Hei, me tehtiin näyttely!

Miten Atamon-säilöntäaine liittyy Poriin? Miksi Paulan hiukset piti kihartaa? Entä mitä Kari kuunteli kasettimankastaan? Nämä tarinat selviävät Satakunnan Museossa, jossa Museoiden yönä 19.5. klo 18 avautuu yleisön esineitä esittelevä näyttely Karin kasettimankka ja muita tarinoita.

Satakunnan Museo ja Porin taidemuseo kutsuivat loppuvuodesta 2010 museoiden kehittämisestä kiinnostuneita aikuisia mukaan Avartajat-ryhmään. Tavoitteena oli saada yleisön ääni aikuisille suunnatun museotarjonnan kehittämisessä paremmin kuuluviin. Kevään 2011 aikana avartajat tutustuivat museoiden toimintaan, tiloihin ja ihmisiin, antoivat palautetta ja ideoivat uutta. Syksyllä ryhmä jatkoi toimintaansa Satakunnan Museon kanssa näyttelynteon merkeissä. 

Avartajien näyttelytiimi kuvattavana. 

Karin kasettimankka ja muita tarinoita -näyttelyä varten viisi miestä ja seitsemän naista valitsi esineen, joka on heille jollakin tavalla merkityksellinen. Näyttelyn esinevalinnat ovat henkilökohtaisia ja liittyvät eri elämänvaiheisiin, tärkeisiin ihmisiin, asuinpaikkoihin ja harrastuksiin. Esineet on sijoitettu Satakunnan Museon perusnäyttelyyn museoesineiden rinnalle, mikä mahdollistaa yhteyksien ja erojen pohdinnan eri aikakausien välillä. Näyttely on esillä Satakunnan Museossa 19.5.–14.10.2012. 

Näyttelynteko avartajien kanssa on ollut hieno kokemus. On ollut ilo todeta kuinka innoissaan he ovat siihen osallistuneet. Näistä kokemuksista sitten lisää vielä tuonnempana...

Yhteisellä matkalla yleisötyöhön

Tekniikan museossa on työstetty uutta strategiaa, jonka tekemiseen koko henkilökunta on aktiivisesti osallistunut. Tuleviin tavoitteisiin on asetettu yhdeksi painopistealueeksi yleisö. Tämä ei tarkoita vain viestinnällistä asiaa, eikä tämä tarkoita vain yhtä tapaa kohdata yleisö, vaan se on ikään kuin läpileikkaava ajatus, että museo ennen kaikkea on yleisötyötä – niin kokoelma- kuin näyttelypuolella.

Tämän ajatus vaatii enemmän kuin vain toteamisen. Konkreettisena esimerkkinä lähdimme osana projektihallinnan kehittämistä henkilökunnan kesken miettimään omien toimenkuviemme kautta, miten omaa osaamistamme voimme käyttää erilaisissa museon projekteissa. Näin kokoelma-, näyttely-, palvelu- ja hallintotiimi miettivät kukin erikseen, mitä annettavaa heillä on omalla ammattitaidollaan tiettyihin konkreettisina esimerkkeinä annettuihin projekteihin – esimerkkejä oli niin kokoelmapuolelta kuin palvelupuolelta.

Oli mahtavaa seurata, että kokoelmapuoli aktiivisesti mietti, mitä annettavaa heillä on uudelle asiakaspalvelupuolen projektille ja miten näyttelypuoli aktiivisesti mietti miten heidän osaamistaan voi hyödyntää kokoelmapuolen projektissa, jotka kaikesta tulisi parasta mahdollista. Nimittäin kyse ei ole vain työn kehittämisestä, projektihallinnasta ja prosessikuvausten avaamisesta, ja milloin kenenkin ammattitaitoa ja osaamista käytetään: Kyse on laaja-alaisesta näkemyksestä, että mitä tahansa me teemmekin, teemme sitä yleisöä varten ja kaikessa on asiakaspalveluaspekti sisäänrakennettuna. Yleisöä varten toimiminen voi olla kokoelmahallinnan kehittämistä, jolloin asiakaspalveluihmiset kokoelmapuolen kanssa miettivät miten se saadaan parhaalla tavalla hyödynnettyä ja yleiseen käyttöön tai näyttelysuunnittelua, jolloin parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen on otettava kaikkien osaaminen käyttöön. 

Nyt väitän: Mitään ei tule tehdä itsetarkoituksellisesti. Aina pitää olla tavoite. Ja se tavoite on viimekädessä yleisö.

Werstaalla on ensi viikonloppuna AistiMUS-tapahtuma. Tapahtuma on järjestyksessään toinen ja liittyy Ihan epäNormaalia-näyttelyyn, joka on esillä Werstaalla vielä toukokuun loppupuolelle saakka. AistiMUS-tapahtuma tarjoaa monenlaista moniaistista koettavaa, mm. Tampereen seudun näkövammaisten järjestämän pimeän kahvilan sekä Elävän kirjaston. Tapahtuman työpajoissa voi tehdä oman koskettelukuvan tai osallistua yhteisen animaation tekemiseen.

Romusoitinartesaani Kimmo Nissisen monenmoisista raaka-aineista rakentamat soittimiet ovat kävijöiden kokeiltava, mm. basso jonka ääni koetaan tuntoaistimuksena erityisen alustan kautta. Tapahtumassa esiintyy myös palkittu kehitysvammaisteatteri La Strada musiikki-ilottelullaan Käytöskukka.

Ovatko aikuiset erityisryhmä?

Eilisen työpäiväni päätteeksi vs. museonjohtaja toi eteeni OKM:n koekyselyn valtionosuusjärjestelmän kannustavuuden kehittämiseksi koskien vuotta 2011. Hän tarvitsi lisätietoja lomakkeen kohtaanT6, jonka otsikkona oli Yleisötyö. Lomakkeeseen oli tarkoitus merkitä erilaisille yleisöryhmille suunnatut tapahtumakerrat. Täytettäviä kohtia olivat: 

Lapsille ja nuorille suunnattu yleisötyö

Maahanmuuttajille suunnattu yleisötyö

Ikääntyneille suunnattu yleisötyö

Muille erityisryhmille suunnattu yleisötyö

Muu yleisötyö

Avara museo-hankkeen lähtökohta on ollut kehittää erilaisille aikuisryhmille suunnattua yleisötyötä. Kyseisessä lomakkeessa aikuisia ei mainittu lainkaan. Toki maahanmuuttajilla ja ikääntyneillä lomakkeessa tarkoitettiin nimenomaan aikuisia. Asia saattaa liittyä ajatukseen aikuisista itsestään selvänä kävijäryhmänä, jolle ei erikseen suunnata yleisötyötä. Jos ajattelemme museoiden yleisöjä suurena joukkona erilaisia pienempiä erityisryhmiä, aikuiset kirjattaisiin kohtaan: muille erityisryhmille suunnattu yleisötyö. Jos taas lomakkeen laatija on pitänyt aikuisia ikään kuin ”normaaleina” kävijöinä, he ovat kohdassa muu yleisötyö. Myöskään lomakkeen täyttöohjeissa ei kerrota onko olemassa erityisryhmiin kuulumattomia aikuisia, jotka voisi kirjata johonkin lomakkeen kohtaan. Täyttöohjeen mukaan aikuisille suunnattu yleisötyö täytyisi luokitella kohtaan Muu yleisötyö, koska se on ”muu kuin aiempiin kohtiin luokiteltu yleisötyö”. 

Yleisötyötä edeltänyt pääkohta lomakkeessa koski museoiden näyttelytoimintaa. Lomakkeen laatija on saattanut myös ajatella, että näyttelyt ovat museoiden aikuisille suunnattua toimintaa ja varsinainen yleisötyö kohdistuu erityisryhmiin. Lomakkeen taustalla oleva ajattelu luokitteluineen tuntuu Avara museo-hankkeen näkökulmasta varsin vieraalta.

Uusia museoblogeja

Museomaailmaan on syntynyt uusia mielenkiintoisia blogeja. Etelä-Karjalan museoiden hallinnoima paikallismuseoiden kehittämishanke Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö on julkistanut bloginsa. Tähän mennessä kirjoitukset ovat käsitelleet muun muassa museomummo ja -vaaritoimintaa, vapaaehtoisuutta museoissa ja osallistamista yleisemminkin. Hyvin samankaltaisia asioita, joita Avara museo -hankkeessa on pohdittu jo reilun kahden vuoden ajan.
Elävä Eteläkarjalainen Museoympäristö -blogi

Toinen uusi tulokas on Museoliiton blogi P.S. Post Scriptum, jossa etenkin liiton pääsihteeri Kimmo Levä, mutta ajoittain myös muut, pohtivat museoalan ajankohtaisia asioita.
P.S. blogi 

Päivitys 23.4.2012
Löytyi myös kolmas uusi ja mielenkiintoinen museoblogi. Vorssammuseo 3.0 -blogi käsittelee Forssan museon perusnäyttelyuudistusta ja toimii Vorssammuseo 3.0 -hankkeen projektikäsikirjana. Projektissa visioidaan museon tulevaisuutta asiakaslähtöisesti. Blogin mukaan projektissa on neljä kantavaa palkkia, johon runko nojaa: perusnäyttelyuudistus, asiakaspalvelu, museopedagogiikka ja osallistaminen.
Vorssammuseo 3.0

Voisiko museo olla ihanteellinen aikuisten oppimisympäristö?

Aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen kirjoittaa Sivistyksessä mielenkiintoisesti aikuisten oppimisympäristöistä. Hän kysyy miksi aikuisille ei luoda mukavia puitteita oppimiseen, kun lapsille kehitetään kivoja oppimisympäristöjä älyleikkipuistoista muunneltaviin koulurakennuksiin?

Manninen kertoo nähneensä elämänsä aikana muutamia hyviä aikuisten oppimisympäristöjä, ja yksi niistä on DDR-museo Berliinissä! Kaksi muuta ovat Linnunniemen osaamiskartano Joensuussa ja Fiskarsin ruukki.

Muistammeko me museoihmiset aina millainen potentiaali museoilla on toimia innostavina oppimisympäristöinä aikuisille? Mitä opittavaa meillä olisi Mannisen mainitsemilta esimerkeiltä?

Millainen on sinun mielestäsi ihanteellinen oppimisympäristö?