä enemmänkin kuin ryhmäläiset, etenkin suomalainen museokenttänäkemys on laajentunut. Keskustelu (att diskutera -lempisanojani), tasavertainen vuorovaikutus, osallistavuus ja jaettu asiantuntijuus ovat olleet keskeisiä termejä toiminnassa. Loppuvuoden aikana tulee vielä sähköpostia kaikille. Kaikkien teidän panostus tulee näkymään myös ensi vuoden artikkelissa, jota jäämme seuraavaksi odottelemaan. Valmistuu aikanaan.

Helsingin yliopistolla 8. marraskuuta Leena T.

Tarralappuja museossa

Silmiini osui Kulttuuria kaikille -palvelun viime vuonna julkaisema kuvaus yhteistyössä Museoviraston kanssa kehitetystä Tarralapuille kommentointi -menetelmästä, jonka avulla voidaan kerätä museokävijöiden sekä kohteen suunnittelijoiden näkemyksiä näyttelystä. Vaikuttaa toimivalta ja melko helposti toteuttavalta menetelmältä. Kiitokset mukavan helposti luettavasta ja napakasta ohjeistuksesta!

Toinen mielenkiintoinen esimerkki tarralappujen käytöstä löytyy täältä. Kävijöiltä pyydettiin apua luonnonhistoriallisen museon näyttelytekstien kirjoittamiseen: kysyttiin mitä kävijä ajattelee kustakin esineestä tai näytteestä? Mitä esineestä halutaan tietää? Vastaukset pyydettiin kirjoittamaan tarralapuille kunkin esineen kohdalle. Kun kävijöiden ajatukset koottiin yhteen uusiksi näyttelyteksteiksi, tuloksena oli tekstejä, jotka todella heijastelevat kävijöiden ajatuksia ja vastaavat heidän esittämiinsä kysymyksiin.

Kuva noudettu osoitteesta http://museumtwo.blogspot.com/2011/03/guest-post-visitor-participation-to.html

Raportti ääneenajattelumenetelmän käytöstä

Tänään on lähetetty raportti Miten tavoittaa museokävijän kokemuksia? - Ääneenajattelumenetelmä Ötzi - Alppien jäämies -näyttelyn arviointityöpajassa mm. kaikille AVAAMO-ryhmissä toimiville, osahanketoimijoille ja CICEROn verkostoille.

Raportti on tulossa linkkinä Suomen museoliiton sivustolle, viime syksyn Näyttelycafen alapuolelle. Liitän linkin blogiin, kun se ilmestyy sinne, päästään käymään keskustelua raportista, aiheesta, arvioinnista, arvioinnin tarpeesta ym. kaikesta, mitä arviointi teissä herättää.

Linkkin odotellessa raporttia voi pyytää pdf-muodossa leena.tornberg(a)helsinki.fi.

Rovaniemen Avaamossa kokeiltiin osallistavaa museokäyntiarviontia

Rovaniemen kokeilu koostui seuravista toiminnoista. Avaamo-ryhmän jäsenet (12) olivat kutsuneet aikuisia omasta tuttavapiiristään sekä vuosikorttikäyttäjiä tulemaan kokeiluun Arktikumiin, jossa sijaitsee sekä Lapin maakuntamuseo että Arktisen keskuksen tiedekeskus. Osanottajia saatiin 9 henkilöä (2 miestä ja 7 naista). Henkilöt edustivat mm. aktiivisessa työelämäiässä, aktiivisessa perhe-elämävaiheessa, elääkkeellä olevia, pitkään paikkakunnalla asuneita ja muutama vuosi sitten paikkakunnalle muuttaneita.

Talon museovalvoja-opas oli ottanut kokeiluryhmäläiset vastaan ja kertonut alussa kaikille samanaikaisesti, mitä kokeilijoilta odotettiin. Heitä pyydettiin käymään mahdollisimman luonnollinen Arktikum-käynti yksin tai pareittain. Ryhmäläiset tiesivät, että käynnin jälkeen ryhmä kokoontuu yhteiskeskusteluun käynnistä. Ryhmäkeskustelulle oli olemassa väljä keskustelurunko, ja paikalla keskustelutilaisuudessa oli sama museovalvoja-opas, joka oli heidät alussa vastaanottanut. Hän ja Lapin yliopiston aikuiskasvatuksen lehtori vetivät noin 60 minuutin keskustelutilaisuuden kokeilijoiden kanssa. Keskustelutilaisuus nauhoitettiin.

Keskustelu lähetettiin kaikille Avaamo-ryhmän jäsenille sähköisesti keskustelutilaisuuden jälkeen. Eilen 15.3.2011 kokoonnuttiin toiseen tapaamiseen Rovaniemelle. Tässä tilaisuudessa nauhoitettu keskustelu käsiteltiin koko Avaamo-ryhmällä. Osa osanottajista oli kuunnellut keskustelun etukäteen, osa kuunteli sen tässä tilaisuudessa. Keskustelua kuunneltiin pienissä pätkissä, jonka jälkeen keskusteltiin ko. pätkän olennaisimmista huomioista. Kuuntelulle ei luotu ennakkoon erityistä havainnointilomaketta / havainnointinäkökohtia, joka on myös mahdollista tehdä, mikäli materiaalista haluttaisiin esille vain tiettyjä näkökulmia.

Tässä lyhyesti muutama huomio, joita allekirjoittanut ehdotti väitteiden muotoon jatkokäsiteltäväksi Avara museo – kehittyvä oppimisympäristöä aikuisille –hankkeessa aineiston pohjalta.

Aikuiskävijälle näyttelyssä käynnissä on tärkeämpää sosiaalinen näkökulma kuin näyttelyn sisältö.

Aikuskävijällä on kynnys kysyä lisätietoa museoammattilaiselta, jotta ei tarvitse paljastaa ”että ei tiedä kaikkea”.

Aikuiskävijä kaipaa kuitenkin (vrt. edellinen väite) aitoa, oikeaa ihmistä museonäyttelyssä, jolta kysyä lisää. Museovalvoja nähdään vain valvojana, vaikka museo on ajatellut asian ehkä ihan päinvastoin.

Aikuiskävijöitä kiinnostaa näyttelyn syntymisen taustaprosessi: miksi tällainen näyttely? miksi juuri nämä esineet valittu tähän näyttelyyn?

Mikäli näyttely on suunniteltu selkeän tarinan tai juonen varaan, kävijä haluaa tietää selkeän aloituspisteen infografiikalla merkattuna.

Aikuiskävijä aktivoituu oppimaan näyttelyssä, kun jokin näyttelyssä antaa ärsykkeen hänen jo olemassa olevaan tietovarantoon. Mikäli näyttely ei anna näitä linkkejä, kävijän uuden oppiminen voi olla vähäistä.

Huom! Nämä on väittämiä, joita saa kritisoida, kommentoida, myötäillä, ihmetellä, mitä enemmän sitä parempi.

MIKÄ OLI OSALLISTAVA A ARVIOINTIA TÄSSÄ KOKEILUSSA?

Tässä tapauksessa kävijäkokeilijat ottivat hyvinkin aktiivisen kehittämisarvioijan roolin, vaikka sitä ei heiltä välttämättä odotettu. He kertoivat keskustelussa ehdotuksia mahdollisista parantamisvaihtoehdoista ja puutteista, kun Avaamo-ryhmänä odotettiin keskustelua näyttelyiden sisällöistä ja niiden aiheuttamista muutoksista, oppimisesta näyttelyssä. Tämä otettiin huomioon materiaalin käsittelyssä.

Museohenkilökunnan näkökulmasta osallistavana arviointina voidaan nähdä olleen se, että arviointimateriaalin keräämiseen oli pidetty yksi yhteinen Avaamo-ryhmän palaveri, jossa päätettiin materiaalin keräämistapa ja -toteutus. Vain yksi museon henkilö oli suoranaisesti kiinni materiaalin keräämisessä (kokeilijoiden vastaanotto, keskutelutilaisuuden järjestäminen ja tallennus). Dokumentoitu materiaali pysyttiin jakamaan sähköisesti Avaamo-ryhmän jäsenille. Jokainen oman ajankäyttönsä ja mielenkiintonsa mukaan pysyi perehtymään materiaaliin etukäteen. Materiaalin purku tapahtui Avaamo-ryhmässä, jossa museon eri alojen toimijoita on samanaikaisesti läsnä: museovalvoja-oppaat, pedagogiset projektityöntekijät ja kokoelma-amanuenssit (mukana näyttelytuotannoissa). Rovaniemen ryhmässä on mukana myös Metsähallituksen henkilökuntaa, jotka ovat juuri tuottamassa uutta tiedekeskusnäyttelyä. Osanottajina ryhmässä on sekä näyttelytuotannon johtoa, tuotantoa että pedagogisen toiminnan vastaava. Eilisestä ryhmästä puuttui tiedetoimittaja ja samassa rakennuksessa toimivan kirjaston edustaja (ks. ja vrt. AKTIIVI-sivusto, viime viikon seminaari Solosta sinfoniaan http://elgg.mcampus.fi/aktiivi/pg/pages/view/8791/ ). Ryhmää voi siten kuvata moniammatilliseksi ryhmäksi, jossa (museon/tiedekeskuksen) näyttelyitä kehitetään yhteisöllisesti dokumentoidun materiaalin pohjalta. Vertaa: jos arvionnin olisi suunnitellut, kerännyt materiaalin, analysoinut ja raportoinut yksi ammattilainen. Olisiko asiassa tapahtunut samaa oppimisprosessia muissa ammattilaisissa, jos olisivat lukeneet vain loppuunsaatetun raportin aiheesta? Tätä voi jäädä pohtimaan, jota myös viimeisellä Avaamo-tapaamisella pohdimme.

Blogikirjoituksesta voi herätä enemmän kysymyksiä kuin se antaa vastauksia, joten tavoitteena on, että asiaa voidaan avata enemmän artikkelilla, joka työstettäisiin viimeiseen tapaamiseen mennessä tai viimeisessä tapaamisessa. Materiaali olisi käytettävissä myös Avara museo –hankkeessa toteutettavaan julkaisuun. Nämä kaikki vaiheessa, joten hankkeen edetessä tarkentuu.

Maaliskuun keskiviikkona Leena T. 16.3.2011

PORI, KESÄ JA KAMERA -verkkonäyttely

Satakunnan Museossa avautui tänään 4.3. kolme valokuvanäyttelyä, jotka vievät matkalle 1960-1970-lukujen vaihteen Poriin, 1940-1960-lukujen Ruotsiin sekä nykypäivän 6. kaupunginosaan eli Kuukkariin.

Näyttelyistä PORI, KESÄ JA KAMERA esittelee Voitto Niemelän kaupunkikuvia 1960-1970-luvuilta. Niemelä ikuisti Satakunnan Museon toimeksiannosta kaupungin rakennuksia, pihapiirejä ja asukkaita kuuden kesän aikana. Kuvia kertyi museon kokoelmiin noin 12 000 kappaletta.

Osa kuvista on katsottavissa verkkonäyttelyssä, jossa niitä on mahdollista myös kommentoida. Verkkonäyttely on Satakunnan Museolle uusi tapa osallistaa yleisöä ja museon toiveena onkin saada verkkonäyttelyn kautta kuvien aiheisiin liittyviä muistoja.


Verkkonäyttely on osoitteessa http://www.porikesakamera.blogspot.com/

Lisätietoa näyttelyistä

Oppijan tietovarannot - toimijuus - tutkiva ja osallistava pedagogiikka

Helsingin yliopiston OKL:n Oppimisen sillat -tutkimusryhmän tutkija Antti Rajala on antanut aloitteen opettajille keskustella otsikon aiheista osoitteessa

http://opettajatv.yle.fi/node/12678.

Jos luet tekstejä niin, että korvaat sanan

• koulu/luokka sanalla museo/näyttely
• koulutieto sanalla museotieto
• kirjatieto sanalla opastus/näyttelyn antama tieto/museon antama tieto

saat aika mielenkiintoista tekstiä. Kannattaa kokeilla! Otan tässä yhden näytteen, teksti on alkuperäisesti Antin tekstiä kohdasta Tutkiva ja osallistava pedagogiikka:

Yksi keskeinen osa tällaista pedagogiikka ovat museon vuorovaikutuskäytännöt. Tähän liittyy kysymys, onko oppijoilla/museokävijöillä mahdollisuus aloittaa keskusteluja ja kommentoida toistensa puheenvuoroja. Toisaalta on kysymys siitä, onko oppijoiden suullisten ja kirjallisten puheenvuorojen /toimintojen/ tarkoituksena vakuuttaa opas/museolehtori arvioimaan tuotos positiivisesti vai nähdäänkö ne ensisijaisesti osana keskusteluja muiden osanottajien, myös museokävijöiden kanssa. Kolmanneksi kannattaa kiinnittää huomiota, voidaanko museossa tapahtuvia keskusteluja luonnehtia tutkiviksi; toisin sanoen pohditaanko niissä eri vaihtoehtoja, perustellaanko mielipiteet, vaaditaanko perusteluja muiltakin, nostetaanko esiin erimielisyyksiä ja ratkaistaako erimielisyydet keskustellen. Kysynkin, minkälaisia ovat vuorovaikutuskäytännöt omassa museossanne/museopalveluissanne? Toteutuvatko yllä luonnehditut asiat? Miten tai miksi ei?

Antti viittaa toisessa kirjoituksessa Thinking Together menetelmään http://thinkingtogether.educ.cam.ac.uk/

Voikin ryhtyä miettimään, josko tämäkin menetelmä kävisi Thinking Aloud ja Talking Aloud - menetelmien lisäksi, kun pyritään selvittämään kävijöiden ajatuksia, oppimiskokemuksia jne. museokäynnillä yleensä, mutta myös näyttelykontekstissa. Näitähän olemme pohtineet toistaiseksi Avara museo - hankkeen kokeiluissa.

14.2.2011 Leena t

Porin taidemuseon KoeTILA – näyttely kutsuu yleisöä osallistumaan

Taidemuseon Projektihuone toimii keväällä 2011 pedagogisena KoeTILAna. KoeTILA on laboratorio taideteosten ja yleisön vuorovaikutuksessa syntyville tulkinnoille, ideoille ja ajatuksille. Näyttely juhlistaa 30-vuotta täyttävän Porin taidemuseon kohtaamisia yleisönsä kanssa ja kutsuu yleisön mukaan osallistumaan. Näyttely on osa Porin taidemuseon Avara museo –hanketta. Se on suunniteltu aikuisyleisöä ajatellen, mutta sisällöt sopivat kaikenikäisille.



Porin taidemuseon pedagoginen yksikkö on suunnitellut näyttelyn sisällöt, näyttelyarkkitehtuurin, sekä materiaalit. Kevään aikana Porin taidemuseon peruskokoelman, Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelman teoksia tarkastellaan erilaisista näkökulmista käsin. KoeTILA jakautuu kahteen osaan, Prosessiin ja Näyttelyyn. Ensimmäisen vaiheen, Prosessin ajan tilassa on esillä kokeilemiseen ja tutkimiseen houkuttelevaa aineistoa. Kokoelman teoksiin pääsee tutustumaan forex-levylle painettujen valokuvien kautta, sekä Porin taidemuseon tuottamassa sähköisessä MG-peda pelissä jota varten huoneeseen on tuotu hauska ja jo retrohenkinen internetissä surffailuun suunniteltu erikoistuoli. Tarkasteltavana on havainnekuvina noin viisikymmentä öljyvärimaalausta Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta. Yleisö saa kokeilla näyttelykokonaisuuden suunnittelua ripustamalla havainnekuvista haluamansa kokonaisuuden huoneen seinälle. Niiden pohjalta toteutetaan kevään kuluessa myös äänestys jossa yleisö valita Näyttelyyn esille tulevat teokset. Prosessin ajan tilaan on vapaa pääsy.

KoeTILAssa esitellään lisäksi aitoja teoksia Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta. Kokoelmasta on poimittu neljä teosta, jotka ovat esillä yksi kerrallaan. Näin yleisölle avautuu mahdollisuus syventyneen ja keskittyneen katsomisen kautta syntyvään taidekokemukseen. Teoksiin tutustutaan eri tyylisten esittelyjen kautta, piirtäen, kuvaillen, liikkeellä ja äänellä, sekä runoillen. Ensimmäisenä vuorossa oleva Ellen Thesleffin nuorta tyttöä esittävä Lydia, 1897, toimii ikään kuin croquis-mallina piirtävälle yleisölle. Sam Vannin veikeästi abstraktin ja esittävän rajaa kokeileva Ratsastaja, 1963, esitellään kuvailutulkkauksen keinoin, ja flamenco-tanssija toteuttaa improvisaation Victor Vasarelyn upean punahehkuisen Garam, 1949-1953, teoksen pohjalta. Sarjan viimeisenä esiteltävä teos on Tor Arnen abstrakti värimaalaus Punaista valoa, jossakin, 1980, jonka nimi sekä maalaus itse, toimivat lähtökohtana kolmelle runoilijalle, jotka tulevat paikan päälle lausumaan teoksen innoittamana kirjoittamansa runot.

Mitä teoksia esille kevään näyttelyyn?

KoeTILASSA toteutetaan 04.02. - 10.04. yleisöäänestys, jossa saa antaa äänensä lempiteoksilleen Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta. Äänestystuloksen perusteella toteutetaan Näyttely, joka avautuu Projektihuoneessa 15.04.2011. Kiinnostavin teos voi olla uusi tuttavuus tai rakkaana mieleen jäänyt teos. Porin taidemuseo odottaa mielenkiinnolla mitkä teokset nousevat äänestyksessä yleisön suosikeiksi.


Pedagoginen prosessi ja näyttely sarjassa Maire Gullichsen ja modernismi.
Prosessi 04.02.-10.04.2011 / Näyttely 15.04.2011
Porin taidemuseon Projektihuoneessa.

Sähköinen peli MG-peda on myös netissä osoitteessa:
http://www.poriartmuseum.fi/fin/peda/mg-peda/