Avara museo - hanketason väliarviointiraportti

On pitkä aika, kun viimeksi olen tänne mitään syöttänyt. Hanke on päättymäisillään ja toivottavasti mahdollisimman monen kanssa tapaamme Porissa lokakuussa.

Avara  museo - kehittyvä oppimisympäristö aikuisille -hanketason väliarviointiraportti on pyörinyt kevään ja kesän aikana mahdollisimman monissa käsissä kommentointia varten. Kiitos teille kaikille kommenteista! Raportti on haastavaa lukea, myönnän sen.  Berit Ljungin väitöskirjassa esittelemä luokittelu, miten päästä käsiksi termiin museopedagogiikka ja mitä se käytännön tasolla tarkoittaa ei ole kovin helppo hahmottaa, mutta tässä raportissa on tehty kokeilu sen soveltamiseksi. Miten siinä on onnistuttu on tulevaisuuden kommentoijien käsissä. Raportin lukemista edesauttaa, jos huomioi, että raportti on kirjoitettu enemmän pedagogiikan näkökulmasta kuin käytännön museotyöstä. Tuleva hankkeen julkaisu, joka julkaistaan Porin päätösseminaarissa, esittelee jokaisen hankemuseon käytännön kokemuksia, joten sellaista tietoa hakevalle, hankkeen julkaisu on todennäköisesti antoisampi. Raportin pääviesti on kuitenkin, että aikuiskävijöiden  huomioiminen museopedagogisesta ja yleisötyönäkökulmasta on Suomen museoissa kasvanut entisestään. Se oli hyvin alussa jo ennen hankkeen alkamista, mutta nyt siitä puhutaan yhä enemmän. Diskuteerataan. 

Viestin alaosassa tiivistelmä arvioinnista, joka kertoo raportoinnin taustat ja pääkohdat. Koko raportti on ladattavissa täältä.

Kasvatustieteen tiedekunnan edustajana kuulostaa hyvältä yksi aito lainaus kyselystä:  

Museo oppimisympäristönä ajatteluun on tullut uusia ulottuvuuksia.

Tästä on hyvä jatkaa avarampana eteenpäin, itse oppijana ja huomioida aikuinen museossa oppijana.

Leena Tornberg 

TIIVISTELMÄ

Avara museo – kehittyvä oppimisympäristö aikuisille -hankkeen avulla kehitetään museoita avoimiksi ja kiinnostaviksi oppimisen paikoiksi. Hankkeen koordinoinnista vastaa Suomen museoliitto. Osatoteuttajia (osahankkeet) ovat Porin taidemuseo, Satakunnan Museo, Tampereen museopalveluiden TAITE-kulttuurikasvatusyksikkö, Tekniikan museo, Työväenmuseo Werstas sekä CICERNO Learning –verkosto Helsingin yliopistosta. Hankkeen varsinaisena kohderyhmänä ovat museoiden työntekijät, joiden aikuispedagogista osaamista hankkeella pyritään lisäämään. Hankkeen välillisinä kohderyhminä ovat erilaiset aikuisryhmät, joille hankkeessa mukana olevat toimijat kehittävät uusia toimintamalleja ja palveluita. Kolmivuotinen hanke on Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama.

Avara museo -hankkeessa arviointiaineistoa on kerätty alusta lähtien. Keväällä 2011 laadittiin osahankkeiden yhteistyönä kokonaisarviointisuunnitelma, joka kattoi arvioinnin hanketasolla ja osahankeketasolla. Tämä raportti koskee hanketason arviointia. Arvioinnin perusaineistona oleva lomakepohjainen aineisto kerättiin hankkeen puolessa välissä alkukesästä 2011 eli se kattaa toiminnan 1,5 vuoden ajalta. Hanke kokonaisuudessaan jatkuu vuoden 2012 loppuun.  

Hanketason arviointi suuntautuu museoalalla toimiviin alan ammattilaisiin ja heidän kokemuksiinsa aikuismuseokävijöistä.  Arviointityöllä on pyritty selvittämään, mitä oppimista tai osaamisen laajenemista hankkeen toimenpiteiden vaikutuksesta on tapahtunut.  Hankkeen luonne voidaan nähdä yleisesti aikuispedagogisten menetelmien osaamisen kehittymisen näkökulmasta. Samoja menetelmiä on pyritty siirtämään käyttöön myös hankkeen toisen kohderyhmään eli aikuiskävijät oppijoina museossa. 

Hankkeen alusta lähtien oltiin tietoisia, että ei ole olemassa yhteistä kattavaa määritelmää, mitä museopedagogiikka tarkoittaa ja siten näkökulmia museon aikuispedagogiseen kehittämistyöhön oli monia. Tämä vaikutti arviointityön luonteeseen. Yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi arvioinnissa tuli pyrkimys selvittää, miten hankkeessa mukana toimivat hahmottavat museopedagogisen työn. Arvioinnissa käytetyn käsitteistön avulla on pyritty laajentamaan keskustelua oppimisen ja osaamisen roolista museossa, kun kohderyhmänä aikuiskävijät . Museopedagogiikka on sen alkuajoista lähtien, 1960-1970–luvuilta, painottunut sekä toiminnassa että tutkimuksessa lapsinäkökulmaan.  

Hankearvioinnissa käytettiin kyselylomaketta, jossa oli sekä avoimia kysymyksiä että asenneväittämiä (1-5 asteikko).  Avoimia kysymyksiä analysoitiin Berit Ljungin (2009) luoman viiden näkökulmaluokittelulla museopedagogiikan määrittelemiseksi. Näkökulmat olivat: toiminta-, materiaali-, tarkoitus-, ympäristö- ja metafora(vertaus) näkökulmat. Tämän luokittelun avulla käsiteltiin sekä vastaajien museopedagogista käsitystä että hankkeessa kehittyneen tai kehitetyn aikuismuseopedagogisen taidon osaamista.

Arviointitulosten mukaan toiminnan kohteena olleiden vastaukset ilmaisivat aikuispedagogisten taitojen kehittymistä positiiviseen suuntaan seuraavilla osa-alueilla: aikuisten huomioiminen erityisryhmänä tarkoitus, materiaali- ja ympäristönäkökulmasta, käytännön ja teoreettisen aikuispedagogisen ajattelun kehittyminen toimintanäkökulmasta, kävijöiden oppimisen arvioimisen kehittyminen toimintanäkökulmasta ja aikuiskävijöiden tarpeiden selkeämpi ymmärtäminen tarkoitusnäkökulmasta. Aiheet, jossa kehittämistä voidaan vielä edistää, ovat mm. verkostoituminen ja  moniammatillisen yhteistyön kehittäminen (metaforanäkökulma).

Avoimeen kysymykseen, mikä on ollut syynä, jos mikään aikuispedagoginen osa-alue ei ole kehittynyt, vastauksia tuli ainoastaan kaksi 93 lomakkeesta. Niissä syyksi mainittiin, että ei ole omassa museossaan ollut tekemisissä Avara museo -hankkeen toimintojen kanssa tai että oma pedagoginen osaaminen on jo niin laajaa, että hanke ei pysty antamaan uutta.

Puolivälin arviointi osoitti, että ne museoammattilaiset, jotka olivat hakeutuneet Avara museo –hankkeen toimintoihin, kokivat  keskimääräisesti  aikuispedagogisten taitojen kehittyneen positiiviseen suuntaan aikaisemmasta osaamisen tasosta.

Arviointiraportin ohjaus professori  Leena Krokfors , professori Lasse Lipponen ja  professori Kristiina Kumpulainen sekä CICERO Learning –verkoston, Oppimisen sillat- ja Koulu kaikkialla -hankkeen toimijoita Helsingin yliopistolla. Arviointiraportin kommentointia osahankemuseoilta sekä erityiskiitos Pauliina Kinaselle Suomen museoliitosta. 

Linkki väliarviointiraporttiin: http://www.museoliitto.fi/index.php?k=10920

Avara museo kouluttaa!

Avara museo -hankkeen päätössemimaari 4.-5.10.2012 Porissa
Kolmivuotisen Avara museo -hankkeen päätösseminaari järjestetään Porissa teemalla Yhteistyö ja osallisuus. Seminaarin teemat kumpuavat niistä laajoista yleisötyöhön ja pedagogiaan liittyvistä kysymyksistä, joita Avara museossa on kolmen vuoden aikana pohdittu ja jotka on koettu erityisen olennaiseksi. Seminaarissa julkaistaan myös hankkeen loppujulkaisu.

Ohjelma ja ilmoittautuminen Museoliiton verkkosivuilta.

Museopedagogiikan ja yleisötyön monimuotokurssi 24.9.-26.11.2012
Kurssilla käsitellään museopedagogiikkaa ja museoiden yleisöjä yleisesti, mutta painotus on museoiden aikuisyleisöissä. Kurssilla hyödynnetään Avara museo -hankkeen kokemuksia.

Kurssiin kuuluu kaksi lähiopetuspäivää, joiden välinen aika työskennellään verkossa Moodle-oppimisympäristössä. Osallistuminen lähipäiviin on pakollista. Kurssilla käytetään menetelminä yhdessä oppimista ja vertaisarviointia. Yhtenä kurssin tavoitteena on myös museoalan ammattilaisten verkostoitumisen ja yhteistyön lisääminen.

Kurssi on tarkoitettu museopedagogiikan ja yleisötyön parissa työskenteleville. Kurssilla käsitellyt teemat ja tehtävät nivotaan osaksi opiskelijoiden käytännön työtä, joten on olennaista, että opiskelijat työskentelevät museossa. Kurssi soveltuu hyvin uusille museopedagogeille ja museon yleisötyötä tekeville, mutta tarjoaa tuoreita näkökulmia myös kokeneemmille ammattilaisille.

 Ilmoittautuminen alkaa 27.8.2012. Lisätietoja ja ilmoittautuminen Museoliiton verkkosivuilta.

Voisiko museo olla ihanteellinen aikuisten oppimisympäristö?

Aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen kirjoittaa Sivistyksessä mielenkiintoisesti aikuisten oppimisympäristöistä. Hän kysyy miksi aikuisille ei luoda mukavia puitteita oppimiseen, kun lapsille kehitetään kivoja oppimisympäristöjä älyleikkipuistoista muunneltaviin koulurakennuksiin?

Manninen kertoo nähneensä elämänsä aikana muutamia hyviä aikuisten oppimisympäristöjä, ja yksi niistä on DDR-museo Berliinissä! Kaksi muuta ovat Linnunniemen osaamiskartano Joensuussa ja Fiskarsin ruukki.

Muistammeko me museoihmiset aina millainen potentiaali museoilla on toimia innostavina oppimisympäristöinä aikuisille? Mitä opittavaa meillä olisi Mannisen mainitsemilta esimerkeiltä?

Millainen on sinun mielestäsi ihanteellinen oppimisympäristö?

ICOM-CECA konferenssin herättämiä ajatuksia - matkaraportti

Hyvä blogin seuraaja,

Alapuolella on koko raportti, minkä kirjoitin rahoittajalle, on vähän pitkähkö : ) mutta toivottavasti löydät itseäsi kiinnostavat kohdat kokonaisuudesta. Väliotsikot sinisellä helpottakoon tutustumistasi. Konferenssi oli jo syyskuussa viime vuoden puolella, mutta olen kirjoittanut raporttia moneen otteeseen viime syksyn aikana ja pohdiskellut ja sulatellut antia sekä Avara museo -hankkeen näkökulmasta että ehkä vähän laajemminkin.

Matkaraportti ICOM:in (International Council of Museums) CECA-alakomitean (Committee for Education and Cultural Action) kansainvälisestä vuosikonferenssista Zagrebissa 16.9.-21.9.2011


Taustaa konferenssiin osallistumiselle

CECA on yksi suurimpia ICOM:in alakomiteoista, jäsenmäärä noin 1000 jäsentä. Jokainen komitea on erikoistunut tiettyyn museoalaan. CECA:n erikoisala on museopedagogiikka, kulttuurikasvatus ja oppimisen käsite kulttuuri-instituutioissa. Vuosikonferenssi on tarkoitettu kaikille museopedagogiikan käytännön työn tekijöille että alan tutkijoille. Konferenssin päätarkoitus on jakaa tietoa hyvistä museopedagogisista käytänteistä kansainvälisesti. Suurin määrä CECA:n jäsenistä tulee Euroopasta, mutta vuosikonferensseissa on hyvä edustus myös Etelä-Amerikasta, Pohjois-Amerikasta, erityisesti Kanadasta, muutama edustaja Aasiasta ja Afrikasta. Zagrebin konferenssissa oli noin 140 osanottajaa. Vuosikonferenssi antaa hyvät mahdollisuudet tavata, tiedottaa ja verkostoitua etenkin Euroopan tasolla. Olen osallistunut aktiivisesti konferensseihin vuodesta 2005 lähtien sekä toiminut CECA-maatiedottajana kolmen vuoden ajan. Tänä aikana olen oppinut tuntemaan noin puolet konferenssin osanottajista. Osallistuminen konferenssiin mahdollisti tiedottamisen Avara museo -hankkeesta henkilökohtaisella tasolla mm. edelliselle että nykyiselle CECA-puheenjohtajalle, professori Colette Dufresne-Tassélle ja professori Emma Nardille sekä useille muille alan kolleegoille ympäri maailmaa. Erityisen hyvä verkosto ja yhteys on pohjoismaisten maatiedottajien ja osallistujien välillä, mikä edelleen vahvistui konferenssissa. Pohjoismaisten osanottajien kanssa tiedon vaihto aikuispedagogiikasta oli erityisen mielenkiintoista, koska yhteiskuntamme muistuttavat rakenteeltaan paljon toisiaan. Konferenssissa oli osanottajia myös LEM (Learning Museum) –verkostosta. Erityisen antoisaa oli kokea, että eri verkostot museopedagogiikan alalla kohtaavat näin toisensa. Samoja ihmisiä pystyy tapaamaan eri verkostojen kautta ja siten syventämään vuorovaikutuksen tasoa.

Vuoden 2011 konferenssi n otsikko oli Old questions, new answers. Otsikko oli osuva, koska useita vanhoja näkökulmia ja pohdintoja esitettiin museopedagogiseen työhön, mutta myös uusia 2010-luvun vastauksia esimerkiksi uuden teknologian innovatiivisesta hyväksikäytöstä ja verkostoitumisen mahdollisuuksista nykytekniikalla ympäri maailmaa.


Avara museo – kehittyvä oppimisympäristö aikuisille -hankkeen näkyvyys

Esitykseni Museum Education Studies in Multi-professional Groups in Finland oli konferenssin toisena päivänä (lauantaina 17.9.2011). Esitys oli lähinnä uusia kysymyksiä Avara museo –hankkeen aikuispedagogiikan näkökulmasta: miksi aikuispedagogiikkaa tarvitaan museoissa vai tarvitaanko? Esityksessä tukeuduttiin historiaan. Museopedagoginen toiminta on alkanut jo 1960-luvulla jossain maissa, yleisimmin 1970-luvulla kuten Suomessa ja laajentunut koko ajan 2000-luvulle tultaessa. Painopiste on pitkään ollut lapsiin suuntautuvassa pedagogiikassa ja ala on ollut hiukan erillinen museon toimialue (ei moniammatillinen). Tämä on näkynyt myös CECA:n konferenssien ohjelmassa, mutta muutosta on tapahtumassa. Lapset, jotka ovat kokeneet ja oppineet käyttämään museopedagogista tarjontaa 70 – ja 80-luvuilla, ovat tällä hetkellä aikuisiässä. Aikuispedagogisella toiminnalla tuetaan elinikäistä oppimista ja sen edistämistä yhdessä avoimessa oppimisympäristössä, museossa. Näihin näkökulmiin esityksessä viitattiin, joilla perusteltiin Avara museo –hankkeen paikkaa museopedagogiikan kehittämisalueella. Esitys oli lyhyt seitsemän minuutin Marketing of Ideas –tyyppinen, mutta esityksen lopussa pystyttiin viittaamaan konferenssin yhteydessä myöhemmin saman hankkeen Porin taidemuseon Mirja Ramstedt-Salosen esitykseen ja hankkeen posterisessioon / Anni Venäläinen. Posterisessiossa oli saavutettavissa kaikki hankkeen edustajat konferenssissa.

Konferenssin ohjelmassa oli vain muutama muu esitys, joka selkeästi painottui aikuispedagogiikan näkökulmaan museossa. Kuten edellä mainittiin, painopiste edelleen vaikuttaa museopedagogisissa kysymyksissä olevan joko kouluvierailupedagogiikassa tai lapsissa, aikuiset huomioidaan ”erityisryhmänä” kuten seniorit / eläkeläiset, maahanmuuttajat, vammaiset tms. Yleisötyötä, hyvien käytäntöjen jakamisen mahdollisuuksia, arviointi- ja yleisötyötutkimuksia esiteltiin esityksissä monella tasolla.

Esityksen jälkeen tuli pitkäaikainen CECAn hallituksen jäsen keskustelemaan esityksestä. Hän piti aikuispedagogista kysymystä erittäin olennaisena CECA:n tulevaisuutta ajatellen. Hän aikoi esittää CECA:n tulevaisuussuunnitelmakokouksissa otettavaksi yhdeksi painopisteeksi aikuisten huomioiminen museopedagogisessa sekä yleisötyö toiminnassa. Emeritus professori George Hein piti erinomaisen luennon sunnuntaina 18.9. 2011 Why museum educators?, jossa hän näki museoiden ja museopedagogisen toiminnan olennaiseksi osaksi valtioiden poliittista toimintaa. Museopedagogiikka niin kuin koulu, koulutus ja pedagogiikka yleensä pyrkivät sivistämään ihmisiä, jotta demokratia onnistumiselle luotaisiin edellytyksiä. Professori Hein puhui samasta jokaisen kansalaisen oikeudesta, johon hankkeen ESR rahoitus myös viittaa.


Mielenkiintoisimmat sessiot Avara museo –hankkeen näkökulmasta

Yksi mielenkiintoisimpia Keynote -puhujien sessioita kuultiin tiistaiaamuna 20.9.2011, jolloin CECAn nykyinen presidentti Emma Nardi puhui kyselystä, joka CECAssa on tehty: Kuka oikeastaan on CECAn jäsen ja mikä on hänen taustansa. Tässä kohdin tuli esille tämän vuoden konferenssin olennainen ydin: Mitä onkaan museopedagogiikka? Mikä on museopedagogin pätevyys? Miten museopedagogiksi tullaan? Onko olemassa museopedagogista koulutusta? Mikä tai kuka sitä antaa? Koska kysely oli kansainvälinen eli kaikille CECA:n jäsenille, kyselystä paljastui se, mitä CECA:ssa on jo useamman vuoden pohdittu. Usein kun kysytään, miten museopedagogiikka määritellään, saa niin monta määritelmää , kun on vastaajiakin. Tähän CECA:ssa halutaan tulevaisuudessa tarkennusta.

Yleisesti todettiin, että niin kauan kuin museum education –termiä (Huom! käytän tässä kohdin mieluummin englanninkielistä termiä, koska education voi tarkoittaa sekä ’kasvatusta, koulutusta että sivistystä’, suomenkielinen termi ’museopedagogiikka’ voi vaikuttaa liian rajaavalta) ei pystytä määrittelemään jotenkin yhteneväisesti, etenkään ne, jotka eivät ole museopedagogian ammattilaisia, eivät voi ymmärtää, mitä ala tarkoittaa. Kun termiä ei voi määritellä, ei voida järjestää koulutusta. Kun ei ole virallista koulutusta, alan arvostus ei lähde nousemaan. Ihan lopullisena pidettiin pätevyysvaatimusten tuomaa tukea myös palkkakysymykseen.

Asia on laaja ja selkeästi tällä hetkellä kansainvälisesti ilmassa oleva asia monessa maassa, niin myös Suomessa. Konferenssin posterisessiossa esiteltiin useampia uusia koulutusohjelmia, jotka ovat alkamassa antaa koulutusta kansallisella tasolla esim. Slovenia ja Puola, kuten myös esille tuli paikat, jossa sitä muodossa tai toisessa jo annetaan tai on annettu jo kauemman aikaa esim. Englannin Leicesterissä, Hollannin Leidenissä, Kanadassa Montrealin yliopistossa jne. Pohjoismaissa pisimpään opetusta alalla yliopistotasoisesti on annettu Tukholman yliopistossa, minkä kehittämistä yhteispohjoismaiseksi voisi harkita Suomen näkökulmasta. Koulutusmahdollisuudet esittelivät lähinnä Euroopan tilannetta esim. Yhdysvalloista ei ollut yhtään esitystä. Ehdotettiin joitakin useita termejä, millä voitaisiin lähteä liikkeelle esim. minimi qualifications, standards, mutta asia jätettiin vielä avoimeksi ja tästä jatketaan CECA tulevaisuuden konferensseissa.

Toinen asia, jota käsiteltiin samassa sessiossa ja jonka yhteydessä määritelmää tai standardeja kaivattiin liittyi professori Colette Dufresne-Tassén Montrealin yliopistosta, professori Marie-Clarte O’Neillin Ecole du Louvre:sta sekä tutkija Melissa De Vreeden, Cultuurnetwerk Nedeland:sta esityksiin, jotka käsittelivät hyvien käytänteiden jakamista. Heidän esitystensä kysymys kuului: Miten voidaan määritellä hyvä museopedagoginen käytäntö, joita voidaan jakaa, mikäli ei ole olemassa määritelmää, mitä hyvä museopedagoginen käytäntö tarkoittaa? O’Neillin esitys antoi tähän hyvän pohjan, joka jaettiin kaikille osanottajille ja löytyy myös CECA:n sivustolta http://ceca.icom.museum/node/208 . Tässä sivuttiin aihetta, joka koettiin niin laajaksi, että ehdotettiin erillisen kokouksen ja työryhmän perustamista aiheesta. Profressorit Dufresne-Tasse ja O’Neill kutsuivat koolle asiasta kiinnostuneet konferenssi osanottajat ylimääräiseen kokoukseen konferenssin päätöspäiväksi keskiviikoksi 21.9.2011: ICOM-CECA ”Best Practices” Education and cultural action programs. Analyzing a program. Osallistuin tähän kokoukseen, josta tarkemmin seuraavassa kappaleessa.


ICOM-CECA ”Best Practices” Education and cultural action programs. Analyzing a program –kokous

Kokous järjestettiin ylimääräisenä ohjelmana konferenssin päätyttyä. Osanottajia oli paikalla noin kymmenen henkilöä, jotka olivat kiinnostuneita osallistumaan aktiivisempaan työskentelyyn edellisessä kappaleessa esiteltyjen asioiden puitteissa. Olin ainoana suomalaisena paikalla. Syynä osanottajien vähäisyyteen vaikutti ehkä se, että kokous tuli ohjelmaan vasta konferenssin aikana, joten usealla osanottajalla oli paluumatka varattu siten, että se esti osallistumisen. Ryhmässä kaikki esittäytyivät, joten Avara museo –hanketta pääsi esittelemään vielä tässä yhteydessä intensiivisemmin mutta pienemmälle konferenssin osanottajaryhmälle. Suomalainen koulutus ja pedagogiikka tuntuivat kiinnostavan, koska kaikkien tiedossa on Suomen menestyminen PISA-tutkimuksissa. Pohdintaan jäi, olisiko suomalaisella ja pohjoismaisella oppimisen osaamisella annettavaa myös avoimiin oppimisympäristöihin.

Dufresne-Tassé oli valmistellut taustapaperin kokoukseen, jonka hän esitteli koko ryhmälle. Hän otti esille CECA-vuosikonferenssien luonteen, josta on keskusteltu jo pidemmän ajan CECA:n hallituksessa ja konferenssitoimikunnissa. Konferenssi halutaan pitää käytännönläheisenä, joka tarkoittaa, että mahdollisimman monelle museopedagogiselle käytännölle, käytänteelle (practices) ja esimerkille annetaan ohjelmassa tilaa (ns. Marketin of Ideas). Tämä palvelee konferenssiosanottajien oppimista omassa työssään, johon konferenssista tullaan hakemaan ideoita ja ajatuksia. Tämä tekee konferenssiohjelmasta suhteellisen pitkän, josta on tullut palautetta. Toisaalta konferenssin kaksi tutkimuspainotteista sessiota saattavat jäädä hiukan valtavan käytäntöesitysten varjoon sekä ohjelmassa että konferenssijulkaisussa. CECA:n tutkimusjulkaisuissa on parinkymmenen vuodan ajan ( esim. 1998,2000, 2002, 2006 toim. Dufresne-Tassé) esitelty museopedagogisia käytäntöjä ja niihin liittyvää tutkimusta. Ongelmana koetaan tiedon vaihdon ja levityksen lisääminen kansainvälisesti , lähinnä CECA:n puitteissa kaikkien viiden eri maanosien edustajien kesken. Afrikan maissa ja Aasiassa on kasvamassa suuri museopedagogiikan tarve, jossa samantyyppistä tutkimusta aletaan tehdä helposti uudestaan, vaikka CECA:n puitteissa materiaalia on käytettävissä jo pitkältä aikaa esim. Pohjois-Amerikasta, Etelä-Amerikasta ja Euroopasta. Vaikka tarvetta on uuden tutkimuksen luomiseen koko ajan, koetaan jo olemassa olevan tiedon välittämisen (disseminaatio) kehittäminen tarpeelliseksi museopedagogiikan puitteissa. Ryhmä perustettiin enemmän tutkijoiden tiedon vaihtamisen ja välittämisen tarpeeseen kuin että yhteisen tutkimushankkeen rahoituksen hakemiseen. Samalla ryhmän on tarkoitus tukea ja antaa aloitteita uusien tutkimushankkeiden aloittamiseen eri puolilla maailmaa.

Avara museo – hankkeessa on koko ajan korostettu tiedon ja hyvien käytänteiden levittämistä ja välittämistä jo hankkeen ollessa meneillään, ei ainoastaan hankkeen tulosten välittämisenä hankkeen loppuvaiheessa. Tämä on linjassa perustetun ryhmän tavoitteiden mukaisesti. Kirjoittaessani tätä matkaraporttia, ryhmä on virallisesti perustettu CECA:n hallituksen hyväksynnällä, jonka jäsenenä tulen toistaiseksi jatkamaan. Toiminta tapahtuu sähköposti-verkostona vuosikonferenssien välillä. Ryhmän on tarkoitus kokoontua jokaisen vuosikonferenssin yhteydessä, seuraava tapaaminen on sovittu ensi vuoden konferenssiin, jonne todennäköisesti olen osallistumassa. Kun CICERO Learning -verkosto pystyy jatkamaan asiantuntijaroolia palkkioperusteisesti Avara museo –hankkeessa vuoden 2012 aikana, hankeen hyvät käytännöt voidaan toivottavasti välittää kansainvälisesti uuden verkoston avustuksella museopedagogian ammattilaisten keskuuteen.


Konferenssin vaikuttavuus ja disseminaatiotoiminta

Konferenssin antia on suullisesti välitetty
· Helsingin yliopistolla mm. Oppimisen sillat -tutkimusryhmäkokoontumisessa
· Avara museo -hankkeen lokakuun tapaamisessa kaikille hanketoimijoille yhteistyössä Porin taidemuseon Mirja Ramsted-Salosen ja Anni Venäläisen kanssa
· Suomen museoliiton Näyttelycafe-koulutuksessa syyskuussa
· pääkaupunkiseudun ja Lounais-Suomen AVAAMO-tapaamisissa syksyn aikana
· Aalto-yliopiston luennolla lokakuussa sekä
· Tampereen LEM-konferenssin työpajassa
· tämä raportti liitetään Avara museo –hankkeen blogiin
Suullisten esitysten kautta konferenssin informaatio on saavuttanut noin 120 henkilöä. Vastaavasti konferenssissa noin 140 henkilöä on saanut informaatiota Avara museo –hankkeesta.

Konferenssin infopisteen luona oli tila, jossa oli jaossa osanottajien esitteitä, julkaisuja ym. CICERO Learning –verkosto toimitti pöydälle 20 kpl kaksikielistä esitettä Avara museo –hankkeesta (Porin taidemuseon edustajien lisäksi). CICERO Learning –verkoston hankkeessa tuottamaa Thinking Aloud –menetelmän englanninkielistä tulostetta (3 kpl) sekä kesällä 2011 LLinE (Lifelong Learning in Europe) –lehdessä julkaistua englanninkielistä artikkelia (20 kpl) oli jaossa infopöydällä. LLinE artikkeliin viitattiin esityksessä, joka toimi hankkeen laajempana kuvauksena. Kaikki esitteet olivat löytäneet vastaanottajan. Avara museo –hankkeen esittely oli jälleen mahdollista Best Practices –kokouksessa keskiviikkona (ks. erillinen kappale alapuolella kokouksesta). CICERO Learning –verkoston edustajaa haastateltiin konferenssista tehtyyn videoon sekä huomioitiin konferenssin puhujavalokuvakokoelmassa (http://www.icomcroatia.cr/).

Tulen kirjoittamaan Avara museo -hankkeesta englanninkielisen artikkelin konferenssin julkaisuun, kun ohjeet kirjoitettavista artikkeleista saapuvat (artikkelin kirjoitus vuoden 2012 puolella).

Yleisesti CECA-konferenssi antaa varmasti kaikille museopedagogiikasta kiinnostuneille jotakin mielenkiintoista ohjelmassaan. Suuri arvo on kuitenkin keskusteluilla, joita saa käydä alan kolleegoiden kesken.

Seuraava CECA-konferenssi on 20.10.-25.10.2012 Jerevanissa Armeniassa. Suosittelen lämpimästi osanottoa. Museolehtori Hanna Forssell Kansallismuseosta on tällä hetkellä CECA-maatiedottaja, joten hän varmaan antaa mielellään lisätietoa tarvittaessa, kuten myös itse. Museopedagogiikan alalla meillä on vielä paljon opittavaa toisiltamme.

Leena Tornberg 8.12.2011
leena.tornberg@helsinki.fi, tai tornberg.leena@gmail.com

Viimeinen AVAAMO-tapaaminen hankkeen puitteissa

Eilen oli hankkeen puitteissa merkittävä hetki, kun meillä oli Turun Avaamo-ryhmän 3. kokoontuminen Turun taidemuseolla. Vuoden alusta lähtien on vedetty kuusi Avaamo- opintoryhmää eri puolella Suomen museoita (Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Rovaniemellä, Tampereella, Helsingissä ja Turussa), jossa kaikissa lähdettiin hankkeen aiheista - aikuiset, museo, oppiminen. Ryhmiin on osallistunut noin 60 -70 osanottajaa. Ryhmissä on lähdetty paikallisesta tietovarannosta, mikä kyseisessä kokoontumis/isäntä-emäntä museossa oli pinnalla aiheesta. Tai ryhmässä haettiin ensimmäisellä kerralla eri menetelmillä aihe, johon ryhmä halusi kolmen kokoontumiskerran toiminnassa keskittyä. Aikuisia museosssa on käsitelty laajasti ja ne ovat saaneet aivan uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia, toivottavasti itse kullekin. Ennemmän pohdittuja ajatuksia tulee hankkeen ensi vuoden julkaisuun, jonne tulee CICEROn artikkeli kaikesta kokemasta.

Akuuttina pohdinta-aiheena oli Lounais-Suomen eilisessä ryhmässä Salainen opetussuunnitelma - piilopedagogiikkaa oppimiskammoisille /vastahakoisille aikuisille (museoissa). Meillä oli kaksi erilaista toimintatapausta, johin avaamolaiset osallistuivat ja saivat oman aikuiskokemuksen ohjelmista. Osallistuimme Sagalundin ulkoilmamuseon ohjelmaan lokakuun alussa, jossa valmistimme yhdessä ruokaa perinteisellä kimitolaisella tavalla (oliko John ja Li näin?) sekä käytimme museon aitoja tiloja ja rakennuksia valmistelutöihin. Tavoitteena oli sagalundilaisten omien sanojen mukaan opettaa aikuisia olemaan ja tulemaan museoon ajan kanssa, museokäynti ei tarvitse olla aikuisille suorite, jotta jotakin mielenkiintoista oppii sen aikana: lättyjä voi mm. tehdä edellisen päivän hernekeitosta! Ilman museon antamaa uutta näkökulmaa asiaan, en olisi ehkä kyseistä taitoa koskaan oppinut tai kokeillut. Ja kaiken lisäksi hyvää.

Turun taidemuseossa saimme eilen aikuisryhmälle suunnatun opastuksen suomalaisen kultakauden mestariteoksiin. Mm. sanoista 'kultakausi', 'mestarit' saatiin erittäin mielenkiintoinen aikuisepedagoginen keskustelu ryhmässä, miten siihen voi aikuisillakin olla niin monenlaista näkökulmaa. Itselleni eilinen taidemuseokokemus on oppimisen kannalta melkein wau-tunne uusista näkökulmista.

Testasimme myös itse, miten ehkä teemme tekstejä näyttelyistä, joista oppimiskammoinen aikuinen voi löytää pedagogiikkaa, jota hänelle yritetään syöttää. Niin, emme aikoneet poistaa museoiden aikuisia sivistävää vaikutusta näyttelyteksteistä, saimme näkökulmaa, miten tehdä se piilotetusti, piilopedagogiikkana.

Mikä oli erittäin ilahduttavaa hankkeen näkökulmasta, että lounaissuomalaisen Avaamo-ryhmän jäsenet olivat jo itse pohtineet, milloin ja miten ryhmä jatkaa toimintaa, vaikka hankkeen pakolliset ja ohjatut kokoontumiset päättyvät. Ryhmä tapaa jälleen vuoden 2012 alussa, päivä sovittiin eilisessä tilaisuudessa (ilman CICEROn ohjausta) Näin on tapahtunut tai on toivottavasti tapahtumassa useammalla Avaamo-paikkakunnalla tai alueella, ainakin siitä on ollut viitteitä.

Kiitokset tässä vaiheessa jo kaikille Avaamo-ryhmiin osallistuneille. Itse koen olleeni yhtä oppija kuin ryhmäläisetkin - välillä ehkä enemmänkin kuin ryhmäläiset, etenkin suomalainen museokenttänäkemys on laajentunut. Keskustelu (att diskutera -lempisanojani), tasavertainen vuorovaikutus, osallistavuus ja jaettu asiantuntijuus ovat olleet keskeisiä termejä toiminnassa. Loppuvuoden aikana tulee vielä sähköpostia kaikille. Kaikkien teidän panostus tulee näkymään myös ensi vuoden artikkelissa, jota jäämme seuraavaksi odottelemaan. Valmistuu aikanaan.

Helsingin yliopistolla 8. marraskuuta Leena T.

Museot ja kirjastot oppimisen kaikkiallisuuden ympäristöjä?

Huomenna tiistaina 27.9.2011 klo 16.15 alkaa Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan syksyn 2011 Siltamat-foorumi ajankohtaisista aiheista. Syksyn teema on Tulevaisuuden koulu, mutta ensimmäiset Siltamat käsittelee museoita ja kirjastoja ym. kulttuuri-instituutioitakin koskevaa oppimisen kaikkiallisuutta, foorumin puheenjohtajana tällöin prof. Lasse Lipponen.

Siltamat ovat oiva tilaisuus kuunnella, pohtia, kysyä ja keskustella tästä aiheesta.

Tilaisuudet järjestetään Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa klo 16.15-18 Auditoriossa 1 Siltavuorenpenger 10.

Lisätietoa linkistä: http://www.helsinki.fi/behav/siltamat/

LIfe streaming tiistaina 20 syyskuuta CECAsta

Jos olet koneen äärellä, tervetuloa seuraamaan konferenssia livena tänään osoitteessa

http://ceca.icom.museum/ Sivustolla on ilmoitus Annual Conference Life Streaming, ja siinä linkki. Istun konferenssitilan aulassa, kun kirjoitan tätä. Yritin linkkiä, ei toiminut tästä, liekö olen liian lähellä. Toivottavasti toimii teillä.

Tänään on äänessä iltapäivällä Hanna Forssell Kansallismuseosta, Mirja Ramsted-Salonen Porin taidemuseosta ja meidän hankkeesta, Anni Venäläinen ja minä olemme vastailemassa hankkeeseen liittyviin kysymyksiin posterin luona, joita odotamme suurin määrin. Kuulostaa olevan tulevaisuuden aihe CECAssa. Ja jos muistan oikein, taitaa tänään tulla yksi esitys MLA:sta, josta Pauliina äsken on kirjoittanut tänne blogiin.On juuri menossa ja kello on teillä 12.40 (noin). Kaikki koneen ääreen.

Leena t

Tervehdys ICOM CECA konferenssista

Zdravo,

Nyt on blogi kohdallaan. Voi pistää ajatuksia suoraan konfrerenssista, ei tarvitse tankata suttuisia ja epämääräisiä muistiinpanoja matkan jälkeen.

Toinen päivää menossa CECAn konferenssissa täällä Zagrebissa. Hankkeemme tulee olemaan hienosti esillä monessa paikassa. Eilen oli 7 minuutin lyhyt johdatus hankkeen, jotta olemme kiinnostuneita aikuisista oppijana museossa ja että tiistaina saadaan konkreettisempia esimerkkejä Porin museosta pedagogisesta näyttelyprosessista sekä koko hanke esittäytyy posterilla. Posteri tulee esille jo luultavasti tänään. Esitteitä on jaossa sekä Avara museo hankkeeesta, LLinE lehdestä sekä LEMistä.

Eilen kun itselläni oli tuo yleisesitys, jossa kerroin, että olemme kiinnostuneita aikuisista oppijana museossa ei saanut oikein vastakaikua, kun samassa sessiossa oli 6 muuta puhujaa, jotka puhuivat pääasiassa arvioinneista ja ohjelmista joko koululuokille, lapsille ja yksi oli hyvin yleinen kenelle vain (general public). Selvästi osanottajat CECAn konferenssissa ovat edelleen kiinnostuneita lapsioppijoista, tuntui kuin esitykseni olisi mennyt ihan tuhkana tuuleen. No, ei ihan. Muutamat tulivat juttelemaan virallisen esityksen jälkeen ja löytyihän meillä yhteistä puhuttavaa: life-long-learning, miten ja milloin aletaan puhua siitä laajemmin museoissa. No monta päivää aikaa vielä käydä mielenkiintoisia face-to-face keskusteluja. Moniammatillisesta museon sisäisestä koulutuksesta (training) on ollut mielenkiintoisia puheita.

Yksi ihan käytännön asia, kun on kävelty hotellilta tänne konferenssimuseolle ja matkaa on jonkin verran: keskustelu, onko opittua vai mitä, kun pohjoismaalaiset ja saksalaiset seisovat punaisissa valoissa, vaikka yhtään autoa ei tule, muutamat kansallisuuden edustajat (mainitsematta) naureskelevat meille. Me puhumme opituista säännöistä, joita yhteiskunnassa kaikkien on noudatettava, jotta yhteiskunta toimii. Toisten mielestä olemme hölmöjä, kun seisomme siinä odottamassa vihreää. Mielenkiintoista, mielenkiintoista. Jotenkin tulee päivän politiikka mieleen, menemättä siihen yhtään syvemmin. Mutta miten tämä kaikki soveltuu museoon, mitä me oikein yritämme opettaa ja kannattaako opettaa, jos asenne on, että punaisia päin saa kulkea! Vai opetetaanko kulkemaan vihreällä, vai poistetaank kokonaan liikennevalot?

Mutta tämän päivän helmi: George Heiniä pidetään konstruktivismin tuojana museoon. Kyllä hän on sen tehnytkin, mutta hän ei ole jäänyt siihen, kuten joskus luullaan. Hän aloitti esityksensä 30 vuotisella historialla CECAssa ja miten hänen esityksensä ovat aina muuttuneet vuosien saatossa. Hän menee ajan ja yhteiskunnan muutosten mukana eteenpäin, joten tänään hän viittasi sosiokulttuuriseen oppimiskäsitykseen. Ja mikä suomalaisittain oikeastaan itsestäänselvää kuulla: education promotes democracy. Jos haluamme demokraattisen yhteiskunna ja elämän ihmisille, tarvitsemme - käytän tässä kohdin englanninkielistä sanaa education:ia - myös museossa. Paljon muitakin näkökulmia oli, mutta tänään sunnuntaina haluan kirjata tämän.

Kameran piuha hotellilla, joten huomenna enemmän kuvia kuin tekstiä, ehkä : ). Meitä on tosi upea finski delegaatio: Anni Venäläinen ja Mirja Ramstedt-Salonen Porin taidemuseosta, nykyinen CECA maatiedottaja Hanna Forssel Kansallismuseosta ja Li Näsi Sagalundin museosta Kemiöstä (Kimitö).

Vidimo se. Sunce sija.
Leena T

Onko pakko oppia jos ei taho?

Lounais-Suomen ja pääkaupunkiseudun AVAAMO-ryhmät käynnistyivät tällä viikolla

Tapasimme tiistaina Turussa ryhmän, jonka vahvuus ja asiantuntijuus on asiakkaan kohtaamisessa. Tästä jatkamme aikuisten parissa työnimellä Salainen opetussuunnitelma – piilopedagogiikkaa oppimiskammoisille / vastahakoisille aikuisille. Tosi mielenkiintoista luvassa.
Lounais-Suomen ryhmä kokoontuu seuraavan kerran perjantaina 7.10.2011 Sagalundin museossa, Kemiössä. Turun AVAAMO-ryhmässä opimme myös ruotsia immersiossa, kun mukana kaksi ruotsinkielistä museoyksikköä. Kanonbra! Ryhmän 3. tapaaminen maanantaina 7.11.2011, mitä todennäköisimmin Turussa, jonka ohjelmaa tarkennellaan toisella tapaamisella. Saman aiheen parissa pyöritään sielläkin.

Pääkaupunkiseudun ryhmä kokoontui tänään ensimmäistä kertaa tänne Siltavuorenpenkereelle, Helsingin yliopiston kampukselle. Ryhmässä on paljon Pedaalin jäseniä (toiminta yhteistyössä Pedaalin kanssa), joten kokeneiden museopedagogien tietovaranto pyritään ottamaan käyttöön tässä ryhmässä. Ryhmässä tullaan todennäköisesti toteuttamaan vertaisarviointia Avara museo –hankkeessa luoduista aikuispedagogisista palveluista. Pääkaupunkiseudun ryhmän seuraavat tapaamiset ovat maanantai 26.9.2011 jälleen täällä Siltavuorenpenkereellä. Viimeinen tapaaminen on yhteistapaaminen Avara museo –hanketoimijoiden kanssa ma 31.10.2011 jossa vertaisarviointi välitetään suoraan hankkeen toimijoille.

Mielenkiintoisia tapaamisia tiedossa. leena t

Avaamo-tapaamisissa kiertänyttä kirjallisuutta

Kirjallisuutta, jota kiertänyt joissakin AVAAMO-ryhmissä, joten tässä vähän lisätietoa niistä:

· Sain tämän kirjan Jyväskylässä museolehtori Raija Manniselta. Suomen käsityön museo on ollut mukana jo 90’luvulla tällaisessa Socrates projektissa, jolta on tullut julkaisu:
Martin, B. (1999) (Ed.) Adult Education and the Museum. Finals Report on the Socrates Project TM-AE-995-DE-1. Supported by the DGXXII of the European Commision. International perspectives in adult education 23.The Institute for International Cooperation of the German Adult Education Association (IIZ/DVV): Bonn: Leppelt Druck + Repro GMbh.
Suomen käsityön museon hankeaihe oli: Immigrant Education (s. 90 julkaisussa). Lisätietoa voi kysyä Raijalta suoraan.

Ruotsissa on tullut mielenkiintoisia väitöskirjoja viime vuosina mm:
· Ljung, B. (2009). Museipedagogik och erfarende. Doktorsavhandling från Pedagogiska institutionen159. Stockholms universitet. Tässä väitöksessä on haastateltu mm. noin 100 ruotsalaista museopedagogia, miten he kokevat ja ymmärtävät, mitä on museopedagoginen työ. Löytyy myös pdf-muodossa googlaamalla.
· Insulander, E. (2010). Tinget, rummet och besökaren. Kävijänäkökulmaa ja hyviä vinkkejä arviointi/tutkumusmenetelmiin. Löytyy myös pdf-muodossa.

Kaikille on varmaan jo tullut tietoa jossakin vaiheessa Oppimisen sillat -tutkimushankkeessa tehdystä julkaisusta:
· Kumpulainen, K., Krokfors, L. Lipponen, L., Tissari, V., Hilppö, J. & Rajala, A. Oppimisen Sillat. Kohti osallistavia oppimisympäristöjä. Teos löytyy verkkoversiona suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi: http://www.oppimisensillat.fi/ Täältä löytyy oppimisen kaikkiallisuudesta, jaetusta asiantuntijuudesta, toimijuudesta, moniammatillisuudesta.

Muutamia julkaisuja, joissa pohditaan tulevaisuuden oppimisympäristöjä:
· Rajala, A,. Hilppö, J., Kumpulainen, K., Tissari, V., Krokfors, L., & Lipponen, L. (2010). Merkkejä tulevaisuuden oppimisympäristöistä. Raportit ja selvitykset 2010:3. Opetushallitus. Verkkoversio saatavilla http://www.oph.fi/julkaisut/2010/merkkeja_tulevaisuuden_oppimisymparistoista
· Aktiivi -hankkeessa on laadittu ennakointiraportti Aktiivinen kansalaisuus ja avoimet oppimisympäristöt tulevaisuudessa. Raportti löytyy digitaalisessa muodossa http://www3.tokem.fi/kirjasto/tiedostot/Saloniemi_B_3_2011.pdf.

OECD on tehnyt julkaisun, jossa pohditaan oppimista tosi monesta näkökulmasta:
· Dumont, H., Istance, D. & Benavides, F. (Eds). (2010). The Nature of Learning. Using Research to Inspire Practice. Centre for Educationa Research and Innoavation (CERI). OECD. Verkkoversiona saatavilla osoitteessa http://www.oecd-ilibrary.org/education/the-nature-of-learning_9789264086487-en. Seuraavaksi odotellaan raporttia innovatiivisista oppimisympäristöistä, ehkä loppuvuodesta 2011.

Jos ei vielä ole teidän museollanne teosta Lifelong Learning in Museums – A European Handbook (Gibbs-Sani-Thompson, eds.) Täältä vaan lataamaan http://www.ibc.regione.emilia-romagna.it/wcm/ibc/menu/attivita/07formaz/formdidat1/didamus/par1/materiali/par1/llml_en.pdf Kaija Kaitavuori on ollut Suomesta mukana tässä projektissa. Ja kuten otsikko sanoo, kyseessä on käsikirja. Kannattaa tutustua.

Jos sinua mietityttää museopedagogiikan historia ja mitä oppimisesta museoissa on kirjoitettu 50-luvulta lähtien, suosittelen CECAssa tehtyä julkaisua Museums and Education ICOM-CECA Publications 1952-2006. Gesché-Koning N. (Ed.). Tässä on aika lailla kansainvälistä katsausta. Vuodesta 2006 eteenpäin julkaisuja ja artikkeleita on sitten alkanutkin tulla ihan toisella vauhdilla.

Helsingin Design vuosi painaa päälle, joten en voi olla heittämättä tätä kirjaa: Design för lärande (2008), Rostvall Anna-Lena ja Staffan Selander toimittajina. Norstedt Akademiska Förlag. Jos on oppimista kaikkialla, niin oppimistakin voi/pitää/pystyy disainata.

Tässä näin aluksi, viikonloppulukemiseksi 9.9.2011/ Leena t

Artikkeli Avara museo -hankkeesta

Open Museum - Training for Multi-Professional Groups in Museum Education

Artikkeli on julkaistu LLinE (Lifelong Learning in Europe, Volume XVI, issue 2/2011 julk. Kansanvalistusseura,KSV) kesän numerossa. Koko lehti käsittelee museoita ja kirjastoja oppimisen ympäristöinä. Mikäli olet kiinnostunut saamaan artikkelin pdf-muodossa, ota yhteyttä leena.tornberg@helsinki.fi.

Suosittelen tilaamaan ko. lehden itsellesi/työpaikallesi (13 e). Tilaa tämän linkin kautta

http://www.kansanvalistusseura.fi/?action=juttu&ID=238&valittu=3.

Oikea lehti on kuitenkin paljon kivempi kuin tulostettu pdf : )

Museopedaogiikan yliopistotasoista opiskelua Ruotsissa

Viime viikolla FT Berit Ljungin vierailu Tukholman yliopistosta Helsingin yliopistolle ja Tampereelle hänen kertoessaan väitöskirjastaan Museipedagogik och erfarende, jossa hänen empiirisena tutkimuskohteena ovat mm. museopedagogit Ruotsissa, tuntui helpottavalta ja toisaalta tuskastuttavalta. Kuinka vaikea on tarttua termiin museopedagogiikka, kun sitä on pyöritelty Ruotsissa ja kansainvälisesti jo 60-luvulta lähtien, Suomessakin 70-luvulta, mutta kenelläkään ei tunnu olevan määriteltyä terminologiaa, vaan abstraktioita, joita sovelletaan praktisessa työssä kuten Berit asian ilmaisi. Jokainen käsittää sen omalla tavallaan ja toimii myös sen mukaisesti. Miltä se näyttääkään ulkopuoliselle? Berit on pohtinut väitöskirjassaan museopedaogiikkaa John Deweyn tulkintojen pohjalta, joka vei asiaa vielä omaan filosofiseen suuntaansa : ) Beritin esittämä terminologian hajanaisuus tuntui helpottavalta, kun joskus kohtaa kysymyksen, miten määritellään museopedaogiikka, eikä ole pystynyt antamaan tähän mitään yksinkertaista (vastaanottajaa) tyydyttävää vastausta. Toisaalta se tuskastutti, suossako poletaan. Nyt herää kysymys, tarvitaanko lisää tutkimusta, jotta "asia selkiintyy" vai annetaanko asian olla sellaisenaan, kun kohta 50 vuotta on sitä pähkäilty? Itse kallistun tutkimuksen ja koulutuksen puoleen. Senpä vuoksi en voi olla mainostamatta Tukholman yliopiston usean opintopisteen museopedagogiikan ja taidekasvatuksen/pedagogiikan perus-(grund) ja syventäviä (avancerad) opintoja, joita meillä Suomessa ei ole, vai onko tässä mittakaavassa? http://sisu.it.su.se/search/show_education_info/10396?show_subjects=true&subject=115&subject_group=1 Kun hankkeemme tarkoitus on kehittää museoammattilaisten aikuispedagogista osaamista, miten olisi formaalit opinnot alalta, vaikka Ruotsissa, ruotsiksi. Tai englanniksi niin kuin Berit esitteli heidän kansainvälistä museopedagogiikan kurssiaan. Beritin väitöskirja http://su.diva-portal.org/smash/record.jsf?pid=diva2:225464 ruotsinkielinen ja englanninkielinen abstrakti löytyvät linkeistä http://www.skolporten.com/art.aspx?id=7O93T Niin kuin ensiavuksi. Leena t 5.4.2011

Vierailuluento Tukholman yliopistosta

Miten Ruotsissa koulutetaan museopedagogeja?

FT, yliopistolehtori (museopedaogiikka) Berit Ljung Tukholman yliopistosta (Institutionen för utbildningsvetenskap med inriktning mot humaniora och samhällsvetenskap) vierailee Suomessa Avara museo – kehittyvä oppimisympäristö aikuisille – hankkeen puitteissa. Vierailun yhteydessä järjestetään kaksi tilaisuutta - Helsingissä ja Tampereella - jossa on mahdollisuus tulla kuulemaan, keskustelemaan ja kyselemään ruotsalaisesta museopedagogisesta koulutuksesta. Molempien tilaisuuksien aihe:

Various learning environments pedagogies in Sweden – an example of museum pedagogy at Stockholm university

CICERO Learning -verkosto järjestää Helsingin tilaisuuden yhteistyössä Suomen museopedagoginen yhdistys Pedaali ry:n kanssa
keskiviikkona 30. maaliskuuta 2011 klo 18.00 – 19.30 Helsingin yliopistolla, Minerva-rakennus, Siltavuorenpenger 5 A, tila K108.

Tampereen tilaisuus järjestetään yhdessä Avara museo –hakkeen toimijoiden kanssa torstaina 31. maaliskuuta 2011 klo 10.00-12.00 Työväenmuseo Werstaalla (osoite: Väinö Linnan aukio 8) Bertel-luentotilassa.

Ilmoittautumiset ja lisätietoa Helsingin tilaisuuteen maanantaihin 28.3. 2011 mennessä Leena Tornbergille (leena.tornberg(a)helsinki.fi) ja Tampereen tilaisuuteen Ulla Rohunen (ulla.rohunen(a)tyovaenmuseo.fi).

FT Berit Ljungin väitöskirja Museipedaogik och erfarenhet (2009) on tilauksessa Helsingin yliopistolle. Hyvä linkki katsoa taustatietoa Berit Ljungista ttp://www.skolporten.com/art.aspx?id=7vqM1 Berit Ljung odottaa aktiivista vuorovaikutusta, tule mukaan!

Avara museo – kehittyvä oppimisympäristö hanke on Suomen museoliiton koordinoima ESR-hanke, jossa CICERO Learning –verkosto toimii yhtenä osahanketoimijana. Lisätietoa blogista http://avaramuseo.blogspot.com/

AVAAMO-tapaamiset käynnistyivät vuoden alussa

Ensimmäiset AVAAMO-kokoontumiset ovat olleet Lappeenrannassa, Rovaniemellä, Jyväskylässä ja Tampereella tammi-helmikuun vaihteessa. Kaikissa on lähdetty mielenkiintoisella tavalla liikkeelle. Ryhmät eroavat toisistaan, mutta tietyllä tavalla myös samanlaisia mm.´

• kaikki ryhmät edustavat museoiden moniammatillisuutta eli aikuiset oppijana tullaan näkemään AVAAMOiden puitteissa useasta eri museoammatillisesta näkökulmasta.
• Aikuisen tietovarannon hyväksikäyttöä pohditaan lähes kaikissa ryhmissä.
• Museon hyvinvointia tuottava näkökulma, ei-kävijänäkökulma, museohenkilökunnan ulkopuoliset tiedon tuottajana toisille museokävijöille.
• Eri menetelmiä päästä havaintoon käsiksi aikuiskävijän museokokemuskseen kokeillaan jne.

CICERO painottaa oppimisessa tiedon rakentamista yhdessä, joten välitän tässä teille kaikille hiukan tietoa toistenne toiminnasta.

Lappeenrannassa ohjelma, jota ryhmässä aletaan käsitellä tarkemmin AVAAMO-kokoontumisten puitteissa on Museo-mummo /vaari -ohjelma, jota Etelä-Karjalan museossa parhaillaan kehitetään, työnimenä ryhmässä on Sukupolvia yhdistävät mallit museoissa. Tapaamme seuraavan kerran Lappeenrannassa tiistaina 29.3.2011, jolloin ryhmänä seuraamme yhden Museo-mummo –ohjelman, dokumentoimme sen (sovitaan myöhemmin millä tavalla) ja keskustelemme sitä ryhmässämme. Lappeenrannan tapaamisessa heräsi mielenkiintoa myös aiheeseen markkinoinnin, tiedotuksen ja museopedagogiikan suhde. Tätä aihetta pohditaan mm. artikkelissa Networks and Partnerships: Building Capacity for Sustainable Audience Development, kirjoittanut Ian Blackwell an Sarah Scaife teoksessa The Responsive Museum – Working with Audiences in the Twenty-First Century (toim. Lang-Reeve-Woollard). Kirja on saatavilla mm. Amazonissa (hinta n. 90 euroa). Suosittelen kirjaa! Lappeenrannan ryhmästä on kirjoitettu blogikirjoituksessa AVAAMO-toiminta alkoi (25.1.2011).

Rovaniemen AVAAMO-ryhmässä on toimijoita Lapin maakuntamuseosta ja Arktisesta keskuksesta, jotka toimivat samassa fyysisessä Arktikum-rakennuksessa. Ihan Arktikumin viereen on jo noussut Metsähallituksen uusi toimitalo, jossa avataan Pilke-tiedekeskus alkukesän puitteissa. Eikä kovin kaukana tästä ole Korundi, johon tulee sijoittumaan Rovaniemen taidemuseo ja Lapin kamariorkesteri. Voisi puhua kulttuurikeskittymästä ja ryhmä on siten hyvin moniammatillinen, kattaen muita toimijoitakin kuin vain museoita. Rovaniemen AVAAMOssa on myös Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan aikuiskasvatuksen lehtori. Tämä on AVAAMO-toiminnan ideaaliajatus, että mukaan on saatu myös alueen oma kasvatustieteen edustaja. Jokainen AVAAMO-ryhmä voisikin miettiä, ketä kasvatustieteen alan asiantuntijaa voisi kysyä tulemaan mukaan vielä kevään muihin tapaamisiin ja siten saada aloitettua ehkä uutta verkostoa omalla alueellaan (museo – kasvatustiede). Rovaniemen ryhmä toteuttaa dokumentoinnin ja testaamisen ennen meidän seuraavaa kokoontumistamme ( ti 15.3.2011). Tässä kuvausta, mitä tuleman pitää:
Arktikumiin kutsutaan vierailulle 5-10 henkilöä siten, että he ensin kiertävät omatoimisesti / itsenäisesti sekä Arktisen keskuksen että Lapin maakuntamuseon näyttelyt, syövät lounasta (tarjotaan) ja tämän jälkeen kokoontuvat ryhmänä keskustelemaan kokemastaan. Tämä keskustelu (1 h) nauhoitetaan / äänitetään, ja sitä ovat ohjaamassa lehtori Helena Koskinen Lapin yliopistosta ja museovalvoja-opas Maisa Laitinen Lapin maakuntamuseosta. Ryhmälle esitetään joitakin kysymyksiä keskustelun tueksi, mutta periaate on, että osallistujat käyvät läpi niitä kokemuksia, jotka heille jäi mieleen / he jäivät miettimään. Ryhmäkeskustelun tallenteen purku tapahtuu seuraavassa AVAAMO-tapaamisessa ti 15.3.2011. Tallennetta kuunnellaan ja analysoidaan yhdessä. Huomio kohteissa, joissa oppimista voi olettaa tapahtuneen puhujassa.
Rovaniemen AVAAMOssa halutaan kiinnittää huomiota aikuisten oppimiseen näyttelyssä ja erityisesti analysoinnissa tullaan (toivottavasti kirjaan suurin piirtein oikein tässä) kiinnittämään huomiota, milloin ryhmän keskustelijat viittaavat puheessa näyttelyssä kokemaansa /oppimaansa jo olemassa olevaan arkitietoonsa eli olemassa olevaan tietovarantoonsa. Tämä on yksi aikuisoppimisen mielenkiintoinen näkökulma. Purkutilanne tulee olemaan meille kaikille mielenkiintoinen oppimistapahtuma.

Jyväskylään oli kokoontunut museoväkeä Kuopiosta, Varkaudesta ja Jyväskylän useammasta museosta. Jälleen ryhmä oli moniammatillinen sekä ryhmässä näkyy pitkään toteutettu monipuolinen pedagoginen toiminta alueella. Kokoontuminen oli Suomen käsityön museossa (SKM), jossa tullaan toteuttamaan myös ryhmäseuranta. SKM:ään oltiin oltu yhteydessä kaupungin eräästä yksiköstä, josta haluttiin tulla TYHY-toiminnan puitteissa museokäynnille. Ryhmä oli toivonut työpajatyyppistä toimintaa yhdeksi osaksi vierailua. Museon alustavaan vierailusuunnitelmaan kuuluu, että ryhmälle järjestetään ns. backstage-kierros ”perinteisen” opastuksen sijaan. Ryhmässä voi olla myös ns. ei-(aktiivisia) museokävijöitä, joten ryhmän puitteissa toteutetaan pre-post-kyselyn muodossa asennemittaus, mitä vaikutusta tämän tyyppisillä toiminnoilla (työpaja, museossa tapahtuvan työn esittely) ryhmän henkilöihin mahdollisesti on, vai onko? Mielenkiintoinen ryhmä tulossa tästäkin. Jyväskylän seuraava AVAAMO-tapaaminen on samana päivänä, kun ryhmä vierailee Suomen käsityön museossa eli 27.4.2011.

Tampereen AVAAMO-ryhmä on kooltaan yhtä iso kuin Rovaniemen ryhmä eli yli 10 osanottajaa. Alun perin ajatuksena oli pitää ryhmät 6-8 hengen ryhminä, jotta keskustelu onnistuu mahdollisimman hyvin, mutta toistaiseksi on keskustelua syntynyt näissä isoissa ryhmissäkin oikein hyvin! Tampereen ryhmässä kokoontuu niin kuin muissakin moniammatillista museohenkilökuntaa Tampereen museoista, Hämeenlinnasta, Vaasasta, Sastamalasta (tulossa seuraavaan tapaamiseen) ja Kankaanpäästä. Ryhmän koostumus on sikäli erilainen muihin AVAAMO-ryhmiin verrattuna, että siinä on mukana myös Avara museo –hankkeen osatoimijoita sekä Suomen museoliiton vahvistusta. Tampereen dokumentointikohteeksi valikoitui keskustelujen jälkeen Sara Hildenin museon Subodh Gupta –näyttely. Itse AVAAMO-ryhmä toimii testiryhmänä eli ryhmän muut kuin SH-museon jäsenet ovat ”näyttelykävijöitä”, jotka toteuttavat ääneenajattelumenetelmää näyttelyssä . SH-museon jäsenet toimivat menetelmän havainnoijina ja kirjureina. Pohdinnan alle jäi vielä, käytämmekö tallentavaa välinettä testauksessa, mutta tätä ehditään miettiä, kun testivierailu järjestetään 4. huhtikuuta. Pohdinnan alle voi ottaa Rovaniemen AVAAMOn menetelmän: ryhmäkeskustelu museokäynnin jälkeen, josta analysoidaan kohtia, milloin näyttely herätti aikuiskävijässä linkin omaan tunteeseen, tietoon, kokemukseen eli omaan tietovarantoon?

Kun kaikkien ryhmien testaukset liittyvät jotenkin näyttelyssä käyntiin, suosittelisin, jotta AVAAMO-toiminta ei aiheuta liikaa ylimääräistä työtä, että tutustumme kaikki Petra Korhosen laatimaan raporttiin Museokävijän prosessikuvaus (linkki löytyy tästä blogista mm. Tietopankista). Voimme peilata omia kokeilujamme esim. tähän kirjalliseen materiaaliin. Espoon kaupunginmuseon henkilökunnan kanssa kirjoitettu raportti Kuinka päästä käsiksi kävijän kokemuksiin? – Ääneenajattelumenetelmä Ötzi - Alppien jäämies –näyttelyn arviointityöpajassa ilmestyy ihan lähipäivinä blogiin... Sitäkin voi ilmestyessään silmäillä.

Tämän jälkeen jatketaan enemmän ryhmäkohtaisesti sähköpostin vaihtoa. Kauniita hiihtolomapäiviä teille, joilla loma on, muutoin kaikille aurinkoisia päiviä

Helsingissä Leena t 16.2.2011

Oppijan tietovarannot - toimijuus - tutkiva ja osallistava pedagogiikka

Helsingin yliopiston OKL:n Oppimisen sillat -tutkimusryhmän tutkija Antti Rajala on antanut aloitteen opettajille keskustella otsikon aiheista osoitteessa

http://opettajatv.yle.fi/node/12678.

Jos luet tekstejä niin, että korvaat sanan

• koulu/luokka sanalla museo/näyttely
• koulutieto sanalla museotieto
• kirjatieto sanalla opastus/näyttelyn antama tieto/museon antama tieto

saat aika mielenkiintoista tekstiä. Kannattaa kokeilla! Otan tässä yhden näytteen, teksti on alkuperäisesti Antin tekstiä kohdasta Tutkiva ja osallistava pedagogiikka:

Yksi keskeinen osa tällaista pedagogiikka ovat museon vuorovaikutuskäytännöt. Tähän liittyy kysymys, onko oppijoilla/museokävijöillä mahdollisuus aloittaa keskusteluja ja kommentoida toistensa puheenvuoroja. Toisaalta on kysymys siitä, onko oppijoiden suullisten ja kirjallisten puheenvuorojen /toimintojen/ tarkoituksena vakuuttaa opas/museolehtori arvioimaan tuotos positiivisesti vai nähdäänkö ne ensisijaisesti osana keskusteluja muiden osanottajien, myös museokävijöiden kanssa. Kolmanneksi kannattaa kiinnittää huomiota, voidaanko museossa tapahtuvia keskusteluja luonnehtia tutkiviksi; toisin sanoen pohditaanko niissä eri vaihtoehtoja, perustellaanko mielipiteet, vaaditaanko perusteluja muiltakin, nostetaanko esiin erimielisyyksiä ja ratkaistaako erimielisyydet keskustellen. Kysynkin, minkälaisia ovat vuorovaikutuskäytännöt omassa museossanne/museopalveluissanne? Toteutuvatko yllä luonnehditut asiat? Miten tai miksi ei?

Antti viittaa toisessa kirjoituksessa Thinking Together menetelmään http://thinkingtogether.educ.cam.ac.uk/

Voikin ryhtyä miettimään, josko tämäkin menetelmä kävisi Thinking Aloud ja Talking Aloud - menetelmien lisäksi, kun pyritään selvittämään kävijöiden ajatuksia, oppimiskokemuksia jne. museokäynnillä yleensä, mutta myös näyttelykontekstissa. Näitähän olemme pohtineet toistaiseksi Avara museo - hankkeen kokeiluissa.

14.2.2011 Leena t

Porin taidemuseon KoeTILA - näyttelyä esitellään Satakunnan radion juttusarjassa

YLE:n Satakunnan radio toteuttaa juttusarjan KoeTILA! Prosessi -näyttelyssä esillä olevista teoksista.

Juttusarjassa käsitellään neljää Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta poimittua teosta jotka ovat vuoron perään nähtävillä KoeTILAssa. Teokset edustavat kokoelmassa keskeisiä taiteilijoita ja tyylisuuntia. Jokaiseen teokseen toteutetaan elämyksellinen opastus. Satakunnan radion juttusarja seuraa teosten esittelyjä ja vie teoksia tällä tavoin myös museon ulkopuolelle, sekä houkuttelee yleisöä paikanpäälle tutustumaan teoksiin.

Juttusarjan ensimmäinen osa kuultiin radiossa 2.2. jolloin museolehtori Mirja Ramstedt-Salonen ja projektisuunnittelija Anni Venäläinen kertoivat KoeTILAsta ja siihen liittyvästä yleisöäänestyksestä, jonka pohjalta toteutettava Näyttely avautuu samassa tilassa 15.4.

Seuraavaksi 4.2. kuullaan Ellen Thesleffin Lydia -teoksen, 1897 esittely. Kevään kuluessa vuoroon tulevat Sam Vannin Ratsastaja, 1963, Victor Vasarelyn Garam, 1949 - 1953 ja Tor Arnen Punaista valoa, jossakin, 1980. Juttusarjaa toimittaa Pertti Pitkonen.

Porin taidemuseon KoeTILA – näyttely kutsuu yleisöä osallistumaan

Taidemuseon Projektihuone toimii keväällä 2011 pedagogisena KoeTILAna. KoeTILA on laboratorio taideteosten ja yleisön vuorovaikutuksessa syntyville tulkinnoille, ideoille ja ajatuksille. Näyttely juhlistaa 30-vuotta täyttävän Porin taidemuseon kohtaamisia yleisönsä kanssa ja kutsuu yleisön mukaan osallistumaan. Näyttely on osa Porin taidemuseon Avara museo –hanketta. Se on suunniteltu aikuisyleisöä ajatellen, mutta sisällöt sopivat kaikenikäisille.



Porin taidemuseon pedagoginen yksikkö on suunnitellut näyttelyn sisällöt, näyttelyarkkitehtuurin, sekä materiaalit. Kevään aikana Porin taidemuseon peruskokoelman, Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelman teoksia tarkastellaan erilaisista näkökulmista käsin. KoeTILA jakautuu kahteen osaan, Prosessiin ja Näyttelyyn. Ensimmäisen vaiheen, Prosessin ajan tilassa on esillä kokeilemiseen ja tutkimiseen houkuttelevaa aineistoa. Kokoelman teoksiin pääsee tutustumaan forex-levylle painettujen valokuvien kautta, sekä Porin taidemuseon tuottamassa sähköisessä MG-peda pelissä jota varten huoneeseen on tuotu hauska ja jo retrohenkinen internetissä surffailuun suunniteltu erikoistuoli. Tarkasteltavana on havainnekuvina noin viisikymmentä öljyvärimaalausta Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta. Yleisö saa kokeilla näyttelykokonaisuuden suunnittelua ripustamalla havainnekuvista haluamansa kokonaisuuden huoneen seinälle. Niiden pohjalta toteutetaan kevään kuluessa myös äänestys jossa yleisö valita Näyttelyyn esille tulevat teokset. Prosessin ajan tilaan on vapaa pääsy.

KoeTILAssa esitellään lisäksi aitoja teoksia Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta. Kokoelmasta on poimittu neljä teosta, jotka ovat esillä yksi kerrallaan. Näin yleisölle avautuu mahdollisuus syventyneen ja keskittyneen katsomisen kautta syntyvään taidekokemukseen. Teoksiin tutustutaan eri tyylisten esittelyjen kautta, piirtäen, kuvaillen, liikkeellä ja äänellä, sekä runoillen. Ensimmäisenä vuorossa oleva Ellen Thesleffin nuorta tyttöä esittävä Lydia, 1897, toimii ikään kuin croquis-mallina piirtävälle yleisölle. Sam Vannin veikeästi abstraktin ja esittävän rajaa kokeileva Ratsastaja, 1963, esitellään kuvailutulkkauksen keinoin, ja flamenco-tanssija toteuttaa improvisaation Victor Vasarelyn upean punahehkuisen Garam, 1949-1953, teoksen pohjalta. Sarjan viimeisenä esiteltävä teos on Tor Arnen abstrakti värimaalaus Punaista valoa, jossakin, 1980, jonka nimi sekä maalaus itse, toimivat lähtökohtana kolmelle runoilijalle, jotka tulevat paikan päälle lausumaan teoksen innoittamana kirjoittamansa runot.

Mitä teoksia esille kevään näyttelyyn?

KoeTILASSA toteutetaan 04.02. - 10.04. yleisöäänestys, jossa saa antaa äänensä lempiteoksilleen Maire Gullichsenin taidesäätiön kokoelmasta. Äänestystuloksen perusteella toteutetaan Näyttely, joka avautuu Projektihuoneessa 15.04.2011. Kiinnostavin teos voi olla uusi tuttavuus tai rakkaana mieleen jäänyt teos. Porin taidemuseo odottaa mielenkiinnolla mitkä teokset nousevat äänestyksessä yleisön suosikeiksi.


Pedagoginen prosessi ja näyttely sarjassa Maire Gullichsen ja modernismi.
Prosessi 04.02.-10.04.2011 / Näyttely 15.04.2011
Porin taidemuseon Projektihuoneessa.

Sähköinen peli MG-peda on myös netissä osoitteessa:
http://www.poriartmuseum.fi/fin/peda/mg-peda/

Kun museo osallistaa

Kävin uudelleen läpi Museologia tänään –kirjan tekstejä ja tuli lähes raamatullinen olo: Näinköhän kukin lukee itselleen tärkeitä tekstejä tärkeiksi kokemistaan lähteistä ja löytää aina uusia ajatuksia tai uudelleen, jo unohtuneita, itselleen tärkeitä ajatuksia? En väitä, että Museologia tänään olisi nyt ohjenuorani koko elämälle – lienee löytyy kirjallisuudesta oleellisempiakin teoksia siihen, mutta kun mietimme omaa hankettamme ja pedagogisia kysymyksiä, on mielenkiintoista palata teemaan ja ikään kuin vahventaa joitain jo aiemmin iduillaan olleita ajatuksenpoikasia aiheesta. Käytännön arki myös hankkeessamme nostaa yhä uudelleen tiettyjä teemoja esille.

Yksi tällainen on osallistavuus. Kaija Kaitavuoren (on muuten aiemminkin viitattu hänen tekstiinsä!) artikkelissa pohditaan yleisöä, miten se kohdataan, ja pitääkö sitä segmentoida eri kohderyhmiksi ajatellen myös museopalveluita. Yleisöä ajatellen saavutettavuus on tärkeä, ja kuten Kaitavuori huomauttaa, saavutettavuus-ajattelu on kehittynyt juuri erilaisten yleisöjen ja kävijöiden tarpeiden huomioimiseksi. Jos saavutettavuutta laajennetaan entisestään, päätyy Kaitavuori osallisuus-ajattelun tutkimiseen. Silloin mietitään keinoja, jotka antaisivat ihmisille mahdollisuuden myös osallistua museon toimintaan. 

Osallistamisen voi nähdä mielestäni kahdella tavalla. Ensinnäkin osallistaminen on museon ulkopuolisten ryhmien äänen ottamista huomioon ja silloin ikään kuin keskitytään kuuntelemaan, mitä nämä ulkopuoliset intressiryhmät kaipaavat tai haluavat museolta. Toisekseen juuri pedagogian tai yleisötyön näkökulmasta näkisin, että osallistaminen on kohdeyleisön olemassaolon mallin tai vaikka ajattelutavan ottamista lähtökohdaksi ja museossa tapahtuva toiminta sovitetaan sen mukaan. Tällöin yleisöä ei nähdä vain vastaanottavana vaan aktiivisena toimijana.

Tekniikan museossa tällaista ajattelua tapahtuu eri tilanteissa Avara museo –hankkeen edetessä. Toisaalta meillä on tarve sitoa museon perustajatahoja takaisin mukaan museon toimintaan. Tämä tarkoittaa myös liike-elämän ja sen toiveiden kuuntelemista – museo ei elä omassa autonomisessa maailmassaan. Koko museohan perustuu suomalaisen teollisuuden – ja sitä kautta teollisen yritysmaailman historialle. Tämä ei toisaalta tarkoita sitä, että museon arvot olisivat täysin liike-elämän vietävissä, ja että museoalan ammattilaisilta vietäisiin kaikki auktoriteetti, vaikkakin tällaista epäilyä saattaa toisinaan esiintyä. Lisäksi meillä on hankkeen puitteissa myös tavoitteena viedä kulttuuriperintötietämystä yritysmaailmaan, ja sillä tavoin osallistaa yrityksiä museon toiminnassa.

Toisaalta osallistamisen voi nähdä tapana ottaa yleisö ”haltuun”. Siinä on yksi ajatus meidän museon innovatiiviseen palvelupakettiin, jota juuri kehitämme oppimisympäristössä. Kävijä ei olekaan passiivinen yksinkokija, vaan tietyllä valitulla tavalla hänet osallistetaan ja otetaan mukaan aktiiviseksi toimijaksi ajatuksella, että juuri aktiivinen hetki kokijassa  - kun jotain tapahtuu päässä tai sydämessä - on oppimisen ydin. Silloin museosta lähtiessä jotain on opittu ja koettu ja vielä oltu jossain mukanakin. Siinä on meidän missio - vaikkei raamatullinen olekaan.

Werstas – museopedagogiikan pohdintaa

Museopedagoginen toiminta ja Avara museo hanke liittyvät keskeisesti kysymykseen oppimiskäsityksestä. Museolla on oma oppimiskäsityksensä ja minulla omani. Näiden kahden käsityksen tulisi olla riittävän samankaltaiset. On varsin hankalaa kirjoittaa aiheesta, mikä on oppimiskäsitykseni, aivan kuten tuntuu mahdottomalta määritellä mitä on aikuispedagogiikka Avara museo-hankkeessa. Leena kirjoitti aiemmin omana tiivistettynä käsityksenään Avara museo hankkeesta, että oppiminen on tiedon rakentamista yhdessä. Ajatukseen on hyvä yhtyä, koska me eri osahankkeissa toimijat varmasti ja luontevasti opimme toisiltamme koko hankkeen aikana. Muutama kommentti luvun alla olleista artikkeleista myös minulta.

Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry:n Missiot: Yhdistyksen esittämä mission on muutaman vuoden vanha, joten ehkäpä siitä syystä pedagogien tehtävä välittäjinä korostuu. Tuntuu aika erikoiselta, että museoiden yhtenä tavoitteena on esitellä kokoelmia yleisölle ja museossa tarvitaan erillinen henkilökunta välittäjäksi ”yleisön” ja tutkijoiden välille. Missiosta välittyy vaikutelma, että kyse on jonkinlaisen tulkin tehtävästä kahden eri kieltä puhuvan ihmisryhmän välillä.

Museopedagogiikan määrittelyä teoksessa Venäläinen Päivi (toim. 2007) Kulttuuriperintö ja oppiminen: Artikkelin pohjalta on helppo todeta, että Avara museo-hankkeen koko rakenne pitää sisällään ajatuksen, että museo on yleisöä palveleva kulttuurilaitos. Museo on siirtynyt voimakkaasti dialogiseen suhteeseen yleisön kanssa. Tämä on ainakin Werstaan osalta ulottunut myös näyttelysuunnitteluun. Artikkelissa todetaan, että museopedagogiikka tarkastelee museokäyntiä kokonaisvaltaisesti eli kaikkea mitä kävijä kohtaa museossa. Tämä tarkoittaa yhä enemmän kävijän hahmottamista asiakkaana, joka haluaa kokea kokonaisvaltaisen ja moniaistisen elämyksen. Elämyksen tuottajana voi olla yhtä hyvin silmää miellyttävä asiakaspalveluhenkilökunta kuin näyttelyn sisältö. Tämä kokonaisvaltainen elämys voi olla myös se, että museossa on huono ilma, tylsiä näyttelyitä ja oppaalla puheessaan ärsyttäviä maneereita.

Museologia tänään (toim. P. Kinanen, 2007) –Kaija Kaitavuori: Museo ja yleisö Kommentoin jo aiemmin Annan tekstiä museon erilaisista asiakasryhmistä. Näinä aikoina pohdin kuluneen syksyn aikana toteutettua Avaran museon ohjelmaa ja ensi kevään suunnitelmia. Kaija Kaitavuoren artikkelissa törmäsin moneen ongelmakohtaan, jotka olen kohdannut käytännön toiminnassa kuluneina kuukausina. Kaitavuori kirjoittaa mm. museosta julkisena tilana, jonka pitäisi pystyä palvelemaan hyvin erilaisia ihmisiä. Heillä pitäisi olla mahdollisuus toimia ja näkyä tilassa haluamallaan tavalla. Tämä ajatus korostaa voimakkaasti vuorovaikutusta. Toisaalta museolla ja sen henkilökunnalla on rooli asiantuntijoina. Kuten Kaitavuori toteaa, julkisen tilan ajatuksen kautta museo voisi olla keskustelufoorumi erilaisille näkemyksille.

Taannoin Avaran museon Tuunaustiistai-työpajaan saapui innostunut nainen, joka hihkui onnellisena päästessään hypistelemään Finlaysonin tehtaan vuosikertafroteeta. Hän huusi miehelleen näyttelyyn, että tämä tulisi myös mukaan työpajatilaan. Tämän jälkeen hän totesi minulle:
-    Anteeksi, kun mä nyt näin huudan, kun ei museossa varmaan sais huutaa.
Kuten Kaija Kaitavuori kirjoittaa, museot odottavat kävijöiltään tietynlaista käytöstä. Museo on täynnä kirjoittamattomia sääntöjä, joihin täytyy oppia. Museossa on ennen kaikkea sääntöjä siitä mitä ei voi tehdä. On mielenkiinnotonta keskustella siitä mihin saa, tai ei saa koskea. Mielenkiintoisempia ovat hienovireisemmät odotuksen ihmisten käyttäytymiselle. Kaitavuori kirjoittaa artikkelinsa lopuksi niistä peloista ja ennakkoluuloista, joita avoimempi museo voi henkilökunnassa aiheuttaa. Hyvin tunnistettava ajatus on riman laskeminen liian alas. Pelkoihin liittyy käsitys, että museon sisältö köyhtyy jos sitä käsitellään muilla kuin ammattilaisen välinein. Lopuksi voisi palata Leenan ajatukseen tiedon rakentamisesta yhdessä museon yleisön kanssa. Miten se tehdään?

CICERO - museopedagogiikan pohdintaa hankkeessa

Sovimme viime hanketapaamisessa Tampereella, että kirjoitetaan blogiin pari kohtaa olemassa olevan suomalaisen museopedagogisen kirjallisuuden pohjalta (ks. kirjallisuutta esim. blogipostauksessa Aikuinen avoimissa oppimisympäristöissä 27,.10.2010), jotka sopivat tai eivät niinkään sovi Avara museo - kehittyvä oppimisympäristö aikuisille -hankkeeseen, kun oppijoina ovat aikuiset museossa.

Kiinnitin lukiessani huomiota kohtiin, joissa puhutaan museon kehittämisestä osallistavan pedagogiikan näkökulmasta. Museota oppimisympäristönä ei voi kehittää vain pedaogit vaan sen tulee olla museon kokonaisvaltaisempaa toimintastrategiaa, lainaus siten Kaija Kaitavuorelta (Museologia tänään s. 293): Keiden vastuulla osallistaminen museossa sitten on? Kyseessä on kaikkien museon toimijatahojen asia. Pedagoginen osasto on keskeinen, mutta se ei voi toimia erillään …. Aikuispedaoginen tavoite (jos sellainen museolla halutaan olevan) tulee olla koko museon tavoite. Toinen kohta, jota pidän hankkeessamme tärkeänä ja jossa on olennaisia termejä (oppimisen prosessi ja oppimisprosessin tuotosten (learning outcomes) mittaamisen vaikeus) on Rikka Haapalaisen tekstikohta (Museologia tänään. s. 328): Museoiden käynnistämät oppimisprosessit … tähän liiittyvä oppiminen on ”epäluotettavaa”, ei mitattavissa olevaa kokemusta.

Kohta, jossa makustelin oppimisympäristö-sanaa on tekstikohta (Malmisalo-Lensu & Mäkinen: Museologia tänään s. 298) : Suomessakin sovellettiin kansainvälistä demokraattisajatusta museosta koko kansan oppimisympäristönä... ja alaviitteeessä viitataan mm. sanoihin kirkkokahvit … näytelmä …. Suuri yleisötapahtuma … teemapäivä. Mikä siis voidaan lukea pedagogiseksi toiminnaksi? Oppimisen kaikkiallisuuden näkökulmasta myös nämä ovat oppimisen paikkoja ja edellinen tekstikohta viittaa yli sadan vuoden taakse, joten tässä kohdin ollaan varmaan jo ihan toisilla linjoilla tänä päivänä. Seuraavan Riikka Haapalaisen lauseen kanssa en ole eri mieltä - päin vastoin vaan se herätti ajatukseni hankkeen parissa - kun hän kirjoittaa museon kommunikaatiotaidoista yleisön kanssa (Museologia tänään, s. 336): Museot eivät ole onnistuneet löytämään kommunikaatiotapoja, joilla tehdä museoista suurelle yleisölle merkityksellisiä. Tässä kohdin ryhdyin miettimään, löydetäänkö Avara museo -hankkeessa kommunikaatiotaitoja aikuisyleisön kanssa, jossa "apuna" käytetään aikuispedagogisia menetelmiä. Tähän saadaan vastauksia hankkeen aikana.