Näytetään tekstit, joissa on tunniste museokävijät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste museokävijät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. elokuuta 2012

Tekniikan museon POPUP -museokonseptin kesäinen elämä



Osana Avara museo -hankettamme me Tekniikan museossa päätimme lähteä reippaasti uusin keinoin avartamaan museon tapaa kertoa itsestään ja rakentamaan suhteita sidosryhmiimme. Pop up -konsepti oli kehityshankkeen osana mitä erinomaisin oppimisen paikka meille kaikille.

Tekniikan museo laajeni kesän ajaksi Helsingin Kaapelitehtaalle osana World Design Capital 2012 Helsinki -ohjelmaan kuuluvaa HI DESIGN -näyttelyä, joka esittelee huippumuotoilua suomalaisessa teknologiateollisuudessa. Mukana on suomalaisia kärkifirmoja kuten Kone, Nokia ja Patria. Kun puhutaan suomalaisesta teknologiasta ja huipputuotteista, mikä olisikaan luontevampaa kuin kertoa myös tekniikan ja innovaatioiden historiasta: miten tähän päivään on tultu. Se on Tekniikan museon tehtävä.

Mitä pop up sitten on? Se on väliaikaisesti rakennettu, keveillä elementeillä, huumorintajuisesti, rennosti, mutta huolella luotu tekemisen malli. Tärkeintä ei ole vain lopputulos - sekin oli aivan jotain muuta mitä alunperin ajateltiin - vaan koko prosessi. Tekniikan museo avarsi omaa toimintaansa ja tarinaansa, ja toivottavasti houkuttelee Kaapelitehtaalta myös itse museolle kävijöitä!

Lopputulosta voi mennä katsomaan vielä 2.9. asti: to-su klo 10-18, vapaa pääsy!

Lopputunnelmia seuraa myöhemmin...;)

perjantai 3. elokuuta 2012

Kävijöitä tutkitaan


Valtakunnallisen kävijätutkimuksen tulokset on julkistettu Museokävijä 2011 raportissa. Raportin tiivistelmässä kuvataan tyypillistä museokävijää:

” Tutkimusotoksen perusteella tyypillinen museokävijä on nainen, joka asuu Etelä-Suomessa. Hän on ylempi toimihenkilö, jolla on korkeakoulututkinto.

Hän on 46–65-vuotias ja käy museossa 1–5 kertaa vuoden aikana ollessaan loma- tai vapaa-ajan matkalla perheen tai ystävän kanssa.

Museo, jossa hän vierailee, on yleisesti tunnettu. Kiinnostus museokäyntiin johtuu museon aihepiiristä ja näyttelystä. Hän odottaa vierailultaan elämystä, tietoa ja viihtymistä ja vierailee museossa perheenjäsenten ja ystävien seurassa.

Tyypillinen kävijä on tyytyväinen museovierailuunsa, josta hän haluaa maksaa reilut 5 euroa. Näyttelyt ovat kiinnostavia ja palvelu pelaa. Erityisen tyytyväinen hän on saamaansa tiedon määrään. Täydellinen museovierailu olisi, jos esineitä saisi koskea ja elämystä rakennettaisiin vielä enemmän interaktiivisilla menetelmillä. Sisältöjäkin tyytyväisempi kävijä on museon asiakaspalveluun.

Hän lupaa tulla yli 90 %:in todennäköisyydellä museoon uudelleen ja hän suosittelee museota kaikille tuttavilleen.” (Museokävijä 2011, 4) 


Tyypillisen museokävijän profiili ei siis juurikaan ole muuttunut sitten viime kävijätutkimuksen 2002. Museoiden kokonaiskävijämäärien kasvu on kuitenkin pysähtynyt ja on huomattavasti alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Mikä avuksi? Raportissa hahmotellaan tähän joitain apukeinoja.

Kävijätutkimusten amerikkalaisia trendejä kannattaa vaikka vertailun vuoksi vilkuilla täältä. Linkin takaa löytyy osallistujien twiiteistä koottu yhteenveto Visitor Studies Associationin vuosittaisesta konferenssista, jossa teemana oli Knowing Our Past, Shaping Our Future: What’s Next for Visitor Studies?

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Porin taidemuseon imagotutkimuksen tulos: "Laadukas suomalainen taidemuseo johon kannattaa tulla kauempaakin."

Porin taidemuseota kehutaan myös luovaksi ja innostavaksi.

Porin taidemuseolla on erittäin vahva ja positiivinen imago sekä porilaisten että muiden satakuntalaisten mielissä. Imagotutkimuksessa taidemuseota kiiteltiin porilaiseksi ylpeydenaiheeksi sekä luovaksi, monipuoliseksi ja innostavaksi paikaksi. Myös sanoja moderni ja nuorekas käytettiin useasti.

Taidemuseon tarjontaa pitää todella tai melko kiinnostavana 80 prosenttia vastaajista. 80 prosentin tuntumaan päästiin myös silloin kun kysyttiin taidemuseon ajankohtaisuudesta. 74 prosentin mielestä näyttelyt ovat todella tai melko hyvin toteutettuja. Vain kymmenen prosentin mielestä taidemuseon anti ei ole vahvasti kansainvälistä.

Imagotutkimukseen vastasi 127 henkilöä, kaksi kolmasosaa heistä oli naisia. Melkein kaikki vastaajat olivat satakuntalaisia. Vastaajista reilut sata oli tasaisesti ikähaarukassa 19–50. Melkein puolet vastaajista oli käynyt museossa vähintään kolme kertaa viimeisen vuoden aikana. 29 vastaajista ei ollut käynyt museossa kertaakaan viimeisen vuoden aikana.

Turun yliopiston kauppakorkeakoulun yrittäjyyden oppiaineen ja Porin taidemuseon yhteistyössä tekemässä Porin taidemuseon imagotutkimuksessa selvitettiin porilaisten ja muiden Porin taidemuseon asiakkaiden mielipiteitä taidemuseosta sekä sen tarjonnasta. Tutkimuksesta vastasivat Usva Friman, Minna Karru ja Arttu Malmivirta. Tutkimus toteutettiin keväällä 2012 ja se on osa valtakunnallista Avara Museo – kehittyvä oppimisympäristö aikuisille -hanketta. Tutkimuksen tuloksia käytetään jatkossa Porin taidemuseon toiminnan kehittämisessä.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Ovatko aikuiset erityisryhmä?

Eilisen työpäiväni päätteeksi vs. museonjohtaja toi eteeni OKM:n koekyselyn valtionosuusjärjestelmän kannustavuuden kehittämiseksi koskien vuotta 2011. Hän tarvitsi lisätietoja lomakkeen kohtaanT6, jonka otsikkona oli Yleisötyö. Lomakkeeseen oli tarkoitus merkitä erilaisille yleisöryhmille suunnatut tapahtumakerrat. Täytettäviä kohtia olivat: 

Lapsille ja nuorille suunnattu yleisötyö
Maahanmuuttajille suunnattu yleisötyö
Ikääntyneille suunnattu yleisötyö
Muille erityisryhmille suunnattu yleisötyö
Muu yleisötyö

Avara museo-hankkeen lähtökohta on ollut kehittää erilaisille aikuisryhmille suunnattua yleisötyötä. Kyseisessä lomakkeessa aikuisia ei mainittu lainkaan. Toki maahanmuuttajilla ja ikääntyneillä lomakkeessa tarkoitettiin nimenomaan aikuisia. Asia saattaa liittyä ajatukseen aikuisista itsestään selvänä kävijäryhmänä, jolle ei erikseen suunnata yleisötyötä. Jos ajattelemme museoiden yleisöjä suurena joukkona erilaisia pienempiä erityisryhmiä, aikuiset kirjattaisiin kohtaan: muille erityisryhmille suunnattu yleisötyö. Jos taas lomakkeen laatija on pitänyt aikuisia ikään kuin ”normaaleina” kävijöinä, he ovat kohdassa muu yleisötyö. Myöskään lomakkeen täyttöohjeissa ei kerrota onko olemassa erityisryhmiin kuulumattomia aikuisia, jotka voisi kirjata johonkin lomakkeen kohtaan. Täyttöohjeen mukaan aikuisille suunnattu yleisötyö täytyisi luokitella kohtaan Muu yleisötyö, koska se on ”muu kuin aiempiin kohtiin luokiteltu yleisötyö”. 

Yleisötyötä edeltänyt pääkohta lomakkeessa koski museoiden näyttelytoimintaa. Lomakkeen laatija on saattanut myös ajatella, että näyttelyt ovat museoiden aikuisille suunnattua toimintaa ja varsinainen yleisötyö kohdistuu erityisryhmiin. Lomakkeen taustalla oleva ajattelu luokitteluineen tuntuu Avara museo-hankkeen näkökulmasta varsin vieraalta.

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Gallo-Romeins Museum - museo oppimisympäristönä

Pääsin The Learning Museum -verkostoprojektin yleisötutkimuksia tarkastelevan työryhmän jäsenenä tutustumaan Belgian Tongerenissa sijaitsevaan Gallo-Romeins Museumiin, joka voitti vuonna 2011 Eurooppalaisen Vuoden museo -palkinnon. Pienessä 30 000 asukkaan kaupungissa museo on tärkeä instituutio ja se sijaitseekin aivan kaupungin keskustassa, vieri vieressä basilikan kanssa. Museo houkutteleekin yleisöä huomattavasti kotikaupunkia laajemmalta alueelta; sen vuosittainen kävijämäärä on 100 000–150 000.

Gallo-Romeins Museum uudistettiin täysin vuonna 2009 valmistuneessa remontissa ja laajennuksessa. Museon perusnäyttely esittelee Limburgin alueen historiaa esihistoriasta roomalaisajan loppuun saakka. Perusnäyttelyä uudistettaessa museo lähti liikkeelle tarinoista, ei niinkään kokoelman esineistä, ja tarinan rakentamiseen osallistuivat kaikki museon työntekijät arkeologista pedagogeihin.

Uudistuksen pohjalla oli ajatus museosta oppimisympäristönä. Uudistukseen liittyen museo teki kattavan yleisötutkimuksen, jossa kiinnitettiin erityisesti huomiota kävijöiden oppimistyyleihin. Tavoitteena oli, että museossa kävijä ei ainoastaan opi, vaan hänen ymmärryksensä kasvaa. Tutkimuksen avulla haluttiin tietää miten museossa opitaan, mitä siellä opitaan vai opitaanko, ja mikä museossa stimuloi oppimista. Laajat kävijöiden ja potentiaalisten kävijöiden haastattelut muodostivat materiaalin, josta analyysin jälkeen muodostettiin kolme profiilia museokävijöille.
  • Sosio-aktiivinen kokija (socio-active experiencer)
  • Auto-aktiivinen kokija (auto-active experiencer)
  • Havainnoiva tiedon etsijä (observing information seeker)
Profiilit kuvaavat erilaisten kävijöiden tapoja olla ja oppia museossa. Kyse on ennen kaikkea erilaisista oppimistyyleistä: sosio-aktiivinen kokija haluaa tehdä ja kokeilla asioita ryhmässä. Myös auto-aktiivinen kokija haluaa tehdä ja kokea, mutta mieluummin yksin. Havainnoiva tiedon etsijä sen sijaan haluaa kulkea museossa omassa rauhassaan ja perehtyä kaikkeen näyttelyn tarjoamaan tietoon. Usein hän pitää erityisesti tekstimuotoisesta tiedosta.

Kävijäprofiileita käytettiin hyväksi museon perusnäyttelyä suunniteltaessa. Erityisesti tämän huomaa siinä, että näyttelyssä tietoa on saatavilla useista erilaisista medioista. Käytössä ovat lyhyet tekstit, esineet, videot esimerkiksi vanhoista käsityötekniikoista, multimediaesitykset, pienoismallit, mallinuket ja niiden muodostamat installaatiot. Tietoa on esillä sopiva määrä: silmäilijä saa helposti yleiskuvan, mutta myös syvällisempää tietoa kaipaava kävijä löytää sen vaivattomasti. Näyttelyssä huomioidaan myös se seikka, että historia on tulkintaa ja tänä päivänä aukottomalta tuntuva jatkumo on täynnä epävarmuutta ja katkoksia. ”Kuinka me tiedämme tämän?” -osioissa kävijälle avataan erilaisia historian ja arkeologian päättelyketjuja. Näyttelyssä myös esitetään kysymyksiä ja niihin annettaan vastauksia. Näistä seikoista museota kiiteltiin myös EMYA:n palkintoraadin perusteluissa.

Museolla on laaja pedagoginen ohjelma, joka on suunnattu erityisesti koululaisille. Koululaiset voivat näyttelyopastusten ja työpajojen avulla eläytyä mm. roomalaisen sotilaan rooliin tai kulkea luonnossa roomalaisaikaisen rohtotohtorin jalanjäljillä ja samalla oppia kasvien entisaikaisista käyttötarkoituksista. Museo on ottanut käyttöönsä myös kämmentietokoneet, joita käyttämällä lapset ja nuoret tutustuvat perusnäyttelyyn pienryhmissä sitä varten suunnitellun pelin avulla. Pääsin kokeilemaan peliä, ja täytyy todeta, että myös aikuisella oli hauskaa sen parissa!

Valitettavasti tässä raportissa ei ole valokuvia, koska kaikki ottamani kuvat tuhoutuivat yhden väärän napin painalluksen tuloksena. Museon kotisivuilta niitä kuitenkin löytyy runsaasti.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Museo mielessäin! -seminaarin antia

Satakunnan Museossa järjestettiin osana Avara museo -hanketta 21.11.2011 museoita ja mielenterveyttä käsittelevä Museo mielessäin! -seminaari. Seminaaripäivänä käynnistyi valtakunnallinen Mielenterveysviikko, jota vietettiin tänä vuonna teemalla ”Lisää vuosia elämään – lisää elämää vuosiin”. Maksuton seminaari keräsi 47 osallistujaa sekä museoalan että sosiaali- ja terveyspuolen edustajista. Koska Avara museo -hankkeen tarkoituksena on lisätä museoammattilaisten aikuispedagogista osaamista, toimi seminaari myös Satakunnan Museon oman henkilökunnan koulutuksena.



Aloitin seminaaripäivän esittelelmällä Satakunnan Museon toimintaa ja toimipisteitä sekä Avara museo -hanketta. Seminaarin ensimmäinen esitelmöitsijä oli koulutussuunnittelija Virpi Vesterinen Mielenterveyden keskusliitosta aiheenaan ”Kulttuuri on kohtaamista”. Mielenterveyden keskusliiton tavoitteena on aktivoida jäsenyhdistysten kulttuuritoimintaa sekä saada näkyvyyttä mielenterveyskuntoutujien taiteelle, joka ei ole ainoastaan terapiaa. Kuntoutujia tuodaan esiin aktiivisina toimijoina eikä vain sivustakatsojina. Tätä ajatusta edistää mm. liiton Hyvän mielen gallerian näyttelytoiminta sekä vuosittain järjestettävät valtakunnalliset Kulttuuripäivät. Uusimpana toimintamuotona on opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksen turvin käynnistetty kulttuurivastaavien koulutus. Kulttuurivastaavat ovat vapaaehtoistyötä tekeviä vertaisohjaajia, jotka organisoivat paikallisyhdistysten kulttuuritoimintaa sekä ohjaavat luovaa toimintaa. Koulutuksessa he saavat perustiedot kulttuuritoiminnasta, ryhmän ohjaamisesta, tapahtumien järjestämisestä, tiedottamisesta ja verkostoitumisesta. Koulutuksessa tutustutaan myös erilaisiin luovan toiminnan muotoihin (kuvataide, musiikki, kirjoittaminen, kädentaidot).

Vesterisen mukaan monet mielenterveyskuntoutujat eivät tule kohdatuiksi, mihin kulttuuritoiminnalla voidaan vaikuttaa. Kuntoutujien haasteita arjessa ovat köyhyys, yksinäisyys sekä mielekkään tekemisen puute, jolloin osallistuminen vaikkapa museon maksuttomiin tapahtumiin parantaa tilannetta tuoden sosiaalista kanssakäymistä ja sisältöä elämään. Osallistaminen onkin ollut Avara museo -hankkeessa keskiössä ja onhan hankkeen rahoituskin opetusministeriön hallinnoimasta "Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi" ESR kehittämisohjelmasta. Samaan hankeverkostoon kuuluu myös kirjastoalan Verkko haltuun -projekti, jonka verkkosivuilla Minna Laitila kirjoittaa kirjastoista osallisuuden areenoina käyttäen esimerkkinä mielenterveys- ja päihdepalveluita käyttäneiden lukupiiriä. Kirjasto-sanan tilalle voi vaihtaa myös museon: ”Kirjasto, jos mikä, on niin sanottua normaalitoimintaa, joten sinne meneminen tai kirjastossa järjestettävään toimintaan osallistuminen ei leimaa asiakasta. Ryhmään kuuluminen voi vähentää yksinäisyyden kokemuksia, antaa mahdollisuuden toimia täysivaltaisena ryhmän jäsenenä, jonka ääni tulee kuuluksi ja jonka mielipiteet ovat arvokkaita. Osallistuminen toimintaan tuo sisältöä päivään ja rytmittää arkea.” Museo mielessäin! -seminaarissa keskusteltiin Vesterisen esitykseen liittyen myös siitä, että mielenterveyskuntoutujien voi olla helpompi tulla museoon itsenäisesti sen jälkeen kun he ovat ensin tutustuneet taloon, sen tiloihin ja tarjontaan tutussa ryhmässä.

Projektipäällikkö, ohjaaja Merja Helander toi seminaariin tervehdyksen Lappikoti Neliapilasta, joka on Eurassa sijaitseva mielenterveysongelmaisten kuntoutuskoti. Hän kertoi käytännönläheisesti millaista on mielenterveyskuntoutujan arki kuntouttavassa asumispalveluyksikössä esitellen samalla Lappikoti Neliapilan taloja ja tiloja. He huolehtivat yhdessä asukkaiden kanssa arkirutiineista ja elävät kuten kotona. Helander piti tärkeänä, että kuntoutujia kohdellaan tasavertaisesti, aikuisina ihmisinä sekä kohdataan heidät yksilöinä. Asukkaiden toimintakyky vaihtelee suuresti, mutta Helanderin mukaan yhteisiä piirteitä ovat usein suorapuheisuus ja aitous. Osalla on harhoja eikä keskittymiskyky välttämättä ole kovin hyvä. Myös kysymyksiä esitetään paljon. Nämä ovat seikkoja, joista esimerkiksi oppaan on hyvä museokierroksella olla tietoinen. Helander kertoi myös Mielekäs-projektista, johon liittyen Lappikoti Neliapila oli Mielenterveysviikoksi järjestänyt paljon erilaista ohjelmaa. Kauttualla avautui 22.11. taiteilija Kaisa Soveron ohjauksessa toteutettu taidenäyttely, joka esitteli kodin asukkaiden taidetta ja toi heidät esiin juuri aktiivisina toimijoina. Helanderin mukaan mielenterveyskuntoutujilla on paljon osaamista ja moni asukas osoittautuu lahjakkaaksi kun he saavat kannustusta ja ohjausta luovaan toimintaan. Mielekäs-projektin tapahtumien tavoitteena oli myös tehdä asumispalveluyksikön toimintaa tunnetuksi ja vähentää avoimuudella ennakkoluuloja.

Lounastauon jälkeen vuorossa oli Helsingin Mielialahäiriökeskuksessa työskentelevä psykiatrinen sairaanhoitaja Mira Haataja. Esitys pohjautui hänen Kulttuuria kaikille –palvelussa vuonna 2010 suorittamaansa korkeakouluharjoitteluun, jonka aikana Haataja toteutti kyselyn mielenterveyshäiriöisten asiakkaiden huomioimisesta museoissa sekä laati raportin Ateneumin taidemuseossa toteutetusta mielialahäiriöisille suunnatun opastuksen kokemuksista. Molemmat raportit ovat luettavissa täällä. Seminaariesitelmänsä Haataja aloitti kertomalla museoiden hyvinvointivaikutuksista. Erityisesti mielenterveyskuntoutujien osalta hän piti tärkeänä, että museo on rauhallinen paikka. Museossa historia ja jatkuvuus ovat läsnä, joten omia huoliaan voi suhteuttaa tai käsitellä niitä esineiden ja teosten kautta. Museokäynti voi myös aktivoida ja innostaa sekä ruokkia mielenterveyskuntoutujan sisäistä maailmaa. Tärkeää on myös se, että museokäynnillä henkilökunnan ja mielenterveyskuntoutujien vuorovaikutus on erilaista kuin hoitolaitoksessa. Haatajan esitykseen sisältyi paljon käytännön suosituksia, miten mielenterveysasioita voi museoissa nostaa esiin. Myös idea Museo mielessäin! -seminaarin järjestämiseen sai alkunsa Haatajan ehdotuksesta, kun seminaarin järjestäjät kuulivat hänen esityksensä Kansallismuseon maaliskuussa 2011 järjestämässä Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaarissa. Esityksensä lopuksi Haataja kehotti pohtimaan mielenterveyskuntoutujia kohderyhmänä. Voiko museo tukea mielenterveyskuntoutujaa? Entä millaisia toimintamalleja voisi kehittää?



Seminaarin viimeinen esiintyjä oli Avara museo -hankkeessa Työväenmuseo Werstaalla projektisuunnittelijana työskentelevä Ulla Rohunen. Werstaan kohderyhmänä Avara museo -hankkeessa ovat työttömät ja lomautetut, mutta seminaarissa Rohunen kertoi erityisesti mielenterveyskuntoutujille järjestetyistä museotyöpajoista. Werstaan työpajoissa on käynyt ryhmä Sopimusvuoren nuorten päivätoimintakeskus Verstaasta, jonka toimintaan osallistuu skitsofreniaa sairastavia ja ensipsykoosiin sairastuneita nuoria aikuisia. Nuoret ovat osallistuneet mm. Metallin hohto -työpajaan, froteeveistostyöpajaan sekä koskettelukirjatyöpajaan. Kun sama ryhmä on vieraillut museossa useamman kerran, rentoutuu tunnelma puolin ja toisin. Työpajan ohjaajaa auttaa, kun hän oppii tuntemaan pajalaiset ja pystyy ohjaamaan heitä yksilöllisemmin. Rohunen oli kerännyt pajoihin osallistuneilta palautetta, mikä osoitti museokokemuksen olleen osallistujille varsin positiivinen. Suunnitteilla onkin uusi projekti ”kahden verstaan” yhteistyöhön liittyen.

Seminaarin järjestäminen osoittautui oivaksi tavaksi aloittaa yhteistyö paikallisten toimijoiden kanssa ja ylipäätään selvittää millaista toimintaa mielenterveyssektorilla niin paikallisella kuin valtakunnan tasolla on. Yhteydenotto seminaarin tiimoilta Hyvän Mielen Taloon poiki museon koululaistilaan upean TUNNELMIA ELÄMÄSTÄ -näyttelyn, jossa esillä oli teoksia neljältä mielenterveyskuntoutujalta. Näyttelytilassa esiteltiin seminaaripäivänä myös mielenterveyteen liittyvien paikallisten tahojen toimintaa kuvin ja esittein. Nopealla aikataululla ideoitu näyttely ehti olla museossa esillä vain viikon koululaisten työpajojen vuoksi, mutta jo nyt saman tai samankaltaisen näyttelyn pystytystä jatkossa on suunniteltu.

TUNNELMIA ELÄMÄSTÄ näyttelyn taiteilijoina olivat Ilpo Pynnä, Kari Hietanen, Zeni Toppi ja Eya Kallio.

Vaikka museossa kaikkiin kävijöihin suhtauduttaisiin samalla tavalla ja vaikka mielenterveyskuntoutujat "ryhmänä" on varsin heterogeeninen, antaa mielenterveyteen liittyvä tietous museon henkilökunnalle lisävalmiuksia kohtaamisiin ja toiminnan suunnitteluun. Seminaari herätti uusia ajatuksia ja järjestäjät saivat ilokseen kuulla osallistujien verkostoituneen keskenään. Osa heistä oli päättänyt yhdistää voimiaan paikallistasolla tehtävässä mielenterveystyössä ja myös yhteistyöstä Satakunnan Museon kanssa oltiin kiinnostuneita. Mira Haatajan suosituksissa mainittiin olemassa olevan toiminnan soveltamista erilaisille yleisöille. Satakunnan Museo on syksyn 2011 aikana kiertänyt porilaisissa vanhainkodeissa esittelemässä museossa kesällä esillä olleesta PORI, KESÄ ja KAMERA -valokuvanäyttelystä muokattua kokonaisuutta. Seminaarin tiimoilta museo sopi paikallisen Hyvän Mielen Talon kanssa, että vanhainkodissa esiteltyä kuvasarjaa 1960- ja 1970-lukujen Porista käydään esittelemässä myös heidän jäsenilleen. Moneen otteeseen seminaarissa mainittiin myös lainattavat seniorien kulttuuriboksit, joka toimintamuotona on saavutettava ja mahdollinen tapa viedä kulttuuria myös mielenterveyskuntoutujien pariin.

Avara museo -hankkeen yhtenä tavoitteena on kehittää museoita oppimisympäristöinä. Mira Haataja totesi esityksensä loppupuolella, että mielenterveyskuntoutujat voivat oppia museossa, mutta museo voi myös oppia mielenterveyskuntoutujilta. Tästä puhui esityksessään myös Ulla Rohunen ja aiheesta käydään keskustelua usein myös Avara museo -hankkeen omissa tapaamisissa. Kohtaamiset ja yhteistyö erilaisten ihmisten kanssa on avartanut museoita, mutta rikastuttanut ammatillisen osaamisen lisäksi myös meidän projektityöntekijöiden henkilökohtaista ajatusmaailmaa. Ja se on hienoa se!


keskiviikko 30. marraskuuta 2011

iPadit museossa oppimisen ja yleisötutkimuksen välineenä


Irene Rubinon (Australian Museum) mielenkiintoinen raportti ”iPads for museums: serving visitors and professional communities” kartoittaa tablettitietokoneiden käyttöä museoissa. Tablettitietokoneiden (kutsun niitä tässä yleisnimityksellä iPad kuten Rubinokin tekee) käyttö lisääntyy myös museomaailmassa; niiden vahvuutena on se, että niissä yhdistyvät älypuhelinten pieni koko ja kannettavien tietokoneiden tehokkaat multimediaominaisuudet. Lisäksi ne toimivat sekä sisältöä tuottavin että jakavina alustoina.

Rubino jakaa iPadien museokäytön erilaisiin kategorioihin, joista kaikista hän antaa konkreettisia esimerkkejä. iPadit ovat toimineet osana näyttelytilaa eräänlaisina digitaalisina näyttelyteksteinä, jotka mahdollistavat perinteisiä tekstejä vuorovaikutteisemman ja monimuotoisemman materiaalin tuotannon. Joissakin museoissa kävijöille on tarjottu lisätietoa tarjoava iPad käyttöönsä museovierailun ajaksi tai vierailija on voinut ladata näyttelyyn liittyvän sovelluksen omaan laitteeseensa.

iPadia on myös käytetty opastuksilla tulkinnan välineinä, jolloin oppaat ovat voineet käyttämänsä iPadin kautta tarjota kävijöille lisätietoa multimedia-muodossa. Joissain museoissa iPadia on käytetty työpaja-tyyppisessä pedagogisessa toiminnassa. Rubino toteaa raportissaan ehkä hieman yllättäen, että iPadien avulla voidaan edistää sosiaalista ja kasvokkaista (ei vain virtuaalista) vuorovaikutusta, ja sitä kautta myös oppimista. iPadien käyttöä havainnoitaessa on nimittäin huomattu, että niitä käytettiin usein ryhmässä. "Given most people come to museums with other people, the iPads turned out to be a social device which engaged people in a way that seemed natural to their visit" (s. 13). iPadien kautta oppimisen arviointi edellyttää kuitenkin kirjoittajan mukaan lisää tutkimusta.

iPadit voivat toimia myös kävijätutkimuksen välineenä. Laitteen avulla on esimerkiksi kerätty asiakaspalautteita haastatteluina ja kyselyinä. iPadia on käytetty myös tallentamaan kävijän reittejä ja käyttämää aikaa museossa. Kaikista näistä annetaan raportissa käytännön esimerkkejä.

Raportti löytyy PDF:nä täältä.

Anna kirjoitti iPadeista Tekniikan museon suunnitelmissa täällä. Onko muissa suomalaisissa museoissa kokemusta iPadien tai vastaavien käytöstä?

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Onko Avara museo myös avarakatseisuutta?

Tekniikan museon syksy Avara-hankkeen osalta on mennyt monien asioiden konkretisoitumisessa. Tietyn ikäisessä hankkeessa on haasteellista päästä toivottuihin tavoitteisiin, varsinkin jos tavoitteet ovat kovin abstrakteja. Näin voisi sanoa esimerkiksi "uusista toimintamalleista": Mitä ne oikein ovat? Miten niitä kehitetään? Kuka niitä kehittää? Mihin niiden kanssa päädytään? Onneksi kehityshankkeissa ei aina ole tarkoituskaan päättää jotain, vaan olla hyvässä alussa kehittää jotain - vaikka joskus yritysten ja erehdysten kautta.

Kun Tekniikan museolla oli tavoitteena uudet toimintamallit ja innovatiiviset palvelupaketit, eivät ne vielä sisällöltään olleet ennalta määrättyjä. Hankkeen aikana on ollut äärimmäisen mielenkiintoista miettiä, kuinka avaria voimme olla, kun mietimme uusia toimintamalleja tai palveluita museossamme. Kuinka helposti menemme jo ennalta tuttuun tai hyväksi havaittuun? Kuinka pitkälle tuntemattomaan ja uuteen rahkeemme riittävät? Näitä asioita mietimme omassa yleisöpalveluporukassamme kuin laajemminkin. Nämä kun liittyvät suurempaan kokonaisuuteen ja museon strategiaan - ja niin pitäisi kaikkialla ollakin.

Mitä sitten on konkretisoitunut? Olemme kehittämässä toiminnallisia pisteitä yhteistyössä eri yritysten kanssa, rakennamme uusia tapoja kertoa toiminnastamme, teemme yhteistyötä lähialueen toimijoiden kanssa monin eri tavoin ja pilotoimme erilaisia yhteistyömuotoja osallistaminenkin mielessämme. Yritysryhmiä on tullut testaamaan meidän palveluitamme ja antamaan niistä palautetta, mikä vie meitä taas eteenpäin. Tekniikan museo on mukana myös World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmassa, mikä on ollut osana Avara museo -hankkeen toimintatapoja. Näyttelyohjelma itsessään on tarkoitus olla jo hieman erilainen toimintamalli, josta löytyy iloa myös aikuisille kävijöille, mutta näyttelyiden lisäksi WDC-vuoden ideologian mukaisesti olemme miettimässä uusia ratkaisuja juuri näillä uusilla toimintamalleilla eri yritysten ja lähialueen toimijoiden kanssa. Se on ollut äärimmäisen antoisaa. Aina ei alussa tiedä, mihin päädytään.

Sattumalta lähdimme miettimään uutta opastusmallia, jossa museokävijät voisivat itse käyttää iPad-tyyppisiä koneita. Ideana olisi, että opastuksen aikana voimme käyttää nettiä hyväksi tietyin linkkivalinnoin, jolloin voimme linkittää museon kohteen tai tarinan suurempaan kokonaisuuteen. Yhtäkkiä huomasimme puhuvamme paljon suuremmista asioista: Mitä varten museo on, mitä tarinaa se kertoo? Taulutietokoneet ovat vain väline, mutta niiden kanssa voimme yhdistää museon osaksi suurempaa kokonaisuutta: koko yhteiskuntaa, maailmaa. Ja siitähän museon pitäisi kertoa...

Visiot voivat olla suurempia, kuin mitä todellisuudessa voi tällä hetkellä toteuttaa. Museoiden tilanne rahoituksellisestikaan ei ole rohkaiseva tällä hetkellä. Joskus taas kohtaamme oman vajavaisuutemme ja kapeakatseisuutemme. Sitä vastaan haluamme kuitenkin taistella tietoisesti. Ellemme jaksa olla avarampia, ei avarasta museosta tule jatkuvasti kehittyvää oppimisympäristöä ja pohjaa tulevaisuutta varten, vaan siitä jää vain hankemuistijälki.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Viimeinen AVAAMO-tapaaminen hankkeen puitteissa

Eilen oli hankkeen puitteissa merkittävä hetki, kun meillä oli Turun Avaamo-ryhmän 3. kokoontuminen Turun taidemuseolla. Vuoden alusta lähtien on vedetty kuusi Avaamo- opintoryhmää eri puolella Suomen museoita (Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Rovaniemellä, Tampereella, Helsingissä ja Turussa), jossa kaikissa lähdettiin hankkeen aiheista - aikuiset, museo, oppiminen. Ryhmiin on osallistunut noin 60 -70 osanottajaa. Ryhmissä on lähdetty paikallisesta tietovarannosta, mikä kyseisessä kokoontumis/isäntä-emäntä museossa oli pinnalla aiheesta. Tai ryhmässä haettiin ensimmäisellä kerralla eri menetelmillä aihe, johon ryhmä halusi kolmen kokoontumiskerran toiminnassa keskittyä. Aikuisia museosssa on käsitelty laajasti ja ne ovat saaneet aivan uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia, toivottavasti itse kullekin. Ennemmän pohdittuja ajatuksia tulee hankkeen ensi vuoden julkaisuun, jonne tulee CICEROn artikkeli kaikesta kokemasta.

Akuuttina pohdinta-aiheena oli Lounais-Suomen eilisessä ryhmässä Salainen opetussuunnitelma - piilopedagogiikkaa oppimiskammoisille /vastahakoisille aikuisille (museoissa). Meillä oli kaksi erilaista toimintatapausta, johin avaamolaiset osallistuivat ja saivat oman aikuiskokemuksen ohjelmista. Osallistuimme Sagalundin ulkoilmamuseon ohjelmaan lokakuun alussa, jossa valmistimme yhdessä ruokaa perinteisellä kimitolaisella tavalla (oliko John ja Li näin?) sekä käytimme museon aitoja tiloja ja rakennuksia valmistelutöihin. Tavoitteena oli sagalundilaisten omien sanojen mukaan opettaa aikuisia olemaan ja tulemaan museoon ajan kanssa, museokäynti ei tarvitse olla aikuisille suorite, jotta jotakin mielenkiintoista oppii sen aikana: lättyjä voi mm. tehdä edellisen päivän hernekeitosta! Ilman museon antamaa uutta näkökulmaa asiaan, en olisi ehkä kyseistä taitoa koskaan oppinut tai kokeillut. Ja kaiken lisäksi hyvää.

Turun taidemuseossa saimme eilen aikuisryhmälle suunnatun opastuksen suomalaisen kultakauden mestariteoksiin. Mm. sanoista 'kultakausi', 'mestarit' saatiin erittäin mielenkiintoinen aikuisepedagoginen keskustelu ryhmässä, miten siihen voi aikuisillakin olla niin monenlaista näkökulmaa. Itselleni eilinen taidemuseokokemus on oppimisen kannalta melkein wau-tunne uusista näkökulmista.

Testasimme myös itse, miten ehkä teemme tekstejä näyttelyistä, joista oppimiskammoinen aikuinen voi löytää pedagogiikkaa, jota hänelle yritetään syöttää. Niin, emme aikoneet poistaa museoiden aikuisia sivistävää vaikutusta näyttelyteksteistä, saimme näkökulmaa, miten tehdä se piilotetusti, piilopedagogiikkana.

Mikä oli erittäin ilahduttavaa hankkeen näkökulmasta, että lounaissuomalaisen Avaamo-ryhmän jäsenet olivat jo itse pohtineet, milloin ja miten ryhmä jatkaa toimintaa, vaikka hankkeen pakolliset ja ohjatut kokoontumiset päättyvät. Ryhmä tapaa jälleen vuoden 2012 alussa, päivä sovittiin eilisessä tilaisuudessa (ilman CICEROn ohjausta) Näin on tapahtunut tai on toivottavasti tapahtumassa useammalla Avaamo-paikkakunnalla tai alueella, ainakin siitä on ollut viitteitä.

Kiitokset tässä vaiheessa jo kaikille Avaamo-ryhmiin osallistuneille. Itse koen olleeni yhtä oppija kuin ryhmäläisetkin - välillä ehkä enemmänkin kuin ryhmäläiset, etenkin suomalainen museokenttänäkemys on laajentunut. Keskustelu (att diskutera -lempisanojani), tasavertainen vuorovaikutus, osallistavuus ja jaettu asiantuntijuus ovat olleet keskeisiä termejä toiminnassa. Loppuvuoden aikana tulee vielä sähköpostia kaikille. Kaikkien teidän panostus tulee näkymään myös ensi vuoden artikkelissa, jota jäämme seuraavaksi odottelemaan. Valmistuu aikanaan.

Helsingin yliopistolla 8. marraskuuta Leena T.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kulttuuri tekee hyvää - 50 000:n aineistolla tutkittu!

Kiitos norjalaisille massiivisen materiaalin käsittelystä - 50 000 henkilöä!. Tutkimus voimauttaa Avara museo -hankkeen toimijoita.

Linkki Tiede-lehteen:

http://www.tiede.fi/uutiset/4323/kulttuuriharrastus_onnellistuttaa_etenkin_miehia


Leena

tiistai 24. toukokuuta 2011

Tarralappuja museossa

Silmiini osui Kulttuuria kaikille -palvelun viime vuonna julkaisema kuvaus yhteistyössä Museoviraston kanssa kehitetystä Tarralapuille kommentointi -menetelmästä, jonka avulla voidaan kerätä museokävijöiden sekä kohteen suunnittelijoiden näkemyksiä näyttelystä. Vaikuttaa toimivalta ja melko helposti toteuttavalta menetelmältä. Kiitokset mukavan helposti luettavasta ja napakasta ohjeistuksesta!

Toinen mielenkiintoinen esimerkki tarralappujen käytöstä löytyy täältä. Kävijöiltä pyydettiin apua luonnonhistoriallisen museon näyttelytekstien kirjoittamiseen: kysyttiin mitä kävijä ajattelee kustakin esineestä tai näytteestä? Mitä esineestä halutaan tietää? Vastaukset pyydettiin kirjoittamaan tarralapuille kunkin esineen kohdalle. Kun kävijöiden ajatukset koottiin yhteen uusiksi näyttelyteksteiksi, tuloksena oli tekstejä, jotka todella heijastelevat kävijöiden ajatuksia ja vastaavat heidän esittämiinsä kysymyksiin.

Kuva noudettu osoitteesta http://museumtwo.blogspot.com/2011/03/guest-post-visitor-participation-to.html

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Yleisöistä, oppimisesta ja osallistamisesta

Verkkomaailma on viime aikoina tarjonnut projektikoordinaattorille paljon uusia löytöjä, ajatuksia ja oivalluksia. Tässä niistä muutamia kaikille tiedoksi.

Opening up spaces - museo avoimena oppimisen paikkana
Brittiläisen Museum, Libraries and Archives -organisaation (MLA) julkaisu kertoo museoiden, kirjastojen ja arkistojen mahdollisuuksista tukea itseorganisoitua (self-organised) oppimista. ´Open Space´ -liike tarjoaa museoille, kirjastoille ja arkistoille uusia mahdollisuuksia tukea aikuisten muodostamia epämuodollisia opintoryhmiä, esimerkiksi lukupiirejä, paikallisia kuoroja, seniorikerhoja jne. Museot, kirjastot ja arkistot tarjoavat inspiroivia tiloja, jotka luonnostaan tukevat oppimista. Julkaisussa rohkaistaan museoita antamaan tilojaan paikallisten opintoryhmien käyttöön. Kyseessä on ennen kaikkea oppimisen mahdollistaminen ei niinkään opetuksen tarjoaminen. MLA on tukenut haasteeseen tarttuneita organisaatioita pienellä apurahalla.

Mitä hyötyä tilojen avaamisesta sitten voi olla esimerkiksi museolle? Julkaisun mukaan se voi mm. vetää uutta yleisöä museoon, nostaa museon profiilia ja tehdä museon arvokkaita resursseja tunnetummaksi sekä lisätä vapaaehtoisten määrää museossa. Julkaisu esittelee projekteja, joissa ideaa on toteutettu. Esimerkiksi Potteries Museum and Gallery käytti saamansa apurahan tekstiilien ja muun materiaalin hankintaan ja kutsui paikallisen käsityökerhon tiloihinsa työskentelemään ja hakemaan inspiraatiota museon kokoelmista. Museon työntekijän mukaan: “The project has helped increase our experience of working with adult learners. Even among people who do not attend the group it seems to have ‘humanised’ the museum – an impression you get from the visitors who stop to chat to our knitters.” (s. 5)
Julkaisun voi ladata osoitteesta http://www.mla.gov.uk/news_and_views/press_releases/2010/Opening_up_spaces

Verkkohaltuun.fi
Verkko haltuun! Nätet i besittning! on Avara museon tavoin yksi Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -toimintaohjelman hankkeista. Hankkeen tavoitteena on luoda kirjastoille työtapoja tavoittaa, aktivoida ja ohjata kansalaisia verkkotaitojen laajentamiseen ja monipuolistamiseen. Hanke on vastikään julkaissut verkkopalvelun, jonka tarkoitus on olla apuna kirjastoissa tehtävässä sosiaalisessa kirjastotyössä. Palvelusta löytyy paljon vinkkejä ja käytännön esimerkkejä erilaisten asiakkaiden kanssa toimimiseen. Monet niistä ovat sovellettavissa museomaailmaan. http://www.verkkohaltuun.fi/


Vinkkejä museossa osallistamiseen
Osallistaminen tuntuu olevan vahva trendi tänä päivänä niin museoissa kuin muissakin vapaa-ajanviettopaikoissa. Nina Simonin Museum 2.0 -blogi on omistettu osallistamiselle ja tarjoaa käytännön ideoita museoiden ja yleisön välisen kanssakäymisen kehittämiseen. Postaus, jossa Simon pohtii ihmisen ja instituution (museon) suhdetta on mielestäni hauska ja valaiseva. Kävijän suhde museoon on yleensä ”yhden illan juttu”, mutta miten siitä saataisiin kehitettyä merkityksellinen ja pidempiaikainen? Museon tulisi panostaa siihen, että tullessaan museoon uudelleen kävijä kokisi, että hänet muistetaan ja että hänen kiinnostuksensa huomioidaan. Simon antaa muutamia vinkkejä siihen miten tämän voisi käytännössä tehdä: http://museumtwo.blogspot.com/2011/03/what-does-it-mean-to-have-relationship.html.

Toinen mielenkiintoinen postaus käsittelee museologian opiskelijoiden projektia, jossa testattiin erilaisia tapoja osallistaa museokävijöitä taidenäyttelyssä: http://museumtwo.blogspot.com/2011/03/adventures-in-participatory-audience.html


We are more! Oppimista kulttuurisen osallistumisen kautta
Mielenkiintoinen on myös Pascal International Observatoryn tuottama ja ruotsalaisen Jämtlin museon johtajan Henrik Zipsanen kirjoittama raportti, jossa tarkastellaan kulttuurisen osallistumisen kautta tapahtuvaa oppimista. Jo raportin otsikonkin mukaan tällaisen oppimisen potentiaali on jäänyt huomiotta. Euroopan laajuinen analyysi perustelee usein esimerkein miten kulttuurisektori pystyy tuottamaan vaikuttavia pedagogisia tuloksia, jotka ovat aidosti elinikäisiä ja elämänlaajuisia. Raportti on luettavissa osoitteessa: http://pascalobservatory.org/pascalnow/pascal-activities/news/we-are-more-overlooked-potential-learning-through-cultural-engageme

torstai 17. maaliskuuta 2011

Raportti ääneenajattelumenetelmän käytöstä

Tänään on lähetetty raportti Miten tavoittaa museokävijän kokemuksia? - Ääneenajattelumenetelmä Ötzi - Alppien jäämies -näyttelyn arviointityöpajassa mm. kaikille AVAAMO-ryhmissä toimiville, osahanketoimijoille ja CICEROn verkostoille.

Raportti on tulossa linkkinä Suomen museoliiton sivustolle, viime syksyn Näyttelycafen alapuolelle. Liitän linkin blogiin, kun se ilmestyy sinne, päästään käymään keskustelua raportista, aiheesta, arvioinnista, arvioinnin tarpeesta ym. kaikesta, mitä arviointi teissä herättää.

Linkkin odotellessa raporttia voi pyytää pdf-muodossa leena.tornberg(a)helsinki.fi.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Rovaniemen Avaamossa kokeiltiin osallistavaa museokäyntiarviontia

Rovaniemen kokeilu koostui seuravista toiminnoista. Avaamo-ryhmän jäsenet (12) olivat kutsuneet aikuisia omasta tuttavapiiristään sekä vuosikorttikäyttäjiä tulemaan kokeiluun Arktikumiin, jossa sijaitsee sekä Lapin maakuntamuseo että Arktisen keskuksen tiedekeskus. Osanottajia saatiin 9 henkilöä (2 miestä ja 7 naista). Henkilöt edustivat mm. aktiivisessa työelämäiässä, aktiivisessa perhe-elämävaiheessa, elääkkeellä olevia, pitkään paikkakunnalla asuneita ja muutama vuosi sitten paikkakunnalle muuttaneita.

Talon museovalvoja-opas oli ottanut kokeiluryhmäläiset vastaan ja kertonut alussa kaikille samanaikaisesti, mitä kokeilijoilta odotettiin. Heitä pyydettiin käymään mahdollisimman luonnollinen Arktikum-käynti yksin tai pareittain. Ryhmäläiset tiesivät, että käynnin jälkeen ryhmä kokoontuu yhteiskeskusteluun käynnistä. Ryhmäkeskustelulle oli olemassa väljä keskustelurunko, ja paikalla keskustelutilaisuudessa oli sama museovalvoja-opas, joka oli heidät alussa vastaanottanut. Hän ja Lapin yliopiston aikuiskasvatuksen lehtori vetivät noin 60 minuutin keskustelutilaisuuden kokeilijoiden kanssa. Keskustelutilaisuus nauhoitettiin.

Keskustelu lähetettiin kaikille Avaamo-ryhmän jäsenille sähköisesti keskustelutilaisuuden jälkeen. Eilen 15.3.2011 kokoonnuttiin toiseen tapaamiseen Rovaniemelle. Tässä tilaisuudessa nauhoitettu keskustelu käsiteltiin koko Avaamo-ryhmällä. Osa osanottajista oli kuunnellut keskustelun etukäteen, osa kuunteli sen tässä tilaisuudessa. Keskustelua kuunneltiin pienissä pätkissä, jonka jälkeen keskusteltiin ko. pätkän olennaisimmista huomioista. Kuuntelulle ei luotu ennakkoon erityistä havainnointilomaketta / havainnointinäkökohtia, joka on myös mahdollista tehdä, mikäli materiaalista haluttaisiin esille vain tiettyjä näkökulmia.

Tässä lyhyesti muutama huomio, joita allekirjoittanut ehdotti väitteiden muotoon jatkokäsiteltäväksi Avara museo – kehittyvä oppimisympäristöä aikuisille –hankkeessa aineiston pohjalta.

Aikuiskävijälle näyttelyssä käynnissä on tärkeämpää sosiaalinen näkökulma kuin näyttelyn sisältö.

Aikuskävijällä on kynnys kysyä lisätietoa museoammattilaiselta, jotta ei tarvitse paljastaa ”että ei tiedä kaikkea”.

Aikuiskävijä kaipaa kuitenkin (vrt. edellinen väite) aitoa, oikeaa ihmistä museonäyttelyssä, jolta kysyä lisää. Museovalvoja nähdään vain valvojana, vaikka museo on ajatellut asian ehkä ihan päinvastoin.

Aikuiskävijöitä kiinnostaa näyttelyn syntymisen taustaprosessi: miksi tällainen näyttely? miksi juuri nämä esineet valittu tähän näyttelyyn?

Mikäli näyttely on suunniteltu selkeän tarinan tai juonen varaan, kävijä haluaa tietää selkeän aloituspisteen infografiikalla merkattuna.

Aikuiskävijä aktivoituu oppimaan näyttelyssä, kun jokin näyttelyssä antaa ärsykkeen hänen jo olemassa olevaan tietovarantoon. Mikäli näyttely ei anna näitä linkkejä, kävijän uuden oppiminen voi olla vähäistä.

Huom! Nämä on väittämiä, joita saa kritisoida, kommentoida, myötäillä, ihmetellä, mitä enemmän sitä parempi.

MIKÄ OLI OSALLISTAVA A ARVIOINTIA TÄSSÄ KOKEILUSSA?

Tässä tapauksessa kävijäkokeilijat ottivat hyvinkin aktiivisen kehittämisarvioijan roolin, vaikka sitä ei heiltä välttämättä odotettu. He kertoivat keskustelussa ehdotuksia mahdollisista parantamisvaihtoehdoista ja puutteista, kun Avaamo-ryhmänä odotettiin keskustelua näyttelyiden sisällöistä ja niiden aiheuttamista muutoksista, oppimisesta näyttelyssä. Tämä otettiin huomioon materiaalin käsittelyssä.

Museohenkilökunnan näkökulmasta osallistavana arviointina voidaan nähdä olleen se, että arviointimateriaalin keräämiseen oli pidetty yksi yhteinen Avaamo-ryhmän palaveri, jossa päätettiin materiaalin keräämistapa ja -toteutus. Vain yksi museon henkilö oli suoranaisesti kiinni materiaalin keräämisessä (kokeilijoiden vastaanotto, keskutelutilaisuuden järjestäminen ja tallennus). Dokumentoitu materiaali pysyttiin jakamaan sähköisesti Avaamo-ryhmän jäsenille. Jokainen oman ajankäyttönsä ja mielenkiintonsa mukaan pysyi perehtymään materiaaliin etukäteen. Materiaalin purku tapahtui Avaamo-ryhmässä, jossa museon eri alojen toimijoita on samanaikaisesti läsnä: museovalvoja-oppaat, pedagogiset projektityöntekijät ja kokoelma-amanuenssit (mukana näyttelytuotannoissa). Rovaniemen ryhmässä on mukana myös Metsähallituksen henkilökuntaa, jotka ovat juuri tuottamassa uutta tiedekeskusnäyttelyä. Osanottajina ryhmässä on sekä näyttelytuotannon johtoa, tuotantoa että pedagogisen toiminnan vastaava. Eilisestä ryhmästä puuttui tiedetoimittaja ja samassa rakennuksessa toimivan kirjaston edustaja (ks. ja vrt. AKTIIVI-sivusto, viime viikon seminaari Solosta sinfoniaan http://elgg.mcampus.fi/aktiivi/pg/pages/view/8791/ ). Ryhmää voi siten kuvata moniammatilliseksi ryhmäksi, jossa (museon/tiedekeskuksen) näyttelyitä kehitetään yhteisöllisesti dokumentoidun materiaalin pohjalta. Vertaa: jos arvionnin olisi suunnitellut, kerännyt materiaalin, analysoinut ja raportoinut yksi ammattilainen. Olisiko asiassa tapahtunut samaa oppimisprosessia muissa ammattilaisissa, jos olisivat lukeneet vain loppuunsaatetun raportin aiheesta? Tätä voi jäädä pohtimaan, jota myös viimeisellä Avaamo-tapaamisella pohdimme.

Blogikirjoituksesta voi herätä enemmän kysymyksiä kuin se antaa vastauksia, joten tavoitteena on, että asiaa voidaan avata enemmän artikkelilla, joka työstettäisiin viimeiseen tapaamiseen mennessä tai viimeisessä tapaamisessa. Materiaali olisi käytettävissä myös Avara museo –hankkeessa toteutettavaan julkaisuun. Nämä kaikki vaiheessa, joten hankkeen edetessä tarkentuu.

Maaliskuun keskiviikkona Leena T. 16.3.2011

maanantai 14. helmikuuta 2011

Oppijan tietovarannot - toimijuus - tutkiva ja osallistava pedagogiikka

Helsingin yliopiston OKL:n Oppimisen sillat -tutkimusryhmän tutkija Antti Rajala on antanut aloitteen opettajille keskustella otsikon aiheista osoitteessa

http://opettajatv.yle.fi/node/12678.

Jos luet tekstejä niin, että korvaat sanan
  • koulu/luokka sanalla museo/näyttely
  • koulutieto sanalla museotieto
  • kirjatieto sanalla opastus/näyttelyn antama tieto/museon antama tieto

saat aika mielenkiintoista tekstiä. Kannattaa kokeilla! Otan tässä yhden näytteen, teksti on alkuperäisesti Antin tekstiä kohdasta Tutkiva ja osallistava pedagogiikka:

Yksi keskeinen osa tällaista pedagogiikka ovat museon vuorovaikutuskäytännöt. Tähän liittyy kysymys, onko oppijoilla/museokävijöillä mahdollisuus aloittaa keskusteluja ja kommentoida toistensa puheenvuoroja. Toisaalta on kysymys siitä, onko oppijoiden suullisten ja kirjallisten puheenvuorojen /toimintojen/ tarkoituksena vakuuttaa opas/museolehtori arvioimaan tuotos positiivisesti vai nähdäänkö ne ensisijaisesti osana keskusteluja muiden osanottajien, myös museokävijöiden kanssa. Kolmanneksi kannattaa kiinnittää huomiota, voidaanko museossa tapahtuvia keskusteluja luonnehtia tutkiviksi; toisin sanoen pohditaanko niissä eri vaihtoehtoja, perustellaanko mielipiteet, vaaditaanko perusteluja muiltakin, nostetaanko esiin erimielisyyksiä ja ratkaistaako erimielisyydet keskustellen. Kysynkin, minkälaisia ovat vuorovaikutuskäytännöt omassa museossanne/museopalveluissanne? Toteutuvatko yllä luonnehditut asiat? Miten tai miksi ei?

Antti viittaa toisessa kirjoituksessa Thinking Together menetelmään http://thinkingtogether.educ.cam.ac.uk/

Voikin ryhtyä miettimään, josko tämäkin menetelmä kävisi Thinking Aloud ja Talking Aloud - menetelmien lisäksi, kun pyritään selvittämään kävijöiden ajatuksia, oppimiskokemuksia jne. museokäynnillä yleensä, mutta myös näyttelykontekstissa. Näitähän olemme pohtineet toistaiseksi Avara museo - hankkeen kokeiluissa.

14.2.2011 Leena t

torstai 27. tammikuuta 2011

Petra Korhosen laatima Museokävijän prosessikuvaus

Petra Korhosen laatima raportti tehty jo vuonna 2008 - Olisiko sovellusta käytännnön Avara museo -hankkeen museoissa arvionitityön kehittämiseen sekä AVAAMOiden tapaustuseurantaan?

Lappeenrannassa ja eilisessä Rovaniemen AVAAMO-tapaamisessa tuli intensiivistä keskustelua aiheista museopedagogiikka - tiedotus - markkinointi - näyttelysuunnittelu, niiden suhteesta, päällekkäisyydestä, ei-toista-ilman toista jne. Suosittelen katsottavaksi linkkiä:

http://www.fng.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vtm/embeds/vtmwwwstructure/14634_MuseokavijanProsessikuvaus2008.pdf

Petra Korhonen kuvaa Museoviraston KEHYS:en tuottamassa raportissa käyttökelpoista teoriataustaa, jota kannattaa katsoa ennen kuin käytännön case-tapauksia AVAAMOissa aletaan suunnitella ja tehdä. Raportin alussa kirjoitetaan:

Museokävijän prosessikuvaus on museovierailun kuvauksen menetelmä, jota voi hyödyntää yleisölähtöisten ja asiakasystävällisten tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä. Prossikuvauksesta on hyötyä esimerkiksi museopedagogiaan, tiedotukseen, markkinointiin sekä näyttelysuunnitteluun liittyvässä työssä.

Linkin on lähettänyt KAMUn (Espoon kaupunginmuseon) näyttelyosaston tiimi, Carita Jaatinen, Tomi Heikkilä ja Eeva Kyllönen, joiden kanssa mm. Ääneenajattelun (Thinking Aloud) -menetelmää testattiin viime syksynä museoliiton Näyttelycafe-koulutuksessa. Kokeilusta on tulossa raportti, jonka puitteissa tapaamme huomenna perjantaina ja yritämme saada sen lopulliseen muotoon mahdollisimman pian. Ehkä välitettäväksi tämän bloginkin kautta.

Mitä mieltä ollaan linkistä?
Leena t 27.1.2011

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Kun museo osallistaa


Kävin uudelleen läpi Museologia tänään –kirjan tekstejä ja tuli lähes raamatullinen olo: Näinköhän kukin lukee itselleen tärkeitä tekstejä tärkeiksi kokemistaan lähteistä ja löytää aina uusia ajatuksia tai uudelleen, jo unohtuneita, itselleen tärkeitä ajatuksia? En väitä, että Museologia tänään olisi nyt ohjenuorani koko elämälle – lienee löytyy kirjallisuudesta oleellisempiakin teoksia siihen, mutta kun mietimme omaa hankettamme ja pedagogisia kysymyksiä, on mielenkiintoista palata teemaan ja ikään kuin vahventaa joitain jo aiemmin iduillaan olleita ajatuksenpoikasia aiheesta. Käytännön arki myös hankkeessamme nostaa yhä uudelleen tiettyjä teemoja esille.

Yksi tällainen on osallistavuus. Kaija Kaitavuoren (on muuten aiemminkin viitattu hänen tekstiinsä!) artikkelissa pohditaan yleisöä, miten se kohdataan, ja pitääkö sitä segmentoida eri kohderyhmiksi ajatellen myös museopalveluita. Yleisöä ajatellen saavutettavuus on tärkeä, ja kuten Kaitavuori huomauttaa, saavutettavuus-ajattelu on kehittynyt juuri erilaisten yleisöjen ja kävijöiden tarpeiden huomioimiseksi. Jos saavutettavuutta laajennetaan entisestään, päätyy Kaitavuori osallisuus-ajattelun tutkimiseen. Silloin mietitään keinoja, jotka antaisivat ihmisille mahdollisuuden myös osallistua museon toimintaan. 

Osallistamisen voi nähdä mielestäni kahdella tavalla. Ensinnäkin osallistaminen on museon ulkopuolisten ryhmien äänen ottamista huomioon ja silloin ikään kuin keskitytään kuuntelemaan, mitä nämä ulkopuoliset intressiryhmät kaipaavat tai haluavat museolta. Toisekseen juuri pedagogian tai yleisötyön näkökulmasta näkisin, että osallistaminen on kohdeyleisön olemassaolon mallin tai vaikka ajattelutavan ottamista lähtökohdaksi ja museossa tapahtuva toiminta sovitetaan sen mukaan. Tällöin yleisöä ei nähdä vain vastaanottavana vaan aktiivisena toimijana.

Tekniikan museossa tällaista ajattelua tapahtuu eri tilanteissa Avara museo –hankkeen edetessä. Toisaalta meillä on tarve sitoa museon perustajatahoja takaisin mukaan museon toimintaan. Tämä tarkoittaa myös liike-elämän ja sen toiveiden kuuntelemista – museo ei elä omassa autonomisessa maailmassaan. Koko museohan perustuu suomalaisen teollisuuden – ja sitä kautta teollisen yritysmaailman historialle. Tämä ei toisaalta tarkoita sitä, että museon arvot olisivat täysin liike-elämän vietävissä, ja että museoalan ammattilaisilta vietäisiin kaikki auktoriteetti, vaikkakin tällaista epäilyä saattaa toisinaan esiintyä. Lisäksi meillä on hankkeen puitteissa myös tavoitteena viedä kulttuuriperintötietämystä yritysmaailmaan, ja sillä tavoin osallistaa yrityksiä museon toiminnassa.

Toisaalta osallistamisen voi nähdä tapana ottaa yleisö ”haltuun”. Siinä on yksi ajatus meidän museon innovatiiviseen palvelupakettiin, jota juuri kehitämme oppimisympäristössä. Kävijä ei olekaan passiivinen yksinkokija, vaan tietyllä valitulla tavalla hänet osallistetaan ja otetaan mukaan aktiiviseksi toimijaksi ajatuksella, että juuri aktiivinen hetki kokijassa  - kun jotain tapahtuu päässä tai sydämessä - on oppimisen ydin. Silloin museosta lähtiessä jotain on opittu ja koettu ja vielä oltu jossain mukanakin. Siinä on meidän missio - vaikkei raamatullinen olekaan.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Avartajat aloittivat Porissa

Millainen on sinun museokäyntisi? Mitä odotat museoilta? Kaipaatko tapahtumia, työpajoja vai jotakin aivan muuta? Tämänkaltaisia kysymyksiä esittivät Satakunnan Museo ja Porin taidemuseo houkutellessaan aikuisyleisön edustajia kehittäämään museoita kanssaan. Molemmat museot ovat mukana Avara museo –hankkeessa vastuualueenaan aikuisväestö ja seniorit. Halusimme aikuisyleisölle suunnattujen palveluiden ja toimintamallien kehittämistyöhön mukaan yleisön edustajia kertomaan toiveistaan ja tarpeistaan. Palautetta on toki molemmissa museoissa kerätty aiemminkin, mutta hankkeen myötä palautteesta haluttiin vuorovaikutteisempaa. Niin syntyi museoiden yhteinen Avartajat-ryhmä.

Houkuttelimme Avartajiin mukaan kaikenlaisia aikuisia museoiden tapahtumissa, sähköpostilistoilla ja verkkosivuilla. Lisäpontta antoi Satakunnan Kansan kirjoittama juttu toiminnan käynnistämisestä. Alkuperäisenä tarkoituksena oli koota n. 5-7 henkilön ryhmä, mutta mukaan ilmoittautui yli 20 museoiden kehittämisestä kiinnostunutta aikuista. Lopulta päätimme aloittaa isolla porukalla, sillä emme raaskineet käännyttää ketään asiasta innostunutta pois. Ilmoituksillamme emme tosin onnistuneet tavoittamaan museoissa käymättömiä ihmisiä, mutta heidätkin tulemme hankkeen toiminnassa huomioimaan.

Avartajien ensimmäinen tapaaminen järjestettiin Satakunnan Museolla joulukuun alussa. Kahvittelun lomassa kukin kertoi itsestään sekä motiiveistaan osallistua toimintaan. Joulukuulle sovittiin vielä toinen tapaaminen, jolloin kiersimme Satakunnan Museon taustatiloissa. Halusimme näyttää millaisia ihmisiä museossa on töissä, millaisilla resursseilla ja millaisissa tiloissa töitä tehdään, kertoa kokoelmatyöstä jne. Mukana kertomassa työstään oli toimistovirkailija, hankekoordinaattori, kuva-arkistonhoitaja, museonjohtaja, toimistonhoitaja, kokoelmista vastaava amanuenssi, näyttelymestari sekä tekstiilikonservaattori. Saadun palautteen perusteella kierros oli Avartajille mieluisa ja antoi uutta tietoa museon toiminnasta.  

Avartajien tapaamisissa on ollutmukana myös museologian opiskelijoita Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmasta (Turun yliopisto/Porin yliopistokeskus). He kirjaavat ja havainnoivat ryhmässä käytyä keskustelua ja Avartajien antamaa palautetta. Avartajien tapaamisten anti välitetään museoiden henkilökunnalle ja heidän kanssaan käyty keskustelu puolestaan takaisin Avartajille, jotta voimme yhdessä pohtia millaisia ideoita ja asioita museo voisi toteuttaa ja millaisia - ja mistä syystä - ehkä ei.

Tarkoituksenamme on kevään aikana tutustua Satakunnan Museon eri toimipisteisiin (4 kpl) sekä Porin taidemuseoon kahdesti. Toimintaan tutustumisen lisäksi Avartajat saavat tehtäviä, jotka voivat olla esim. tapahtumien tai työpajojen ideointia, näyttelytoimintojen testaamista tai ääneen ajattelua. Keskusteltavaa ryhmässä tuntuu riittävän ja sille haluamme myös varata riittävästi aikaa. Tulevat tapaamiset näyttävät, millaiseksi Avartajien toiminta muodostuu, mutta alkuaskeleiden jälkeen vaikuttaa vahvasti siltä, että luvassa on rutkasti oppimista ja antoisia hetkiä puolin ja toisin!