Petra Korhosen laatima raportti tehty jo vuonna 2008 - Olisiko sovellusta käytännnön Avara museo -hankkeen museoissa arvionitityön kehittämiseen sekä AVAAMOiden tapaustuseurantaan?
Lappeenrannassa ja eilisessä Rovaniemen AVAAMO-tapaamisessa tuli intensiivistä keskustelua aiheista museopedagogiikka - tiedotus - markkinointi - näyttelysuunnittelu, niiden suhteesta, päällekkäisyydestä, ei-toista-ilman toista jne. Suosittelen katsottavaksi linkkiä:
http://www.fng.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vtm/embeds/vtmwwwstructure/14634_MuseokavijanProsessikuvaus2008.pdf
Petra Korhonen kuvaa Museoviraston KEHYS:en tuottamassa raportissa käyttökelpoista teoriataustaa, jota kannattaa katsoa ennen kuin käytännön case-tapauksia AVAAMOissa aletaan suunnitella ja tehdä. Raportin alussa kirjoitetaan:
Museokävijän prosessikuvaus on museovierailun kuvauksen menetelmä, jota voi hyödyntää yleisölähtöisten ja asiakasystävällisten tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä. Prossikuvauksesta on hyötyä esimerkiksi museopedagogiaan, tiedotukseen, markkinointiin sekä näyttelysuunnitteluun liittyvässä työssä.
Linkin on lähettänyt KAMUn (Espoon kaupunginmuseon) näyttelyosaston tiimi, Carita Jaatinen, Tomi Heikkilä ja Eeva Kyllönen, joiden kanssa mm. Ääneenajattelun (Thinking Aloud) -menetelmää testattiin viime syksynä museoliiton Näyttelycafe-koulutuksessa. Kokeilusta on tulossa raportti, jonka puitteissa tapaamme huomenna perjantaina ja yritämme saada sen lopulliseen muotoon mahdollisimman pian. Ehkä välitettäväksi tämän bloginkin kautta.
Mitä mieltä ollaan linkistä?
Leena t 27.1.2011
torstai 27. tammikuuta 2011
tiistai 25. tammikuuta 2011
AVAAMO-toiminta alkoi
AVAAMO-opintoryhmätoiminta alkoi viime viikolla 17.1.2011 Lappeenrannassa
Kokoonnuimme ensimmäiseen AVAAMO-tapaamiseen Etelä-Karjalan museossa Lappeenrannassa. Koolla oli Johanna Kotkasta Suomen merimuseosta, Irja Kouvolan kaupungin museoista (taidemuseo), Irmeli Savonlinnan maakuntamuseosta ja ryhmää emännöivästä Etelä-Karjalan museosta Marjatta, Mona, Leena ja Päivi, Suomen museoliitosta Pauliina ja kirjoittaja. Muutama ryhmäläinen ei päässyt vielä paikalle.
Ryhmä antaa moniammatillisen näkökulman museopedagogiseen ajatteluun. Ryhmässä on mukana museopedagogien(lehtorien) lisäksi sekä kokoelma- että näyttelyintendenttejä, amanuensseja, tutkija ja museonjohtaja. Moniammatillisuus ryhmässä näkyy eri osaamisalueina kuten museopedagogiikka yleensä, draamapedagogiikka, organisointi- ja projektihallinta, verkostoitumistaidot, venäjän kielen taito, joka olikin mielenkiintoinen näkökulma, koska ollaan maantieteellisesti lähellä Venäjää ja yleisötyön hallinta. Tällä osaamisjoukolla on mielenkiintoista pureuta tarkemmin aiheeseen aikuiset museokävijöinä ja aikuiset oppijoina museoissa. Kaikki olemme oppimassa aiheesta lisää.
Ohjelma, jota ryhmässä aletaan käsitellä tarkemmin AVAAMO-kokoontumistten puiteissa on Museo-mummo /vaari -ohjelma, jota Etelä-Karjalan museossa parhaillaan kehitetään. Tästä lisätietoa suoraan museolta tai täältä blogista kevään kuluessa.
Pauliina kiteytti hyvin ryhmän työ ja -toimintanimeksi: Sukupolvia yhdistävät mallit museoissa. Mitä aihe herättää sinussa, kirjoita kommenttia! Teema, johon aiotaan pureutua tarkemmin artikkelien kautta valikoitui jo ryhmässä, mutta kerromme siitä lisää, kun olemme käyneet kaikissa neljässä aloittavassa ryhmässä ja katsoneet, mihin teemaan muiden mielenkiinto kääntyy.
Huomenna toiminta jatkuu Suomen pohjoisessa, Rovaniemellä. Keskisen Suomen ryhmäläiset: muutin meidän kokoonotumispäivän blogin aikatauluun eli siis torstai 3.2.2011.
Leena t. 25.1.2011
Kokoonnuimme ensimmäiseen AVAAMO-tapaamiseen Etelä-Karjalan museossa Lappeenrannassa. Koolla oli Johanna Kotkasta Suomen merimuseosta, Irja Kouvolan kaupungin museoista (taidemuseo), Irmeli Savonlinnan maakuntamuseosta ja ryhmää emännöivästä Etelä-Karjalan museosta Marjatta, Mona, Leena ja Päivi, Suomen museoliitosta Pauliina ja kirjoittaja. Muutama ryhmäläinen ei päässyt vielä paikalle.
Ryhmä antaa moniammatillisen näkökulman museopedagogiseen ajatteluun. Ryhmässä on mukana museopedagogien(lehtorien) lisäksi sekä kokoelma- että näyttelyintendenttejä, amanuensseja, tutkija ja museonjohtaja. Moniammatillisuus ryhmässä näkyy eri osaamisalueina kuten museopedagogiikka yleensä, draamapedagogiikka, organisointi- ja projektihallinta, verkostoitumistaidot, venäjän kielen taito, joka olikin mielenkiintoinen näkökulma, koska ollaan maantieteellisesti lähellä Venäjää ja yleisötyön hallinta. Tällä osaamisjoukolla on mielenkiintoista pureuta tarkemmin aiheeseen aikuiset museokävijöinä ja aikuiset oppijoina museoissa. Kaikki olemme oppimassa aiheesta lisää.
Ohjelma, jota ryhmässä aletaan käsitellä tarkemmin AVAAMO-kokoontumistten puiteissa on Museo-mummo /vaari -ohjelma, jota Etelä-Karjalan museossa parhaillaan kehitetään. Tästä lisätietoa suoraan museolta tai täältä blogista kevään kuluessa.
Pauliina kiteytti hyvin ryhmän työ ja -toimintanimeksi: Sukupolvia yhdistävät mallit museoissa. Mitä aihe herättää sinussa, kirjoita kommenttia! Teema, johon aiotaan pureutua tarkemmin artikkelien kautta valikoitui jo ryhmässä, mutta kerromme siitä lisää, kun olemme käyneet kaikissa neljässä aloittavassa ryhmässä ja katsoneet, mihin teemaan muiden mielenkiinto kääntyy.
Huomenna toiminta jatkuu Suomen pohjoisessa, Rovaniemellä. Keskisen Suomen ryhmäläiset: muutin meidän kokoonotumispäivän blogin aikatauluun eli siis torstai 3.2.2011.
Leena t. 25.1.2011
tiistai 18. tammikuuta 2011
Muistivoimaa museosta! -seminaari Satakunnan Museossa 14.2.2011
Satakunnan Museon vastuualueena Avara museo -hankkeessa on aikuisväestö ja seniorit. Museon osahankkeen Museosta virtaa varttuneille tavoitteena on aktivoida ikääntyvää väestöä sekä innostaa senioreiden kanssa työskentelevät ammattilaiset ja vapaaehtoiset hyödyntämään museon monipuolisia mahdollisuuksia. Osana hanketta museo järjestää 14.2.2011 muistisairauksia ja museoita sekä kulttuurin hyvinvointivaikutuksia käsittelevän seminaarin. Maksuton seminaari on avoin kaikille ja erityisesti siitä toivotaan kohtaamispaikkaa museo- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisille sekä vapaaehtoisille.
Lue lisätietoa seminaarista täältä ja ilmoittaudu mukaan!
Lue lisätietoa seminaarista täältä ja ilmoittaudu mukaan!
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
Kun museo osallistaa
Kävin uudelleen läpi Museologia tänään –kirjan tekstejä ja tuli lähes raamatullinen olo: Näinköhän kukin lukee itselleen tärkeitä tekstejä tärkeiksi kokemistaan lähteistä ja löytää aina uusia ajatuksia tai uudelleen, jo unohtuneita, itselleen tärkeitä ajatuksia? En väitä, että Museologia tänään olisi nyt ohjenuorani koko elämälle – lienee löytyy kirjallisuudesta oleellisempiakin teoksia siihen, mutta kun mietimme omaa hankettamme ja pedagogisia kysymyksiä, on mielenkiintoista palata teemaan ja ikään kuin vahventaa joitain jo aiemmin iduillaan olleita ajatuksenpoikasia aiheesta. Käytännön arki myös hankkeessamme nostaa yhä uudelleen tiettyjä teemoja esille.
Yksi tällainen on osallistavuus. Kaija Kaitavuoren (on muuten aiemminkin viitattu hänen tekstiinsä!) artikkelissa pohditaan yleisöä, miten se kohdataan, ja pitääkö sitä segmentoida eri kohderyhmiksi ajatellen myös museopalveluita. Yleisöä ajatellen saavutettavuus on tärkeä, ja kuten Kaitavuori huomauttaa, saavutettavuus-ajattelu on kehittynyt juuri erilaisten yleisöjen ja kävijöiden tarpeiden huomioimiseksi. Jos saavutettavuutta laajennetaan entisestään, päätyy Kaitavuori osallisuus-ajattelun tutkimiseen. Silloin mietitään keinoja, jotka antaisivat ihmisille mahdollisuuden myös osallistua museon toimintaan.
Osallistamisen voi nähdä mielestäni kahdella tavalla. Ensinnäkin osallistaminen on museon ulkopuolisten ryhmien äänen ottamista huomioon ja silloin ikään kuin keskitytään kuuntelemaan, mitä nämä ulkopuoliset intressiryhmät kaipaavat tai haluavat museolta. Toisekseen juuri pedagogian tai yleisötyön näkökulmasta näkisin, että osallistaminen on kohdeyleisön olemassaolon mallin tai vaikka ajattelutavan ottamista lähtökohdaksi ja museossa tapahtuva toiminta sovitetaan sen mukaan. Tällöin yleisöä ei nähdä vain vastaanottavana vaan aktiivisena toimijana.
Tekniikan museossa tällaista ajattelua tapahtuu eri tilanteissa Avara museo –hankkeen edetessä. Toisaalta meillä on tarve sitoa museon perustajatahoja takaisin mukaan museon toimintaan. Tämä tarkoittaa myös liike-elämän ja sen toiveiden kuuntelemista – museo ei elä omassa autonomisessa maailmassaan. Koko museohan perustuu suomalaisen teollisuuden – ja sitä kautta teollisen yritysmaailman historialle. Tämä ei toisaalta tarkoita sitä, että museon arvot olisivat täysin liike-elämän vietävissä, ja että museoalan ammattilaisilta vietäisiin kaikki auktoriteetti, vaikkakin tällaista epäilyä saattaa toisinaan esiintyä. Lisäksi meillä on hankkeen puitteissa myös tavoitteena viedä kulttuuriperintötietämystä yritysmaailmaan, ja sillä tavoin osallistaa yrityksiä museon toiminnassa.
Toisaalta osallistamisen voi nähdä tapana ottaa yleisö ”haltuun”. Siinä on yksi ajatus meidän museon innovatiiviseen palvelupakettiin, jota juuri kehitämme oppimisympäristössä. Kävijä ei olekaan passiivinen yksinkokija, vaan tietyllä valitulla tavalla hänet osallistetaan ja otetaan mukaan aktiiviseksi toimijaksi ajatuksella, että juuri aktiivinen hetki kokijassa - kun jotain tapahtuu päässä tai sydämessä - on oppimisen ydin. Silloin museosta lähtiessä jotain on opittu ja koettu ja vielä oltu jossain mukanakin. Siinä on meidän missio - vaikkei raamatullinen olekaan.
tiistai 11. tammikuuta 2011
Museopedagogiikka tukee katsojan omaa oppimisprosessia - katsojan on itse tehtävä työ taideteoksen kokemiseksi.
Taide on aivan erityinen inhimillisen toiminnan ja kokemuksellisuuden alue, joka kieltämättä vaatii paljon katsojalta. Taiteen ymmärtäminen tai tulkitseminen sen sijaan ei ole aina tarpeellista, tai edes mahdollista. Siten taidemuseopedagogiikan tehtävänä on auttaa katsojaa kestämään aina yllättämään kykenevän ja sanoilta pakenevan taiteen aikaansaamaa epävarmuuden tunnetta. Museopedagogiikan painopistettä voitaisiinkin siirtää teosten avaamisesta yleisön omien taiteen kohtaamisessa syntyvien kokemusten tutkimiseen ja käsittelemiseen.
Taidemuseopedagogiikassa puhutaan oppimisesta taiteen kanssa ja taiteen kautta. Kysymys on informaalista oppimisen muodosta, kokemuksellisesta oppimisesta jota voisi kuvailla näyttelykäynnin aikaansaamiksi elämyksellisiksi liikahduksiksi kokijan mielessä. Oppiakseen ihminen tarvitsee ensi sijaisesti motivoituneisuutta. Mikäli hänellä ei ole paljoa aikaisempia kokemuksia taiteesta tarvitaan vieläkin enemmän motivoituneisuutta jotta teoksista voi saada jotain itselle. Tiedetään, että monille ihmisille kokemus siitä ettei ymmärrä taidetta tekee taiteesta vaikeasti lähestyttävää ja myös epäkiinnostavaa. Museopedagogiikka voi avittaa tässä antamalla taustatietoja, vihjeitä teosten lähestymiseen ja kertomalla taiteilijan ajatuksista, sekä erilaisin elämyksellisin menetelmin. Työ teoksen kokemiseksi katsojan on kuitenkin tehtävä itse. Museopedagogiikan ei pitäisikään tarkoittaa taidenäyttelyn valmiiksi avaamista. Niin kutsuttua curling-vanhemmuutta muistuttava curling-pedagogiikka latistaa taiteen laimeaksi ”jaaha-elämykseksi” ja vastoin tarkoitusta mahdollisuus omakohtaiseen taidekokemukseen menetetään.
Moniulotteisena ja haastavana taide tarjoaa tilanteita oman sisäisen maailman tarkasteluun ja rikastamiseen. Tutkitusti kulttuurielämykset myös parantavat elämänlaatua ja pidentävät elinikää virkistämällä mieltä, sekä rakentaen ja pitäen yllä hermoverkostoa aivojen elitärkeässä harmaassa massassa. Museoissa tehtävälle taidekasvatustyölle on siis olemassa erittäin hyvät perusteet. Mutta on eri asia riittääkö tällainen terveyshyöty-näkökulma tuomaan ihmisiä museoon. Kysymys palautuu takaisin kiinnostukseen ja motivaatioon.
Erilaisten oppijoiden huomioimisessa voi tietyssä mielessä uurastaa loputtomiin, sillä erilaisia oppijoita on lopulta yhtä monta kuin on yksilöitä. Esteettömyydestä on huolehdittava ja saavutettavuuskysymykset otettava vakavasti. Mutta elleivät ihmiset koe tarvitsevansa museon tarjoamia sisältöjä, mitkään saavutettavuutta edistävät toimenpiteet eivät lopulta johda toivottuun lopputulokseen. Ongelman ratkaisemiseksi museopedagogiikan fokusta voidaan siirtää yhteistyöhön yleisöjen kanssa.
Tärkeä museo-oppimista tukeva alue johon museopedagogiikan tulee siksi paneutua on kehittää ja huolehtia museon luonteesta julkisena tilana. Kaija Kaitavuori kirjoittaa artikkelissaan ettei museoissa ole erityistä toimenkuvaa jonka tehtävänä tämä olisi, ja vaikka pedagogia tekee työtä asian parissa, on kysymyksessä lopulta koko museon yhteinen asia. Kaitavuoren mukaan kysymys on kaksisuuntaisesta vuorovaikutusesta museon ja yleisön välillä, jolloin museon kävijät nähdään museon käyttäjinä ja osallistujina. (Museosta julkisena tilana ks. Kaitavuori, Museologia tänään, 284 – 285). Avara museo –projekti kokonaisuudessaan liittyy mielestäni olennaisella tavalla tämän kysymyksen pohtimiseen.
Taidemuseopedagogiikassa puhutaan oppimisesta taiteen kanssa ja taiteen kautta. Kysymys on informaalista oppimisen muodosta, kokemuksellisesta oppimisesta jota voisi kuvailla näyttelykäynnin aikaansaamiksi elämyksellisiksi liikahduksiksi kokijan mielessä. Oppiakseen ihminen tarvitsee ensi sijaisesti motivoituneisuutta. Mikäli hänellä ei ole paljoa aikaisempia kokemuksia taiteesta tarvitaan vieläkin enemmän motivoituneisuutta jotta teoksista voi saada jotain itselle. Tiedetään, että monille ihmisille kokemus siitä ettei ymmärrä taidetta tekee taiteesta vaikeasti lähestyttävää ja myös epäkiinnostavaa. Museopedagogiikka voi avittaa tässä antamalla taustatietoja, vihjeitä teosten lähestymiseen ja kertomalla taiteilijan ajatuksista, sekä erilaisin elämyksellisin menetelmin. Työ teoksen kokemiseksi katsojan on kuitenkin tehtävä itse. Museopedagogiikan ei pitäisikään tarkoittaa taidenäyttelyn valmiiksi avaamista. Niin kutsuttua curling-vanhemmuutta muistuttava curling-pedagogiikka latistaa taiteen laimeaksi ”jaaha-elämykseksi” ja vastoin tarkoitusta mahdollisuus omakohtaiseen taidekokemukseen menetetään.
Moniulotteisena ja haastavana taide tarjoaa tilanteita oman sisäisen maailman tarkasteluun ja rikastamiseen. Tutkitusti kulttuurielämykset myös parantavat elämänlaatua ja pidentävät elinikää virkistämällä mieltä, sekä rakentaen ja pitäen yllä hermoverkostoa aivojen elitärkeässä harmaassa massassa. Museoissa tehtävälle taidekasvatustyölle on siis olemassa erittäin hyvät perusteet. Mutta on eri asia riittääkö tällainen terveyshyöty-näkökulma tuomaan ihmisiä museoon. Kysymys palautuu takaisin kiinnostukseen ja motivaatioon.
Erilaisten oppijoiden huomioimisessa voi tietyssä mielessä uurastaa loputtomiin, sillä erilaisia oppijoita on lopulta yhtä monta kuin on yksilöitä. Esteettömyydestä on huolehdittava ja saavutettavuuskysymykset otettava vakavasti. Mutta elleivät ihmiset koe tarvitsevansa museon tarjoamia sisältöjä, mitkään saavutettavuutta edistävät toimenpiteet eivät lopulta johda toivottuun lopputulokseen. Ongelman ratkaisemiseksi museopedagogiikan fokusta voidaan siirtää yhteistyöhön yleisöjen kanssa.
Tärkeä museo-oppimista tukeva alue johon museopedagogiikan tulee siksi paneutua on kehittää ja huolehtia museon luonteesta julkisena tilana. Kaija Kaitavuori kirjoittaa artikkelissaan ettei museoissa ole erityistä toimenkuvaa jonka tehtävänä tämä olisi, ja vaikka pedagogia tekee työtä asian parissa, on kysymyksessä lopulta koko museon yhteinen asia. Kaitavuoren mukaan kysymys on kaksisuuntaisesta vuorovaikutusesta museon ja yleisön välillä, jolloin museon kävijät nähdään museon käyttäjinä ja osallistujina. (Museosta julkisena tilana ks. Kaitavuori, Museologia tänään, 284 – 285). Avara museo –projekti kokonaisuudessaan liittyy mielestäni olennaisella tavalla tämän kysymyksen pohtimiseen.
tiistai 4. tammikuuta 2011
AVAAMO-ryhmien aloituspäivät
Nyt on saatu sovittua ensimmäiset AVAAMO-tapaamispäivät eri puolille Suomea:
maanantai 17.1.2011 Lappeenranta
keskiviikko 26.1.2011 Rovaniemi torstai
torstaina 3.2.2011 Jyväskylä HUOM! päivitetetty uusi aika!
perjantai 4.2.2011 Tampere
Ensimmäiseen tapaamiseen varataan 3 – 4 tuntia eli puolipäivää. Muutamille paikkakunnille saatamme tulla kahdeksi päiväksi, jotta pystymme tutustumaan museoonne kevään muiden tapaamisten sisällön tarkentamiseksi. Paikka ja aloitusaika tarkennetaan vielä erikseen paikkakunnittain sähköpostilla. Tapaamme Pauliinan kanssa Museoliitossa huomenna 5.1.2011, jonka jälkeen välitän lisätietoa vaihtoehtoisista sisällöistä. Ensimmäisen tapaamisen aikana sovitaan kevään muut tapaamisajankohdat.
Turkuun toivotamme hyvää kulttuurivuoden alkua ja palataan asiaan kesällä tai kesän jälkeen. Helsingin AVAAMO-ryhmän perustamisesta kuullaan lisää, kun saadaan Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry:n kommenttia asiaan.
Tätä odotellessa, voi vaikka tutustua teokseen Oppimisen sillat – Kohti osallistavia oppimisympäristöjä –kirjaan, joka löytyy pdf-muodossa osoitteesta https://helda.helsinki.fi/handle/10138/15628 . Sitä selaillessa ja lueskeltaessa voi miettiä
· mitä yhteistä ja mitä eroavaisuutta löytyy esim. kirjan osallistavasta pedagogiikasta, jos
· sitä käytetään museoympäristössä, kun
· kohderyhmänä on
· lapset
· tai
· aikuiset.
Hankkeen yksi tavoite on kehittää museoammattilaisten aikuispedagogista osaamista, joten aloitetaanko reflektoimalla museopedagogiikkaan, joka perinteisesti on ollut suuntautunut lapsiin, lapsiryhmiin, koululaisiin tai perheisiin. Jo olemassa oleviin hyviin käytänteisiin ja malleihin perehdytään sitten varsinaisissa tapaamisissa.
Leena t 4.1.2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)