torstai 19. elokuuta 2010

Mennyttä ja tulevaa

Avara museo -hanke alkoi virallisesti vuoden 2010 alussa, joten ensimmäisen puolen vuoden etappi on jo ohitettu. Ensimmäiset kuukaudet ovat menneet paljolti uusien asioiden opettelussa ja tulevan suunnittelussa. Yksi kaltaisemme monen toteuttajan verkostohankkeen haasteita on se, että kaikki mukana olevan toimijat eivät pääse starttaamaan samaan aikaan. Projektityöntekijät aloittavat työnsä eri aikaan ja kaikki tarvitsevat luonnollisesti oman aikansa hankkeen asioihin tutustumiseen. Lopullinen porukkamme alkaa kuitenkin nyt olla koossa.

Ensimmäisten kuukausien aikana osahankkeissa on tehty paljon työtä sidosryhmiin tutustumisen ja heidän hankkeeseen sitouttamisen parissa. Hankkeen tavoitteena on kehittää museoissa olevaa aikuispedagogista osaamista ja siihen liittyviä toimintoja. Aikuiset museokävijöinä ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Osahankkeissa keskitytään senioreihin, maahanmuuttajiin, työttömiin sekä yrityksiin ja yritysten työntekijöihin. Näiden ryhmien kanssa toimivia Avara museo -hankkeen sidosryhmiä ovat esimerkiksi työttömien yhdistykset, maahanmuuttajien kanssa toimivat tahot sekä kuntien kulttuuri- ja sosiaalitoimet.

Avara museo -hankkeen tausta-ajatuksena on se, että jotta museot voisivat kehittyä houkuttelevimmiksi ja kiinnostavimmiksi oppimisympäristöksi aikuisille, tulee museoissa työskentelevien oppia lisää siitä miten aikuiset oppivat. Tämä tarkoittaa jo olemassa olevan sekä uuden tiedon ja osaamisen levittämistä koulutuksen ja tiedotuksen avulla.

Marraskuussa järjestetään ensimmäinen Avara museo -seminaari Tekniikan museolla Helsingissä. Tämän museoalan työntekijöille suunnatun, mutta kaikille avoimen, seminaarin ohjelmaa kootaan parhaillaan. Jo tätä ennen hankkeen puitteissa koulutetaan museoammattilaisia: Porin taidemuseo järjestää 28.8. museotyöntekijöiden koulutuspäivän, jonka aiheena on Näkövammaisen asiakkaan kohtaaminen museo- ja näyttely-ympäristössä. 2.9. Porin taidemuseossa museotyöntekijöitä koulutetaan otsikolla ”Yleisön tietotaidon hyödyntäminen osana museoiden opaskoulutusta ja asiakaspalvelun kehittämistä”. Koulutukset on suunnattu erityisesti Porin taidemuseon sekä Porin lastenkulttuurikeskus – Satakunnan lastenkulttuuriverkoston pedagogiselle ja asiakaspalvelutyötä tekevälle henkilökunnalle. Ne ovat avoimia myös Avara museo -hankkeen muille osatoteuttajille ja Rauman museoille. Syksyn kuluessa Tampereen museoiden museopedagoginen TAITE-yksikkö aloittaa omassa osahankkeessaan monikulttuuristen museo-oppaiden koulutuksen.

Koulutusten lisäksi hankkeen museoissa järjestetään lukuisia aikuisille suunnattuja opastuksia ja työpajoja. Mielenkiintoinen syksy luvassa!

1 kommentti:

  1. Hienoa, kaikenlaista mielenkiintoista menossa siis!

    Jos haluat, laita viestiä seminaaristanne, kun ohjelma varmistuu. Voin mainostaa sitä eteenpäin.

    VastaaPoista