Kun museo osallistaa

Kävin uudelleen läpi Museologia tänään –kirjan tekstejä ja tuli lähes raamatullinen olo: Näinköhän kukin lukee itselleen tärkeitä tekstejä tärkeiksi kokemistaan lähteistä ja löytää aina uusia ajatuksia tai uudelleen, jo unohtuneita, itselleen tärkeitä ajatuksia? En väitä, että Museologia tänään olisi nyt ohjenuorani koko elämälle – lienee löytyy kirjallisuudesta oleellisempiakin teoksia siihen, mutta kun mietimme omaa hankettamme ja pedagogisia kysymyksiä, on mielenkiintoista palata teemaan ja ikään kuin vahventaa joitain jo aiemmin iduillaan olleita ajatuksenpoikasia aiheesta. Käytännön arki myös hankkeessamme nostaa yhä uudelleen tiettyjä teemoja esille.

Yksi tällainen on osallistavuus. Kaija Kaitavuoren (on muuten aiemminkin viitattu hänen tekstiinsä!) artikkelissa pohditaan yleisöä, miten se kohdataan, ja pitääkö sitä segmentoida eri kohderyhmiksi ajatellen myös museopalveluita. Yleisöä ajatellen saavutettavuus on tärkeä, ja kuten Kaitavuori huomauttaa, saavutettavuus-ajattelu on kehittynyt juuri erilaisten yleisöjen ja kävijöiden tarpeiden huomioimiseksi. Jos saavutettavuutta laajennetaan entisestään, päätyy Kaitavuori osallisuus-ajattelun tutkimiseen. Silloin mietitään keinoja, jotka antaisivat ihmisille mahdollisuuden myös osallistua museon toimintaan. 

Osallistamisen voi nähdä mielestäni kahdella tavalla. Ensinnäkin osallistaminen on museon ulkopuolisten ryhmien äänen ottamista huomioon ja silloin ikään kuin keskitytään kuuntelemaan, mitä nämä ulkopuoliset intressiryhmät kaipaavat tai haluavat museolta. Toisekseen juuri pedagogian tai yleisötyön näkökulmasta näkisin, että osallistaminen on kohdeyleisön olemassaolon mallin tai vaikka ajattelutavan ottamista lähtökohdaksi ja museossa tapahtuva toiminta sovitetaan sen mukaan. Tällöin yleisöä ei nähdä vain vastaanottavana vaan aktiivisena toimijana.

Tekniikan museossa tällaista ajattelua tapahtuu eri tilanteissa Avara museo –hankkeen edetessä. Toisaalta meillä on tarve sitoa museon perustajatahoja takaisin mukaan museon toimintaan. Tämä tarkoittaa myös liike-elämän ja sen toiveiden kuuntelemista – museo ei elä omassa autonomisessa maailmassaan. Koko museohan perustuu suomalaisen teollisuuden – ja sitä kautta teollisen yritysmaailman historialle. Tämä ei toisaalta tarkoita sitä, että museon arvot olisivat täysin liike-elämän vietävissä, ja että museoalan ammattilaisilta vietäisiin kaikki auktoriteetti, vaikkakin tällaista epäilyä saattaa toisinaan esiintyä. Lisäksi meillä on hankkeen puitteissa myös tavoitteena viedä kulttuuriperintötietämystä yritysmaailmaan, ja sillä tavoin osallistaa yrityksiä museon toiminnassa.

Toisaalta osallistamisen voi nähdä tapana ottaa yleisö ”haltuun”. Siinä on yksi ajatus meidän museon innovatiiviseen palvelupakettiin, jota juuri kehitämme oppimisympäristössä. Kävijä ei olekaan passiivinen yksinkokija, vaan tietyllä valitulla tavalla hänet osallistetaan ja otetaan mukaan aktiiviseksi toimijaksi ajatuksella, että juuri aktiivinen hetki kokijassa  - kun jotain tapahtuu päässä tai sydämessä - on oppimisen ydin. Silloin museosta lähtiessä jotain on opittu ja koettu ja vielä oltu jossain mukanakin. Siinä on meidän missio - vaikkei raamatullinen olekaan.