perjantai 30. joulukuuta 2011

Kuka täällä käy?

Vuoden vaihtuessa on hyvä aika tarkastella tämän blogin kävijälukuja. Kaiken kaikkiaan blogilla on olemassaolonsa aikana ollut 11 339 lukijaa. Suosituin ajanjakso on ollut maaliskuu 2011, jolloin blogissa kävi 1105 vierailijaa. Bloggerin tilaston mukaan luetuimpien tekstien kolmen kärjessä ovat Museopedagogiikka tukee katsojan omaa oppimisprosessia tammikuussa 2011, Museopedaa maahanmuuttajille toukokuussa 2011 ja Avara museo -hankkeen kuulumisia maaliskuussa 2011. Eniten kävijöitä blogiin tulee googlen ja Museoliiton verkkosivujen kautta. Blogiin on päädytty useimmin hakusanoilla ”avara museo”, ”avara museo blogspot” ja ”museopedagogiikka”. Suurin osa blogin kävijöistä on toki Suomesta, mutta on tätä blogia katseltu mm. Yhdysvalloissa ja Japanissa asti.

Onnea ja menestystä vuodelle 2012!

torstai 29. joulukuuta 2011

Vinkkejä osallistamiseen museossa

Vinkki vinkeistä: Museum 2.0 blogia kirjoittava Nina Simon listaa vinkkejään osallistamiseen museossa täällä ja The Museum of the Future blogin Jasper Visser täällä.

torstai 22. joulukuuta 2011

Avara museo -hanke toivottaa hyvää joulua!


Avara museo -hankkeen vuosi on ollut mielenkiintoinen ja antoisa. Osahankemuseoissa on kehitetty ja testailtu uusia toimintamalleja, aikuispedagogiaa ja yleisötyötä on pohdittu niin hanketyöryhmän kuin AVAAMO-ryhmienkin kesken ja ajatuksia on vaihdettu monissa seminaareissa ja konferensseissa. Hankkeen viimeisen toimintavuoden yhteisiä projekteja ovat kaikille avoin hankkeen päätösseminaari 4.-5.10.2012 Porissa sekä seminaarissa julkaistava hankkeen loppujulkaisu. Kirjatkaa päivämäärä jo muistiin!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Tekniikan museon uusia toimintamalleja


Tekniikan museossa meillä oli uudenlaisen toimintamallin kokeilu. Lähdimme kokeilemaan yhdessä luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry:n ja Metropolia Ammattikorkekoulun kanssa uutta yhteistyön mallia, jossa Digesin Metropoliassa vetämä Luova yrittäjyys -kurssi tuli Tekniikan museoon saamaan sisältöjä.

Luova yrittäjyys -kurssi koostui eri alojen opiskelijoista, ja tarkoituksena oli treenata omien ideoiden työstämistä toimivaksi liikeideaksi ja liikeidean esittelemistä vakuuttavasti myyntipuhekoulutuksen kautta. Kun itselläsi on idea, sitä tulee kehittää, mutta miten kehität siitä toimivan liikeidean? Aivan alussa pitää olla luova ja ideoiden määrä korvaa laadun, toteuttamiskelpoisuus tulee vasta myöhemmin tapetille. Tätä luovaa ajattelutyötä opiskelijat tulivat museoon harjoittelemaan innovatiopelin ja kännykkäpelimme avulla. 

Samalla opiskelijat tutustuivat museoon ja sen tuottamiin palveluihin laajemminkin. Tämä oli pohjana seuraavalle opiskelutyölle. He nimittäin saivat tehtäväksi kehittää liikeidean - palvelun, tavan toimia tai jonkin muun tavan, jolla museoon saataisiin lisää heidän ikäisiään kävijöitä. Tämä idea piti konkreettisesti esittää "arvovaltaiselle" museon raadille, museonjohtajan kuuluessa joukkoon, myyntipuheen muodossa. Tarkoituksena siis oli harjoittaa myös, miten oman idean osaa myydä eteenpäin.


Kokemus oli tietynlainen win-win -tilanne: Diges sai sisältöä kurssiinsa, Metropolian opiskelijat saivat konkreettisen tehtävän eikä mitään teoreettista esimerkkiä sekä suoraa palautetta, miten heidän liikeideansa olisi toteutettavissa ja "ostettiinko" idea, ja Tekniikan museo sai testattua palveluitaan ja lisäksi kuuli uusia ideoita nuorilta aikuisilta. 


Mitä sitten saimme idealaariimme? 
No, niitä löytyy jonkin verran Tekniikan museon facebook-sivulta .

Mikä tässä kokeilussa oli erittäin mukavaa, oli toimia museona sisällön tuottajana ihan omanlaisessa kontekstissa. Saimme yhdistettyä oman palvelumme ihan toisenlaiseen koulutukseen. Meidän museo kertoo juuri keksintöjen ja innovaatioiden historiasta, joten teema ei ttoisaalta ollut kovin kaukana suomalaisen teollisuuden ja tekniikan alan museossa.
Lopullinen palautekeskustelu käydään järjestäjien kesken vielä ennen joulua...;)




maanantai 5. joulukuuta 2011

Museo mielessäin! -seminaarin antia

Satakunnan Museossa järjestettiin osana Avara museo -hanketta 21.11.2011 museoita ja mielenterveyttä käsittelevä Museo mielessäin! -seminaari. Seminaaripäivänä käynnistyi valtakunnallinen Mielenterveysviikko, jota vietettiin tänä vuonna teemalla ”Lisää vuosia elämään – lisää elämää vuosiin”. Maksuton seminaari keräsi 47 osallistujaa sekä museoalan että sosiaali- ja terveyspuolen edustajista. Koska Avara museo -hankkeen tarkoituksena on lisätä museoammattilaisten aikuispedagogista osaamista, toimi seminaari myös Satakunnan Museon oman henkilökunnan koulutuksena.



Aloitin seminaaripäivän esittelelmällä Satakunnan Museon toimintaa ja toimipisteitä sekä Avara museo -hanketta. Seminaarin ensimmäinen esitelmöitsijä oli koulutussuunnittelija Virpi Vesterinen Mielenterveyden keskusliitosta aiheenaan ”Kulttuuri on kohtaamista”. Mielenterveyden keskusliiton tavoitteena on aktivoida jäsenyhdistysten kulttuuritoimintaa sekä saada näkyvyyttä mielenterveyskuntoutujien taiteelle, joka ei ole ainoastaan terapiaa. Kuntoutujia tuodaan esiin aktiivisina toimijoina eikä vain sivustakatsojina. Tätä ajatusta edistää mm. liiton Hyvän mielen gallerian näyttelytoiminta sekä vuosittain järjestettävät valtakunnalliset Kulttuuripäivät. Uusimpana toimintamuotona on opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksen turvin käynnistetty kulttuurivastaavien koulutus. Kulttuurivastaavat ovat vapaaehtoistyötä tekeviä vertaisohjaajia, jotka organisoivat paikallisyhdistysten kulttuuritoimintaa sekä ohjaavat luovaa toimintaa. Koulutuksessa he saavat perustiedot kulttuuritoiminnasta, ryhmän ohjaamisesta, tapahtumien järjestämisestä, tiedottamisesta ja verkostoitumisesta. Koulutuksessa tutustutaan myös erilaisiin luovan toiminnan muotoihin (kuvataide, musiikki, kirjoittaminen, kädentaidot).

Vesterisen mukaan monet mielenterveyskuntoutujat eivät tule kohdatuiksi, mihin kulttuuritoiminnalla voidaan vaikuttaa. Kuntoutujien haasteita arjessa ovat köyhyys, yksinäisyys sekä mielekkään tekemisen puute, jolloin osallistuminen vaikkapa museon maksuttomiin tapahtumiin parantaa tilannetta tuoden sosiaalista kanssakäymistä ja sisältöä elämään. Osallistaminen onkin ollut Avara museo -hankkeessa keskiössä ja onhan hankkeen rahoituskin opetusministeriön hallinnoimasta "Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi" ESR kehittämisohjelmasta. Samaan hankeverkostoon kuuluu myös kirjastoalan Verkko haltuun -projekti, jonka verkkosivuilla Minna Laitila kirjoittaa kirjastoista osallisuuden areenoina käyttäen esimerkkinä mielenterveys- ja päihdepalveluita käyttäneiden lukupiiriä. Kirjasto-sanan tilalle voi vaihtaa myös museon: ”Kirjasto, jos mikä, on niin sanottua normaalitoimintaa, joten sinne meneminen tai kirjastossa järjestettävään toimintaan osallistuminen ei leimaa asiakasta. Ryhmään kuuluminen voi vähentää yksinäisyyden kokemuksia, antaa mahdollisuuden toimia täysivaltaisena ryhmän jäsenenä, jonka ääni tulee kuuluksi ja jonka mielipiteet ovat arvokkaita. Osallistuminen toimintaan tuo sisältöä päivään ja rytmittää arkea.” Museo mielessäin! -seminaarissa keskusteltiin Vesterisen esitykseen liittyen myös siitä, että mielenterveyskuntoutujien voi olla helpompi tulla museoon itsenäisesti sen jälkeen kun he ovat ensin tutustuneet taloon, sen tiloihin ja tarjontaan tutussa ryhmässä.

Projektipäällikkö, ohjaaja Merja Helander toi seminaariin tervehdyksen Lappikoti Neliapilasta, joka on Eurassa sijaitseva mielenterveysongelmaisten kuntoutuskoti. Hän kertoi käytännönläheisesti millaista on mielenterveyskuntoutujan arki kuntouttavassa asumispalveluyksikössä esitellen samalla Lappikoti Neliapilan taloja ja tiloja. He huolehtivat yhdessä asukkaiden kanssa arkirutiineista ja elävät kuten kotona. Helander piti tärkeänä, että kuntoutujia kohdellaan tasavertaisesti, aikuisina ihmisinä sekä kohdataan heidät yksilöinä. Asukkaiden toimintakyky vaihtelee suuresti, mutta Helanderin mukaan yhteisiä piirteitä ovat usein suorapuheisuus ja aitous. Osalla on harhoja eikä keskittymiskyky välttämättä ole kovin hyvä. Myös kysymyksiä esitetään paljon. Nämä ovat seikkoja, joista esimerkiksi oppaan on hyvä museokierroksella olla tietoinen. Helander kertoi myös Mielekäs-projektista, johon liittyen Lappikoti Neliapila oli Mielenterveysviikoksi järjestänyt paljon erilaista ohjelmaa. Kauttualla avautui 22.11. taiteilija Kaisa Soveron ohjauksessa toteutettu taidenäyttely, joka esitteli kodin asukkaiden taidetta ja toi heidät esiin juuri aktiivisina toimijoina. Helanderin mukaan mielenterveyskuntoutujilla on paljon osaamista ja moni asukas osoittautuu lahjakkaaksi kun he saavat kannustusta ja ohjausta luovaan toimintaan. Mielekäs-projektin tapahtumien tavoitteena oli myös tehdä asumispalveluyksikön toimintaa tunnetuksi ja vähentää avoimuudella ennakkoluuloja.

Lounastauon jälkeen vuorossa oli Helsingin Mielialahäiriökeskuksessa työskentelevä psykiatrinen sairaanhoitaja Mira Haataja. Esitys pohjautui hänen Kulttuuria kaikille –palvelussa vuonna 2010 suorittamaansa korkeakouluharjoitteluun, jonka aikana Haataja toteutti kyselyn mielenterveyshäiriöisten asiakkaiden huomioimisesta museoissa sekä laati raportin Ateneumin taidemuseossa toteutetusta mielialahäiriöisille suunnatun opastuksen kokemuksista. Molemmat raportit ovat luettavissa täällä. Seminaariesitelmänsä Haataja aloitti kertomalla museoiden hyvinvointivaikutuksista. Erityisesti mielenterveyskuntoutujien osalta hän piti tärkeänä, että museo on rauhallinen paikka. Museossa historia ja jatkuvuus ovat läsnä, joten omia huoliaan voi suhteuttaa tai käsitellä niitä esineiden ja teosten kautta. Museokäynti voi myös aktivoida ja innostaa sekä ruokkia mielenterveyskuntoutujan sisäistä maailmaa. Tärkeää on myös se, että museokäynnillä henkilökunnan ja mielenterveyskuntoutujien vuorovaikutus on erilaista kuin hoitolaitoksessa. Haatajan esitykseen sisältyi paljon käytännön suosituksia, miten mielenterveysasioita voi museoissa nostaa esiin. Myös idea Museo mielessäin! -seminaarin järjestämiseen sai alkunsa Haatajan ehdotuksesta, kun seminaarin järjestäjät kuulivat hänen esityksensä Kansallismuseon maaliskuussa 2011 järjestämässä Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaarissa. Esityksensä lopuksi Haataja kehotti pohtimaan mielenterveyskuntoutujia kohderyhmänä. Voiko museo tukea mielenterveyskuntoutujaa? Entä millaisia toimintamalleja voisi kehittää?



Seminaarin viimeinen esiintyjä oli Avara museo -hankkeessa Työväenmuseo Werstaalla projektisuunnittelijana työskentelevä Ulla Rohunen. Werstaan kohderyhmänä Avara museo -hankkeessa ovat työttömät ja lomautetut, mutta seminaarissa Rohunen kertoi erityisesti mielenterveyskuntoutujille järjestetyistä museotyöpajoista. Werstaan työpajoissa on käynyt ryhmä Sopimusvuoren nuorten päivätoimintakeskus Verstaasta, jonka toimintaan osallistuu skitsofreniaa sairastavia ja ensipsykoosiin sairastuneita nuoria aikuisia. Nuoret ovat osallistuneet mm. Metallin hohto -työpajaan, froteeveistostyöpajaan sekä koskettelukirjatyöpajaan. Kun sama ryhmä on vieraillut museossa useamman kerran, rentoutuu tunnelma puolin ja toisin. Työpajan ohjaajaa auttaa, kun hän oppii tuntemaan pajalaiset ja pystyy ohjaamaan heitä yksilöllisemmin. Rohunen oli kerännyt pajoihin osallistuneilta palautetta, mikä osoitti museokokemuksen olleen osallistujille varsin positiivinen. Suunnitteilla onkin uusi projekti ”kahden verstaan” yhteistyöhön liittyen.

Seminaarin järjestäminen osoittautui oivaksi tavaksi aloittaa yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa ja ylipäätään selvittää millaista toimintaa mielenterveyssektorilla niin paikallisella kuin valtakunnan tasolla on. Yhteydenotto seminaarin tiimoilta Hyvän Mielen Taloon poiki museon koululaistilaan upean TUNNELMIA ELÄMÄSTÄ -näyttelyn, jossa esillä oli teoksia neljältä mielenterveyskuntoutujalta. Näyttelytilassa esiteltiin seminaaripäivänä myös mielenterveyteen liittyvien paikallisten tahojen toimintaa kuvin ja esittein. Nopealla aikataululla ideoitu näyttely ehti olla museossa esillä vain viikon koululaisten työpajojen vuoksi, mutta jo nyt saman tai samankaltaisen näyttelyn pystytystä jatkossa on suunniteltu.

TUNNELMIA ELÄMÄSTÄ näyttelyn taiteilijoina olivat Ilpo Pynnä, Kari Hietanen, Zeni Toppi ja Eya Kallio.

Vaikka museossa kaikkiin kävijöihin suhtauduttaisiin samalla tavalla ja vaikka mielenterveyskuntoutujat "ryhmänä" on varsin heterogeeninen, antaa mielenterveyteen liittyvä tietous museon henkilökunnalle lisävalmiuksia kohtaamisiin ja toiminnan suunnitteluun. Seminaari herätti uusia ajatuksia ja järjestäjät saivat ilokseen kuulla osallistujien verkostoituneen keskenään. Osa heistä oli päättänyt yhdistää voimiaan paikallistasolla tehtävässä mielenterveystyössä ja myös yhteistyöstä Satakunnan Museon kanssa oltiin kiinnostuneita. Mira Haatajan suosituksissa mainittiin olemassa olevan toiminnan soveltamista erilaisille yleisöille. Satakunnan Museo on syksyn 2011 aikana kiertänyt porilaisissa vanhainkodeissa esittelemässä museossa kesällä esillä olleesta PORI, KESÄ ja KAMERA -valokuvanäyttelystä muokattua kokonaisuutta. Seminaarin tiimoilta museo sopi paikallisen Hyvän Mielen Talon kanssa, että vanhainkodissa esiteltyä kuvasarjaa 1960- ja 1970-lukujen Porista käydään esittelemässä myös heidän jäsenilleen. Moneen otteeseen seminaarissa mainittiin myös lainattavat seniorien kulttuuriboksit, joka toimintamuotona on saavutettava ja mahdollinen tapa viedä kulttuuria myös mielenterveyskuntoutujien pariin.

Avara museo -hankkeen yhtenä tavoitteena on kehittää museoita oppimisympäristöinä. Mira Haataja totesi esityksensä loppupuolella, että mielenterveyskuntoutujat voivat oppia museossa, mutta museo voi myös oppia mielenterveyskuntoutujilta. Tästä puhui esityksessään myös Ulla Rohunen ja aiheesta käydään keskustelua usein myös Avara museo -hankkeen omissa tapaamisissa. Kohtaamiset ja yhteistyö erilaisten ihmisten kanssa on avartanut museoita, mutta rikastuttanut ammatillisen osaamisen lisäksi myös meidän projektityöntekijöiden henkilökohtaista ajatusmaailmaa. Ja se on hienoa se!


keskiviikko 30. marraskuuta 2011

iPadit museossa oppimisen ja yleisötutkimuksen välineenä


Irene Rubinon (Australian Museum) mielenkiintoinen raportti ”iPads for museums: serving visitors and professional communities” kartoittaa tablettitietokoneiden käyttöä museoissa. Tablettitietokoneiden (kutsun niitä tässä yleisnimityksellä iPad kuten Rubinokin tekee) käyttö lisääntyy myös museomaailmassa; niiden vahvuutena on se, että niissä yhdistyvät älypuhelinten pieni koko ja kannettavien tietokoneiden tehokkaat multimediaominaisuudet. Lisäksi ne toimivat sekä sisältöä tuottavin että jakavina alustoina.

Rubino jakaa iPadien museokäytön erilaisiin kategorioihin, joista kaikista hän antaa konkreettisia esimerkkejä. iPadit ovat toimineet osana näyttelytilaa eräänlaisina digitaalisina näyttelyteksteinä, jotka mahdollistavat perinteisiä tekstejä vuorovaikutteisemman ja monimuotoisemman materiaalin tuotannon. Joissakin museoissa kävijöille on tarjottu lisätietoa tarjoava iPad käyttöönsä museovierailun ajaksi tai vierailija on voinut ladata näyttelyyn liittyvän sovelluksen omaan laitteeseensa.

iPadia on myös käytetty opastuksilla tulkinnan välineinä, jolloin oppaat ovat voineet käyttämänsä iPadin kautta tarjota kävijöille lisätietoa multimedia-muodossa. Joissain museoissa iPadia on käytetty työpaja-tyyppisessä pedagogisessa toiminnassa. Rubino toteaa raportissaan ehkä hieman yllättäen, että iPadien avulla voidaan edistää sosiaalista ja kasvokkaista (ei vain virtuaalista) vuorovaikutusta, ja sitä kautta myös oppimista. iPadien käyttöä havainnoitaessa on nimittäin huomattu, että niitä käytettiin usein ryhmässä. "Given most people come to museums with other people, the iPads turned out to be a social device which engaged people in a way that seemed natural to their visit" (s. 13). iPadien kautta oppimisen arviointi edellyttää kuitenkin kirjoittajan mukaan lisää tutkimusta.

iPadit voivat toimia myös kävijätutkimuksen välineenä. Laitteen avulla on esimerkiksi kerätty asiakaspalautteita haastatteluina ja kyselyinä. iPadia on käytetty myös tallentamaan kävijän reittejä ja käyttämää aikaa museossa. Kaikista näistä annetaan raportissa käytännön esimerkkejä.

Raportti löytyy PDF:nä täältä.

Anna kirjoitti iPadeista Tekniikan museon suunnitelmissa täällä. Onko muissa suomalaisissa museoissa kokemusta iPadien tai vastaavien käytöstä?

maanantai 28. marraskuuta 2011

Sarjakuvaa työpajoissa

Werstaalla oli kesän ajan esillä Taide konfliktissa –näyttely, jonka yhteydessä Avara museo-hankkeessa hyödynnettiin ensimmäisen kerran sarjakuvaa työpajassa.  Näyttely oli laajasti määriteltynä poliittista nykytaidetta sisältäen mm. useita videoita mediataidetta. Näyttelyssä monet teemat liittyivät Meksikoon ja kuunneltavana oli mm. Werstaalla tehty kansalaisoikeusaktivisti Jyri Jaakkolan dokumentointihaastattelu. Jaakkola murhattiin Meksikossa Oaxacassa keväällä 2010.

Suoraan Suomen oloihin linkittyviä teemoja olivat tasa-arvo, seksuaalivähemmistöjen oikeudet sekä eläinten oikeudet. Parikin teosta kosketteli thaimaalaisten marjanpoimijoiden tilannetta Lapissa. Näyttelyn kysymykset olivat globaaleja, mutta linkittyivät helposti myös kunkin arkielämään. 



Avara museo-hankkeen kesän ohjelma oli suunnattu erityisesti nuorille työttömille. Päätimme käsitellä näyttelyn teemoja ruohonjuurisarjakuvan keinoin. Ruohonjuurisarjakuva on idealtaan sarjakuvaa, jota kuka tahansa osaa tehdä. Ennakkotaitoja tai piirustustaitoa ei tarvita, vain keskeistä on halu ottaa kantaa ja välittää viesti. Tämä toteutuu jo hyvin yksinkertaisessa, vaikkapa tikku-ukkoihin perustuvassa piirustuksessa. Lisää ruohonjuurisarjakuvan metodista: http://www.worldcomics.fi/



Vedin Ruohonjuurisarjakuva-työpajoja, jossa teimme varsin nopeasti ruohonjuurisarjakuvan keinoin kantaaottavia sarjakuvia näyttelyn teemoista. Kuvataideopiskelija Anna Knappe piti kesän aikana kolme pidempää työpajaa, joissa perehtyminen sarjakuvaan oli syvällisempää ja mahdollisti työskentelyn harkitummalla otteella. Sarjakuvatyöpajojen tuotoksia on nähtävillä myös näyttelyn blogissa: http://www.tkm.fi/konflikti/

Oli mukava huomata, että varsinkin kesän näyttelyn käsittelyyn ruohonjuurisarjakuva oli erittäin toimiva metodi. Näyttely tarjosi monenlaista mieittävää ja myös väitteitä, joista kävijät olivat eri mieltä. Kesän jälkeen olemme käyttäneet sarjakuvaa joidenkin ryhmien kanssa myös vammaisuutta käsittelevän Ihan epäNormaalia- näyttelyn työpajoissa.

torstai 17. marraskuuta 2011

Ihmisten museo

Riverside Museum
Pääsin viime viikolla LEM-hankkeen puitteissa opintovierailulle Riverside Museumiin Glasgowssa. Kyseessä on liikenteen alan erikoismuseo, jonka uusi, arkkitehti Zaha Hadidin suunnittelema, museorakennus avautui kesällä 2011. Ensimmäisten 10 viikon aikana museo keräsi huikeat 500 000 kävijää! 

Rekonstruoitu glasgowlainen katu liikkeineen
Riverside Museum on Glasgown kaupungin (city council) omistama ja osa Glasgown museoiden muodostamaa kokonaisuutta. Riverside Museum, kuten myös muut Glasgown museot, perustuu hyvin asiakaslähtöiseen toimintakonseptiin: museot todella toimivat yhteisöään eli Glasgown asukkaita varten ja yhdessä heidän kanssaan.

Riverside Museumin näyttelysuunnittelussa kaiken taustalla on ollut kaksi peruskriteeriä: ensinnäkin näyttelyyn valittavien esineiden tulee olla merkittäviä kokoelman kannalta ja toiseksi niiden tulee kiinnostaa museokävijää.

”It´s about people and their stories”

Yleisnäkymä näyttelytilasta
Ihmiset ja tarinat ovat keskiössä Riverside Museumissa. Tarinoita esitellään esineiden lisäksi tekstien, interaktiivisten multimediataulujen sekä videoiden avulla. Museo on tehnyt suuren työn kerätessään Glasgown asukkaiden tarinoita ja muistoja talteen. Museo myös etsi käsiinsä näyttelyyn esille valittujen esineiden oikeita omistajia, tallensi heidän tarinansa ja liitti ne näyttelyn kokonaisuuteen. Lopputuloksena näyttelyssä on 400 henkilökohtaista kommenttia ja tarinaa glasgowlaisilta ihmisiltä.

”Just talk to them!”

Digitaalinen palautetaulu
Museon tulee tuntea yleisönsä. Glasgown museot ovat tehneet vuosien ajan kävijätutkimuksia ja evaluaatioita eri toiminnoistaan, ja käyttänyt tuloksia hyväksi uuden museon suunnittelussa. Esimerkkejä museon yleisötutkimuksista löytyy täältä.

Riverside Museumia rakennettaessa yleisön näkemyksiä kartoitettiin muun muassa eri teemoihin keskittyvien asiakasraatien (advisory panels) avulla. Raateja oli viisi: saavutettavuusraati (access panel), yhteisöraati (community panel), oppimisraati (education panel), lapsiraati (junior panel) ja teiniraati (teen panel). Näiden lisäksi konsultoitiin myös akateemista raatia. Lue lisää asiakasraatien toimintaperiaatteista täältä. Kyseessä on samankaltainen toimintamalli kuin porilaiset Avartajat Avara museo -hankkeessa tai Lappeenrannan museoiden asiakasraati. Raatien avulla on mahdollista saada ensikäden tietoa yleisön ajatuksista, kiinnostuksen kohteista ja oppimistavoista. Yksinkertaisesti: mikä museossa toimii ja mikä ei? Mihin suuntaan museota kannattaa kehittää?

Clippers -peli
Glasgowssa esimerkiksi lapsiraati osallistui näyttelyyn tulevan interaktiivisen pelin kehittämiseen. Pelin ideana on saada skotlantilaiset teetä kuljettaneet Clipper-laivat Intiasta kotiin mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti. Museon henkilökunta esitteli pelin idean lapsiraadille ”paperiversiona”, pyysi heitä pelaamaan peliä ja kertomaan arvionsa siitä. Peliä muokattiin lasten arviointien mukaisesti. Myös pelin digitaalisen version kehittäjät sitoutettiin ottamaan raadin mielipide huomioon.

Riverside Museum ja Glasgown museot ovat erinomainen vierailukohde museoammattilaiselle. Jos et pääse paikan päälle, kannattaa tutustua ainakin museoiden verkkosivuihin. Museot jakavat mielellään kokemuksiaan ja osaamistaan, ja verkkosivuilla onkin paljon materiaalia mm. kävijätutkimuksiin liittyen.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Onko Avara museo myös avarakatseisuutta?

Tekniikan museon syksy Avara-hankkeen osalta on mennyt monien asioiden konkretisoitumisessa. Tietyn ikäisessä hankkeessa on haasteellista päästä toivottuihin tavoitteisiin, varsinkin jos tavoitteet ovat kovin abstrakteja. Näin voisi sanoa esimerkiksi "uusista toimintamalleista": Mitä ne oikein ovat? Miten niitä kehitetään? Kuka niitä kehittää? Mihin niiden kanssa päädytään? Onneksi kehityshankkeissa ei aina ole tarkoituskaan päättää jotain, vaan olla hyvässä alussa kehittää jotain - vaikka joskus yritysten ja erehdysten kautta.

Kun Tekniikan museolla oli tavoitteena uudet toimintamallit ja innovatiiviset palvelupaketit, eivät ne vielä sisällöltään olleet ennalta määrättyjä. Hankkeen aikana on ollut äärimmäisen mielenkiintoista miettiä, kuinka avaria voimme olla, kun mietimme uusia toimintamalleja tai palveluita museossamme. Kuinka helposti menemme jo ennalta tuttuun tai hyväksi havaittuun? Kuinka pitkälle tuntemattomaan ja uuteen rahkeemme riittävät? Näitä asioita mietimme omassa yleisöpalveluporukassamme kuin laajemminkin. Nämä kun liittyvät suurempaan kokonaisuuteen ja museon strategiaan - ja niin pitäisi kaikkialla ollakin.

Mitä sitten on konkretisoitunut? Olemme kehittämässä toiminnallisia pisteitä yhteistyössä eri yritysten kanssa, rakennamme uusia tapoja kertoa toiminnastamme, teemme yhteistyötä lähialueen toimijoiden kanssa monin eri tavoin ja pilotoimme erilaisia yhteistyömuotoja osallistaminenkin mielessämme. Yritysryhmiä on tullut testaamaan meidän palveluitamme ja antamaan niistä palautetta, mikä vie meitä taas eteenpäin. Tekniikan museo on mukana myös World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmassa, mikä on ollut osana Avara museo -hankkeen toimintatapoja. Näyttelyohjelma itsessään on tarkoitus olla jo hieman erilainen toimintamalli, josta löytyy iloa myös aikuisille kävijöille, mutta näyttelyiden lisäksi WDC-vuoden ideologian mukaisesti olemme miettimässä uusia ratkaisuja juuri näillä uusilla toimintamalleilla eri yritysten ja lähialueen toimijoiden kanssa. Se on ollut äärimmäisen antoisaa. Aina ei alussa tiedä, mihin päädytään.

Sattumalta lähdimme miettimään uutta opastusmallia, jossa museokävijät voisivat itse käyttää iPad-tyyppisiä koneita. Ideana olisi, että opastuksen aikana voimme käyttää nettiä hyväksi tietyin linkkivalinnoin, jolloin voimme linkittää museon kohteen tai tarinan suurempaan kokonaisuuteen. Yhtäkkiä huomasimme puhuvamme paljon suuremmista asioista: Mitä varten museo on, mitä tarinaa se kertoo? Taulutietokoneet ovat vain väline, mutta niiden kanssa voimme yhdistää museon osaksi suurempaa kokonaisuutta: koko yhteiskuntaa, maailmaa. Ja siitähän museon pitäisi kertoa...

Visiot voivat olla suurempia, kuin mitä todellisuudessa voi tällä hetkellä toteuttaa. Museoiden tilanne rahoituksellisestikaan ei ole rohkaiseva tällä hetkellä. Joskus taas kohtaamme oman vajavaisuutemme ja kapeakatseisuutemme. Sitä vastaan haluamme kuitenkin taistella tietoisesti. Ellemme jaksa olla avarampia, ei avarasta museosta tule jatkuvasti kehittyvää oppimisympäristöä ja pohjaa tulevaisuutta varten, vaan siitä jää vain hankemuistijälki.

Museo mielessäin! -seminaari Satakunnan Museossa 21.11.2011

Satakunnan Museo järjestää museoita ja mielenterveyttä käsittelevän seminaarin valtakunnallisella Mielenterveysviikolla, jota vietetään tänä vuonna teemalla "Lisää vuosia elämään - lisää elämää vuosiin". Seminaarissa pohditaan mm. osallisuutta ja saavutettavuutta, kulttuurin vaikutusta mielenterveyteen ja kuntoutumiseen, ideoidaan yhteistyömahdollisuuksia sekä kuullaan mielenterveyskuntoutujille suunnatusta museotarjonnasta. Seminaari on avoin kaikille, mutta erityisesti siitä toivotaan kohtaamispaikkaa museoalan sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, vapaaehtoisille ja opiskelijoille.

Seminaarin ohjelma löytyy täältä

tiistai 8. marraskuuta 2011

Viimeinen AVAAMO-tapaaminen hankkeen puitteissa

Eilen oli hankkeen puitteissa merkittävä hetki, kun meillä oli Turun Avaamo-ryhmän 3. kokoontuminen Turun taidemuseolla. Vuoden alusta lähtien on vedetty kuusi Avaamo- opintoryhmää eri puolella Suomen museoita (Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Rovaniemellä, Tampereella, Helsingissä ja Turussa), jossa kaikissa lähdettiin hankkeen aiheista - aikuiset, museo, oppiminen. Ryhmiin on osallistunut noin 60 -70 osanottajaa. Ryhmissä on lähdetty paikallisesta tietovarannosta, mikä kyseisessä kokoontumis/isäntä-emäntä museossa oli pinnalla aiheesta. Tai ryhmässä haettiin ensimmäisellä kerralla eri menetelmillä aihe, johon ryhmä halusi kolmen kokoontumiskerran toiminnassa keskittyä. Aikuisia museosssa on käsitelty laajasti ja ne ovat saaneet aivan uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia, toivottavasti itse kullekin. Ennemmän pohdittuja ajatuksia tulee hankkeen ensi vuoden julkaisuun, jonne tulee CICEROn artikkeli kaikesta kokemasta.

Akuuttina pohdinta-aiheena oli Lounais-Suomen eilisessä ryhmässä Salainen opetussuunnitelma - piilopedagogiikkaa oppimiskammoisille /vastahakoisille aikuisille (museoissa). Meillä oli kaksi erilaista toimintatapausta, johin avaamolaiset osallistuivat ja saivat oman aikuiskokemuksen ohjelmista. Osallistuimme Sagalundin ulkoilmamuseon ohjelmaan lokakuun alussa, jossa valmistimme yhdessä ruokaa perinteisellä kimitolaisella tavalla (oliko John ja Li näin?) sekä käytimme museon aitoja tiloja ja rakennuksia valmistelutöihin. Tavoitteena oli sagalundilaisten omien sanojen mukaan opettaa aikuisia olemaan ja tulemaan museoon ajan kanssa, museokäynti ei tarvitse olla aikuisille suorite, jotta jotakin mielenkiintoista oppii sen aikana: lättyjä voi mm. tehdä edellisen päivän hernekeitosta! Ilman museon antamaa uutta näkökulmaa asiaan, en olisi ehkä kyseistä taitoa koskaan oppinut tai kokeillut. Ja kaiken lisäksi hyvää.

Turun taidemuseossa saimme eilen aikuisryhmälle suunnatun opastuksen suomalaisen kultakauden mestariteoksiin. Mm. sanoista 'kultakausi', 'mestarit' saatiin erittäin mielenkiintoinen aikuisepedagoginen keskustelu ryhmässä, miten siihen voi aikuisillakin olla niin monenlaista näkökulmaa. Itselleni eilinen taidemuseokokemus on oppimisen kannalta melkein wau-tunne uusista näkökulmista.

Testasimme myös itse, miten ehkä teemme tekstejä näyttelyistä, joista oppimiskammoinen aikuinen voi löytää pedagogiikkaa, jota hänelle yritetään syöttää. Niin, emme aikoneet poistaa museoiden aikuisia sivistävää vaikutusta näyttelyteksteistä, saimme näkökulmaa, miten tehdä se piilotetusti, piilopedagogiikkana.

Mikä oli erittäin ilahduttavaa hankkeen näkökulmasta, että lounaissuomalaisen Avaamo-ryhmän jäsenet olivat jo itse pohtineet, milloin ja miten ryhmä jatkaa toimintaa, vaikka hankkeen pakolliset ja ohjatut kokoontumiset päättyvät. Ryhmä tapaa jälleen vuoden 2012 alussa, päivä sovittiin eilisessä tilaisuudessa (ilman CICEROn ohjausta) Näin on tapahtunut tai on toivottavasti tapahtumassa useammalla Avaamo-paikkakunnalla tai alueella, ainakin siitä on ollut viitteitä.

Kiitokset tässä vaiheessa jo kaikille Avaamo-ryhmiin osallistuneille. Itse koen olleeni yhtä oppija kuin ryhmäläisetkin - välillä ehkä enemmänkin kuin ryhmäläiset, etenkin suomalainen museokenttänäkemys on laajentunut. Keskustelu (att diskutera -lempisanojani), tasavertainen vuorovaikutus, osallistavuus ja jaettu asiantuntijuus ovat olleet keskeisiä termejä toiminnassa. Loppuvuoden aikana tulee vielä sähköpostia kaikille. Kaikkien teidän panostus tulee näkymään myös ensi vuoden artikkelissa, jota jäämme seuraavaksi odottelemaan. Valmistuu aikanaan.

Helsingin yliopistolla 8. marraskuuta Leena T.

torstai 3. marraskuuta 2011

Verkkolähetys museoiden tulevaisuutta pohtivasta symposiumista

Irlannin kansallisgallerian symposiumia "Future Forecasting: The challenges facing museums and cultural institutions", joka pidetään huomenna torstaina 3.11. alkaen klo 12 Suomen aikaa (klo 10 Irlannin aikaa), pääsee seuraamaan verkon välityksellä tästä linkistä http://bit.ly/natgallerysymposium2011.

Symposiumin ohjelma löytyy täältä http://www.nationalgallery.ie/Learning/Lifelong_Learning/Symposia_and_Seminars/2011_Symposium.aspx.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Open and Learning Museum Conference

Viime viikolla lähes 130 museo- ja opetusalan ammattilaista kokoontui Tampereelle Avara museo -hankkeen ja The Learning Museum (LEM) -verkostoprojektin yhdessä järjestämään the Open and Learning Museum -konferenssiin. Tapahtuma aloitettiin maanantai-iltana Museokeskus Vapriikissa Get together -illanvietolla, jossa Tampereen kaupunki tarjosi kansainvälisille ja kotimaisille vieraillemme illallisen ja Tampereen museopalvelut mahdollisuuden tutustua Vapriikin mielenkiintoisin näyttelyihin.

Tiistai kului LEM-projektin työryhmätyöskentelyssä ja projektin kokouksessa Työväenmuseo Werstaalla. Myös muutama suomalainen osallistuja käytti tilaisuutta hyväkseen ja tutustui LEM-projektiin tätä kautta. Samaan aikaan Werstaalla kokoontuivat myös AVAAMO-ryhmät Leenan johdolla. Yhteinen illanvietto kokosi jälleen kaikki yhteen verkostoitumaan, nauttimaan hyvästä ruoasta ja tutustumaan Werstaan innostaviin näyttelyihin.
Keskiviikko oli varsinainen konferenssipäivä. Aamupäivällä Finnkino Plevnassa kuulimme kolme mielenkiintoista keynote-esitystä. Aivan aluksi LEM-projektin koordinaattori Margherita Sani esitteli projektia ja rohkaisi osallistujia harkitsemaan organisaationsa liitännäisjäsenyyttä (associate partner)LEM-projektissa. Tämän jälkeen Lynda Kelly Australian Museumista Sydneystä, Ditte Winqvist Kuntaliitosta ja Kalle Kallio Työväenmuseo Werstaalta pitivät mieleenpainuvat esityksensä. Lyndan esityksestä mieleeni jäi erityisesti se, kuinka hän jakoi museon kolmeen ”olomuotoon”: fyysiseen, verkossa olevaan ja mobiiliin museoon. Ditte esitteli ansiokkaasti OKM:n Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelmaa. Kallen esitys museosta avoimena oppimisympäristönä sai yleisössä aikaan useita naurunpyrskähdyksiä ja hyväksyviä nyökkäyksiä. Voimme jatkaa esitysten herättämää keskustelua tämän blogin kommenttiosiossa! Konferenssin keynote-esitykset löytyvät täältä. Samalle sivulle kerätään myös iltapäivän työryhmissä pidetyt esitykset.
Iltapäivällä Avara museo -hanke kohtasi eurooppalaiset kollegansa, kun kuudessa työryhmässä pohdittiin aikuisia, museoita ja oppimista useista sellaisista näkökulmista, joiden kanssa hankkeessamme työskennellään. Osa työryhmistä toimi vapaan keskustelun merkeissä, yhdessä piirrettiin teemaan liittyvä sarjakuva ja toisessa suunniteltiin näyttelyitä pienryhmissä. Kaiken kaikkiaan konferenssi sujui erittäin hyvin! Palautteissa kiiteltiin mm. erinomaisia keynote-esityksiä ja mahdollisuutta verkostoitumiseen Euroopan laajuisesti. Kritiikkiä saimme lähinnä työryhmäsessioiden liian lyhyestä kestosta. Lynda Kelly on blogannut konferenssista täällä ja täällä.

Kiitokset kaikille osallistujille!

Kuvat: Työväenmuseo Werstas

maanantai 10. lokakuuta 2011

Avaamolaisten yhteistapaaminen

AVAAMO-opintoryhmään vuoden 2011 aikana osallistuneiden yhteistapaaminen Open and Learning Museum -konferenssin yhteydessä Tampereella tiistaina 11.10.2011. Konferenssi on samalla myös hankkeen tämän vuoden asiantuntijaseminaari.

Tapaamme Työväenmuseo Werstaan Meirän kaupunki -näyttelyn yhteydessä olevassa työpajatilassa klo 17-19.

Tilaisuuteen on tulossa noin 25-30 henkilöä. Mikäli sinua kiinnostaa tavata museolaisia ympäri Suomea Rovaniemeltä Lappeenrantaan : ) , joiden yhteinen kiinnostus on aikuiskävijöissä ja museossa avoimena oppimisympäristönä elinikäisen oppimisen näkökulmasta, tervetuloa mukaan. Mehua ja naposteltavaa riittää kaikille sopivasti.

Leena t.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Museot ja kirjastot oppimisen kaikkiallisuuden ympäristöjä?

Huomenna tiistaina 27.9.2011 klo 16.15 alkaa Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan syksyn 2011 Siltamat-foorumi ajankohtaisista aiheista. Syksyn teema on Tulevaisuuden koulu, mutta ensimmäiset Siltamat käsittelee museoita ja kirjastoja ym. kulttuuri-instituutioitakin koskevaa oppimisen kaikkiallisuutta, foorumin puheenjohtajana tällöin prof. Lasse Lipponen.

Siltamat ovat oiva tilaisuus kuunnella, pohtia, kysyä ja keskustella tästä aiheesta.

Tilaisuudet järjestetään Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa klo 16.15-18 Auditoriossa 1 Siltavuorenpenger 10.

Lisätietoa linkistä: http://www.helsinki.fi/behav/siltamat/

tiistai 20. syyskuuta 2011

LIfe streaming tiistaina 20 syyskuuta CECAsta

Jos olet koneen äärellä, tervetuloa seuraamaan konferenssia livena tänään osoitteessa

http://ceca.icom.museum/ Sivustolla on ilmoitus Annual Conference Life Streaming, ja siinä linkki. Istun konferenssitilan aulassa, kun kirjoitan tätä. Yritin linkkiä, ei toiminut tästä, liekö olen liian lähellä. Toivottavasti toimii teillä.

Tänään on äänessä iltapäivällä Hanna Forssell Kansallismuseosta, Mirja Ramsted-Salonen Porin taidemuseosta ja meidän hankkeesta, Anni Venäläinen ja minä olemme vastailemassa hankkeeseen liittyviin kysymyksiin posterin luona, joita odotamme suurin määrin. Kuulostaa olevan tulevaisuuden aihe CECAssa. Ja jos muistan oikein, taitaa tänään tulla yksi esitys MLA:sta, josta Pauliina äsken on kirjoittanut tänne blogiin.On juuri menossa ja kello on teillä 12.40 (noin). Kaikki koneen ääreen.

Leena t

maanantai 19. syyskuuta 2011

Museot ja kirjastot lähellä toisiaan

Avara museo -hankkeen aikana on tullut jo useaan kertaan huomattua miten samankaltaisia organisaatioita museot ja kirjastot ovat ja miten samankaltaisten haasteiden kanssa ne painiskelevat. Aktiivi-verkosto on omalta osaltaan edesauttanut samankaltaisuuksien havaitsemisessa.

Erinomaisessa Verkko haltuun! -blogissa oli jälleen kirjoitus, joka herätti ajatuksia ja sai nyökkäilemään samanmielisyyden merkiksi. Brittiläinen Community Library Programme ja kirjastojen tekemät Community Engagement Planit kuulostivat juuri niiltä asioilta, joista myös Avara museo -hankkeessa on vilkkaasti keskusteltu. Suosittelen lukemaan!

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tervehdys ICOM CECA konferenssista

Zdravo,

Nyt on blogi kohdallaan. Voi pistää ajatuksia suoraan konfrerenssista, ei tarvitse tankata suttuisia ja epämääräisiä muistiinpanoja matkan jälkeen.

Toinen päivää menossa CECAn konferenssissa täällä Zagrebissa. Hankkeemme tulee olemaan hienosti esillä monessa paikassa. Eilen oli 7 minuutin lyhyt johdatus hankkeen, jotta olemme kiinnostuneita aikuisista oppijana museossa ja että tiistaina saadaan konkreettisempia esimerkkejä Porin museosta pedagogisesta näyttelyprosessista sekä koko hanke esittäytyy posterilla. Posteri tulee esille jo luultavasti tänään. Esitteitä on jaossa sekä Avara museo hankkeeesta, LLinE lehdestä sekä LEMistä.

Eilen kun itselläni oli tuo yleisesitys, jossa kerroin, että olemme kiinnostuneita aikuisista oppijana museossa ei saanut oikein vastakaikua, kun samassa sessiossa oli 6 muuta puhujaa, jotka puhuivat pääasiassa arvioinneista ja ohjelmista joko koululuokille, lapsille ja yksi oli hyvin yleinen kenelle vain (general public). Selvästi osanottajat CECAn konferenssissa ovat edelleen kiinnostuneita lapsioppijoista, tuntui kuin esitykseni olisi mennyt ihan tuhkana tuuleen. No, ei ihan. Muutamat tulivat juttelemaan virallisen esityksen jälkeen ja löytyihän meillä yhteistä puhuttavaa: life-long-learning, miten ja milloin aletaan puhua siitä laajemmin museoissa. No monta päivää aikaa vielä käydä mielenkiintoisia face-to-face keskusteluja. Moniammatillisesta museon sisäisestä koulutuksesta (training) on ollut mielenkiintoisia puheita.

Yksi ihan käytännön asia, kun on kävelty hotellilta tänne konferenssimuseolle ja matkaa on jonkin verran: keskustelu, onko opittua vai mitä, kun pohjoismaalaiset ja saksalaiset seisovat punaisissa valoissa, vaikka yhtään autoa ei tule, muutamat kansallisuuden edustajat (mainitsematta) naureskelevat meille. Me puhumme opituista säännöistä, joita yhteiskunnassa kaikkien on noudatettava, jotta yhteiskunta toimii. Toisten mielestä olemme hölmöjä, kun seisomme siinä odottamassa vihreää. Mielenkiintoista, mielenkiintoista. Jotenkin tulee päivän politiikka mieleen, menemättä siihen yhtään syvemmin. Mutta miten tämä kaikki soveltuu museoon, mitä me oikein yritämme opettaa ja kannattaako opettaa, jos asenne on, että punaisia päin saa kulkea! Vai opetetaanko kulkemaan vihreällä, vai poistetaank kokonaan liikennevalot?

Mutta tämän päivän helmi: George Heiniä pidetään konstruktivismin tuojana museoon. Kyllä hän on sen tehnytkin, mutta hän ei ole jäänyt siihen, kuten joskus luullaan. Hän aloitti esityksensä 30 vuotisella historialla CECAssa ja miten hänen esityksensä ovat aina muuttuneet vuosien saatossa. Hän menee ajan ja yhteiskunnan muutosten mukana eteenpäin, joten tänään hän viittasi sosiokulttuuriseen oppimiskäsitykseen. Ja mikä suomalaisittain oikeastaan itsestäänselvää kuulla: education promotes democracy. Jos haluamme demokraattisen yhteiskunna ja elämän ihmisille, tarvitsemme - käytän tässä kohdin englanninkielistä sanaa education:ia - myös museossa. Paljon muitakin näkökulmia oli, mutta tänään sunnuntaina haluan kirjata tämän.

Kameran piuha hotellilla, joten huomenna enemmän kuvia kuin tekstiä, ehkä : ). Meitä on tosi upea finski delegaatio: Anni Venäläinen ja Mirja Ramstedt-Salonen Porin taidemuseosta, nykyinen CECA maatiedottaja Hanna Forssel Kansallismuseosta ja Li Näsi Sagalundin museosta Kemiöstä (Kimitö).

Vidimo se. Sunce sija.
Leena T

tiistai 13. syyskuuta 2011

Jokainen Kutin palkatusta ammattitaiteilijasta osallistuu yleisötyöhön

Lehtiartikkeli 12. syyskuuta 2011 Keski-Uusimaassa.
HOX: Kut = Keski-Uudenmaan teatteri.

Uutisesta lyhyesti osoitteessa http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/70158-ammattiteatteri-jalkautui-paivakotiin . Jos haluat pdf:n koko artikkelista saat sen minulta leena.tornberg@helsinki.fi).

Mutta jo tuossa lyhyessä nettiuutisessa on kaikki olennaisin - upeaa. Vielä enenmmän hämmästelen itse artikkelin ingressiä: Teatterin ammattilaiset tekevät ilmaista työtä päiväkodeissa, kouluissa ja ikäihmisten keskuudessa. Kuinka tämä onnistutaan tekemään? Ja jos jossakin onnistuu, voisihan se onnistua muuallakin. Eikö vain?

Ihaillen ja ihmetellen leena t

perjantai 9. syyskuuta 2011

Onko pakko oppia jos ei taho?

Lounais-Suomen ja pääkaupunkiseudun AVAAMO-ryhmät käynnistyivät tällä viikolla

Tapasimme tiistaina Turussa ryhmän, jonka vahvuus ja asiantuntijuus on asiakkaan kohtaamisessa. Tästä jatkamme aikuisten parissa työnimellä Salainen opetussuunnitelma – piilopedagogiikkaa oppimiskammoisille / vastahakoisille aikuisille. Tosi mielenkiintoista luvassa.
Lounais-Suomen ryhmä kokoontuu seuraavan kerran perjantaina 7.10.2011 Sagalundin museossa, Kemiössä. Turun AVAAMO-ryhmässä opimme myös ruotsia immersiossa, kun mukana kaksi ruotsinkielistä museoyksikköä. Kanonbra! Ryhmän 3. tapaaminen maanantaina 7.11.2011, mitä todennäköisimmin Turussa, jonka ohjelmaa tarkennellaan toisella tapaamisella. Saman aiheen parissa pyöritään sielläkin.

Pääkaupunkiseudun ryhmä kokoontui tänään ensimmäistä kertaa tänne Siltavuorenpenkereelle, Helsingin yliopiston kampukselle. Ryhmässä on paljon Pedaalin jäseniä (toiminta yhteistyössä Pedaalin kanssa), joten kokeneiden museopedagogien tietovaranto pyritään ottamaan käyttöön tässä ryhmässä. Ryhmässä tullaan todennäköisesti toteuttamaan vertaisarviointia Avara museo –hankkeessa luoduista aikuispedagogisista palveluista. Pääkaupunkiseudun ryhmän seuraavat tapaamiset ovat maanantai 26.9.2011 jälleen täällä Siltavuorenpenkereellä. Viimeinen tapaaminen on yhteistapaaminen Avara museo –hanketoimijoiden kanssa ma 31.10.2011 jossa vertaisarviointi välitetään suoraan hankkeen toimijoille.

Mielenkiintoisia tapaamisia tiedossa. leena t

Avaamo-tapaamisissa kiertänyttä kirjallisuutta

Kirjallisuutta, jota kiertänyt joissakin AVAAMO-ryhmissä, joten tässä vähän lisätietoa niistä:

· Sain tämän kirjan Jyväskylässä museolehtori Raija Manniselta. Suomen käsityön museo on ollut mukana jo 90’luvulla tällaisessa Socrates projektissa, jolta on tullut julkaisu:
Martin, B. (1999) (Ed.) Adult Education and the Museum. Finals Report on the Socrates Project TM-AE-995-DE-1. Supported by the DGXXII of the European Commision. International perspectives in adult education 23.The Institute for International Cooperation of the German Adult Education Association (IIZ/DVV): Bonn: Leppelt Druck + Repro GMbh.
Suomen käsityön museon hankeaihe oli: Immigrant Education (s. 90 julkaisussa). Lisätietoa voi kysyä Raijalta suoraan.

Ruotsissa on tullut mielenkiintoisia väitöskirjoja viime vuosina mm:
· Ljung, B. (2009). Museipedagogik och erfarende. Doktorsavhandling från Pedagogiska institutionen159. Stockholms universitet. Tässä väitöksessä on haastateltu mm. noin 100 ruotsalaista museopedagogia, miten he kokevat ja ymmärtävät, mitä on museopedagoginen työ. Löytyy myös pdf-muodossa googlaamalla.
· Insulander, E. (2010). Tinget, rummet och besökaren. Kävijänäkökulmaa ja hyviä vinkkejä arviointi/tutkumusmenetelmiin. Löytyy myös pdf-muodossa.

Kaikille on varmaan jo tullut tietoa jossakin vaiheessa Oppimisen sillat -tutkimushankkeessa tehdystä julkaisusta:
· Kumpulainen, K., Krokfors, L. Lipponen, L., Tissari, V., Hilppö, J. & Rajala, A. Oppimisen Sillat. Kohti osallistavia oppimisympäristöjä. Teos löytyy verkkoversiona suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi: http://www.oppimisensillat.fi/ Täältä löytyy oppimisen kaikkiallisuudesta, jaetusta asiantuntijuudesta, toimijuudesta, moniammatillisuudesta.

Muutamia julkaisuja, joissa pohditaan tulevaisuuden oppimisympäristöjä:
· Rajala, A,. Hilppö, J., Kumpulainen, K., Tissari, V., Krokfors, L., & Lipponen, L. (2010). Merkkejä tulevaisuuden oppimisympäristöistä. Raportit ja selvitykset 2010:3. Opetushallitus. Verkkoversio saatavilla http://www.oph.fi/julkaisut/2010/merkkeja_tulevaisuuden_oppimisymparistoista
· Aktiivi -hankkeessa on laadittu ennakointiraportti Aktiivinen kansalaisuus ja avoimet oppimisympäristöt tulevaisuudessa. Raportti löytyy digitaalisessa muodossa http://www3.tokem.fi/kirjasto/tiedostot/Saloniemi_B_3_2011.pdf.

OECD on tehnyt julkaisun, jossa pohditaan oppimista tosi monesta näkökulmasta:
· Dumont, H., Istance, D. & Benavides, F. (Eds). (2010). The Nature of Learning. Using Research to Inspire Practice. Centre for Educationa Research and Innoavation (CERI). OECD. Verkkoversiona saatavilla osoitteessa http://www.oecd-ilibrary.org/education/the-nature-of-learning_9789264086487-en. Seuraavaksi odotellaan raporttia innovatiivisista oppimisympäristöistä, ehkä loppuvuodesta 2011.

Jos ei vielä ole teidän museollanne teosta Lifelong Learning in Museums – A European Handbook (Gibbs-Sani-Thompson, eds.) Täältä vaan lataamaan http://www.ibc.regione.emilia-romagna.it/wcm/ibc/menu/attivita/07formaz/formdidat1/didamus/par1/materiali/par1/llml_en.pdf Kaija Kaitavuori on ollut Suomesta mukana tässä projektissa. Ja kuten otsikko sanoo, kyseessä on käsikirja. Kannattaa tutustua.

Jos sinua mietityttää museopedagogiikan historia ja mitä oppimisesta museoissa on kirjoitettu 50-luvulta lähtien, suosittelen CECAssa tehtyä julkaisua Museums and Education ICOM-CECA Publications 1952-2006. Gesché-Koning N. (Ed.). Tässä on aika lailla kansainvälistä katsausta. Vuodesta 2006 eteenpäin julkaisuja ja artikkeleita on sitten alkanutkin tulla ihan toisella vauhdilla.

Helsingin Design vuosi painaa päälle, joten en voi olla heittämättä tätä kirjaa: Design för lärande (2008), Rostvall Anna-Lena ja Staffan Selander toimittajina. Norstedt Akademiska Förlag. Jos on oppimista kaikkialla, niin oppimistakin voi/pitää/pystyy disainata.

Tässä näin aluksi, viikonloppulukemiseksi 9.9.2011/ Leena t

tiistai 23. elokuuta 2011

Artikkeli Avara museo -hankkeesta

Open Museum - Training for Multi-Professional Groups in Museum Education

Artikkeli on julkaistu LLinE (Lifelong Learning in Europe, Volume XVI, issue 2/2011 julk. Kansanvalistusseura,KSV) kesän numerossa. Koko lehti käsittelee museoita ja kirjastoja oppimisen ympäristöinä. Mikäli olet kiinnostunut saamaan artikkelin pdf-muodossa, ota yhteyttä leena.tornberg@helsinki.fi.

Suosittelen tilaamaan ko. lehden itsellesi/työpaikallesi (13 e). Tilaa tämän linkin kautta

http://www.kansanvalistusseura.fi/?action=juttu&ID=238&valittu=3.

Oikea lehti on kuitenkin paljon kivempi kuin tulostettu pdf : )




torstai 23. kesäkuuta 2011

Porin taidemuseon Rinnastuksia -näyttelyä kiitetään kädenojennuksesta yleisön suuntaan





Rinnastuksia -näyttely on saanut hienot arvostelut Satakunnan Kansassa. Kuvataidekriitikko Kati Heljakka kirjoittaa 20.06. näyttelystä otsikolla "Kädenojennus" seuraavasti:

"Projektihuoneessa esitelty Rinnastuksia on Hallin ohella neljän näyttelyn mukaansatempaavinta antia. Suhteellisen pieneen tilaan on koottu runsas kattaus yhtäältä jäsenneltyyn taiteen tekemiseen pohjautuvia kansallisia taideaarteita, toisaalta riehakkaan suomalaisen nykytaiteen räiskyvämpiä edustajia. Rinnakkain aseteltuina niiden lähtökohtia on palkitsevaa vertailla ja samalla pohtia materiaaleissa ja lähestymistavoissa tapahtunutta muutosta. Palkitsevuudesta puheenollen; nyt nähdystä neljästä kesän näyttelystä juuri yleisöä kohtaan kädenojennuksen tarjoava, pedagoginen taidekarkelo voi olla se kaikkein antoisin."
Näyttelyn kuratoinut Porin taidemuseon pedagoginen yksikkö on erittäin ilahtunut tästä kritiikistä, sillä se osoittaa että se mitä näyttelyä suunnitellessa tavoiteltiin välittyy näyttelystä.
Rinnastuksia näyttelyn taiteilijat ovat:

Kari Aapro, Göran Augustson, Juhana Blomstedt, Birger Carlstedt, Carolus Enckell, Magnus Enckell, Reijo Hukkanen, Janne Kaitala, Ahti Lavonen, Anni Leppälä, Elina Merenmies, Janne Räisänen, Johan Scott, Päivi Sirén, Kain Tapper ja Hannu Väisänen.
Mukana on myös nelivuotiaan Selina Salosen piirustus, esimerkkinä lapsen spontaanista ilmaisusta jota aikuiset pitävät usein luovuuden ideaalina.

Porin taidemuseossa ovat esillä samaan aikaan turkkilaista nykytaidetta esittelevä Istanbul Appraisal, Miika Nyyssösen Kahdeksan veistosta ja suuressa näyttelytilassa Hallissa Andy Goldsworthyn osmankäämeistä rakentama seinämäteos.

Rinnastuksia -näyttely Porin taidemuseossa



RINNASTUKSIA
Pedagoginen näyttely sarjassa Maire Gullichsen ja modernismi
10.06.- 11.09.2011
Projektihuone

"…kaikki luominen on intuitiivisen ja spontaanien mielijohteiden sekä
aivojen rakentavan ja järjestävän kontrollin yhteistyötä." - Birger Carlstedt

RINNASTUKSIA-näyttelyssä tarkastelun kohteena on teoksia, jotka ilmentävät kahta erilaista
lähtökohtaa maalaustaiteessa. Analyyttiseen, jäsenneltyyn ja harkittuun kuvantekemiseen
pyrkivien taiteilijoiden teokset rinnastuvat teoksiin, joiden tekijät ovat ilmaisussaan
tavoitelleet spontaania ja intuitiivista otetta. Työskentelytapojen erilaisuus tulee esiin
maalausten sommittelussa, kuvapinnan ja aiheen käsittelyssä ja värien käytössä. Näyttelyssä
erilaiset maalaukselliset lähestymistavat rinnastuvat myös veistotaiteen muotoa ja materiaalia
tutkivaan ilmaisuun.

Taideteokset eivät synny tyhjiöön, vaan osaksi jatkumoa. Jokainen uusi teos rinnastuu jo
syntyessään erilaisten kontekstien kautta muihin teoksiin ja heijastelee oman aikansa ja
aikaisempien vuosikymmenten taidekäsityksiä ja aatevirtauksia. Tavallaan jokaisessa teoksessa
ovat läsnä kaikki muut teokset.

Taidenäyttelyihin esille pantuina teokset asettuvat jälleen uudenlaisiin yhteyksiin, jossa myös
katsoja on mukana. Yhtä lailla kuin taiteen tekeminen myös taiteen katsominen on luova
prosessi. Se on osittain tietoinen ja osittain intuitiivinen tapahtuma, jossa teosten herättämät
mielleyhtymät yhdistyvät katsojan aikaisempiin kokemuksiin ja analyyttiseen pohdiskeluun.
Teoksia voi rinnastaa esimerkiksi värin, tekniikan, materiaalin käsittelyn, tekotavan, tyylin tai
aiheen kautta. Yhteen tuodut teokset voivat jatkaa, tukea tai asettua kontrastiin toistensa
(sisällön) kanssa. Ne voivat käydä vuoropuhelua, kommentoida toisiaan, tuottaa yhdessä
merkityksiä, jotka ovat enemmän kuin teosten merkitykset yksinään. Yksi plus yksi voikin olla
enemmän kuin kaksi.

Näyttelyssä esillä olevat Maire Gullichsenin taidesäätiön teokset ovat: Magnus Enckell:
Nuorukainen (1916), MG 26, Birger Carlstedt: Chanson Lyrique (1954), MG 12, Juhana
Blomstedt: Substance Blanche (1973-74), MG 10 sekä Kain Tapper: Kudelma marmorissa
(1971), MG 373. Muut esillä olevat teokset ovat poimintoja Porin taidemuseon
tallennekokoelmista.

Lisätiedot:
Näyttelyn suunnittelusta vastaava Porin taidemuseon pedagoginen yksikkö.
Mirja Ramstedt-Salonen, puh. 044 701 1119 / mirja.ramstedt-salonen@pori.fi
Anni Venäläinen, puh. 044 701 7601 / anni.venalainen@pori.fi

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Porin taidemuseon kevätkuulumisia

KoeTILA! Näyttely
Porin taidemuseon KoeTILA keväällä 2011 oli laboratorio erilaisten pedagogisten toimintatapojen kehittämiselle. KoeTILA! -näyttelykonseptin kautta Porin taidemuseo lisäsi vuorovaikutusta yleisönsä kanssa, ja kuuli yleisön ajatuksia heitä koskettavista teoksista.
Yleisö sai KoeTILAssa 04.02 – 10.04.2011 välisenä aikana äänestää omia suosikkejaan
Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta. Äänestykseen perustuvassa Näyttelyssä
15.04. - 29.05. esiteltiin neljätoista eniten yleisön ääniä saanutta teosta. Näyttelyssä oli esillä myös yleisön jättämiä ajatuksia niistä teoksista joita he olivat äänestäneet.
Yleisöäänestyksessä annettiin 1296 ääntä. Yleisöäänestyksen voittaja oli Helene Schjerbeckin Omakuva, vuodelta 1915-26.

KoeTILAssa toteutettiin lisäksi neljä eri tyyppistä elämyksellistä opastusta. Elämyksellisissä opastuksissa tutustuttiin Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta poimittuihin teoksiin piirtämisen, kuvailutulkkauksen, flamencon-tanssin ja runojen keinoin. Flamenco-esityksestä vastasi flamencotaiteilija Maria Kause ja runoista Jari Laasanen, Tiia Veneranta ja Taina Teerialho. Elämyksellisiin opastuksiin osallistui 194 henkilöä.


KoeTILA! näyttelykonseptin kautta etsittiin uudenlaisia, aikuisyleisölle kiinnostavia museo-oppimisen tapoja. Se korosti vuorovaikutuksellisuutta, omaehtoisuutta ja siinä testattiin monipuolisesti erilaisia ”hands on”, ”minds on” ja ”hearts on” menetelmiä, jotka toivat taiteen kautta oppimiseen mukaan kokeilevan, tutkivan ja ihmisen persoonallisuuden ja tunteet aktivoivan lähestymistavan. KoeTILA! Toi Porin taidemuseon pedagogiseen osaamiseen uutta tietoa ja kiinnostavia uusia mahdollisuuksia joita voidaan myös jatkossa hyödyntää erilaisten aikuisryhmien kanssa.

Avartajat-toimintaryhmä
Porin taidemuseon ja Satakunnan Museon yhteinen Avartajat-toimintaryhmä kokoontui Porin taidemuseossa kaksi kertaa. Tapaamisessa 8.2. tutustuttiin näyttelyihin, ja taidemuseon tiloihin sekä tavattiin museon henkilökuntaa jotka kertoivat työnkuvistaan. Avartajien tapaamisessa 27.04. toteutettiin ääneen ajattelu -kierros näyttelyissä ja keskusteltiin näyttelyiden herättämistä ajatuksista sekä Avartajien avulla toteutettavasta ei-kävijätutkimuksesta.
Ei-kävijätutkimus
Loppu kevään aikana aloitettiin ei-kävijä tutkimus, jota jatketaan syksyn 2011 kuluessa.
Ei-kävijä tutkimusta toteutetaan sitä varten tehdyllä kyselylomakkeella, ja sen tarkoituksena on selvittää niiden ihmisten ajatuksia taidemuseosta jotka eivät käy Porin taidemuseossa, sekä toiveita ja odotuksia. Avartajien haasteena oli tuoda taidemuseoon ainakin yksi ystävä, tuttava tai sukulainen joka ei ole aikaisemmin käynyt Porin taidemuseossa, tai jonka edellisestä vierailusta on kulunut huomattavan paljon aikaa. Vierailun yhteydessä he täyttivät kyselylomakkeen. Ei-kävijöiden tunteminen antaa tärkeää tietoa siitä, mitä ihmiset odottavat museoilta, ketä emme tavoita ja olisiko mahdollista joillakin keinoilla tehdä museoita kiinnostavaksi myös heille.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

tiistai 24. toukokuuta 2011

Tarralappuja museossa

Silmiini osui Kulttuuria kaikille -palvelun viime vuonna julkaisema kuvaus yhteistyössä Museoviraston kanssa kehitetystä Tarralapuille kommentointi -menetelmästä, jonka avulla voidaan kerätä museokävijöiden sekä kohteen suunnittelijoiden näkemyksiä näyttelystä. Vaikuttaa toimivalta ja melko helposti toteuttavalta menetelmältä. Kiitokset mukavan helposti luettavasta ja napakasta ohjeistuksesta!

Toinen mielenkiintoinen esimerkki tarralappujen käytöstä löytyy täältä. Kävijöiltä pyydettiin apua luonnonhistoriallisen museon näyttelytekstien kirjoittamiseen: kysyttiin mitä kävijä ajattelee kustakin esineestä tai näytteestä? Mitä esineestä halutaan tietää? Vastaukset pyydettiin kirjoittamaan tarralapuille kunkin esineen kohdalle. Kun kävijöiden ajatukset koottiin yhteen uusiksi näyttelyteksteiksi, tuloksena oli tekstejä, jotka todella heijastelevat kävijöiden ajatuksia ja vastaavat heidän esittämiinsä kysymyksiin.

Kuva noudettu osoitteesta http://museumtwo.blogspot.com/2011/03/guest-post-visitor-participation-to.html

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

CICERO Learning verkoston tiedotuslistalta napattua

LEENAMAIJA OTALAN UUSIMMASSA KIRJASSA POHDITAAN TYÖKYKYÄ JA ÄLYLLISTÄ KUNTOALeenamaija Otalan uutuuskirja Älyllinen kunto käsittelee nykyisen työelämän ristiriitaisia haasteita ihmisen aivojen toiminnalle. Kirjassa esitellään millaisilla asioilla jokainen voi vaikuttaa oman työkykynsä eli älyllisen kuntonsa säilymiseen. Toisaalta käydään läpi myös millaisessa työyhteisössä ja millaisessa toiminnassa saadaan yrityksen älyllisistä resursseista mahdollisimman hyvä tuottavuus.Lisätietoja: http://ratkaisut.wsoypro.fi/web/10138/858?articleId=265079

Vaikka museot eivät yrityksiä olekaan, saattaa tämä olla ihan mielenkiintoista luettavaa meille kaikille.

18.5.2011 Leena t

maanantai 9. toukokuuta 2011

Museopedaa maahanmuuttajille

Viime viikolla Pedaali myönsi Babel-pajatoiminnan kehittäjälle Outi Korhoselle vuoden museopedagoginen teko- palkinnon. Babel-pajatoiminta on onnistunut tapa saada maahanmuuttajia mukaan museoiden toimintaan itse toimijoina. Onnittelut Outille hienosta uraa uurtavasta työstään!

Mitä enemmän tämän kohderyhmän museopedagogikkaa ja siihen liittyvää problematiikkaa miettii, sitä monimutkaisemmaksi se muodostuu. Maahanmuuttajat ovat heterogeenisyydessään samaa luokkaa kun puhuisimme yleisesti ihmisille suunnatusta museopedagogiikasta, ilman muita määrittäviä ominaisuuksia.
Maahanmuuttajien kotouttava toiminta ajoittuu henkilön kolmen ensimmäisen vuoden jaksolle mitä hän Suomessa asuu. Tälle ajankohdalle on todella perusteltua suunnitella myös erityistä museopedaa liittyen kielen opiskeluun ja monipuolisen informaation saamiseen Suomesta . Tässäkin tulee kuitenkin ottaa huomioon erilaiset kielitasot, henkilöiden taustat, koulutus ja ylipäänsä se millainen laitos museo on heidän lähtömaassaan ollut. Se miten tämä onnistuu, on usein sattuman kauppaa, oppilaitokset kun tietysti ryhmittelevät ihmiset kursseilleen vain kielitason kautta, eikä välttämättä muilla taustatekijöillä ole merkitystä.

Moniäänisen museon maahanmuuttajataustaiset oppaat ovat saaneet runsaasti hyvää palautetta oppaana toimimisesta kieltä opiskelevilta ryhmiltä. Innostus asiaansa ja rohkaiseva esimerkki tällä kielellä ja tässä yhteiskunnassa pärjäämisestä on tärkeä osa oppaidemme roolia. Sitä emme me maijameikäläiset pysty välittämään.

Onko maahanmuuttajataustaisella oppaalla muita opastusrooleja museoissa kuin opastaa maahanmuuttajia? Onhan niitä, meitä kantasuomalaisia kiinnostaa kovasti mm. näyttelyiden toisenlaiset tulkinnat, miten muualta tullut näkee teokset, millaisia merkityksiä hän niissä näkee ja tietysti, mitä ne hänen mielestään meistä kertovat. On varsin kiinnostavaa myös kuulla miten opas kertoo omin sanoin samankaltaisista historiallisista ja poliittisista käänteistä kotimaassaan mitä meilläkin on ollut. Oppaan erilaisuus on hänen valttinsa.

Milloin maahanmuuttajuus päättyy? Kotouttamisajanjakson ja kansalaisuuden saamisen jälkeen, niin kai sen pitäisi mennä. Museoiden näkökulmasta nämä henkilöt ovat tässä vaiheessa asiakkaita muiden ohessa. Kukaan ei varmasti halua pysyä ikuisesti ryhmässä 'heikommassa asemassa olevat: vammaiset, työttömät tai maahanmuuttajat' mihin moni virallinen tai vähän epävirallisempikin lomake meidät ihmiset luokittelee.
Miten on maahanmuuttajataustaisen oppaan laita? Jos hänen valttinsa on erilaisuus maahanmuuttajuuden kautta, onko edes järkevää että hän pyrkisi eroon tuosta ominaisuudestaan? Kun pohditaan maahanmuuttajaoppaan työnkuvaa, ei toisaalta haluta että hän 'ratsastaisi' maahanmuuttajuudellaan muiden, usein historia-aineita opiskelevien, ohitse oppaita museoon otettaessa. Toisaalta, se joskus tuntuu ainoalta ominaisuudelta mitä hänen toivotaan toteuttavan museossa. Eritysosaajia käytetään paljon museoiden teemallisissa näyttelyissä, tällöin asiantuntijana voi olla kuka tahansa ilman mitään aiempaa museokontekstia jos hänellä on juuri sen alan tietämys mitä näyttely käsittelee. Maahanmuuttajaopas on melko hyvin rinnastettavissa tähän malliin, erona kuitenkin se että hän opastaa näyttelyn kuin näyttelyn tämän 'erilaisuutensa' kautta.

Maahanmuuttajaoppaaseen törmääminen esim. kansanperinnettä esittelevässä näyttelyssä voi olla hämmentävä kokemus. Se minkä me koemme kaikkein 'suomalaisimmaksi' aiheuttaa eniten kysymyksiä. On myöskin museolaisia joiden mielestä näitä kysymyksiä ei edes synny. On kuitenkin varsin hyvä että ne jotka epäilevät miten maahanmuuttajaopas opastaisi sitä ’suomalaisinta suomalaisuutta’, uskaltavat avata suunsa ja epäillä. Jos näitä asioita ei sanota ääneen, niitä ei tunnisteta, emmekä pääse asian varsinaiseen ytimeen. Onko meidän mielestämme olemassa jotain sellaista tietoa suomalaisuudesta jota vain me maijameikäläiset voimme jakaa? Onko meidän tietämyksemme sidottu äidinmaitokansanperinteeseen? Jos asiaa ei pohdita tai siitä ei keskustella, päädytään usein vain rajaamaan maahanmuuttajaoppaan toimenkuvaa toissijaisilla syillä ja se ei johda varmastikaan kenenkään kannalta muuhun kuin syrjinnältä tuntuvaan tilanteeseen.

Museoissa työskentelee maahanmuuttajataustaisia ammatti-ihmisiä joiden taustalla ei tässä suhteessa ole mitään merkitystä. Näin sen kuuluisikin olla. Kun lähdetään pohtimaan sitä miten avoin museo on mm. vapaaehtoistyölle jossa kuka tahansa ei- museoammatillinen voi toimia museon nimissä, törmätään usein kuitenkin edellä esitettyihin kysymyksiin laajemmassa piirissä kuin vain rajatusti maahanmuuttajuuden kohdalla. Kuka museoissa saa välittää tietoa/taitoa/ tunnetta asiakkaille?

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Yleisöistä, oppimisesta ja osallistamisesta

Verkkomaailma on viime aikoina tarjonnut projektikoordinaattorille paljon uusia löytöjä, ajatuksia ja oivalluksia. Tässä niistä muutamia kaikille tiedoksi.

Opening up spaces - museo avoimena oppimisen paikkana
Brittiläisen Museum, Libraries and Archives -organisaation (MLA) julkaisu kertoo museoiden, kirjastojen ja arkistojen mahdollisuuksista tukea itseorganisoitua (self-organised) oppimista. ´Open Space´ -liike tarjoaa museoille, kirjastoille ja arkistoille uusia mahdollisuuksia tukea aikuisten muodostamia epämuodollisia opintoryhmiä, esimerkiksi lukupiirejä, paikallisia kuoroja, seniorikerhoja jne. Museot, kirjastot ja arkistot tarjoavat inspiroivia tiloja, jotka luonnostaan tukevat oppimista. Julkaisussa rohkaistaan museoita antamaan tilojaan paikallisten opintoryhmien käyttöön. Kyseessä on ennen kaikkea oppimisen mahdollistaminen ei niinkään opetuksen tarjoaminen. MLA on tukenut haasteeseen tarttuneita organisaatioita pienellä apurahalla.

Mitä hyötyä tilojen avaamisesta sitten voi olla esimerkiksi museolle? Julkaisun mukaan se voi mm. vetää uutta yleisöä museoon, nostaa museon profiilia ja tehdä museon arvokkaita resursseja tunnetummaksi sekä lisätä vapaaehtoisten määrää museossa. Julkaisu esittelee projekteja, joissa ideaa on toteutettu. Esimerkiksi Potteries Museum and Gallery käytti saamansa apurahan tekstiilien ja muun materiaalin hankintaan ja kutsui paikallisen käsityökerhon tiloihinsa työskentelemään ja hakemaan inspiraatiota museon kokoelmista. Museon työntekijän mukaan: “The project has helped increase our experience of working with adult learners. Even among people who do not attend the group it seems to have ‘humanised’ the museum – an impression you get from the visitors who stop to chat to our knitters.” (s. 5)
Julkaisun voi ladata osoitteesta http://www.mla.gov.uk/news_and_views/press_releases/2010/Opening_up_spaces

Verkkohaltuun.fi
Verkko haltuun! Nätet i besittning! on Avara museon tavoin yksi Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -toimintaohjelman hankkeista. Hankkeen tavoitteena on luoda kirjastoille työtapoja tavoittaa, aktivoida ja ohjata kansalaisia verkkotaitojen laajentamiseen ja monipuolistamiseen. Hanke on vastikään julkaissut verkkopalvelun, jonka tarkoitus on olla apuna kirjastoissa tehtävässä sosiaalisessa kirjastotyössä. Palvelusta löytyy paljon vinkkejä ja käytännön esimerkkejä erilaisten asiakkaiden kanssa toimimiseen. Monet niistä ovat sovellettavissa museomaailmaan. http://www.verkkohaltuun.fi/


Vinkkejä museossa osallistamiseen
Osallistaminen tuntuu olevan vahva trendi tänä päivänä niin museoissa kuin muissakin vapaa-ajanviettopaikoissa. Nina Simonin Museum 2.0 -blogi on omistettu osallistamiselle ja tarjoaa käytännön ideoita museoiden ja yleisön välisen kanssakäymisen kehittämiseen. Postaus, jossa Simon pohtii ihmisen ja instituution (museon) suhdetta on mielestäni hauska ja valaiseva. Kävijän suhde museoon on yleensä ”yhden illan juttu”, mutta miten siitä saataisiin kehitettyä merkityksellinen ja pidempiaikainen? Museon tulisi panostaa siihen, että tullessaan museoon uudelleen kävijä kokisi, että hänet muistetaan ja että hänen kiinnostuksensa huomioidaan. Simon antaa muutamia vinkkejä siihen miten tämän voisi käytännössä tehdä: http://museumtwo.blogspot.com/2011/03/what-does-it-mean-to-have-relationship.html.

Toinen mielenkiintoinen postaus käsittelee museologian opiskelijoiden projektia, jossa testattiin erilaisia tapoja osallistaa museokävijöitä taidenäyttelyssä: http://museumtwo.blogspot.com/2011/03/adventures-in-participatory-audience.html


We are more! Oppimista kulttuurisen osallistumisen kautta
Mielenkiintoinen on myös Pascal International Observatoryn tuottama ja ruotsalaisen Jämtlin museon johtajan Henrik Zipsanen kirjoittama raportti, jossa tarkastellaan kulttuurisen osallistumisen kautta tapahtuvaa oppimista. Jo raportin otsikonkin mukaan tällaisen oppimisen potentiaali on jäänyt huomiotta. Euroopan laajuinen analyysi perustelee usein esimerkein miten kulttuurisektori pystyy tuottamaan vaikuttavia pedagogisia tuloksia, jotka ovat aidosti elinikäisiä ja elämänlaajuisia. Raportti on luettavissa osoitteessa: http://pascalobservatory.org/pascalnow/pascal-activities/news/we-are-more-overlooked-potential-learning-through-cultural-engageme

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Museopedaogiikan yliopistotasoista opiskelua Ruotsissa

Viime viikolla FT Berit Ljungin vierailu Tukholman yliopistosta Helsingin yliopistolle ja Tampereelle hänen kertoessaan väitöskirjastaan Museipedagogik och erfarende, jossa hänen empiirisena tutkimuskohteena ovat mm. museopedagogit Ruotsissa, tuntui helpottavalta ja toisaalta tuskastuttavalta. Kuinka vaikea on tarttua termiin museopedagogiikka, kun sitä on pyöritelty Ruotsissa ja kansainvälisesti jo 60-luvulta lähtien, Suomessakin 70-luvulta, mutta kenelläkään ei tunnu olevan määriteltyä terminologiaa, vaan abstraktioita, joita sovelletaan praktisessa työssä kuten Berit asian ilmaisi. Jokainen käsittää sen omalla tavallaan ja toimii myös sen mukaisesti. Miltä se näyttääkään ulkopuoliselle? Berit on pohtinut väitöskirjassaan museopedaogiikkaa John Deweyn tulkintojen pohjalta, joka vei asiaa vielä omaan filosofiseen suuntaansa : ) Beritin esittämä terminologian hajanaisuus tuntui helpottavalta, kun joskus kohtaa kysymyksen, miten määritellään museopedaogiikka, eikä ole pystynyt antamaan tähän mitään yksinkertaista (vastaanottajaa) tyydyttävää vastausta. Toisaalta se tuskastutti, suossako poletaan. Nyt herää kysymys, tarvitaanko lisää tutkimusta, jotta "asia selkiintyy" vai annetaanko asian olla sellaisenaan, kun kohta 50 vuotta on sitä pähkäilty? Itse kallistun tutkimuksen ja koulutuksen puoleen. Senpä vuoksi en voi olla mainostamatta Tukholman yliopiston usean opintopisteen museopedagogiikan ja taidekasvatuksen/pedagogiikan perus-(grund) ja syventäviä (avancerad) opintoja, joita meillä Suomessa ei ole, vai onko tässä mittakaavassa? http://sisu.it.su.se/search/show_education_info/10396?show_subjects=true&subject=115&subject_group=1 Kun hankkeemme tarkoitus on kehittää museoammattilaisten aikuispedagogista osaamista, miten olisi formaalit opinnot alalta, vaikka Ruotsissa, ruotsiksi. Tai englanniksi niin kuin Berit esitteli heidän kansainvälistä museopedagogiikan kurssiaan. Beritin väitöskirja http://su.diva-portal.org/smash/record.jsf?pid=diva2:225464 ruotsinkielinen ja englanninkielinen abstrakti löytyvät linkeistä http://www.skolporten.com/art.aspx?id=7O93T Niin kuin ensiavuksi. Leena t 5.4.2011

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Vierailuluento Tukholman yliopistosta

Miten Ruotsissa koulutetaan museopedagogeja?

FT, yliopistolehtori (museopedaogiikka) Berit Ljung Tukholman yliopistosta (Institutionen för utbildningsvetenskap med inriktning mot humaniora och samhällsvetenskap) vierailee Suomessa Avara museo – kehittyvä oppimisympäristö aikuisille – hankkeen puitteissa. Vierailun yhteydessä järjestetään kaksi tilaisuutta - Helsingissä ja Tampereella - jossa on mahdollisuus tulla kuulemaan, keskustelemaan ja kyselemään ruotsalaisesta museopedagogisesta koulutuksesta. Molempien tilaisuuksien aihe:

Various learning environments pedagogies in Sweden – an example of museum pedagogy at Stockholm university

CICERO Learning -verkosto järjestää Helsingin tilaisuuden yhteistyössä Suomen museopedagoginen yhdistys Pedaali ry:n kanssa
keskiviikkona 30. maaliskuuta 2011 klo 18.00 – 19.30 Helsingin yliopistolla, Minerva-rakennus, Siltavuorenpenger 5 A, tila K108.

Tampereen tilaisuus järjestetään yhdessä Avara museo –hakkeen toimijoiden kanssa torstaina 31. maaliskuuta 2011 klo 10.00-12.00 Työväenmuseo Werstaalla (osoite: Väinö Linnan aukio 8) Bertel-luentotilassa.

Ilmoittautumiset ja lisätietoa Helsingin tilaisuuteen maanantaihin 28.3. 2011 mennessä Leena Tornbergille (leena.tornberg(a)helsinki.fi) ja Tampereen tilaisuuteen Ulla Rohunen (ulla.rohunen(a)tyovaenmuseo.fi).

FT Berit Ljungin väitöskirja Museipedaogik och erfarenhet (2009) on tilauksessa Helsingin yliopistolle. Hyvä linkki katsoa taustatietoa Berit Ljungista ttp://www.skolporten.com/art.aspx?id=7vqM1 Berit Ljung odottaa aktiivista vuorovaikutusta, tule mukaan!

Avara museo – kehittyvä oppimisympäristö hanke on Suomen museoliiton koordinoima ESR-hanke, jossa CICERO Learning –verkosto toimii yhtenä osahanketoimijana. Lisätietoa blogista http://avaramuseo.blogspot.com/

torstai 17. maaliskuuta 2011

Raportti ääneenajattelumenetelmän käytöstä

Tänään on lähetetty raportti Miten tavoittaa museokävijän kokemuksia? - Ääneenajattelumenetelmä Ötzi - Alppien jäämies -näyttelyn arviointityöpajassa mm. kaikille AVAAMO-ryhmissä toimiville, osahanketoimijoille ja CICEROn verkostoille.

Raportti on tulossa linkkinä Suomen museoliiton sivustolle, viime syksyn Näyttelycafen alapuolelle. Liitän linkin blogiin, kun se ilmestyy sinne, päästään käymään keskustelua raportista, aiheesta, arvioinnista, arvioinnin tarpeesta ym. kaikesta, mitä arviointi teissä herättää.

Linkkin odotellessa raporttia voi pyytää pdf-muodossa leena.tornberg(a)helsinki.fi.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Rovaniemen Avaamossa kokeiltiin osallistavaa museokäyntiarviontia

Rovaniemen kokeilu koostui seuravista toiminnoista. Avaamo-ryhmän jäsenet (12) olivat kutsuneet aikuisia omasta tuttavapiiristään sekä vuosikorttikäyttäjiä tulemaan kokeiluun Arktikumiin, jossa sijaitsee sekä Lapin maakuntamuseo että Arktisen keskuksen tiedekeskus. Osanottajia saatiin 9 henkilöä (2 miestä ja 7 naista). Henkilöt edustivat mm. aktiivisessa työelämäiässä, aktiivisessa perhe-elämävaiheessa, elääkkeellä olevia, pitkään paikkakunnalla asuneita ja muutama vuosi sitten paikkakunnalle muuttaneita.

Talon museovalvoja-opas oli ottanut kokeiluryhmäläiset vastaan ja kertonut alussa kaikille samanaikaisesti, mitä kokeilijoilta odotettiin. Heitä pyydettiin käymään mahdollisimman luonnollinen Arktikum-käynti yksin tai pareittain. Ryhmäläiset tiesivät, että käynnin jälkeen ryhmä kokoontuu yhteiskeskusteluun käynnistä. Ryhmäkeskustelulle oli olemassa väljä keskustelurunko, ja paikalla keskustelutilaisuudessa oli sama museovalvoja-opas, joka oli heidät alussa vastaanottanut. Hän ja Lapin yliopiston aikuiskasvatuksen lehtori vetivät noin 60 minuutin keskustelutilaisuuden kokeilijoiden kanssa. Keskustelutilaisuus nauhoitettiin.

Keskustelu lähetettiin kaikille Avaamo-ryhmän jäsenille sähköisesti keskustelutilaisuuden jälkeen. Eilen 15.3.2011 kokoonnuttiin toiseen tapaamiseen Rovaniemelle. Tässä tilaisuudessa nauhoitettu keskustelu käsiteltiin koko Avaamo-ryhmällä. Osa osanottajista oli kuunnellut keskustelun etukäteen, osa kuunteli sen tässä tilaisuudessa. Keskustelua kuunneltiin pienissä pätkissä, jonka jälkeen keskusteltiin ko. pätkän olennaisimmista huomioista. Kuuntelulle ei luotu ennakkoon erityistä havainnointilomaketta / havainnointinäkökohtia, joka on myös mahdollista tehdä, mikäli materiaalista haluttaisiin esille vain tiettyjä näkökulmia.

Tässä lyhyesti muutama huomio, joita allekirjoittanut ehdotti väitteiden muotoon jatkokäsiteltäväksi Avara museo – kehittyvä oppimisympäristöä aikuisille –hankkeessa aineiston pohjalta.

Aikuiskävijälle näyttelyssä käynnissä on tärkeämpää sosiaalinen näkökulma kuin näyttelyn sisältö.

Aikuskävijällä on kynnys kysyä lisätietoa museoammattilaiselta, jotta ei tarvitse paljastaa ”että ei tiedä kaikkea”.

Aikuiskävijä kaipaa kuitenkin (vrt. edellinen väite) aitoa, oikeaa ihmistä museonäyttelyssä, jolta kysyä lisää. Museovalvoja nähdään vain valvojana, vaikka museo on ajatellut asian ehkä ihan päinvastoin.

Aikuiskävijöitä kiinnostaa näyttelyn syntymisen taustaprosessi: miksi tällainen näyttely? miksi juuri nämä esineet valittu tähän näyttelyyn?

Mikäli näyttely on suunniteltu selkeän tarinan tai juonen varaan, kävijä haluaa tietää selkeän aloituspisteen infografiikalla merkattuna.

Aikuiskävijä aktivoituu oppimaan näyttelyssä, kun jokin näyttelyssä antaa ärsykkeen hänen jo olemassa olevaan tietovarantoon. Mikäli näyttely ei anna näitä linkkejä, kävijän uuden oppiminen voi olla vähäistä.

Huom! Nämä on väittämiä, joita saa kritisoida, kommentoida, myötäillä, ihmetellä, mitä enemmän sitä parempi.

MIKÄ OLI OSALLISTAVA A ARVIOINTIA TÄSSÄ KOKEILUSSA?

Tässä tapauksessa kävijäkokeilijat ottivat hyvinkin aktiivisen kehittämisarvioijan roolin, vaikka sitä ei heiltä välttämättä odotettu. He kertoivat keskustelussa ehdotuksia mahdollisista parantamisvaihtoehdoista ja puutteista, kun Avaamo-ryhmänä odotettiin keskustelua näyttelyiden sisällöistä ja niiden aiheuttamista muutoksista, oppimisesta näyttelyssä. Tämä otettiin huomioon materiaalin käsittelyssä.

Museohenkilökunnan näkökulmasta osallistavana arviointina voidaan nähdä olleen se, että arviointimateriaalin keräämiseen oli pidetty yksi yhteinen Avaamo-ryhmän palaveri, jossa päätettiin materiaalin keräämistapa ja -toteutus. Vain yksi museon henkilö oli suoranaisesti kiinni materiaalin keräämisessä (kokeilijoiden vastaanotto, keskutelutilaisuuden järjestäminen ja tallennus). Dokumentoitu materiaali pysyttiin jakamaan sähköisesti Avaamo-ryhmän jäsenille. Jokainen oman ajankäyttönsä ja mielenkiintonsa mukaan pysyi perehtymään materiaaliin etukäteen. Materiaalin purku tapahtui Avaamo-ryhmässä, jossa museon eri alojen toimijoita on samanaikaisesti läsnä: museovalvoja-oppaat, pedagogiset projektityöntekijät ja kokoelma-amanuenssit (mukana näyttelytuotannoissa). Rovaniemen ryhmässä on mukana myös Metsähallituksen henkilökuntaa, jotka ovat juuri tuottamassa uutta tiedekeskusnäyttelyä. Osanottajina ryhmässä on sekä näyttelytuotannon johtoa, tuotantoa että pedagogisen toiminnan vastaava. Eilisestä ryhmästä puuttui tiedetoimittaja ja samassa rakennuksessa toimivan kirjaston edustaja (ks. ja vrt. AKTIIVI-sivusto, viime viikon seminaari Solosta sinfoniaan http://elgg.mcampus.fi/aktiivi/pg/pages/view/8791/ ). Ryhmää voi siten kuvata moniammatilliseksi ryhmäksi, jossa (museon/tiedekeskuksen) näyttelyitä kehitetään yhteisöllisesti dokumentoidun materiaalin pohjalta. Vertaa: jos arvionnin olisi suunnitellut, kerännyt materiaalin, analysoinut ja raportoinut yksi ammattilainen. Olisiko asiassa tapahtunut samaa oppimisprosessia muissa ammattilaisissa, jos olisivat lukeneet vain loppuunsaatetun raportin aiheesta? Tätä voi jäädä pohtimaan, jota myös viimeisellä Avaamo-tapaamisella pohdimme.

Blogikirjoituksesta voi herätä enemmän kysymyksiä kuin se antaa vastauksia, joten tavoitteena on, että asiaa voidaan avata enemmän artikkelilla, joka työstettäisiin viimeiseen tapaamiseen mennessä tai viimeisessä tapaamisessa. Materiaali olisi käytettävissä myös Avara museo –hankkeessa toteutettavaan julkaisuun. Nämä kaikki vaiheessa, joten hankkeen edetessä tarkentuu.

Maaliskuun keskiviikkona Leena T. 16.3.2011