Tekniikan museon syksy Avara-hankkeen osalta on mennyt monien asioiden konkretisoitumisessa. Tietyn ikäisessä hankkeessa on haasteellista päästä toivottuihin tavoitteisiin, varsinkin jos tavoitteet ovat kovin abstrakteja. Näin voisi sanoa esimerkiksi "uusista toimintamalleista": Mitä ne oikein ovat? Miten niitä kehitetään? Kuka niitä kehittää? Mihin niiden kanssa päädytään? Onneksi kehityshankkeissa ei aina ole tarkoituskaan päättää jotain, vaan olla hyvässä alussa kehittää jotain - vaikka joskus yritysten ja erehdysten kautta.
Kun Tekniikan museolla oli tavoitteena uudet toimintamallit ja innovatiiviset palvelupaketit, eivät ne vielä sisällöltään olleet ennalta määrättyjä. Hankkeen aikana on ollut äärimmäisen mielenkiintoista miettiä, kuinka avaria voimme olla, kun mietimme uusia toimintamalleja tai palveluita museossamme. Kuinka helposti menemme jo ennalta tuttuun tai hyväksi havaittuun? Kuinka pitkälle tuntemattomaan ja uuteen rahkeemme riittävät? Näitä asioita mietimme omassa yleisöpalveluporukassamme kuin laajemminkin. Nämä kun liittyvät suurempaan kokonaisuuteen ja museon strategiaan - ja niin pitäisi kaikkialla ollakin.
Mitä sitten on konkretisoitunut? Olemme kehittämässä toiminnallisia pisteitä yhteistyössä eri yritysten kanssa, rakennamme uusia tapoja kertoa toiminnastamme, teemme yhteistyötä lähialueen toimijoiden kanssa monin eri tavoin ja pilotoimme erilaisia yhteistyömuotoja osallistaminenkin mielessämme. Yritysryhmiä on tullut testaamaan meidän palveluitamme ja antamaan niistä palautetta, mikä vie meitä taas eteenpäin. Tekniikan museo on mukana myös World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmassa, mikä on ollut osana Avara museo -hankkeen toimintatapoja. Näyttelyohjelma itsessään on tarkoitus olla jo hieman erilainen toimintamalli, josta löytyy iloa myös aikuisille kävijöille, mutta näyttelyiden lisäksi WDC-vuoden ideologian mukaisesti olemme miettimässä uusia ratkaisuja juuri näillä uusilla toimintamalleilla eri yritysten ja lähialueen toimijoiden kanssa. Se on ollut äärimmäisen antoisaa. Aina ei alussa tiedä, mihin päädytään.
Sattumalta lähdimme miettimään uutta opastusmallia, jossa museokävijät voisivat itse käyttää iPad-tyyppisiä koneita. Ideana olisi, että opastuksen aikana voimme käyttää nettiä hyväksi tietyin linkkivalinnoin, jolloin voimme linkittää museon kohteen tai tarinan suurempaan kokonaisuuteen. Yhtäkkiä huomasimme puhuvamme paljon suuremmista asioista: Mitä varten museo on, mitä tarinaa se kertoo? Taulutietokoneet ovat vain väline, mutta niiden kanssa voimme yhdistää museon osaksi suurempaa kokonaisuutta: koko yhteiskuntaa, maailmaa. Ja siitähän museon pitäisi kertoa...
Visiot voivat olla suurempia, kuin mitä todellisuudessa voi tällä hetkellä toteuttaa. Museoiden tilanne rahoituksellisestikaan ei ole rohkaiseva tällä hetkellä. Joskus taas kohtaamme oman vajavaisuutemme ja kapeakatseisuutemme. Sitä vastaan haluamme kuitenkin taistella tietoisesti. Ellemme jaksa olla avarampia, ei avarasta museosta tule jatkuvasti kehittyvää oppimisympäristöä ja pohjaa tulevaisuutta varten, vaan siitä jää vain hankemuistijälki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti