Museums meet Adult Educators -konferenssi järjestettiin 23.-24.9.2010 Kööpenhaminassa. Konferenssiin osallistuivat Avara museo -hankkeesta Ulla, Jaana, Leena ja Pauliina. Lisäksi mukana olivat Leena Tokila Museoliitosta ja Kalle Kallio Työväenmuseo Werstaalta. Konferenssipaikkana toimi Vartov, 1700-luvulla rakennettu neljän rakennuksen ja kauniin sisäpihan muodostama kokonaisuus.
 |
| Kuva: Kalle Kallio |
 |
| Kuva: Ulla Rohunen |
Runoilija, teologi ja kansaopetuksen "isä" Nikolai Frederik Severin Grundtvig (1783-1872) toimi Vartovin seurakunnan pastorina. Tänä päivänä Vartovissa toimii mm. Tanskan museoliitto, Grundtvig Akademi sekä päiväkoti.
Konferenssin avasi
MumAE-projektin koordinaattori Margherita Sani. Hän kertoi projekteista, joita on rahoitettu EU:n elinikäisen oppimisen Grundtvig-ohjelmasta. Lifelong Museum Learning (LLML) -projektin yhtenä tuloksena oli hyvin käyttökelpoinen
Lifelong Learning in Museums - A European Handbook, joka on ladattavissa verkossa (myös tämän blogin tietopankista). Niin sanottuja Learnin partnership -projekteja ovat olleet mm. Museums tell many stories, Museums and young people,
Volunteers for cultural heritage ja
Museums as Places for Intercultural Dialogue. Näistä kaksi jälkimmäistä ovat myös julkaisseet teemoistaan käsikirjat, jotka ovat ladattavissa projektien verkkosivuilla. Vielä tänä vuonna starttaa uusi verkostoprojekti
The Learning Museum (LEM), jossa myös Suomen museoliitto on partnerina.
Konferenssin ensimmäinen keynote-puhuja oli Desmond O´Neill, geriatri ja aivohalvauksiin erikoistunut lääkäri Trinity Collegesta Dublinista. Hän tarkasteli puheessaan sitä miten vanheneminen vaikuttaa oppimiseen ja miten vanhenevaan oppijaan suhtaudutaan. O´Neillin esityksen selkein viesti oli se, että meidän pitäisi purkaa vanhenemiseen liittyvä myytit ja hyväksyä vanhenemisen kompleksisuus. Ikäihmiset eivät ole kaikki samanlaisia, kuten joskus ihmiset näyttävät luulevan. Itse asiassa kaksi 80-vuotiasta on elämänkokemustensa tuloksena hyvin paljon keskenään erilaisempia kuin kaksi 40-vuotiasta. Kaiken ikäiset ihmiset kasvavat jossain suhteessa ja menettävät jotain toisessa. Väestön ikääntyminen ei O´Neillin mukaan aina ole taloudellekaan haitaksi; rikkaimpia maita ovat ne maat, joissa on paljon senioreita ja ikääntyviä.
 |
| Kuva: Kalle Kallio |
O´Neill puhui paljon ikääntyvien luovuudesta ja otti esiin lukuisia kuuluisia taiteilijoita, jotka ovat eläneet taiteellisesti merkittävimmät vuotensa vanhemmalla iällä. Esimerkiksi arkkitehti Frank Lloyd Wright oli 73-vuotias kun hän alkoi suunnittelemaan Guggenheim-museon rakennusta New Yorkiin. O´Neill mainitsi ruotsalaisen tutkimuksen Neda Agahi & Marti G. Parker & Kozma Ahacic: Continuity of Leisure Participation from Middle Age to Old Age (2006), jonka mukaan monet ihmiset aloittavat, toisin kuin usein luullaan, kulttuuriharrastuksen iäkkäänä, vaikka eivät olisi aikaisemmin kulttuuria harrastaneet. Toisaalta jatkuvuus harrastustoiminnassa jatkuu eli jos harrastuksiin on jo kuulunut museoissa käyminen, jatkuu tämä iäkkäänäkin. O´Neill myös siteerasi Bernard Isaacsia, joka on todennut, että:
"If you design for the old, you include the young; if you design for the young, you exclude the old".
Grundtvig-ohjelman koordinaattori Alan Smith kiiruhti samaan aikaan pidettävästä Grundtvig Tenth Anniversary -konferenssista tuomaan terveisensä museoalalle. Smith kertoi puheenvuorossaan elinikäisen oppimisen ja Grundtvig-ohjelman historiasta, tavoitteista ja osa-alueista. Euroopan unionin Lifelong Learning -ohjelmaan kuuluvat aikuisten oppimiseen keskittyvän Grundtvig-ohjelman lisäksi eri ikäryhmiin ja koulutusasteisiin keskittyvät Comenius, Erasmus ja Leonardo da Vinci -ohjelmat. Grundtvig-ohjelman strategisena tavoitteena on vastata Euroopan ikääntyvän väestön koulutuksellisiin haasteisiin ja auttaa tuottamaan aikuisille polkuja omien tietojensa ja taitojensa kehittämiseen. Lisää EU:n elinikäisen oppimisen ohjelmasta ks.
http://ec.europa.eu/education/index_en.htm.
 |
| Kuva: Kalle Kalli |
Professori Bob Fryer on mm. brittiläisen Campaign for Learningin puheenjohtaja ja
NIACEn hallituksen jäsen. Hän esitti puheenvuoronsa aluksi kysymyksen:
What kind of learning is going to be appropriate in the 21st Century? Fryerin mukaan elämme perinpohjaisten ja laaja-alaisten taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen muutosten aikaa ja tämä vaikuttaa myös käsityksiin oppimisesta ja siitä millaista osaamista yhteiskunnassamme tarvitaan.
Fryer käsitteli paljon työelämän muutoksia ja työelämän vaatimuksia oppimiselle. Hän piti Jacques Delorsin johtaman elinikäisen oppimisen komission julkaisemaa raporttia
Learning: The Treasure within (1997) ja siinä kehitettyä neljän oppimisen peruspilarin -systeemiä parhaana mitä elinikäisestä oppimisesta on sanottu.
 |
| Kuva: Kalle Kallio |
Oppimisen neljä ydintarkoitusta/peruspilaria ovat 1. tietämään oppiminen, 2. tekemään oppiminen, 3. oppiminen elämään yhdessä, 4. olemaan oppiminen. Raportti pyrki tarkastelemaan oppimisesta laajassa sosiaalisessa kontekstissa. Myös Fryerin mukaan oppimisen tulisi tarkoittaa oppimista kaikkialla: työssä, koulussa, kotona, elinikäisesti ja elämänlaajuisesti. Hän totesikin, että oppimisesta tulisi tehdä normaalia!
Landesmuseum Linzin johtaja ja NEMOn hallituksen jäsen Peter Assmann puhui museoiden pedagogista ohjelmista. Assman piti puheenvuoronsa lähtökohtana monien maiden kouluissa aikanaan olleita suuria koululuokkia, jossa samassa luokassa oli monenikäisiä oppilaista. Tällaisissa luokissa koululaiset ovat kokeneet, mitä vastavuoroinen opetus ja oppiminen on (koululaiset opettivat myös toinen toisiaan). Assmannin mukaan museossa oppiminen on ennen kaikkea sitä, että kävijä pääsevät kosketuksiin erilaisten sisältöjen, erilaisten ihmisten ja erilaisten maailmankatsomusten kanssa. Museo tarjoaa siis kokemuksellisia oppimista kaikenikäisille. Oppiminen museossa on kuitenkin vapaaehtoista ja käynti museossa kilpailee monen muun vapaa-ajan aktiviteettien kanssa. Assmann korosti, että suurin osa eurooppalaisista museoista on paikkoja, jotka tarjoavat hyvin selkeästi rajattua tietoa menneestä ja nykyisestä tieteellisesti tarkasti esitettynä. Museoiden yhteiskunnallinen vastuu ei Assmannin mielestä ole riittävästi esillä, matkailun merkitys kylläkin. Museoilta vaaditaan enemmän yhteiskunnallisesti näkyvää toimintaa, joten museoiden kannattaa tuoda esiin museoita oppimisen paikkoina ja niiden on aktiivisesti oltava osa erilaisten ihmisten oppimisen prosesseja. Museoiden on päätettävä, että ne haluavat toimia tässä roolissa ja tehtävää on korostettava, kun neuvotellaan taloudellisista resursseista.
Museoiden on tuotava esiin oppimisen paikkoina (educational site) ja niiden pitäisi integroitua ja verkostoitua muiden - myös formaalin aikuisopetuksen ei vain lasten perusopetuksen - opetus- ja koulutusalan instituutioiden ja toimijoiden kanssa ja saada vastaavaa poliittista tukea. Museoilla on mahdollisuus tarjota taustoiltaan erilaisille ihmisille paikka oppimiseen ja tämä näkökulma on tuotava mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Museot tarjoavat tilan, jossa yhdistyvät erilaiset ihmiset, museon sisältö ja aika. Eurooppalainen kulttuuriperintö tarjoaa pitkän, vuosisataisen ymmärryksen dialogista, jossa lähtökohdiltaan erilaiset näkökulmat kohtaavat. Museon on oikeastaan tarkasteltava kaikkia toimintojaan oppimisen edistämisen näkökulmasta. Tämä vaikuttaa mm. museotyöntekijöiden rekrytointiin. Museon on kiinnityttävä oppimisen ja koulutuksen kentän hankkeisiin ja oppimisen alan organisaatioihin. Keskustelu näistä asioista on vasta alkamassa, mutta museoinstituution tulevaisuuden kannalta on oleellista pitää tavoitteena museon sosio-polittista roolia elinikäisen oppimisen kentällä.
Konferenssin ensimmäinen päivä päättyi workshoppeihin, joissa pohdittiin mm. Grundtvig-hakemuksen kirjoittamista, kulttuurien välistä dialogia, oppimista ja luovuutta aikuisiällä, museoiden vapaaehtoisia sekä aikuisten oppimisen arviointia. Avaramuseolaiset jakautuivat eri workshoppeihin.
Workshop
Evaluating Adult Education oli osallistava ja toiminnallinen. Osallistujien tiedot ja kokemus arvioinnista vaihtelivat paljon, mikä oli vetäjien kannalta hankalaa, sillä mm. työpajan tehtävät oli laadittu ja aikataulutettu arviointiosaamista jo omaavien näkökulmasta. Työpaja aloitettiin kysymällä osallistujilta, miksi ylipäätään pitää arvioida? Osallistujien mukaan arviointia tehdään rahoituksen hankkimiseksi, laadun varmistamiseksi, käytäntöjen muuttamiseksi, yleisön tarpeisiin vastaamiseksi, oman osallistumisen reflektoimiseksi, vaikuttavuuden selvittämiseksi jne. Arvioinnissa on ensisijaista, että tiedetään toiminnan tavoite, mitä ryhdytään arvioimaan. Kouluttajat korostivat, että instituution tai toimijan, joka pyytää tai suunnittelee arvioinnin aloittamista, tulee pystyä kaikista ensimmäiseksi määrittelemään toiminnan tavoite, jota arvioidaan. Tämä on arviontityön pohja. Kouluttajat korostivat edelleen, että arviointi suunnitellaan tarpeeksi ajoissa ei sitten kun toiminta on käynnissä tai kuten vielä valitettavan usein toiminnan loppupuolella tai jopa toiminnan päätyttyä. Luennoitsijat perustelivat hyvin, miksi tavoite tulee olla tiedossa ennen arvioinnin aloittamista. Tavoite määrittelee ensisijaisesti sen, mitä menetelmiä arvionnissa tullaan käyttämään sekä tämä taas vuorostaan määrittelee arvioinnin aikataulun, materiaalin hankinta-aikataulun ja analysointimenetelmän ja tarvittavan ajan. Arviontityö on prosessiluonteinen, jossa ainoastaan oppimisen tulokset (learning outcomes) eivät ole fokuksessa, vaan prosessidokumentoinnilla saadaan taustatietoa oppimisen tuloksille.
Laajemmista arviointimalleista esiteltiin on brittiläinen
GLO (Generic Learning Outcomes). Geneeriset taidot (esim. yleiset työelämätaidot tai siirrettävät taidot; kriittinen ajattelu, analyyttinen päättelykyky, ongelmanratkaisu, kommunikaatiotaito; yhteistoiminta, informaatiolukutaito, metakognitio, ongelmanratkaisu, luova ajattelu, itseohjattu oppiminen; oppimaan oppiminen; sosiaalinen rohkeus, kekseliäisyys, riskinotto, innostumisen ja innostamisen taito) ovat olleet tutkimuksen kohteena kansainvälisesti ekä formaaleissa että informaaleissa oppimisen ympäristöissä. Tutkimusta tällä alalla ja etenkin, kun kyseessä on aikuiset museossa oppijana, geneeristen taitojen kehittämiseen substanssipohjaisen kognitiivisen tiedon sijaan voitaisiin kiinittää enemmänkin huomiota. Luennoitsijat esittelivät myös GLO:n seuraavaa vaiheetta GSO Generic Social Outcomes, jota on kehitetty ainkin Britanniassa. Tämä menetelmä keskittyy geneeristen taitojen sijasta tai pureutuu yhteen gereeriseen osa-alueeseen, sosiaaliset taidot yhteisössä. RARPA (Recognising and Recording Progress and Achievement), on malli, jossa korostetaan erityisesti oppimisen prosessia. Arviointityökalun on kehittänyt
NIACE (National Institute for Adult Continuing Education). Yksinkertainen koulutuksen järjestäjän/projektin toteuttajan työkalu on päiväkirja, jota pitää kirjoittaa koko koulutuksen tai projektin keston ajan. Toiminnallisessa osuudessa pienryhmissä tutustuttiin erilaisiin arviointimenetelmiin ja materiaalinkeräämiseen niiden puitteissa; mm. visuaalisiin, pre-post-menetelmiin (kirjallisiin) ja päiväkirjamuotoon. Jokainen ryhmä käsitteli omaa materiaaliaan ja esitteli ko. materiaalinkeräämismenetelmän hyviä ja huonoja puolia sekä mahdollisia kehittämisehdotuksia niihin.
Workshopissa
Learning and Creativity in Adult life Trapholtin museon johtaja Karen Gron veti innostavan työpajan jossa kommentoitiin kahta valinnaista taideteosta omilla leikkikaluista, väripapereista, postikorteista ja puupalikoista kootuilla teoksilla. Omat työt kommentoivat joko varsinaisen teoksen omavalintaista teemaa tai esim. teoksen värejä yms. Gron kertoi myös kiinnostavista museon toimintamalleista mm. asiakkaiden kuratoimista näyttelyistä ja korosti myös taidekasvatuksen roolia tiedollisten kehysten luomisessa asiakkaille. Toisen osan workshopia veti Maria Bourke Irlannin kansallisgalleriasta (Keeper and Head of Education at the National Gallery of Ireland) . Hän esitteli kansallisgalleriassa kehitteillä olevaa aikuisille suunnattua tehtävälomaketta joka on tarkoitettu gallerian asiakkaille museokäynnin tueksi. Hän esitteli myös muita malleja joita ovat jo ottaneet tai suunnittelevat ottavansa käyttöön.
 |
| Kuva: Kalle Kallio |
Konferenssin toisen päivän aloitti David Anderson, Victoria & Albert Museumin Learning and Interpretation -toimintojen johtaja. Anderson peräänkuulutti yleisöjen historian tutkimusta. Andersonin mukaan museoiden asennetta vähemmän koulutettuja ihmisiä kohtaan kuvaa usein fraasi
dumbing down mikä tarkoittaa sitä, että asiat esitetään yli-yksinkertaistetusti ja yleisön kykyjä aliarvioidaan. Usein tämä liittyy erityisesti vanhempaan väestöön.
EAEA:n (European Association for the Education of Adults) pääsihteeri Gina Ebner tarkasteli museoiden roolia aikuisten oppimisessa ja kertoi yleisesti EAEA:n toiminnasta.
 |
| Kuva: Kalle Kallio |
Tämän jälkeen esiteltiin viisi erilaista projektia tai ohjelmaa, joita museoissa on kehitetty aikuisille. Tällaisia olivat Saksan Emdenin Kunsthallen taiteilijoille ja taideopettajille tarkoitettu ohjelma, brittiläisen Stretch-järjestön vangeille järjestämä taideohjelma, italialaisten kehittämä nykytaiteen viittomakieli sekä Lontoon museoiden kehittämä verkostomalli museoiden ja aikuiskoulutustahojen yhteistyöhön, jota on käytetty mm. ESOL-opetuksessa (English for speakers of other languages). Lisäksi projektikoordinaattori Pauliina K. esitteli Avara museo -hanketta.
Iltapäivällä toteutettiin workshopit uudelleen (yhtä lukuun ottamatta samat kuin edellisenä päivänä). Toisen päivän
Intercultural Dialoque -workshopissa tutkijat Simona Bodo ja Anna Maria Pecci kertoivat Lingua contro Lingua -projektista (MAP for ID). Harjoituksena tehtiin ryhmätyö, jossa erilaisiin museoiden monikulttuurisiin caseihin etsittiin ratkaisumalleja. Konferenssin yhteenvedon teki ansiokkaasti Essex Havard (NIACE) ja konferenssi päättyi NEMO – Network of European Museum Organisations) tarjoamiin päätösviineihin. Kaiken kaikkiaan konferenssi tarjosi hyvän mahdollisuuden kuulla millaisia projekteja, ohjelmia ja suunnitelmia eurooppalaisilla museoilla ja museo-organisaatioilla on aikuiskävijöihin liittyen. Lisäksi saimme näkyvyyttä Avara museo -hankkeellemme ja hankkeesta oltiin hyvin kiinnostuneita.
