Ovatko aikuiset erityisryhmä?

Eilisen työpäiväni päätteeksi vs. museonjohtaja toi eteeni OKM:n koekyselyn valtionosuusjärjestelmän kannustavuuden kehittämiseksi koskien vuotta 2011. Hän tarvitsi lisätietoja lomakkeen kohtaanT6, jonka otsikkona oli Yleisötyö. Lomakkeeseen oli tarkoitus merkitä erilaisille yleisöryhmille suunnatut tapahtumakerrat. Täytettäviä kohtia olivat: 

Lapsille ja nuorille suunnattu yleisötyö

Maahanmuuttajille suunnattu yleisötyö

Ikääntyneille suunnattu yleisötyö

Muille erityisryhmille suunnattu yleisötyö

Muu yleisötyö

Avara museo-hankkeen lähtökohta on ollut kehittää erilaisille aikuisryhmille suunnattua yleisötyötä. Kyseisessä lomakkeessa aikuisia ei mainittu lainkaan. Toki maahanmuuttajilla ja ikääntyneillä lomakkeessa tarkoitettiin nimenomaan aikuisia. Asia saattaa liittyä ajatukseen aikuisista itsestään selvänä kävijäryhmänä, jolle ei erikseen suunnata yleisötyötä. Jos ajattelemme museoiden yleisöjä suurena joukkona erilaisia pienempiä erityisryhmiä, aikuiset kirjattaisiin kohtaan: muille erityisryhmille suunnattu yleisötyö. Jos taas lomakkeen laatija on pitänyt aikuisia ikään kuin ”normaaleina” kävijöinä, he ovat kohdassa muu yleisötyö. Myöskään lomakkeen täyttöohjeissa ei kerrota onko olemassa erityisryhmiin kuulumattomia aikuisia, jotka voisi kirjata johonkin lomakkeen kohtaan. Täyttöohjeen mukaan aikuisille suunnattu yleisötyö täytyisi luokitella kohtaan Muu yleisötyö, koska se on ”muu kuin aiempiin kohtiin luokiteltu yleisötyö”. 

Yleisötyötä edeltänyt pääkohta lomakkeessa koski museoiden näyttelytoimintaa. Lomakkeen laatija on saattanut myös ajatella, että näyttelyt ovat museoiden aikuisille suunnattua toimintaa ja varsinainen yleisötyö kohdistuu erityisryhmiin. Lomakkeen taustalla oleva ajattelu luokitteluineen tuntuu Avara museo-hankkeen näkökulmasta varsin vieraalta.

Uusia museoblogeja

Museomaailmaan on syntynyt uusia mielenkiintoisia blogeja. Etelä-Karjalan museoiden hallinnoima paikallismuseoiden kehittämishanke Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö on julkistanut bloginsa. Tähän mennessä kirjoitukset ovat käsitelleet muun muassa museomummo ja -vaaritoimintaa, vapaaehtoisuutta museoissa ja osallistamista yleisemminkin. Hyvin samankaltaisia asioita, joita Avara museo -hankkeessa on pohdittu jo reilun kahden vuoden ajan.
Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö -blogi

Toinen uusi tulokas on Museoliiton blogi P.S. Post Scriptum, jossa etenkin liiton pääsihteeri Kimmo Levä, mutta ajoittain myös muut, pohtivat museoalan ajankohtaisia asioita.
P.S. blogi 

Päivitys 23.4.2012
Löytyi myös kolmas uusi ja mielenkiintoinen museoblogi. Vorssammuseo 3.0 -blogi käsittelee Forssan museon perusnäyttelyuudistusta ja toimii Vorssammuseo 3.0 -hankkeen projektikäsikirjana. Projektissa visioidaan museon tulevaisuutta asiakaslähtöisesti. Blogin mukaan projektissa on neljä kantavaa palkkia, johon runko nojaa: perusnäyttelyuudistus, asiakaspalvelu, museopedagogiikka ja osallistaminen.
Vorssammuseo 3.0

Voisiko museo olla ihanteellinen aikuisten oppimisympäristö?

Aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen kirjoittaa Sivistyksessä mielenkiintoisesti aikuisten oppimisympäristöistä. Hän kysyy miksi aikuisille ei luoda mukavia puitteita oppimiseen, kun lapsille kehitetään kivoja oppimisympäristöjä älyleikkipuistoista muunneltaviin koulurakennuksiin?

Manninen kertoo nähneensä elämänsä aikana muutamia hyviä aikuisten oppimisympäristöjä, ja yksi niistä on DDR-museo Berliinissä! Kaksi muuta ovat Linnunniemen osaamiskartano Joensuussa ja Fiskarsin ruukki.

Muistammeko me museoihmiset aina millainen potentiaali museoilla on toimia innostavina oppimisympäristöinä aikuisille? Mitä opittavaa meillä olisi Mannisen mainitsemilta esimerkeiltä?

Millainen on sinun mielestäsi ihanteellinen oppimisympäristö?

Gallo-Romeins Museum - museo oppimisympäristönä

Pääsin The Learning Museum -verkostoprojektin yleisötutkimuksia tarkastelevan työryhmän jäsenenä tutustumaan Belgian Tongerenissa sijaitsevaan Gallo-Romeins Museumiin, joka voitti vuonna 2011 Eurooppalaisen Vuoden museo -palkinnon. Pienessä 30 000 asukkaan kaupungissa museo on tärkeä instituutio ja se sijaitseekin aivan kaupungin keskustassa, vieri vieressä basilikan kanssa. Museo houkutteleekin yleisöä huomattavasti kotikaupunkia laajemmalta alueelta; sen vuosittainen kävijämäärä on 100 000–150 000.

Gallo-Romeins Museum uudistettiin täysin vuonna 2009 valmistuneessa remontissa ja laajennuksessa. Museon perusnäyttely esittelee Limburgin alueen historiaa esihistoriasta roomalaisajan loppuun saakka. Perusnäyttelyä uudistettaessa museo lähti liikkeelle tarinoista, ei niinkään kokoelman esineistä, ja tarinan rakentamiseen osallistuivat kaikki museon työntekijät arkeologista pedagogeihin.

Uudistuksen pohjalla oli ajatus museosta oppimisympäristönä. Uudistukseen liittyen museo teki kattavan yleisötutkimuksen, jossa kiinnitettiin erityisesti huomiota kävijöiden oppimistyyleihin. Tavoitteena oli, että museossa kävijä ei ainoastaan opi, vaan hänen ymmärryksensä kasvaa. Tutkimuksen avulla haluttiin tietää miten museossa opitaan, mitä siellä opitaan vai opitaanko, ja mikä museossa stimuloi oppimista. Laajat kävijöiden ja potentiaalisten kävijöiden haastattelut muodostivat materiaalin, josta analyysin jälkeen muodostettiin kolme profiilia museokävijöille.

• Sosio-aktiivinen kokija (socio-active experiencer)
• Auto-aktiivinen kokija (auto-active experiencer)
• Havainnoiva tiedon etsijä (observing information seeker)

Profiilit kuvaavat erilaisten kävijöiden tapoja olla ja oppia museossa. Kyse on ennen kaikkea erilaisista oppimistyyleistä: sosio-aktiivinen kokija haluaa tehdä ja kokeilla asioita ryhmässä. Myös auto-aktiivinen kokija haluaa tehdä ja kokea, mutta mieluummin yksin. Havainnoiva tiedon etsijä sen sijaan haluaa kulkea museossa omassa rauhassaan ja perehtyä kaikkeen näyttelyn tarjoamaan tietoon. Usein hän pitää erityisesti tekstimuotoisesta tiedosta.

Kävijäprofiileita käytettiin hyväksi museon perusnäyttelyä suunniteltaessa. Erityisesti tämän huomaa siinä, että näyttelyssä tietoa on saatavilla useista erilaisista medioista. Käytössä ovat lyhyet tekstit, esineet, videot esimerkiksi vanhoista käsityötekniikoista, multimediaesitykset, pienoismallit, mallinuket ja niiden muodostamat installaatiot. Tietoa on esillä sopiva määrä: silmäilijä saa helposti yleiskuvan, mutta myös syvällisempää tietoa kaipaava kävijä löytää sen vaivattomasti. Näyttelyssä huomioidaan myös se seikka, että historia on tulkintaa ja tänä päivänä aukottomalta tuntuva jatkumo on täynnä epävarmuutta ja katkoksia. ”Kuinka me tiedämme tämän?” -osioissa kävijälle avataan erilaisia historian ja arkeologian päättelyketjuja. Näyttelyssä myös esitetään kysymyksiä ja niihin annettaan vastauksia. Näistä seikoista museota kiiteltiin myös EMYA:n palkintoraadin perusteluissa.

Museolla on laaja pedagoginen ohjelma, joka on suunnattu erityisesti koululaisille. Koululaiset voivat näyttelyopastusten ja työpajojen avulla eläytyä mm. roomalaisen sotilaan rooliin tai kulkea luonnossa roomalaisaikaisen rohtotohtorin jalanjäljillä ja samalla oppia kasvien entisaikaisista käyttötarkoituksista. Museo on ottanut käyttöönsä myös kämmentietokoneet, joita käyttämällä lapset ja nuoret tutustuvat perusnäyttelyyn pienryhmissä sitä varten suunnitellun pelin avulla. Pääsin kokeilemaan peliä, ja täytyy todeta, että myös aikuisella oli hauskaa sen parissa!

Valitettavasti tässä raportissa ei ole valokuvia, koska kaikki ottamani kuvat tuhoutuivat yhden väärän napin painalluksen tuloksena. Museon kotisivuilta niitä kuitenkin löytyy runsaasti.

Tietoa ja keskustelua yleisöistä

Pari vinkkiä liittyen viime viikolla Ateneumissa järjestettyihin Taidemuseoalan Teemapäiviin. Päivien aiheena oli erittäin mielenkiintoisesti "Yleisöjen parhaaksi".

Porin taidemuseon ja Avara museon Anni on kirjoittanut Teemapäivien herättämistä ajatuksista Mustakala.infossa otsikolla Taidemuseoalan Teemapäivät: miten saada taidemuseot osalliseksi yhteiskunnalliseen keskusteluun?

Valtion taidemuseon sivuille on Teemapäivien aiheeseen liittyen koottu erittäin hyödylliseltä vaikuttava Tietopankki, johon on koottu linkkejä museoiden yleisöjä käsitteleviin tutkimuksiin, materiaaleihin ja projekteihin. Ilokseni huomasin, että myös Avara museo on linkitetty kohtaan Yleisötyön ytimessä.

Avaamo-toiminnan jatkoa

Museomummo Etelä-Karjalan taidemuseossa.

Vuosi sitten Avara museo -hanke aloitti alueelliset opintopiirit eli Avaamot neljällä eri paikkakunnalla: Lappeenrannassa, Tampereella, Jyväskylässä ja Rovaniemellä. Syksyllä Avaamo-ryhmät kokoontuivat myös Helsingissä ja Turussa. Ryhmien idea lyhyesti kuvailtuna oli koota yhteen tietyn alueen (esim. Kaakkois-Suomi, Väli-Suomi) museoalan ammattilaisia keskustelemaan museoiden aikuisyleisöistä. Lue opintopiireistä lisää täältä.

Tarkoitus oli, että Avara museo -hankkeen puitteissa kukin ryhmä kokoontuu kolme kertaa ja tämän jälkeen itsenäisesti, jos vain intoa ja kiinnostusta löytyy. Ja iloksemme voimme todeta, että sitä on löytynyt!

Turussa Avaamo-ryhmä on sopinut keväälle kolme tapaamista, joissa tullaan keskustelemaan kävijätutkimuksista, parhaista ja pahimmista aikuistoiminnoista museoissa sekä museoiden kokousasiakkaista. Tampereen ryhmä on myös kokoontunut jo kerran tänä vuonna. Tuolloin ryhmä arvioi Werstaan Meirän kaupunki -näyttelyä ja keskusteli Näyttelyviestintä -kirjasta. Seuraavaksi suunnitelmissa tapaaminen Kankaanpään museossa, jossa näyttelyä arvioidaan jälleen Thinking aloud eli ääneenajattelumenetelmän avulla. Kaakkois-Suomen ryhmä on samoilla linjoilla: he tapaavat helmikuussa Kotkassa ja testaavat samaa menetelmää.

Avaamo-ryhmät antavat oman panoksensa myös hankkeen loppujulkaisuun ja heitä pääsee kuulemaan myös hankkeen päätösseminaarissa 4.-5.10.2012 Porissa. Kiitokset kaikille aktiivisille avaamolaisille!

ICOM-CECA konferenssin herättämiä ajatuksia - matkaraportti

Hyvä blogin seuraaja,

Alapuolella on koko raportti, minkä kirjoitin rahoittajalle, on vähän pitkähkö : ) mutta toivottavasti löydät itseäsi kiinnostavat kohdat kokonaisuudesta. Väliotsikot sinisellä helpottakoon tutustumistasi. Konferenssi oli jo syyskuussa viime vuoden puolella, mutta olen kirjoittanut raporttia moneen otteeseen viime syksyn aikana ja pohdiskellut ja sulatellut antia sekä Avara museo -hankkeen näkökulmasta että ehkä vähän laajemminkin.

Matkaraportti ICOM:in (International Council of Museums) CECA-alakomitean (Committee for Education and Cultural Action) kansainvälisestä vuosikonferenssista Zagrebissa 16.9.-21.9.2011


Taustaa konferenssiin osallistumiselle

CECA on yksi suurimpia ICOM:in alakomiteoista, jäsenmäärä noin 1000 jäsentä. Jokainen komitea on erikoistunut tiettyyn museoalaan. CECA:n erikoisala on museopedagogiikka, kulttuurikasvatus ja oppimisen käsite kulttuuri-instituutioissa. Vuosikonferenssi on tarkoitettu kaikille museopedagogiikan käytännön työn tekijöille että alan tutkijoille. Konferenssin päätarkoitus on jakaa tietoa hyvistä museopedagogisista käytänteistä kansainvälisesti. Suurin määrä CECA:n jäsenistä tulee Euroopasta, mutta vuosikonferensseissa on hyvä edustus myös Etelä-Amerikasta, Pohjois-Amerikasta, erityisesti Kanadasta, muutama edustaja Aasiasta ja Afrikasta. Zagrebin konferenssissa oli noin 140 osanottajaa. Vuosikonferenssi antaa hyvät mahdollisuudet tavata, tiedottaa ja verkostoitua etenkin Euroopan tasolla. Olen osallistunut aktiivisesti konferensseihin vuodesta 2005 lähtien sekä toiminut CECA-maatiedottajana kolmen vuoden ajan. Tänä aikana olen oppinut tuntemaan noin puolet konferenssin osanottajista. Osallistuminen konferenssiin mahdollisti tiedottamisen Avara museo -hankkeesta henkilökohtaisella tasolla mm. edelliselle että nykyiselle CECA-puheenjohtajalle, professori Colette Dufresne-Tassélle ja professori Emma Nardille sekä useille muille alan kolleegoille ympäri maailmaa. Erityisen hyvä verkosto ja yhteys on pohjoismaisten maatiedottajien ja osallistujien välillä, mikä edelleen vahvistui konferenssissa. Pohjoismaisten osanottajien kanssa tiedon vaihto aikuispedagogiikasta oli erityisen mielenkiintoista, koska yhteiskuntamme muistuttavat rakenteeltaan paljon toisiaan. Konferenssissa oli osanottajia myös LEM (Learning Museum) –verkostosta. Erityisen antoisaa oli kokea, että eri verkostot museopedagogiikan alalla kohtaavat näin toisensa. Samoja ihmisiä pystyy tapaamaan eri verkostojen kautta ja siten syventämään vuorovaikutuksen tasoa.

Vuoden 2011 konferenssi n otsikko oli Old questions, new answers. Otsikko oli osuva, koska useita vanhoja näkökulmia ja pohdintoja esitettiin museopedagogiseen työhön, mutta myös uusia 2010-luvun vastauksia esimerkiksi uuden teknologian innovatiivisesta hyväksikäytöstä ja verkostoitumisen mahdollisuuksista nykytekniikalla ympäri maailmaa.


Avara museo – kehittyvä oppimisympäristö aikuisille -hankkeen näkyvyys

Esitykseni Museum Education Studies in Multi-professional Groups in Finland oli konferenssin toisena päivänä (lauantaina 17.9.2011). Esitys oli lähinnä uusia kysymyksiä Avara museo –hankkeen aikuispedagogiikan näkökulmasta: miksi aikuispedagogiikkaa tarvitaan museoissa vai tarvitaanko? Esityksessä tukeuduttiin historiaan. Museopedagoginen toiminta on alkanut jo 1960-luvulla jossain maissa, yleisimmin 1970-luvulla kuten Suomessa ja laajentunut koko ajan 2000-luvulle tultaessa. Painopiste on pitkään ollut lapsiin suuntautuvassa pedagogiikassa ja ala on ollut hiukan erillinen museon toimialue (ei moniammatillinen). Tämä on näkynyt myös CECA:n konferenssien ohjelmassa, mutta muutosta on tapahtumassa. Lapset, jotka ovat kokeneet ja oppineet käyttämään museopedagogista tarjontaa 70 – ja 80-luvuilla, ovat tällä hetkellä aikuisiässä. Aikuispedagogisella toiminnalla tuetaan elinikäistä oppimista ja sen edistämistä yhdessä avoimessa oppimisympäristössä, museossa. Näihin näkökulmiin esityksessä viitattiin, joilla perusteltiin Avara museo –hankkeen paikkaa museopedagogiikan kehittämisalueella. Esitys oli lyhyt seitsemän minuutin Marketing of Ideas –tyyppinen, mutta esityksen lopussa pystyttiin viittaamaan konferenssin yhteydessä myöhemmin saman hankkeen Porin taidemuseon Mirja Ramstedt-Salosen esitykseen ja hankkeen posterisessioon / Anni Venäläinen. Posterisessiossa oli saavutettavissa kaikki hankkeen edustajat konferenssissa.

Konferenssin ohjelmassa oli vain muutama muu esitys, joka selkeästi painottui aikuispedagogiikan näkökulmaan museossa. Kuten edellä mainittiin, painopiste edelleen vaikuttaa museopedagogisissa kysymyksissä olevan joko kouluvierailupedagogiikassa tai lapsissa, aikuiset huomioidaan ”erityisryhmänä” kuten seniorit / eläkeläiset, maahanmuuttajat, vammaiset tms. Yleisötyötä, hyvien käytäntöjen jakamisen mahdollisuuksia, arviointi- ja yleisötyötutkimuksia esiteltiin esityksissä monella tasolla.

Esityksen jälkeen tuli pitkäaikainen CECAn hallituksen jäsen keskustelemaan esityksestä. Hän piti aikuispedagogista kysymystä erittäin olennaisena CECA:n tulevaisuutta ajatellen. Hän aikoi esittää CECA:n tulevaisuussuunnitelmakokouksissa otettavaksi yhdeksi painopisteeksi aikuisten huomioiminen museopedagogisessa sekä yleisötyö toiminnassa. Emeritus professori George Hein piti erinomaisen luennon sunnuntaina 18.9. 2011 Why museum educators?, jossa hän näki museoiden ja museopedagogisen toiminnan olennaiseksi osaksi valtioiden poliittista toimintaa. Museopedagogiikka niin kuin koulu, koulutus ja pedagogiikka yleensä pyrkivät sivistämään ihmisiä, jotta demokratia onnistumiselle luotaisiin edellytyksiä. Professori Hein puhui samasta jokaisen kansalaisen oikeudesta, johon hankkeen ESR rahoitus myös viittaa.


Mielenkiintoisimmat sessiot Avara museo –hankkeen näkökulmasta

Yksi mielenkiintoisimpia Keynote -puhujien sessioita kuultiin tiistaiaamuna 20.9.2011, jolloin CECAn nykyinen presidentti Emma Nardi puhui kyselystä, joka CECAssa on tehty: Kuka oikeastaan on CECAn jäsen ja mikä on hänen taustansa. Tässä kohdin tuli esille tämän vuoden konferenssin olennainen ydin: Mitä onkaan museopedagogiikka? Mikä on museopedagogin pätevyys? Miten museopedagogiksi tullaan? Onko olemassa museopedagogista koulutusta? Mikä tai kuka sitä antaa? Koska kysely oli kansainvälinen eli kaikille CECA:n jäsenille, kyselystä paljastui se, mitä CECA:ssa on jo useamman vuoden pohdittu. Usein kun kysytään, miten museopedagogiikka määritellään, saa niin monta määritelmää , kun on vastaajiakin. Tähän CECA:ssa halutaan tulevaisuudessa tarkennusta.

Yleisesti todettiin, että niin kauan kuin museum education –termiä (Huom! käytän tässä kohdin mieluummin englanninkielistä termiä, koska education voi tarkoittaa sekä ’kasvatusta, koulutusta että sivistystä’, suomenkielinen termi ’museopedagogiikka’ voi vaikuttaa liian rajaavalta) ei pystytä määrittelemään jotenkin yhteneväisesti, etenkään ne, jotka eivät ole museopedagogian ammattilaisia, eivät voi ymmärtää, mitä ala tarkoittaa. Kun termiä ei voi määritellä, ei voida järjestää koulutusta. Kun ei ole virallista koulutusta, alan arvostus ei lähde nousemaan. Ihan lopullisena pidettiin pätevyysvaatimusten tuomaa tukea myös palkkakysymykseen.

Asia on laaja ja selkeästi tällä hetkellä kansainvälisesti ilmassa oleva asia monessa maassa, niin myös Suomessa. Konferenssin posterisessiossa esiteltiin useampia uusia koulutusohjelmia, jotka ovat alkamassa antaa koulutusta kansallisella tasolla esim. Slovenia ja Puola, kuten myös esille tuli paikat, jossa sitä muodossa tai toisessa jo annetaan tai on annettu jo kauemman aikaa esim. Englannin Leicesterissä, Hollannin Leidenissä, Kanadassa Montrealin yliopistossa jne. Pohjoismaissa pisimpään opetusta alalla yliopistotasoisesti on annettu Tukholman yliopistossa, minkä kehittämistä yhteispohjoismaiseksi voisi harkita Suomen näkökulmasta. Koulutusmahdollisuudet esittelivät lähinnä Euroopan tilannetta esim. Yhdysvalloista ei ollut yhtään esitystä. Ehdotettiin joitakin useita termejä, millä voitaisiin lähteä liikkeelle esim. minimi qualifications, standards, mutta asia jätettiin vielä avoimeksi ja tästä jatketaan CECA tulevaisuuden konferensseissa.

Toinen asia, jota käsiteltiin samassa sessiossa ja jonka yhteydessä määritelmää tai standardeja kaivattiin liittyi professori Colette Dufresne-Tassén Montrealin yliopistosta, professori Marie-Clarte O’Neillin Ecole du Louvre:sta sekä tutkija Melissa De Vreeden, Cultuurnetwerk Nedeland:sta esityksiin, jotka käsittelivät hyvien käytänteiden jakamista. Heidän esitystensä kysymys kuului: Miten voidaan määritellä hyvä museopedagoginen käytäntö, joita voidaan jakaa, mikäli ei ole olemassa määritelmää, mitä hyvä museopedagoginen käytäntö tarkoittaa? O’Neillin esitys antoi tähän hyvän pohjan, joka jaettiin kaikille osanottajille ja löytyy myös CECA:n sivustolta http://ceca.icom.museum/node/208 . Tässä sivuttiin aihetta, joka koettiin niin laajaksi, että ehdotettiin erillisen kokouksen ja työryhmän perustamista aiheesta. Profressorit Dufresne-Tasse ja O’Neill kutsuivat koolle asiasta kiinnostuneet konferenssi osanottajat ylimääräiseen kokoukseen konferenssin päätöspäiväksi keskiviikoksi 21.9.2011: ICOM-CECA ”Best Practices” Education and cultural action programs. Analyzing a program. Osallistuin tähän kokoukseen, josta tarkemmin seuraavassa kappaleessa.


ICOM-CECA ”Best Practices” Education and cultural action programs. Analyzing a program –kokous

Kokous järjestettiin ylimääräisenä ohjelmana konferenssin päätyttyä. Osanottajia oli paikalla noin kymmenen henkilöä, jotka olivat kiinnostuneita osallistumaan aktiivisempaan työskentelyyn edellisessä kappaleessa esiteltyjen asioiden puitteissa. Olin ainoana suomalaisena paikalla. Syynä osanottajien vähäisyyteen vaikutti ehkä se, että kokous tuli ohjelmaan vasta konferenssin aikana, joten usealla osanottajalla oli paluumatka varattu siten, että se esti osallistumisen. Ryhmässä kaikki esittäytyivät, joten Avara museo –hanketta pääsi esittelemään vielä tässä yhteydessä intensiivisemmin mutta pienemmälle konferenssin osanottajaryhmälle. Suomalainen koulutus ja pedagogiikka tuntuivat kiinnostavan, koska kaikkien tiedossa on Suomen menestyminen PISA-tutkimuksissa. Pohdintaan jäi, olisiko suomalaisella ja pohjoismaisella oppimisen osaamisella annettavaa myös avoimiin oppimisympäristöihin.

Dufresne-Tassé oli valmistellut taustapaperin kokoukseen, jonka hän esitteli koko ryhmälle. Hän otti esille CECA-vuosikonferenssien luonteen, josta on keskusteltu jo pidemmän ajan CECA:n hallituksessa ja konferenssitoimikunnissa. Konferenssi halutaan pitää käytännönläheisenä, joka tarkoittaa, että mahdollisimman monelle museopedagogiselle käytännölle, käytänteelle (practices) ja esimerkille annetaan ohjelmassa tilaa (ns. Marketin of Ideas). Tämä palvelee konferenssiosanottajien oppimista omassa työssään, johon konferenssista tullaan hakemaan ideoita ja ajatuksia. Tämä tekee konferenssiohjelmasta suhteellisen pitkän, josta on tullut palautetta. Toisaalta konferenssin kaksi tutkimuspainotteista sessiota saattavat jäädä hiukan valtavan käytäntöesitysten varjoon sekä ohjelmassa että konferenssijulkaisussa. CECA:n tutkimusjulkaisuissa on parinkymmenen vuodan ajan ( esim. 1998,2000, 2002, 2006 toim. Dufresne-Tassé) esitelty museopedagogisia käytäntöjä ja niihin liittyvää tutkimusta. Ongelmana koetaan tiedon vaihdon ja levityksen lisääminen kansainvälisesti , lähinnä CECA:n puitteissa kaikkien viiden eri maanosien edustajien kesken. Afrikan maissa ja Aasiassa on kasvamassa suuri museopedagogiikan tarve, jossa samantyyppistä tutkimusta aletaan tehdä helposti uudestaan, vaikka CECA:n puitteissa materiaalia on käytettävissä jo pitkältä aikaa esim. Pohjois-Amerikasta, Etelä-Amerikasta ja Euroopasta. Vaikka tarvetta on uuden tutkimuksen luomiseen koko ajan, koetaan jo olemassa olevan tiedon välittämisen (disseminaatio) kehittäminen tarpeelliseksi museopedagogiikan puitteissa. Ryhmä perustettiin enemmän tutkijoiden tiedon vaihtamisen ja välittämisen tarpeeseen kuin että yhteisen tutkimushankkeen rahoituksen hakemiseen. Samalla ryhmän on tarkoitus tukea ja antaa aloitteita uusien tutkimushankkeiden aloittamiseen eri puolilla maailmaa.

Avara museo – hankkeessa on koko ajan korostettu tiedon ja hyvien käytänteiden levittämistä ja välittämistä jo hankkeen ollessa meneillään, ei ainoastaan hankkeen tulosten välittämisenä hankkeen loppuvaiheessa. Tämä on linjassa perustetun ryhmän tavoitteiden mukaisesti. Kirjoittaessani tätä matkaraporttia, ryhmä on virallisesti perustettu CECA:n hallituksen hyväksynnällä, jonka jäsenenä tulen toistaiseksi jatkamaan. Toiminta tapahtuu sähköposti-verkostona vuosikonferenssien välillä. Ryhmän on tarkoitus kokoontua jokaisen vuosikonferenssin yhteydessä, seuraava tapaaminen on sovittu ensi vuoden konferenssiin, jonne todennäköisesti olen osallistumassa. Kun CICERO Learning -verkosto pystyy jatkamaan asiantuntijaroolia palkkioperusteisesti Avara museo –hankkeessa vuoden 2012 aikana, hankeen hyvät käytännöt voidaan toivottavasti välittää kansainvälisesti uuden verkoston avustuksella museopedagogian ammattilaisten keskuuteen.


Konferenssin vaikuttavuus ja disseminaatiotoiminta

Konferenssin antia on suullisesti välitetty
· Helsingin yliopistolla mm. Oppimisen sillat -tutkimusryhmäkokoontumisessa
· Avara museo -hankkeen lokakuun tapaamisessa kaikille hanketoimijoille yhteistyössä Porin taidemuseon Mirja Ramsted-Salosen ja Anni Venäläisen kanssa
· Suomen museoliiton Näyttelycafe-koulutuksessa syyskuussa
· pääkaupunkiseudun ja Lounais-Suomen AVAAMO-tapaamisissa syksyn aikana
· Aalto-yliopiston luennolla lokakuussa sekä
· Tampereen LEM-konferenssin työpajassa
· tämä raportti liitetään Avara museo –hankkeen blogiin
Suullisten esitysten kautta konferenssin informaatio on saavuttanut noin 120 henkilöä. Vastaavasti konferenssissa noin 140 henkilöä on saanut informaatiota Avara museo –hankkeesta.

Konferenssin infopisteen luona oli tila, jossa oli jaossa osanottajien esitteitä, julkaisuja ym. CICERO Learning –verkosto toimitti pöydälle 20 kpl kaksikielistä esitettä Avara museo –hankkeesta (Porin taidemuseon edustajien lisäksi). CICERO Learning –verkoston hankkeessa tuottamaa Thinking Aloud –menetelmän englanninkielistä tulostetta (3 kpl) sekä kesällä 2011 LLinE (Lifelong Learning in Europe) –lehdessä julkaistua englanninkielistä artikkelia (20 kpl) oli jaossa infopöydällä. LLinE artikkeliin viitattiin esityksessä, joka toimi hankkeen laajempana kuvauksena. Kaikki esitteet olivat löytäneet vastaanottajan. Avara museo –hankkeen esittely oli jälleen mahdollista Best Practices –kokouksessa keskiviikkona (ks. erillinen kappale alapuolella kokouksesta). CICERO Learning –verkoston edustajaa haastateltiin konferenssista tehtyyn videoon sekä huomioitiin konferenssin puhujavalokuvakokoelmassa (http://www.icomcroatia.cr/).

Tulen kirjoittamaan Avara museo -hankkeesta englanninkielisen artikkelin konferenssin julkaisuun, kun ohjeet kirjoitettavista artikkeleista saapuvat (artikkelin kirjoitus vuoden 2012 puolella).

Yleisesti CECA-konferenssi antaa varmasti kaikille museopedagogiikasta kiinnostuneille jotakin mielenkiintoista ohjelmassaan. Suuri arvo on kuitenkin keskusteluilla, joita saa käydä alan kolleegoiden kesken.

Seuraava CECA-konferenssi on 20.10.-25.10.2012 Jerevanissa Armeniassa. Suosittelen lämpimästi osanottoa. Museolehtori Hanna Forssell Kansallismuseosta on tällä hetkellä CECA-maatiedottaja, joten hän varmaan antaa mielellään lisätietoa tarvittaessa, kuten myös itse. Museopedagogiikan alalla meillä on vielä paljon opittavaa toisiltamme.

Leena Tornberg 8.12.2011
leena.tornberg@helsinki.fi, tai tornberg.leena@gmail.com