keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Aikuinen avoimissa oppimisympäristöissä

Hanketapaamisessa Tampereella 21. lokakuuta 2010 aloitettiin pohdintaprosessi, mitä oppiminen tai pedagogiikka tarkoittaa, kun hankkeen nimi on Avara museo – kehittyvä oppimisympäristö aikuisille. Keskusteluun valmistauduttiin lukemalla ennen tapaamista sovitut artikkelit museopedagogiikasta, joita suomeksi on julkaisut viime vuosina (2005 – 2008):
  • Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry:n Missiot http://www.pedaali.fi/ yhdistyksen nettisivustolta (vuodelta 2005, jolloin yhdistys perustettiin)
  • Museopedagogiikan määrittelyä teoksessa Venäläinen Päivi (toim. 2007) Kulttuuriperintö ja oppiminen, saatavilla pdf-muodossa osoitteesta http://www.edu.fi/download/124309_Kulttuuriperinto_ja_oppiminen.pdf , sivut 104-111
  • Museologia tänään (toim. P. Kinanen, 2007) –julkaisusta 4. pääkappale: Museo viestijänä, joka sisältää Marja-Liisa Rönkön artikkelin Museo mediana. Historiallinen katsaus käsitee aihetta mm. museoarkkitehtuurin ja näyttelyn näkökulmasta (fyysinen oppimisympäristö näkökulma) siirtyen museon rooliin viestijänä nykyisessä tietoyhteiskunnassa. Kaija Kaitavuori, pitkä kokemus museopedagogian alalta, kirjoittaa yleisötyöstä, Museo ja yleisö. Mieleen jäävin näkökulma on että, on vaikea erottaa yleisötyötä ja museoiden museopedagogista toisistaan tai toisin ilmaistuna, museopedagoginen työ on olennainen osa museon yleisötyötä. Anne-Maija Malmisalo-Lensu ja Minna Mäkinen pureutuvat aiheeseen Museo oppimisen paikkana käsitellen kirjoittajista eniten aihetta museopedagogiikka ja sen historia. Kirjoittajat esittelevät museopedagogisen työn eri variaatioita nykyaikana monien käytännön esimerkkien kautta. Riikka Haapalaisen artikkeli pohtii aihetta Museo verkossa. Tässä aiheessa huomaa ajan kulun nopeasti se mikä vuonna 2007 oli tietoteknologisesti uutta, on mennyt jo kovasti eteenpäin näiden muutaman vuoden aikana. Mutta mikä hyvä Haapalaisen artikkelista jää käteen, teknologioiden vaihtuessa, verkkomateriaalisuunnittelu pohjautuu paljon myös pedagogiseen ja yleisötyöajatteluun, jotka aiheena eivät vanhene yhtä nopeasti kuin varsinainen teknologia.
    Lukeminen pyydettiin tekemään kriittisellä ja analysoivalla tavalla. Museopedagogiikka ja museopedagoginen kirjoittaminen on paljolti pohjautunut 1990-2000 luvuilla koulu-museo-lapset-akselille – ei kuitenkaan kaikki, niin kuin edellä mainitut artikkelit osoittavat. Koska tässä hankkeessa kohderyhmänä on aikuiset ja museon kehittäminen avoimen oppimisen paikkana heille, oli lukemisen yhteydessä tarkoitus nostaa aikaisemmasta kirjallisuudesta esille kaksi sellaista kohtaa, jotka tuntuvat palvelevan museopedagogiikan hyvää tekevistä monista vaikutuksista erityisesti tässä hankkeessa. Samoiten tuli lukiessa nostaa esille kaksi sellaista kohtaa, jotka eivät niinkään palvele museopedagogista aikuisnäkökulmaa.

Hanketapaamisessa keskusteltiin aiheesta aktiivisesti. Päätimme siirtää aiheen prosessoinnin tänne blogiin, jotta kirjoittajien ajatuksia voi kommentoida kuka tahansa. Visiona on kehitellä Avara museo-museopedagoginen määritelmä, kun kohderyhmänä on aikuiset. Huom! Vision nimi on todella työnimi, ensimmäisenä tulee mieleen, onko olemassa sellaista kuin aikuismuseopedagogiikka tai tarvitaanko tällaista määritelmää!
Osahanketoimijat eri museoista tulevat kirjoittamaan tänne tämän syksyn (2010) aikana omat oppimiskäsityksensä ja peilaavat niitä mainittuihin artikkeleihin (kaksi tukevaa kohtaa). Tässä lähtee ensimmäinen yksi oppimiseen liittyvä oma näkökulmani: Oppiminen on tiedon rakentamista yhdessä. Osahankkeiden puitteissa tulee postauksi aiheesta lisää.
27. lokakuuta 2010 Leena Tornberg

Museums meet Adult Educators -konferenssi 23.-24.9.2010

Museums meet Adult Educators -konferenssi järjestettiin 23.-24.9.2010 Kööpenhaminassa. Konferenssiin osallistuivat Avara museo -hankkeesta Ulla, Jaana, Leena ja Pauliina. Lisäksi mukana olivat Leena Tokila Museoliitosta ja Kalle Kallio Työväenmuseo Werstaalta. Konferenssipaikkana toimi Vartov, 1700-luvulla rakennettu neljän rakennuksen ja kauniin sisäpihan muodostama kokonaisuus.

Kuva: Kalle Kallio





Kuva: Ulla Rohunen
Runoilija, teologi ja kansaopetuksen "isä" Nikolai Frederik Severin Grundtvig (1783-1872) toimi Vartovin seurakunnan pastorina. Tänä päivänä Vartovissa toimii mm. Tanskan museoliitto, Grundtvig Akademi sekä päiväkoti.

Konferenssin avasi MumAE-projektin koordinaattori Margherita Sani. Hän kertoi projekteista, joita on rahoitettu EU:n elinikäisen oppimisen Grundtvig-ohjelmasta. Lifelong Museum Learning (LLML) -projektin yhtenä tuloksena oli hyvin käyttökelpoinen Lifelong Learning in Museums - A European Handbook, joka on ladattavissa verkossa (myös tämän blogin tietopankista). Niin sanottuja Learnin partnership -projekteja ovat olleet mm. Museums tell many stories, Museums and young people, Volunteers for cultural heritage ja Museums as Places for Intercultural Dialogue. Näistä kaksi jälkimmäistä ovat myös julkaisseet teemoistaan käsikirjat, jotka ovat ladattavissa projektien verkkosivuilla. Vielä tänä vuonna starttaa uusi verkostoprojekti The Learning Museum (LEM), jossa myös Suomen museoliitto on partnerina.

Konferenssin ensimmäinen keynote-puhuja oli Desmond O´Neill, geriatri ja aivohalvauksiin erikoistunut lääkäri Trinity Collegesta Dublinista. Hän tarkasteli puheessaan sitä miten vanheneminen vaikuttaa oppimiseen ja miten vanhenevaan oppijaan suhtaudutaan. O´Neillin esityksen selkein viesti oli se, että meidän pitäisi purkaa vanhenemiseen liittyvä myytit ja hyväksyä vanhenemisen kompleksisuus. Ikäihmiset eivät ole kaikki samanlaisia, kuten joskus ihmiset näyttävät luulevan. Itse asiassa kaksi 80-vuotiasta on elämänkokemustensa tuloksena hyvin paljon keskenään erilaisempia kuin kaksi 40-vuotiasta. Kaiken ikäiset ihmiset kasvavat jossain suhteessa ja menettävät jotain toisessa. Väestön ikääntyminen ei O´Neillin mukaan aina ole taloudellekaan haitaksi; rikkaimpia maita ovat ne maat, joissa on paljon senioreita ja ikääntyviä.

Kuva: Kalle Kallio
O´Neill puhui paljon ikääntyvien luovuudesta ja otti esiin lukuisia kuuluisia taiteilijoita, jotka ovat eläneet taiteellisesti merkittävimmät vuotensa vanhemmalla iällä. Esimerkiksi arkkitehti Frank Lloyd Wright oli 73-vuotias kun hän alkoi suunnittelemaan Guggenheim-museon rakennusta New Yorkiin. O´Neill mainitsi ruotsalaisen tutkimuksen Neda Agahi & Marti G. Parker & Kozma Ahacic: Continuity of Leisure Participation from Middle Age to Old Age (2006), jonka mukaan monet ihmiset aloittavat, toisin kuin usein luullaan, kulttuuriharrastuksen iäkkäänä, vaikka eivät olisi aikaisemmin kulttuuria harrastaneet. Toisaalta jatkuvuus harrastustoiminnassa jatkuu eli jos harrastuksiin on jo kuulunut museoissa käyminen, jatkuu tämä iäkkäänäkin. O´Neill myös siteerasi Bernard Isaacsia, joka on todennut, että: "If you design for the old, you include the young; if you design for the young, you exclude the old".

Grundtvig-ohjelman koordinaattori Alan Smith kiiruhti samaan aikaan pidettävästä Grundtvig Tenth Anniversary -konferenssista tuomaan terveisensä museoalalle. Smith kertoi puheenvuorossaan elinikäisen oppimisen ja Grundtvig-ohjelman historiasta, tavoitteista ja osa-alueista. Euroopan unionin Lifelong Learning -ohjelmaan kuuluvat aikuisten oppimiseen keskittyvän Grundtvig-ohjelman lisäksi eri ikäryhmiin ja koulutusasteisiin keskittyvät Comenius, Erasmus ja Leonardo da Vinci -ohjelmat. Grundtvig-ohjelman strategisena tavoitteena on vastata Euroopan ikääntyvän väestön koulutuksellisiin haasteisiin ja auttaa tuottamaan aikuisille polkuja omien tietojensa ja taitojensa kehittämiseen. Lisää EU:n elinikäisen oppimisen ohjelmasta ks. http://ec.europa.eu/education/index_en.htm.

Kuva: Kalle Kalli
Professori Bob Fryer on mm. brittiläisen Campaign for Learningin puheenjohtaja ja NIACEn hallituksen jäsen. Hän esitti puheenvuoronsa aluksi kysymyksen: What kind of learning is going to be appropriate in the 21st Century? Fryerin mukaan elämme perinpohjaisten ja laaja-alaisten taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen muutosten aikaa ja tämä vaikuttaa myös käsityksiin oppimisesta ja siitä millaista osaamista yhteiskunnassamme tarvitaan.

Fryer käsitteli paljon työelämän muutoksia ja työelämän vaatimuksia oppimiselle. Hän piti Jacques Delorsin johtaman elinikäisen oppimisen komission julkaisemaa raporttia Learning: The Treasure within (1997) ja siinä kehitettyä neljän oppimisen peruspilarin -systeemiä parhaana mitä elinikäisestä oppimisesta on sanottu.


Kuva: Kalle Kallio
Oppimisen neljä ydintarkoitusta/peruspilaria ovat 1. tietämään oppiminen, 2. tekemään oppiminen, 3. oppiminen elämään yhdessä, 4. olemaan oppiminen. Raportti pyrki tarkastelemaan oppimisesta laajassa sosiaalisessa kontekstissa. Myös Fryerin mukaan oppimisen tulisi tarkoittaa oppimista kaikkialla: työssä, koulussa, kotona, elinikäisesti ja elämänlaajuisesti. Hän totesikin, että oppimisesta tulisi tehdä normaalia!

Landesmuseum Linzin johtaja ja NEMOn hallituksen jäsen Peter Assmann puhui museoiden pedagogista ohjelmista. Assman piti puheenvuoronsa lähtökohtana monien maiden kouluissa aikanaan olleita suuria koululuokkia, jossa samassa luokassa oli monenikäisiä oppilaista. Tällaisissa luokissa koululaiset ovat kokeneet, mitä vastavuoroinen opetus ja oppiminen on (koululaiset opettivat myös toinen toisiaan). Assmannin mukaan museossa oppiminen on ennen kaikkea sitä, että kävijä pääsevät kosketuksiin erilaisten sisältöjen, erilaisten ihmisten ja erilaisten maailmankatsomusten kanssa. Museo tarjoaa siis kokemuksellisia oppimista kaikenikäisille. Oppiminen museossa on kuitenkin vapaaehtoista ja käynti museossa kilpailee monen muun vapaa-ajan aktiviteettien kanssa. Assmann korosti, että suurin osa eurooppalaisista museoista on paikkoja, jotka tarjoavat hyvin selkeästi rajattua tietoa menneestä ja nykyisestä tieteellisesti tarkasti esitettynä. Museoiden yhteiskunnallinen vastuu ei Assmannin mielestä ole riittävästi esillä, matkailun merkitys kylläkin. Museoilta vaaditaan enemmän yhteiskunnallisesti näkyvää toimintaa, joten museoiden kannattaa tuoda esiin museoita oppimisen paikkoina ja niiden on aktiivisesti oltava osa erilaisten ihmisten oppimisen prosesseja. Museoiden on päätettävä, että ne haluavat toimia tässä roolissa ja tehtävää on korostettava, kun neuvotellaan taloudellisista resursseista.

Museoiden on tuotava esiin oppimisen paikkoina (educational site) ja niiden pitäisi integroitua ja verkostoitua muiden - myös formaalin aikuisopetuksen ei vain lasten perusopetuksen - opetus- ja koulutusalan instituutioiden ja toimijoiden kanssa ja saada vastaavaa poliittista tukea. Museoilla on mahdollisuus tarjota taustoiltaan erilaisille ihmisille paikka oppimiseen ja tämä näkökulma on tuotava mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Museot tarjoavat tilan, jossa yhdistyvät erilaiset ihmiset, museon sisältö ja aika. Eurooppalainen kulttuuriperintö tarjoaa pitkän, vuosisataisen ymmärryksen dialogista, jossa lähtökohdiltaan erilaiset näkökulmat kohtaavat. Museon on oikeastaan tarkasteltava kaikkia toimintojaan oppimisen edistämisen näkökulmasta. Tämä vaikuttaa mm. museotyöntekijöiden rekrytointiin. Museon on kiinnityttävä oppimisen ja koulutuksen kentän hankkeisiin ja oppimisen alan organisaatioihin. Keskustelu näistä asioista on vasta alkamassa, mutta museoinstituution tulevaisuuden kannalta on oleellista pitää tavoitteena museon sosio-polittista roolia elinikäisen oppimisen kentällä.

Konferenssin ensimmäinen päivä päättyi workshoppeihin, joissa pohdittiin mm. Grundtvig-hakemuksen kirjoittamista, kulttuurien välistä dialogia, oppimista ja luovuutta aikuisiällä, museoiden vapaaehtoisia sekä aikuisten oppimisen arviointia. Avaramuseolaiset jakautuivat eri workshoppeihin.

Workshop Evaluating Adult Education oli osallistava ja toiminnallinen. Osallistujien tiedot ja kokemus arvioinnista vaihtelivat paljon, mikä oli vetäjien kannalta hankalaa, sillä mm. työpajan tehtävät oli laadittu ja aikataulutettu arviointiosaamista jo omaavien näkökulmasta. Työpaja aloitettiin kysymällä osallistujilta, miksi ylipäätään pitää arvioida? Osallistujien mukaan arviointia tehdään rahoituksen hankkimiseksi, laadun varmistamiseksi, käytäntöjen muuttamiseksi, yleisön tarpeisiin vastaamiseksi, oman osallistumisen reflektoimiseksi, vaikuttavuuden selvittämiseksi jne. Arvioinnissa on ensisijaista, että tiedetään toiminnan tavoite, mitä ryhdytään arvioimaan. Kouluttajat korostivat, että instituution tai toimijan, joka pyytää tai suunnittelee arvioinnin aloittamista, tulee pystyä kaikista ensimmäiseksi määrittelemään toiminnan tavoite, jota arvioidaan. Tämä on arviontityön pohja. Kouluttajat korostivat edelleen, että arviointi suunnitellaan tarpeeksi ajoissa ei sitten kun toiminta on käynnissä tai kuten vielä valitettavan usein toiminnan loppupuolella tai jopa toiminnan päätyttyä. Luennoitsijat perustelivat hyvin, miksi tavoite tulee olla tiedossa ennen arvioinnin aloittamista. Tavoite määrittelee ensisijaisesti sen, mitä menetelmiä arvionnissa tullaan käyttämään sekä tämä taas vuorostaan määrittelee arvioinnin aikataulun, materiaalin hankinta-aikataulun ja analysointimenetelmän ja tarvittavan ajan. Arviontityö on prosessiluonteinen, jossa ainoastaan oppimisen tulokset (learning outcomes) eivät ole fokuksessa, vaan prosessidokumentoinnilla saadaan taustatietoa oppimisen tuloksille.

Laajemmista arviointimalleista esiteltiin on brittiläinen GLO (Generic Learning Outcomes). Geneeriset taidot (esim. yleiset työelämätaidot tai siirrettävät taidot; kriittinen ajattelu, analyyttinen päättelykyky, ongelmanratkaisu, kommunikaatiotaito; yhteistoiminta, informaatiolukutaito, metakognitio, ongelmanratkaisu, luova ajattelu, itseohjattu oppiminen; oppimaan oppiminen; sosiaalinen rohkeus, kekseliäisyys, riskinotto, innostumisen ja innostamisen taito) ovat olleet tutkimuksen kohteena kansainvälisesti ekä formaaleissa että informaaleissa oppimisen ympäristöissä. Tutkimusta tällä alalla ja etenkin, kun kyseessä on aikuiset museossa oppijana, geneeristen taitojen kehittämiseen substanssipohjaisen kognitiivisen tiedon sijaan voitaisiin kiinittää enemmänkin huomiota. Luennoitsijat esittelivät myös GLO:n seuraavaa vaiheetta GSO Generic Social Outcomes, jota on kehitetty ainkin Britanniassa. Tämä menetelmä keskittyy geneeristen taitojen sijasta tai pureutuu yhteen gereeriseen osa-alueeseen, sosiaaliset taidot yhteisössä. RARPA (Recognising and Recording Progress and Achievement), on malli, jossa korostetaan erityisesti oppimisen prosessia. Arviointityökalun on kehittänyt NIACE (National Institute for Adult Continuing Education). Yksinkertainen koulutuksen järjestäjän/projektin toteuttajan työkalu on päiväkirja, jota pitää kirjoittaa koko koulutuksen tai projektin keston ajan. Toiminnallisessa osuudessa pienryhmissä tutustuttiin erilaisiin arviointimenetelmiin ja materiaalinkeräämiseen niiden puitteissa; mm. visuaalisiin, pre-post-menetelmiin (kirjallisiin) ja päiväkirjamuotoon. Jokainen ryhmä käsitteli omaa materiaaliaan ja esitteli ko. materiaalinkeräämismenetelmän hyviä ja huonoja puolia sekä mahdollisia kehittämisehdotuksia niihin.

Workshopissa Learning and Creativity in Adult life Trapholtin museon johtaja Karen Gron veti innostavan työpajan jossa kommentoitiin kahta valinnaista taideteosta omilla leikkikaluista, väripapereista, postikorteista ja puupalikoista kootuilla teoksilla. Omat työt kommentoivat joko varsinaisen teoksen omavalintaista teemaa tai esim. teoksen värejä yms. Gron kertoi myös kiinnostavista museon toimintamalleista mm. asiakkaiden kuratoimista näyttelyistä ja korosti myös taidekasvatuksen roolia tiedollisten kehysten luomisessa asiakkaille. Toisen osan workshopia veti Maria Bourke Irlannin kansallisgalleriasta (Keeper and Head of Education at the National Gallery of Ireland) . Hän esitteli kansallisgalleriassa kehitteillä olevaa aikuisille suunnattua tehtävälomaketta joka on tarkoitettu gallerian asiakkaille museokäynnin tueksi. Hän esitteli myös muita malleja joita ovat jo ottaneet tai suunnittelevat ottavansa käyttöön.

Kuva: Kalle Kallio
Konferenssin toisen päivän aloitti David Anderson, Victoria & Albert Museumin Learning and Interpretation -toimintojen johtaja. Anderson peräänkuulutti yleisöjen historian tutkimusta. Andersonin mukaan museoiden asennetta vähemmän koulutettuja ihmisiä kohtaan kuvaa usein fraasi dumbing down mikä tarkoittaa sitä, että asiat esitetään yli-yksinkertaistetusti ja yleisön kykyjä aliarvioidaan. Usein tämä liittyy erityisesti vanhempaan väestöön.

EAEA:n (European Association for the Education of Adults) pääsihteeri Gina Ebner tarkasteli museoiden roolia aikuisten oppimisessa ja kertoi yleisesti EAEA:n toiminnasta.


Kuva: Kalle Kallio


Tämän jälkeen esiteltiin viisi erilaista projektia tai ohjelmaa, joita museoissa on kehitetty aikuisille. Tällaisia olivat Saksan Emdenin Kunsthallen taiteilijoille ja taideopettajille tarkoitettu ohjelma, brittiläisen Stretch-järjestön vangeille järjestämä taideohjelma, italialaisten kehittämä nykytaiteen viittomakieli sekä Lontoon museoiden kehittämä verkostomalli museoiden ja aikuiskoulutustahojen yhteistyöhön, jota on käytetty mm. ESOL-opetuksessa (English for speakers of other languages). Lisäksi projektikoordinaattori Pauliina K. esitteli Avara museo -hanketta.

Iltapäivällä toteutettiin workshopit uudelleen (yhtä lukuun ottamatta samat kuin edellisenä päivänä). Toisen päivän Intercultural Dialoque -workshopissa tutkijat Simona Bodo ja Anna Maria Pecci kertoivat Lingua contro Lingua -projektista (MAP for ID). Harjoituksena tehtiin ryhmätyö, jossa erilaisiin museoiden monikulttuurisiin caseihin etsittiin ratkaisumalleja. Konferenssin yhteenvedon teki ansiokkaasti Essex Havard (NIACE) ja konferenssi päättyi NEMO – Network of European Museum Organisations) tarjoamiin päätösviineihin. Kaiken kaikkiaan konferenssi tarjosi hyvän mahdollisuuden kuulla millaisia projekteja, ohjelmia ja suunnitelmia eurooppalaisilla museoilla ja museo-organisaatioilla on aikuiskävijöihin liittyen. Lisäksi saimme näkyvyyttä Avara museo -hankkeellemme ja hankkeesta oltiin hyvin kiinnostuneita.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Kokeile aikuisopiskelijan viikolla museokäyntiä!

Aikuisopiskelijan viikkoa vietetään Unescon aloitteesta jo yli 50 maassa. Viikon tehtävä on tiedottaa, motivoida, innostaa, aktivoida ja haastaa yhteistyöhön. Aikuisopiskelijan viikossa keskeistä on ajatus aikuisten kyvystä oppia kaikissa elämän vaiheissa, oppimisen hyödyistä työelämässä ja opiskelun ilosta rikkaana harrastuksena.

Viikon teema sopii mitä mainioimmin AVARA MUSEOn toiminta-ajatukseen! Porin museot ovat mukana aikuisopiskelijan viikolla tiedottamalla meneillään olevasta hankkeestamme. Viikon aikana hanke lanseerataan Porissa yleisölle. Porissa on aikomuksena koota kaupunkilaisista Avartajat -ryhmä ideoimaan hanketta yhdessä museoiden kanssa. Haku ryhmään käynnistetään myös aikuisopiskelijan viikon aikana.

Lue lisää: http://www.pori.fi/smu/sivut/index.php?p=693 

maanantai 11. lokakuuta 2010

TAP-näyttelyarviointimenetelmää testattiin

11.10.2010 Tietopankkiin lisättiin lyhyt juttu TAP (Thinking/Talking Aloud Protocol) menetelmän testauksesta. Haluatko vaihtoehdon kirjallisille asiakaspalautteille? Katso Tietopankista lisää.

torstai 7. lokakuuta 2010

Ennakkotietoa Avara museo -hankkeen järjestämästä koulutuksesta

Avara museo -hanke järjestää museoalan työntekijöille koulutusta, jonka avulla pyritään kehittämään aikuispedagogista osaamista museoissa. Syksyn 2010 aikana järjestetään ensimmäinen Avara museo -seminaari ja AVAAMO-opintoryhmät käynnistyvät.

Lue lisää Museoliiton verkkosivuilta!

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Kulttuurista hyvinvointia

Pauliina K. osallistui 28.9.2010 Hanasaaren - ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen järjestämään seminaariin Työ, terveys ja taide. Kulttuurin vaikutus ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin on teema, joka on ollut ”pinnalla” jo useamman vuoden ajan. Teema on laaja ja liittyy mm. sellaisiin aiheisiin kuin työhyvinvointi, työurien pidentäminen, elinikäinen oppiminen, syrjäytymisen ehkäiseminen ja kansalaisten aktivointi. Samoja teemoja tarkastellaan osaltaan myös Avara museo -hankkeessa.

Hanasaari on järjestänyt tähän mennessä jo useita kulttuuriin ja hyvinvointiin liittyviä seminaareja. Tämänkertaisen seminaarin tavoitteena oli edistää keskustelua työn, terveyden ja taiteen hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä ja tarjota mahdollisuus kuulla uusinta uutta pohjoismaisilta alan asiantuntijoilta.

Avara museo -hankkeen kannalta antoisinta seminaarissa oli kuulla millaisia lähestymistapoja kulttuurin hyvinvointivaikutuksiin on, millaisia projekteja on toteutettu tai ollaan toteuttamassa Pohjoismaissa sekä miten valtiovalta suhtautuu aiheeseen omissa toimenpideohjelmissaan. Heti seminaarin aluksi kuulimme Sosiaali- ja terveysministeriön ohjelmajohtajan Maija Perhon ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtajan Marja Vaaraman esittelemänä hiljattain valmistuneesta Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimenpideohjelmasta. Toimenpideohjelmalla saatiin hallituksen terveyden edistämisen politiikkaohjelmaan kirjattua taiteen ja kulttuurin tutkitusti hyvää tekevä ja terveyttä edistävä vaikutus. Ohjelmassa esitetään 18 toimenpide-ehdotusta, joiden avulla voidaan edistää terveyttä ja hyvinvointia taiteen ja kulttuurin keinoin. Museot mainitaan suoraan kahdessa toimenpide-ehdotuksessa: toisen ehdotuksen tavoitteena on etsiä aktiivisesti kuntalaisten käyttöön lisää yhteisiä toiminta- ja kohtaamispaikkoja. Kirjastoja, kansalais- ja työväenopistoja sekä museoita tuetaan tässä tavoitteessa. Toisen ehdotuksen mukaan taide- ja kulttuurilaitoksia sekä muita kulttuurialan toimijoita kannustetaan pitkäjänteiseen ja järjestelmälliseen yleisöyhteistyöhön sosiaali- ja terveydenhuollon hoito- ja palveluyksiköiden, muiden laitosten, koulujen sekä työpaikkojen kanssa. Mm. museot toteuttaisivat toimintaa paikallis- ja aluetasolla.

Puheenvuorojen jälkeen virinneessä keskustelussa yleisön joukosta esitettiin epäilys siitä onko toimenpideohjelmassa ideoitujen uudistusten toteuttamiseen kuitenkaan varattu taloudellisia resursseja. Nykyisillä resursseilla nimittäin monet kulttuuriorganisaatiot eivät näitä tehtäviä pysty toteuttamaan. Aiheellinen epäilys. Vastauksen perusteella rahaa on jonkin verran käytettävissä, mutta suurista summista ilmeisesti ei ole kyse.

Mielenkiintoista oli se, että pohjoismaiset vieraat pitivät Suomea edelläkävijänä siksi, että toisin kuin muissa Pohjoismaissa täällä asiassa on edetty myös valtionhallinnon tasolla ja saatu aikaan toimenpideohjelma.

Pohjoismaisen kulttuuri- ja terveysyhteistyö -hankkeen toiminta oli minulle aivan uusi tuttavuus. Kyseessä on syksyllä 2011 päättyvä hanke, jonka tavoitteena on rakentaa kulttuuri- ja terveysyhteistyölle toimiva verkosto , tietopankki, konferenssi ja pysyvä yhteistyöorganisaatio. Suomesta hankkeen työryhmässä ovat edustajat Folkhälsanista ja Hanasaaresta.

Uumajan kaupungin senioreille tarkoitetut kulttuuripalvelut tekivät vaikutuksen. Koordinaattori Eleanor Bodel esitteli kaupungin Kultur för seniorer - Kultur och hälsa -verkostoa, joka esimerkiksi vuonna 2007 järjesti 7552 senioreille suunnattua tilaisuutta alueella: mm. kuorolaulua, liikuntaa, tanssia ja käsitöitä. Verkoston toiminnassa on mukana useita järjestöjä ja vapaaehtoisia. Tilaisuudet ovat usein sukupolvien välisiä niin, että paikallisten oppilaitosten opiskelijat osallistuvat toimintaan. Esimerkiksi yli 200 hengen senioreista ja paikallisen musiikkikoulun oppilaista koottu kuoro, joka laulaa rokkia, kuulosti mielenkiintoiselta! Uumajan toimintamallista on julkaistu myös käsikirja.

Iltapäivällä pienryhmissä jatkettiin eri aiheiden käsittelyä. Valitettavasti ryhmä, johon olin ilmoittautunut ja joka olisi käsitellyt Kulttuurin ja terveyden ajankohtaisia tutkimuksia, oli peruuntunut. Koulutuksen muutostarpeita käsitellyt pienryhmä, johon osallistuin, sai aikaan mielenkiintoista keskustelua erityisesti siitä millaista osaamista kulttuuri- ja terveysteeman yhdistäminen vaatii työelämässä, miten näiden vaatimusten tulisi heijastua alan opintoihin sekä kuinka kulttuurialan ja sosiaali- ja terveysalan opinnot voisivat hyödyntää toinen toisiaan (lähinnä amk-tasolla).

Päivä päättyi kurkistukseen ihmisen aivoihin. Kolme eri tavoin aivojen toimintaan erikoistunutta lääkäriä Göteborgin yliopiston Kultur och hälsa -keskuksesta tarkastelivat kulttuurin vaikutusta aivoihin ja sitä kautta ihmisen toimintaan ja hyvinvointiin. Selväksi tuli ainakin se, että aivot ovat muovautuva elin ja niiden toimintaan voidaan vaikuttaa: uusia aivosoluja, yhteyksiä ja rakenteita muodostuu aivoissa jatkuvasti. Ja rikastuttava ympäristö (mm. kulttuurin harrastaminen) vaikuttaa aivoihin positiivisesti!

perjantai 1. lokakuuta 2010

Porin taidemuseon AVARANA tavoitteena kovempi tungos museossa

Taidemuseokäyntejä on monenlaisia. Joskus olen kuljeskellut yksinäni kaikuvissa saleissa omia askeleitani kuunnellen, joskus venyttänyt hermojani pitkissä jonoissa ja koettanut tunkea massan mukana teokselta toiselle. Ensimmäisen tilanne on teoksiin keskittymisen kannalta periaatteessa erinomainen, mutta kumpikaan esimerkki ei ehkä ole ideaalitilanteesta. Museokäynti voi olla elämyksellinen yksin tai ryhmässä. Yksin näyttelyyn voi tutustua omien mieltymystensä mukaan omassa tahdissaan. Yhdessä jonkun toisen kanssa tuleekin yllättäen syvennyttyä johonkin teokseen jonka muuten olisi ohittanut. Ajatusten vaihtaminen toisten näyttelykävijöiden kanssa rikastaa parhaimmillaan kokemusta todella paljon.

Porin taidemuseon osahankkeen AVARA MUSEO – aikuisväestö, seniorit ja karttuva kulttuuripääoma perustana on ajatus museosta paikkana, jossa taiteen ja yleisön kohtaamisista syntyy tilanteita elämyksille ja elinikäiselle oppimiselle. Yleisön sijasta voidaan vielä mieluummin puhua monikossa yleisöistä. Yleisöt muodostuvat yksilöistä, erilaisista ihmisistä erilaisine odotuksineen, ennakkoluuloineen ja toiveineen. Hankkeemme yksi tavoite on selvittää aikuiskävijöiden odotuksia, tietääksemme missä olemme tähän mennessä onnistuneet, mitä emme ole tulleet ajatelleeksi, ja miten voisimme parantaa palvelujamme.

Kiinnostavimpana haasteenamme on pohtia mitä kaikkea taidemuseo avoimena oppimisympäristönä voi oikeastaan olla? Minkälaisia ryhmiä aikuisten joukossa on? Onko hedelmällistä kohdentaa palveluja iän, sukupuolen, erityiskiinnostuksen tai erilaisten tarpeiden mukaan? Minkälaisia saavutettavuuskysymyksiä täytyy ratkaista kun taidemuseostamme rakennetaan avointa oppimisympäristöä? Tässä vaiheessa kysymyksiä on paljon!

Museot ovat perinteisesti olleet paikkoja, joissa museolla on vahva asiantuntijan ja oman erityisalansa tiedon auktoriteetin – ”portinvartijan” – rooli. Nykyään tästä ajattelusta on paljolti luovuttu ja taiteen ja yleisön kohtaamista pidetään hetkenä jolloin teoksen merkitykset syntyvät, ja jokainen kohtaaminen nähdään yhtä arvokkaana. Viime viikon AKTIIVI –verkoston seminaareissa Helsingissä puhuttiin paljon yleisöjen ottamisesta mukaan oppimisen sisältöjen rakentamiseen. (katso http://elgg.mcampus.fi/aktiivi/pg/pages/view/1313/ )Yksin oppimisen sijaan elinikäisessä oppimisessa pidettiin tärkeänä yhdessä tekemistä ja vuorovaikutusta. Tietojen ja kokemusten jakaminen muiden kanssa nähdään mielekkääksi ja hyvin toimivaksi tavaksi oppia. Tämä on hyvä lähtökohta myös keskustelevalle museo-oppimiselle.

Koska aikuisväestössä on edelleen paljon myös museoiden ei-kävijöitä, ajattelemme että museoiden ymmärtäminen oppimisympäristöksi voisi tuoda meille myös uusia yleisöjä ja aktivoida nykyisiä. Kun museo käsitetään avoimeksi oppimisympäristöksi, on kenties helpompi nähdä että museon tarjoamia sisältöjä voi lähestyä omista lähtökohdistaan, hakea sitä mikä juuri itselle tuntuu kiinnostavimmalta. Elämyksiä, tietoa, tunteita, uusia ajatuksia!