Havahduin lukemasta Tekesin julkaisemaa "Palvelujen tuotteistamisesta kilpailuetua" -opasta yrityksille. Onko museo yritys? Mikä on yritys? Tähän jouduin juuri aiemmin tänään vastaamaan omalla museollamme, kun pohdimme miten luokittelemme museoomme vierailemaan tulevat aikuisryhmät. Onko TEK - Tekniikan akateemisten liitto yritys? Onko sairaalan syöpäosaston työntekijäryhmä yritys? Yritykselle löytyy kyllä virallisia määrittelyjä helposti, mutta kun mietimme aikuisten kohderyhmää, se taloudellisen hyödyn näkökulma vierailevassa ryhmässä ei ole aina niin oleellinen. Kuitenkin Avara museo -hankkeen nimissä on meidän hyvä miettiä, miten erottelemme valtavan heterogeenisen "aikuiset"-ryhmän.
No miksi sitten luin tuota yritysopasta? Museothan tunnetusti luokitellaan yleishyödyllisiksi, voittoa tavoittelemattomiksi organisaatioiksi. Tekniikan museon kohderyhmänä ovat kuitenkin yritykset ja yritysten työntekijät. Meidän tarkoituksenamme on kehittää innovatiivinen palvelupaketti, jota rakennetaan enemmän tai vähemmän yritysten kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että kieli millä toimimme tulee olla ymmärrettävää yritysmaailmassa. Meidän täytyy myydä ideamme yrityksille, meidän täytyy rakentaa palveluprosessi ja prosessikaavio - eli meidän tulee havainnollistaa tekemisemme liike-elämälle tutuilla termeillä. Yhtäkkiä tekemisemme onkin museossa yritystoimintaa... :)
Liike-elämän kieli perushumanistille on välillä vaarallisen yksioikoista - ja jopa huvittavaa. Kilpailevat yritykset, taloudelliset saavutukset ja kilpailuedut eivät termeinä istu aivan mutkattomasti kulttuuriperintö-languageen. Mutta siitähän ei tietenkään ole kyse. On kyse löytää uusia tapoja nähdä ja yrittää hahmottaa, miten uusia toimintamalleja voidaan luontevasti ja idearikkaasti saada omaan toimintaan. Ei Tekniikan museo aio ryhtyä osakeyhtiöksi. Tarkoitus on hieman analysoivalla tavalla nähdä mitä ympärillä olevalla maailmalla voisi olla annettavaa yhteistyön merkeissä. Ja se vasta on mielenkiintoista!
Ajatuksesi liittyy osittain Kaija Kaitavuoren artikkelissa Museot ja yleisö, esittelemään sisällölliseen kohderyhmien jaotteluun. Hän mainitsee Victoria & Albert Museumin kävijöiden ryhmittelyyn, joka oli: independent learners, families, school groups, student from further and higher education, local audiences, ethnic minority groups, foreign visitors, specialists, amateur and professional audiences (Durbin, Gail. Interactive Learning in Museum of Art and Design)
VastaaPoistaKyseisessä jaottelussa yritysten henkilökunta menisi ehkä spesialistien tai ammattilaisten kategoriaan. Toisaalta itse kukin kävijänä tilanteen mukaan lukeutuu eri kohderyhmiin.
Me toimimme hankkeessa, jossa keskitymme aikuisiin. Osittain olemme ehkä jo huomanneet, että mitään aikuisia ei itse asiassa ole vaan kaikki kuuluvat johonkin erityiseen kohderyhmään, tai ainakin noiden ryhmien kautta me aikuisia hahmotamme. Tämä liittyy osittain myös itse hankkeeseen. Toisaalta, viitaten aiempiin keskusteluihin iästä, kovin moni ei edes ole aikuinen, jos ikääntyminen alkaa jo 40 ikävuodesta ja nuoruu venyy yli kolmen kymmenen.
Jatkan tuostas Ullan luokittelusta. Varmaan esim. Tekniikan museon teknisen alan yrityskävijät voidaan pääasiallisesti luokitella spesialistien ja ammattilaisten (mikä on muuten näidne ero?)kategoriaan, kun tulevat juuri tuohon museoon. Mutta mitä annettavaa museoammattilaiseilla olisi esim. tekniikan alan ammattilaiselle hänen tullessaan museoon? Tätä ei mielestäni kannattaisi unohtaa. Voitaisiinko antaa uutta näkökulmaa katsoa historiaa, historian ajanjaksoja, aikahahmottamiseen yleensä. Tulee mieleen, että mitä modernissa kännykkäfirmassa ajatellaan, mikä on historiaa ("joutaa jo museoon")ja miten alan museossa aiheeseen suhtaudutaan. Millainen on firman prosessiajattelu verrattuna museotoimintojen prosesseihin? Mitä yhtenevästä mitä eroa?
VastaaPoistaPalaan vielä lopuksi Annan otsikkoon: Kaupallisia arvoja museomaailmaan, oikein hyvä keskustelunaihe näin aikuispedagogisen hankkeen blogissa. Itselleni tuli mieleen otsikosta esim. matkailu ja museot kaupallisena arvona museomaailmassa, joista luulin aluksi, että blogi kertoo. Juuri meidän hankkeessa ei kohderyhminä ole matkailijat, joten en puutu siihen sen enempää. Mutta jos kiinnostaa aihetta on käsitelty mm. ICOM/CECAn Montrealin vuosikonferenssissa (lisätietoa esim. CECAn kotisivulta), mm. aikuis kulttuurimatkailijat ja heidän tarpeensa. Tässä kohdin puhuttiin aika paljon oppimisesta ja oppimisen tarpeesta yhtenä motiivina matkalijoiden vierailuille museoissa, etenkin kun ollaan ulkomailla. Jääköön hautumaan, onko tästä annettavaa Avara museo -hankkeelle.
Tarkoitus ei ollut lähettää edellistä kommenttia anonyyminä. Väärä valinta lokerikossa. Saa kirjoittaja näkyä.
VastaaPoistaNiin Ulla ja Leena, hyviä kommentteja. Tuo kävijäprofiilihan kiinnostaa koko meidän hankettamme, semminkin näitä aikuisia ei tosiaan ole museomaailmassa kovin analysoitu "markkinatutkimuksellisesti". Tällaisen aikuisten kohderyhmän pilkkominen voi olla varsin haastavaa, sillä ei ole ollenkaan selvää mikä siihen on tarkoituksenmukaisin tapa.
VastaaPoistaViittaan tässä jo syksyllä Heurekan konferessissa "Visitors Learn at Science Centres" kuulemaani John Falkin luentoon, jossa hän kyseenalaisti erilaiset demografiset ja ikään liittyvät kategorisoinnit ja esitti väitteen, että kysymys on enemmänkin motivaatioista ja odotuksista, joita museoon tultaessa ihmisillä on erilaisia. Ullan mainitsema Victoria & Albert Museumin kävijöiden ryhmittely on askel siihen suuntaan. Laitan linkin tietopankkiin Falkin kategorisoinneista.
Aikuisten toiveita ja odotuksia on hyvä hahmottaa, mutta silti karsastan palveluiden räätälöimistä niiden pohjalta. Ensinnäkin: emme ikinä voi täysin tietää, mitä ne toiveet ovat. Toiseksi: toiveet vaihtuvat. Kolmanneksi: toiveiden täyttyminen on lähes jumalallinen tehtävä - ehkei museo halua siihen sitoutua. Totta kai jokainen museo toivoo, että kävijät olisivat tyytyväisiä lähtiessään pois museosta, mutta kaikkien erityistarpeiden tyydyttäminen on mahdotonta. Siihen tietysti Falk viittaa; on hyvä hahmottaa lähtökohdat, joiden pohjalta kehittää museota.
Joten miten tästä eteenpäin? Leenan mainitsemat tekniikan alan ammattilaiset ovat hyvä esimerkki. Tekniikan museo ei millään resursseilla voi sitoutua vastaamaan jokaisen tekniikan alan erikoisosaajan toiveisiin antaa heidän ammattialaansa vielä lisää tietoa. Ja siitä minun mielestäni ei olekaan kyse. Kuten Leena pohti, museon tehtävänä onkin antaa kävijälle jotain muuta. Näitä menetelmiä olemme juuri kehittämässä, ja se liittyy mielestäni museoiden ontologiseen merkitykseen; mitä varten museot ovat olemassa. Tekniikan museon strategiaa kehittäessämme idea on saada kerrottua suomalaisen tekniikan ja teollisen kehityksen tarinaa, nivoa se yhteen historialliseksi kaareksi niin että sillä on kosketuspinta tämän päivän ihmisen arkeen. Sillä tavoin me annamme lisäarvoa myös oman alansa erikoisasiantuntijoille - jotka kuitenkin ovat lopulta aika pieni osa museon kävijöistä.
Yksi vastaus myös erilaisten toiveiden ja tarpeiden tyydyttämiseen on monipuolisuus museopalveluissa, jotta erilaiset kävijät voisivat muokata museokäyntiään omien toiveidensa pohjalta. Sitähän varten kehitetään erilaisia opastuksia, työpajoja ja muita palveluja. Tekniikan museossa yksi tämän hankkeen tavoitteista on kehittää palveluprosessi, joka ohjaisi sitä toimintaa millä asiakkaiden eli museokävijöiden toiveita pyritään täyttämään ja miten me työmme täällä jaamme. Prosessin loppupäässä on sitten tietyt palvelutuotteet, jotka ihan tuotteistetaan, jotta jokaiseen tarpeeseen ei erikseen räätälöidä palvelua, vaan voimme erilaisista moduuleista koota vaihtelevan paketin.