tiistai 28. syyskuuta 2010

Palkintojen jakoa


En mitenkään voi olla hehkuttamatta tänään saamaamme Pedaalin palkintoa! Varsinaisesti Avaraan museoon se ei kohdistu, mutta välillisesti kyllä. Nimittäin Avara museon Moniäänistä museota ei olisi ilman tamperelaista TAITEtta, ilman TAITEn pilottia ei myöskään olisi kaupungissamme ollut tätä mainiota poikkihallinnollista mallia, eikä TAITEn tuottamaa Taidekaarta.

TAITE on saavuttanut mitä ilmeisemmin 10 vuoden iän. Sen alkua on vähän hankala laskea koska alkuun mahtui paljon pätkärahaa. TAITEn nimessäkin projekti on roikkunut vielä pitkään vaikka sen toiminta vakiintui vuonna 2005 lähtien vakituisten toimien myötä. Alkunsa tämä mainio malli sai kahden Marjaanan, Kalliokosken ja Herlevi-Turusen ajatuksista elävöittää museoiden opastettuja kierroksia. He tulivat museomaailmaan ulkoa, koulusta ja päiväkodista ja toivat tullessaan totta vie terveellisen tuulahduksen. Itse pääsin osalliseksi tähän humuun vuoden 2003 alusta (muistaakseni:) seurattuani sitä ennen tiiviisti heidän matkaansa museomaailmassa. TAITE nimikin otettiin käyttöön suurin piirtein näihin aikoihin.

Näen itse Pedaalin myöntämän palkinnon arvokkuuden myös moniammattillisuuden palkintona. Nykyisessäkin TAITEssa meitä on moneksi ja se on meille suureksi rikkaudeksi.

Tätä moninaisuutta tullaan vaalimaan myös Moniäänisessä museossa, taitemaisuutta ja hullunrohkeuttakaan unohtamatta :)
Kuva voi olla hieman rakeinen, onhan se jo TAITEn 'varhaisilta' vuosilta. Palkintomme peruskallion äärellä: Marjaanat työssään.

maanantai 27. syyskuuta 2010

Terveisiä MumAE-konferenssista Kööpenhaminasta (23.9-30.9.2010)

Pikaisimmat terveiset Museums meet Adult Educators-konferenssista. Konferenssin yksi aktiivisimmista järjestäjistä oli Englannin kansallinen NIACE The National Institute of Adult Continuing Education, kotisivu http://www.niace.org.uk/. Insituutin ajatus on rohkaista aikuisia kaikenlaisen oppimisen ääreen. Paikalla oli tutkijoita mm. Simon Beer, Essex Havard, Jan Novitzky, jotka ovat tehneet pitkään työtä informaalien oppimimisen paikkojen parissa kuten museot ja kulttuurilaitokset.

Toinen mielenkiintoinen linkki on EAEA European Association for the Education of Adults, jota esitteli pääsihteeri Gina Ebner Brysselistä. EAEA:n tiedotusosasto on Suomessa, josta sanotaan heidän kotisivullaan http://www.eaea.org/fi/index.php?k=3058 :
Toimisto koostuu yhdestä työntekijästä, Johanni Larjangosta. Useimmiten hänet löytää tietokoneensa äärestä lisäilemässä uusia tietoja EAEA:n kotisivuille, mutta hän osallistuu myös seminaareihin ja tapaamisiin, yrittäen elää elinikäisen ja elämän täyteisen oppimisen periaatteiden mukaisesti.

NIACEn henkilökunnan kanssa keskusteltiin yhteisistä mielenkiinnon rajapinnoista, joiden eteen tullaan ehkä työskentelemään ensi vuoden aikana tai tulevaisuudessa yleensä. Yhteydenotto Suomen EAEA tiedotustoimistoonkaan on työn alla. Miten asiat alkavat kehittyä, kerrotaa siitä lisää täällä.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Babelista moniääniseen


Loppukesän ja syksyn aikana olen tutustunut useampaankin hienoon museopalvelukokonaisuuteen jotka tavalla tai toisella liittyvät maahanmuuttajiin tai monikulttuurisuuteen. Muutama viikko sitten vierailin Tennarissa tutustumassa Babel-pajojen toimintaan. Ajatus siitä että maahanmuuttajataustainen taiteilija toimii työpajavetäjänä ilman rasitetta siitä että hänen täytyisi jollain tavalla tehdä syntyperänsä mukaista taidetta, tuntui yhtäkkiä uudelta ja virkistävältä. Niinhän sen pitääkin olla, mutta silti sitä ei ehkä tule ajatelleeksi. Miksi sitä mieltää jonkun kulttuurin edustajan toimimaan aina oman syntyperäisen kulttuurinsa perimmäisenä vaalijana ja että taiteilijan 'pitäisi' jatkaa niitä oman kulttuurin perinteitä? Olisihan vallan kamala tilanne jos minun oletettaisiin tekevän käsityöpajan vetäjänä aina ja pelkästään esim.löttöjä tai virsuja koska ne liippaavat suomalaiseen perinteeseen.
Myös taiteiljoiden panos pajojen tiedottamisessa on hienosti huomioitu. Maamiehen on syystä tai toisesta helpompi saada viesti eteenpäin kuin museon tiedottajan tai museolehtorin. Onhan se nähty että tiedotettu on mutta kukaan ei tule. Helposti siitä vedetään johtopäätös että tarjottu palvelu ei kiinnosta kohderyhmää, esim. maahanmuuttajia, kun itse asiassa tiedotustapa tai -kanava on saattanut olla vääränlainen.
Moniääninen museo -kurssi saatiin käyntiin tällä viikolla. Ensimmäisellä tapaamiskerralla mukana oli 6 sosiaalista kurssilaista. Tunnelma oli hyvä ja itselleni vahvistui usko siitä että ryhmänä saamme aikaan paljon. Kurssilaisemme ovat meidän asiantuntijoita, eivät niinkään oman syntyperänsä kautta vaan maahanmuuttajan kokemuksen kautta, sekä yhtä vahvasti aikuisuuden kautta. Koska Moniäänisen museon tavoite on kehittää uusia (ja vahvistaa vanhoja) museopalveluja maahanmuuttajille, me keskitymme väistämättä myös aikuisille suunnattuun museopedagogiaan. Ja siinähän saadaan syödä aika monta pullaa ja kumota kuppi jos toinenkin kahvia ja teetä ennen kuin näissä asiossa päästään edes puoleen väliin.
Kuka voi edustaa mitäkin ryhmää on sitä monimutkaisempi kysymys mitä pidemmälle asiaa pohtii. Jotta saisimme kattavasti edustettua ryhmässämme kaikki Tampereella asuvat maahanmuuttajat heidän kansallisuuksiensa puolesta, tulisi meillä olla kurssilla noin 100 osallistujaa. Seuraava kysymys olisi tietysti se voiko kukaan edustaa kansallisuuttaan yksin. Voinko minä olla suomalaisuuden asiantuntija -en taatusti. Tästäkin syystä kurssin lähtökohtana on enemmänkin maahanmuuttajan kokemus vieraassa maassa kuin yksittäinen kansallisuus.
Näitä asioita muun muassa mutustelemme seuraavassa tapaamisessamme :)

maanantai 6. syyskuuta 2010

Avara museo - kehittyvä oppimisympäristö aikuisille: Tietopankki

Avara museo - kehittyvä oppimisympäristö aikuisille: Tietopankki

Mainitsin hanketapaamisessamme eilen Collect and Share linkin. Kotisivu löytyy osoitteesta: http://www.collectandshare.eu/ Sivusto sisältää tosi paljon materiaalia, joten sovitiin eilen tapaamisessamme, että jos tänne lähetetään linkkejä toisille tiedoksi, ei lisätä vain linkkiä, että "tässä aiheesta lisää" "tai tässä olisi lisätietoa aiheesta", vaan tulee lyhyesti kuvailla, mitä erityistä sivustolta löytyy. Yritän siten lyhyesti: Collect and share on jo "vanha linkki (tässä media-ajassa)" luotu yli viisi vuotta sitten ja aktiivista tapahtumaa on ollut etenkin silloin. Suomen linkki näyttää ohjaavan Kiasmaan (vuoden 2004 tiedoilla), joten olisi kiva kuulla jotakin Kiasmasta, miten hanke on nykyään siellä esillä, aktiivisessa käytössä ta miten jatkunut. Mielenkiintoista on lukea suomalaisen Sanna Rekolan artikkeli: http://www.collectandshare.eu/good/index.aspxHankkeessamme olemme kehittämässä myös hyviä käytäntöjä aiheesta aikuiset oppijana museossa sekä tämän tiedon levittämistä, joten mielenkiintoinen kohta sivustossa on osoitteessa http://www.collectandshare.eu/studies/search.aspx(ja klikkaillen: homepage - case studies - case studies sivuston ensimmäiseltä riviltä klikataan "To search the case study database, please klick") Eli tästä halusin kertoa: täältä voi hakea eurooppalaisia hankkeita (vertailla löytyykö oman kohderyhmän hankkeita muualta, tai millaisia on ollut noin 2000-luvun puolivälissä), jotka liittyvät aikuisiin tai elinikäiseen oppimiseen: esim. valitsin kokeilumielessä ikäluokaksi 16-25, participants (tässä puhutaan tosiaan participants ei esim. kävijä) migrants, ja sain 10 hanketta, jotka ovat käsitelleet nuoria maahanmuuttajia. Meidän hankkeen kannalta, siellä näyttää olevan kohderyhmä työttömät, seniori-hankkeita saa selville hakemalla ikäluokan mukaan. Sivuston ja linkin takana on paljon samoja ihmisiä, jotka ovat järjestämässä/esíintymässä tulevassa Museum meet Adult Education -konferenssissa Kööpenhaminassa tämän vuoden syyskuussa, josta varmaan lisää tapahtuman jälkeen tässä blogissa. Ja lopuksi summa summarum ja itsearviointia: vieläkin pitäisi saada lyhyemmin ilmaistua asioita. Mutta tästä aloitan.

Werstaan Avaran museon syksyn esite on ilmestynyt


Werstaan Avaran museon syksyssä on luvassa kaikenlaista mukavaa. Syksyn ohjelmasta on painettu esite, jota levitetään työttömille ja lomautetuille. Esite sisältää perheen vapaalipun Werstaalle. Ohjelmassa on viikoittain näyttelykierroksia ja työpajoja. Meirän kaupungin Aune-rouvan iltapäiväkierroksella pääsee tutustumaan kaupungin väkeen ja Museokirjapainoon. Metallin hohto-työpajassa valetaan pieni metalliesine ja Tekstiilin taika-kierros johdattaa Finlaysonin nostalgisten froteiden äärelle. Syksyllä avautuvat näyttelyt Likainen menneisyytemme ja Metsäkansa valottavat suomalaisen arkielämän kehitystä ja puhtauskäsitysten muuttumista savupirtistä suihkusaippuaan. Näyttelyihin liittyy myös luentopäivä sekä koko perheen tapahtuma Vähän siistiä!,joka valloittaa Werstaan lokakuussa.