Loppukesän ja syksyn aikana olen tutustunut useampaankin hienoon museopalvelukokonaisuuteen jotka tavalla tai toisella liittyvät maahanmuuttajiin tai monikulttuurisuuteen. Muutama viikko sitten vierailin Tennarissa tutustumassa Babel-pajojen toimintaan. Ajatus siitä että maahanmuuttajataustainen taiteilija toimii työpajavetäjänä ilman rasitetta siitä että hänen täytyisi jollain tavalla tehdä syntyperänsä mukaista taidetta, tuntui yhtäkkiä uudelta ja virkistävältä. Niinhän sen pitääkin olla, mutta silti sitä ei ehkä tule ajatelleeksi. Miksi sitä mieltää jonkun kulttuurin edustajan toimimaan aina oman syntyperäisen kulttuurinsa perimmäisenä vaalijana ja että taiteilijan 'pitäisi' jatkaa niitä oman kulttuurin perinteitä? Olisihan vallan kamala tilanne jos minun oletettaisiin tekevän käsityöpajan vetäjänä aina ja pelkästään esim.löttöjä tai virsuja koska ne liippaavat suomalaiseen perinteeseen.
Myös taiteiljoiden panos pajojen tiedottamisessa on hienosti huomioitu. Maamiehen on syystä tai toisesta helpompi saada viesti eteenpäin kuin museon tiedottajan tai museolehtorin. Onhan se nähty että tiedotettu on mutta kukaan ei tule. Helposti siitä vedetään johtopäätös että tarjottu palvelu ei kiinnosta kohderyhmää, esim. maahanmuuttajia, kun itse asiassa tiedotustapa tai -kanava on saattanut olla vääränlainen.
Moniääninen museo -kurssi saatiin käyntiin tällä viikolla. Ensimmäisellä tapaamiskerralla mukana oli 6 sosiaalista kurssilaista. Tunnelma oli hyvä ja itselleni vahvistui usko siitä että ryhmänä saamme aikaan paljon. Kurssilaisemme ovat meidän asiantuntijoita, eivät niinkään oman syntyperänsä kautta vaan maahanmuuttajan kokemuksen kautta, sekä yhtä vahvasti aikuisuuden kautta. Koska Moniäänisen museon tavoite on kehittää uusia (ja vahvistaa vanhoja) museopalveluja maahanmuuttajille, me keskitymme väistämättä myös aikuisille suunnattuun museopedagogiaan. Ja siinähän saadaan syödä aika monta pullaa ja kumota kuppi jos toinenkin kahvia ja teetä ennen kuin näissä asiossa päästään edes puoleen väliin.
Kuka voi edustaa mitäkin ryhmää on sitä monimutkaisempi kysymys mitä pidemmälle asiaa pohtii. Jotta saisimme kattavasti edustettua ryhmässämme kaikki Tampereella asuvat maahanmuuttajat heidän kansallisuuksiensa puolesta, tulisi meillä olla kurssilla noin 100 osallistujaa. Seuraava kysymys olisi tietysti se voiko kukaan edustaa kansallisuuttaan yksin. Voinko minä olla suomalaisuuden asiantuntija -en taatusti. Tästäkin syystä kurssin lähtökohtana on enemmänkin maahanmuuttajan kokemus vieraassa maassa kuin yksittäinen kansallisuus.
Näitä asioita muun muassa mutustelemme seuraavassa tapaamisessamme :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti