iPadit museossa oppimisen ja yleisötutkimuksen välineenä

Irene Rubinon (Australian Museum) mielenkiintoinen raportti ”iPads for museums: serving visitors and professional communities” kartoittaa tablettitietokoneiden käyttöä museoissa. Tablettitietokoneiden (kutsun niitä tässä yleisnimityksellä iPad kuten Rubinokin tekee) käyttö lisääntyy myös museomaailmassa; niiden vahvuutena on se, että niissä yhdistyvät älypuhelinten pieni koko ja kannettavien tietokoneiden tehokkaat multimediaominaisuudet. Lisäksi ne toimivat sekä sisältöä tuottavin että jakavina alustoina.

Rubino jakaa iPadien museokäytön erilaisiin kategorioihin, joista kaikista hän antaa konkreettisia esimerkkejä. iPadit ovat toimineet osana näyttelytilaa eräänlaisina digitaalisina näyttelyteksteinä, jotka mahdollistavat perinteisiä tekstejä vuorovaikutteisemman ja monimuotoisemman materiaalin tuotannon. Joissakin museoissa kävijöille on tarjottu lisätietoa tarjoava iPad käyttöönsä museovierailun ajaksi tai vierailija on voinut ladata näyttelyyn liittyvän sovelluksen omaan laitteeseensa.

iPadia on myös käytetty opastuksilla tulkinnan välineinä, jolloin oppaat ovat voineet käyttämänsä iPadin kautta tarjota kävijöille lisätietoa multimedia-muodossa. Joissain museoissa iPadia on käytetty työpaja-tyyppisessä pedagogisessa toiminnassa. Rubino toteaa raportissaan ehkä hieman yllättäen, että iPadien avulla voidaan edistää sosiaalista ja kasvokkaista (ei vain virtuaalista) vuorovaikutusta, ja sitä kautta myös oppimista. iPadien käyttöä havainnoitaessa on nimittäin huomattu, että niitä käytettiin usein ryhmässä. "Given most people come to museums with other people, the iPads turned out to be a social device which engaged people in a way that seemed natural to their visit" (s. 13). iPadien kautta oppimisen arviointi edellyttää kuitenkin kirjoittajan mukaan lisää tutkimusta.

iPadit voivat toimia myös kävijätutkimuksen välineenä. Laitteen avulla on esimerkiksi kerätty asiakaspalautteita haastatteluina ja kyselyinä. iPadia on käytetty myös tallentamaan kävijän reittejä ja käyttämää aikaa museossa. Kaikista näistä annetaan raportissa käytännön esimerkkejä.

Raportti löytyy PDF:nä täältä.

Anna kirjoitti iPadeista Tekniikan museon suunnitelmissa täällä. Onko muissa suomalaisissa museoissa kokemusta iPadien tai vastaavien käytöstä?

Sarjakuvaa työpajoissa

Werstaalla oli kesän ajan esillä Taide konfliktissa –näyttely, jonka yhteydessä Avara museo-hankkeessa hyödynnettiin ensimmäisen kerran sarjakuvaa työpajassa.  Näyttely oli laajasti määriteltynä poliittista nykytaidetta sisältäen mm. useita videoita mediataidetta. Näyttelyssä monet teemat liittyivät Meksikoon ja kuunneltavana oli mm. Werstaalla tehty kansalaisoikeusaktivisti Jyri Jaakkolan dokumentointihaastattelu. Jaakkola murhattiin Meksikossa Oaxacassa keväällä 2010.

Suoraan Suomen oloihin linkittyviä teemoja olivat tasa-arvo, seksuaalivähemmistöjen oikeudet sekä eläinten oikeudet. Parikin teosta kosketteli thaimaalaisten marjanpoimijoiden tilannetta Lapissa. Näyttelyn kysymykset olivat globaaleja, mutta linkittyivät helposti myös kunkin arkielämään. 

Avara museo-hankkeen kesän ohjelma oli suunnattu erityisesti nuorille työttömille. Päätimme käsitellä näyttelyn teemoja ruohonjuurisarjakuvan keinoin. Ruohonjuurisarjakuva on idealtaan sarjakuvaa, jota kuka tahansa osaa tehdä. Ennakkotaitoja tai piirustustaitoa ei tarvita, vain keskeistä on halu ottaa kantaa ja välittää viesti. Tämä toteutuu jo hyvin yksinkertaisessa, vaikkapa tikku-ukkoihin perustuvassa piirustuksessa. Lisää ruohonjuurisarjakuvan metodista: http://www.worldcomics.fi/

Vedin Ruohonjuurisarjakuva-työpajoja, jossa teimme varsin nopeasti ruohonjuurisarjakuvan keinoin kantaaottavia sarjakuvia näyttelyn teemoista. Kuvataideopiskelija Anna Knappe piti kesän aikana kolme pidempää työpajaa, joissa perehtyminen sarjakuvaan oli syvällisempää ja mahdollisti työskentelyn harkitummalla otteella. Sarjakuvatyöpajojen tuotoksia on nähtävillä myös näyttelyn blogissa: http://www.tkm.fi/konflikti/

Oli mukava huomata, että varsinkin kesän näyttelyn käsittelyyn ruohonjuurisarjakuva oli erittäin toimiva metodi. Näyttely tarjosi monenlaista mieittävää ja myös väitteitä, joista kävijät olivat eri mieltä. Kesän jälkeen olemme käyttäneet sarjakuvaa joidenkin ryhmien kanssa myös vammaisuutta käsittelevän Ihan epäNormaalia- näyttelyn työpajoissa.

Ihmisten museo

Riverside Museum

Pääsin viime viikolla LEM-hankkeen puitteissa opintovierailulle Riverside Museumiin Glasgowssa. Kyseessä on liikenteen alan erikoismuseo, jonka uusi, arkkitehti Zaha Hadidin suunnittelema, museorakennus avautui kesällä 2011. Ensimmäisten 10 viikon aikana museo keräsi huikeat 500 000 kävijää! 

Rekonstruoitu glasgowlainen katu liikkeineen

Riverside Museum on Glasgown kaupungin (city council) omistama ja osa Glasgown museoiden muodostamaa kokonaisuutta. Riverside Museum, kuten myös muut Glasgown museot, perustuu hyvin asiakaslähtöiseen toimintakonseptiin: museot todella toimivat yhteisöään eli Glasgown asukkaita varten ja yhdessä heidän kanssaan.

Riverside Museumin näyttelysuunnittelussa kaiken taustalla on ollut kaksi peruskriteeriä: ensinnäkin näyttelyyn valittavien esineiden tulee olla merkittäviä kokoelman kannalta ja toiseksi niiden tulee kiinnostaa museokävijää.

”It´s about people and their stories”

Yleisnäkymä näyttelytilasta

Ihmiset ja tarinat ovat keskiössä Riverside Museumissa. Tarinoita esitellään esineiden lisäksi tekstien, interaktiivisten multimediataulujen sekä videoiden avulla. Museo on tehnyt suuren työn kerätessään Glasgown asukkaiden tarinoita ja muistoja talteen. Museo myös etsi käsiinsä näyttelyyn esille valittujen esineiden oikeita omistajia, tallensi heidän tarinansa ja liitti ne näyttelyn kokonaisuuteen. Lopputuloksena näyttelyssä on 400 henkilökohtaista kommenttia ja tarinaa glasgowlaisilta ihmisiltä.

”Just talk to them!”

Digitaalinen palautetaulu

Museon tulee tuntea yleisönsä. Glasgown museot ovat tehneet vuosien ajan kävijätutkimuksia ja evaluaatioita eri toiminnoistaan, ja käyttänyt tuloksia hyväksi uuden museon suunnittelussa. Esimerkkejä museon yleisötutkimuksista löytyy täältä.

Riverside Museumia rakennettaessa yleisön näkemyksiä kartoitettiin muun muassa eri teemoihin keskittyvien asiakasraatien (advisory panels) avulla. Raateja oli viisi: saavutettavuusraati (access panel), yhteisöraati (community panel), oppimisraati (education panel), lapsiraati (junior panel) ja teiniraati (teen panel). Näiden lisäksi konsultoitiin myös akateemista raatia. Lue lisää asiakasraatien toimintaperiaatteista täältä. Kyseessä on samankaltainen toimintamalli kuin porilaiset Avartajat Avara museo -hankkeessa tai Lappeenrannan museoiden asiakasraati. Raatien avulla on mahdollista saada ensikäden tietoa yleisön ajatuksista, kiinnostuksen kohteista ja oppimistavoista. Yksinkertaisesti: mikä museossa toimii ja mikä ei? Mihin suuntaan museota kannattaa kehittää?

Clippers -peli

Glasgowssa esimerkiksi lapsiraati osallistui näyttelyyn tulevan interaktiivisen pelin kehittämiseen. Pelin ideana on saada skotlantilaiset teetä kuljettaneet Clipper-laivat Intiasta kotiin mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti. Museon henkilökunta esitteli pelin idean lapsiraadille ”paperiversiona”, pyysi heitä pelaamaan peliä ja kertomaan arvionsa siitä. Peliä muokattiin lasten arviointien mukaisesti. Myös pelin digitaalisen version kehittäjät sitoutettiin ottamaan raadin mielipide huomioon.

Riverside Museum ja Glasgown museot ovat erinomainen vierailukohde museoammattilaiselle. Jos et pääse paikan päälle, kannattaa tutustua ainakin museoiden verkkosivuihin. Museot jakavat mielellään kokemuksiaan ja osaamistaan, ja verkkosivuilla onkin paljon materiaalia mm. kävijätutkimuksiin liittyen.

Onko Avara museo myös avarakatseisuutta?

Tekniikan museon syksy Avara-hankkeen osalta on mennyt monien asioiden konkretisoitumisessa. Tietyn ikäisessä hankkeessa on haasteellista päästä toivottuihin tavoitteisiin, varsinkin jos tavoitteet ovat kovin abstrakteja. Näin voisi sanoa esimerkiksi "uusista toimintamalleista": Mitä ne oikein ovat? Miten niitä kehitetään? Kuka niitä kehittää? Mihin niiden kanssa päädytään? Onneksi kehityshankkeissa ei aina ole tarkoituskaan päättää jotain, vaan olla hyvässä alussa kehittää jotain - vaikka joskus yritysten ja erehdysten kautta.

Kun Tekniikan museolla oli tavoitteena uudet toimintamallit ja innovatiiviset palvelupaketit, eivät ne vielä sisällöltään olleet ennalta määrättyjä. Hankkeen aikana on ollut äärimmäisen mielenkiintoista miettiä, kuinka avaria voimme olla, kun mietimme uusia toimintamalleja tai palveluita museossamme. Kuinka helposti menemme jo ennalta tuttuun tai hyväksi havaittuun? Kuinka pitkälle tuntemattomaan ja uuteen rahkeemme riittävät? Näitä asioita mietimme omassa yleisöpalveluporukassamme kuin laajemminkin. Nämä kun liittyvät suurempaan kokonaisuuteen ja museon strategiaan - ja niin pitäisi kaikkialla ollakin.

Mitä sitten on konkretisoitunut? Olemme kehittämässä toiminnallisia pisteitä yhteistyössä eri yritysten kanssa, rakennamme uusia tapoja kertoa toiminnastamme, teemme yhteistyötä lähialueen toimijoiden kanssa monin eri tavoin ja pilotoimme erilaisia yhteistyömuotoja osallistaminenkin mielessämme. Yritysryhmiä on tullut testaamaan meidän palveluitamme ja antamaan niistä palautetta, mikä vie meitä taas eteenpäin. Tekniikan museo on mukana myös World Design Capital Helsinki 2012 -ohjelmassa, mikä on ollut osana Avara museo -hankkeen toimintatapoja. Näyttelyohjelma itsessään on tarkoitus olla jo hieman erilainen toimintamalli, josta löytyy iloa myös aikuisille kävijöille, mutta näyttelyiden lisäksi WDC-vuoden ideologian mukaisesti olemme miettimässä uusia ratkaisuja juuri näillä uusilla toimintamalleilla eri yritysten ja lähialueen toimijoiden kanssa. Se on ollut äärimmäisen antoisaa. Aina ei alussa tiedä, mihin päädytään.

Sattumalta lähdimme miettimään uutta opastusmallia, jossa museokävijät voisivat itse käyttää iPad-tyyppisiä koneita. Ideana olisi, että opastuksen aikana voimme käyttää nettiä hyväksi tietyin linkkivalinnoin, jolloin voimme linkittää museon kohteen tai tarinan suurempaan kokonaisuuteen. Yhtäkkiä huomasimme puhuvamme paljon suuremmista asioista: Mitä varten museo on, mitä tarinaa se kertoo? Taulutietokoneet ovat vain väline, mutta niiden kanssa voimme yhdistää museon osaksi suurempaa kokonaisuutta: koko yhteiskuntaa, maailmaa. Ja siitähän museon pitäisi kertoa...

Visiot voivat olla suurempia, kuin mitä todellisuudessa voi tällä hetkellä toteuttaa. Museoiden tilanne rahoituksellisestikaan ei ole rohkaiseva tällä hetkellä. Joskus taas kohtaamme oman vajavaisuutemme ja kapeakatseisuutemme. Sitä vastaan haluamme kuitenkin taistella tietoisesti. Ellemme jaksa olla avarampia, ei avarasta museosta tule jatkuvasti kehittyvää oppimisympäristöä ja pohjaa tulevaisuutta varten, vaan siitä jää vain hankemuistijälki.

Museo mielessäin! -seminaari Satakunnan Museossa 21.11.2011

Satakunnan Museo järjestää museoita ja mielenterveyttä käsittelevän seminaarin valtakunnallisella Mielenterveysviikolla, jota vietetään tänä vuonna teemalla "Lisää vuosia elämään - lisää elämää vuosiin". Seminaarissa pohditaan mm. osallisuutta ja saavutettavuutta, kulttuurin vaikutusta mielenterveyteen ja kuntoutumiseen, ideoidaan yhteistyömahdollisuuksia sekä kuullaan mielenterveyskuntoutujille suunnatusta museotarjonnasta. Seminaari on avoin kaikille, mutta erityisesti siitä toivotaan kohtaamispaikkaa museoalan sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille, vapaaehtoisille ja opiskelijoille.

Seminaarin ohjelma löytyy täältä

Viimeinen AVAAMO-tapaaminen hankkeen puitteissa

Eilen oli hankkeen puitteissa merkittävä hetki, kun meillä oli Turun Avaamo-ryhmän 3. kokoontuminen Turun taidemuseolla. Vuoden alusta lähtien on vedetty kuusi Avaamo- opintoryhmää eri puolella Suomen museoita (Jyväskylässä, Lappeenrannassa, Rovaniemellä, Tampereella, Helsingissä ja Turussa), jossa kaikissa lähdettiin hankkeen aiheista - aikuiset, museo, oppiminen. Ryhmiin on osallistunut noin 60 -70 osanottajaa. Ryhmissä on lähdetty paikallisesta tietovarannosta, mikä kyseisessä kokoontumis/isäntä-emäntä museossa oli pinnalla aiheesta. Tai ryhmässä haettiin ensimmäisellä kerralla eri menetelmillä aihe, johon ryhmä halusi kolmen kokoontumiskerran toiminnassa keskittyä. Aikuisia museosssa on käsitelty laajasti ja ne ovat saaneet aivan uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia, toivottavasti itse kullekin. Ennemmän pohdittuja ajatuksia tulee hankkeen ensi vuoden julkaisuun, jonne tulee CICEROn artikkeli kaikesta kokemasta.

Akuuttina pohdinta-aiheena oli Lounais-Suomen eilisessä ryhmässä Salainen opetussuunnitelma - piilopedagogiikkaa oppimiskammoisille /vastahakoisille aikuisille (museoissa). Meillä oli kaksi erilaista toimintatapausta, johin avaamolaiset osallistuivat ja saivat oman aikuiskokemuksen ohjelmista. Osallistuimme Sagalundin ulkoilmamuseon ohjelmaan lokakuun alussa, jossa valmistimme yhdessä ruokaa perinteisellä kimitolaisella tavalla (oliko John ja Li näin?) sekä käytimme museon aitoja tiloja ja rakennuksia valmistelutöihin. Tavoitteena oli sagalundilaisten omien sanojen mukaan opettaa aikuisia olemaan ja tulemaan museoon ajan kanssa, museokäynti ei tarvitse olla aikuisille suorite, jotta jotakin mielenkiintoista oppii sen aikana: lättyjä voi mm. tehdä edellisen päivän hernekeitosta! Ilman museon antamaa uutta näkökulmaa asiaan, en olisi ehkä kyseistä taitoa koskaan oppinut tai kokeillut. Ja kaiken lisäksi hyvää.

Turun taidemuseossa saimme eilen aikuisryhmälle suunnatun opastuksen suomalaisen kultakauden mestariteoksiin. Mm. sanoista 'kultakausi', 'mestarit' saatiin erittäin mielenkiintoinen aikuisepedagoginen keskustelu ryhmässä, miten siihen voi aikuisillakin olla niin monenlaista näkökulmaa. Itselleni eilinen taidemuseokokemus on oppimisen kannalta melkein wau-tunne uusista näkökulmista.

Testasimme myös itse, miten ehkä teemme tekstejä näyttelyistä, joista oppimiskammoinen aikuinen voi löytää pedagogiikkaa, jota hänelle yritetään syöttää. Niin, emme aikoneet poistaa museoiden aikuisia sivistävää vaikutusta näyttelyteksteistä, saimme näkökulmaa, miten tehdä se piilotetusti, piilopedagogiikkana.

Mikä oli erittäin ilahduttavaa hankkeen näkökulmasta, että lounaissuomalaisen Avaamo-ryhmän jäsenet olivat jo itse pohtineet, milloin ja miten ryhmä jatkaa toimintaa, vaikka hankkeen pakolliset ja ohjatut kokoontumiset päättyvät. Ryhmä tapaa jälleen vuoden 2012 alussa, päivä sovittiin eilisessä tilaisuudessa (ilman CICEROn ohjausta) Näin on tapahtunut tai on toivottavasti tapahtumassa useammalla Avaamo-paikkakunnalla tai alueella, ainakin siitä on ollut viitteitä.

Kiitokset tässä vaiheessa jo kaikille Avaamo-ryhmiin osallistuneille. Itse koen olleeni yhtä oppija kuin ryhmäläisetkin - välillä ehkä enemmänkin kuin ryhmäläiset, etenkin suomalainen museokenttänäkemys on laajentunut. Keskustelu (att diskutera -lempisanojani), tasavertainen vuorovaikutus, osallistavuus ja jaettu asiantuntijuus ovat olleet keskeisiä termejä toiminnassa. Loppuvuoden aikana tulee vielä sähköpostia kaikille. Kaikkien teidän panostus tulee näkymään myös ensi vuoden artikkelissa, jota jäämme seuraavaksi odottelemaan. Valmistuu aikanaan.

Helsingin yliopistolla 8. marraskuuta Leena T.

Verkkolähetys museoiden tulevaisuutta pohtivasta symposiumista

Irlannin kansallisgallerian symposiumia "Future Forecasting: The challenges facing museums and cultural institutions", joka pidetään huomenna torstaina 3.11. alkaen klo 12 Suomen aikaa (klo 10 Irlannin aikaa), pääsee seuraamaan verkon välityksellä tästä linkistä http://bit.ly/natgallerysymposium2011.

Symposiumin ohjelma löytyy täältä http://www.nationalgallery.ie/Learning/Lifelong_Learning/Symposia_and_Seminars/2011_Symposium.aspx.