maanantai 30. huhtikuuta 2012

Hei, me tehtiin näyttely!


Miten Atamon-säilöntäaine liittyy Poriin? Miksi Paulan hiukset piti kihartaa? Entä mitä Kari kuunteli kasettimankastaan? Nämä tarinat selviävät Satakunnan Museossa, jossa Museoiden yönä 19.5. klo 18 avautuu yleisön esineitä esittelevä näyttely Karin kasettimankka ja muita tarinoita.

Satakunnan Museo ja Porin taidemuseo kutsuivat loppuvuodesta 2010 museoiden kehittämisestä kiinnostuneita aikuisia mukaan Avartajat-ryhmään. Tavoitteena oli saada yleisön ääni aikuisille suunnatun museotarjonnan kehittämisessä paremmin kuuluviin. Kevään 2011 aikana avartajat tutustuivat museoiden toimintaan, tiloihin ja ihmisiin, antoivat palautetta ja ideoivat uutta. Syksyllä ryhmä jatkoi toimintaansa Satakunnan Museon kanssa näyttelynteon merkeissä. 




Avartajien näyttelytiimi kuvattavana. 



Karin kasettimankka ja muita tarinoita -näyttelyä varten viisi miestä ja seitsemän naista valitsi esineen, joka on heille jollakin tavalla merkityksellinen. Näyttelyn esinevalinnat ovat henkilökohtaisia ja liittyvät eri elämänvaiheisiin, tärkeisiin ihmisiin, asuinpaikkoihin ja harrastuksiin. Esineet on sijoitettu Satakunnan Museon perusnäyttelyyn museoesineiden rinnalle, mikä mahdollistaa yhteyksien ja erojen pohdinnan eri aikakausien välillä. Näyttely on esillä Satakunnan Museossa 19.5.–14.10.2012. 

Näyttelynteko avartajien kanssa on ollut hieno kokemus. On ollut ilo todeta kuinka innoissaan he ovat siihen osallistuneet. Näistä kokemuksista sitten lisää vielä tuonnempana...

2 kommenttia: